Kauniita ja puhtoisia ovat maisemat. Kuvat ovat muutaman päivän vanhoja ja pihapiiristämme räpsäistyjä.

Ilmat ovat olleet (ja ovat) sellaisia kuin hiihtolomalla tulee ollakin: Kirkasta, kuulasta ynnä kirpeää.

Hiihtämisestä ei tule mitään, vaikka kuinka kaunista ilmaa pukkaisi, koska meikäläisellä ei ole suksia olemassakaan. Tähän voisi vielä lisätä, että ei ole lomaakaan. Ei hiihto-, eikä muuta, koska olen eläkeläismummukka.
Hangilla olen kuitenkin kuljeskellut. Kuomilla. Yksityisen pururatamme kulkuväylä on hyvin muistissa ja tiedossa, vaikkakin paksu lumikerros on päällä. Heinänkorretkin sivuissa ohjaavat oikeaa tietä.

Luulen muuten, että en enää eläissäni suksia hankikaan. Mitäs turhia. Tiedän kyllä, että osaisin hiihtää. Ei siinä mitään. Niin paljon nuoruudessa ja vielä keski-iässäkin tuli hikilaudoilla latuja pitkin sivakoitua. Silloin myös kaatuilin, mutta nousin aina salamana pystyyn. Sukset jalassa. Nykyisinkin kaatuilisin, mutta sitten seuraakin se MUTTA!  En pääsisi enää pystyyn. En, vaikka sukset kuulemma aukenevat itseksensä. Pitäneekö paikkaansa, vai onko huhupuhetta, kuten niin moni asia näinä ankeina aikoina? Kyllähän nykyään kaikenmaailman rekkuleita ja automaatteja tehdään, etteikö sitten muka kaatuessa itseaukeavia mäystimiä.

Lumikengistä olen haaveillut myös ja edelleenkin haaveilen. Jotkut haaveet toteutuvat elämässä ja jotkut eivät. Saa sii, kumpaanko kastiin lumikengät kuuluvat?

Joku tarkkamuistinen lukijani muistanee, että minulla on ollut lukuisia haaveita, mitä tulee pihamarkkimme viihtyvyyden lisäämiseen. Olen niistä tänne paljonkin kirjoitellut ja aprikointia tekstaillut. Haaveissa on ollut uima-allasta, kirkkoa, huvimajaa, tekokaivoa, kaarisiltaa ja sen sellaista pientä.

Kuvasta näette, että kaarisiltaunelma on toteutunut. Parikin kertaa. Uima-allashaavekin osittain. Meillä oli aikoinaan takapihalla muovinen allas, johon sopi kaksi ihmistä yhtä aikaa. Edellyttäen, että toinen ratsasti toisen niskassa. Minähän konttasin altaassa pientä rinkiä ja Vivianni (silloin noin 4-vuotias) istui niskassani. Lauloin itsesäveltämääni ja itsesanoittamaani biisiä Pollesta (Magnuksen lapsuuskodin hevosesta). Päästyäni kuudenteentoista säkeistöön pyysin hengästyneenä Viviannilta lupaa hiukan levätä.

-LAULA! kuului yläpuoleltani tiukka käsky ja eihän siinä silloin auttanut lepäillä. Kolmekymmentä värssyä myöhemmin, juuri kun  valmistauduin voipuneena asettumaan suu ammeen pohjaa vasten, neiti hyppäsi pois koko ammeesta. Oli keskipäivä ja paarmat virkeimmillään. Ainoa kerta, kun olen ilahtunut noista verenimijöistä.

Kuten sanottu toiset haaveet toteutuvat, toiset eivät. En ole koskaan vaipunut murheen mustiin mujuihin, vaikka näin onkin. Haaveileminen on hauskaa. -Hyvin pyyhitty on puoleksi pesty, tapasi rakas veljeni sanoa. -Hyvin haaveiltu on puoliksi toteutunut, sanon puolestani minä.

Kalenteria katsoessani pistää viimeviikon aukeamalta silmään monien menojen yliviivaus.
Jotkut menot ovat siirtyneet toiseen päivään, jotkut eivät kertakaikkisesti ikinä toteutuneet ja joihinkin menoihin en päässyt, vaikka olisin niin kovasti tahtonut.

Sunnuntain kohdalla lukee KAHVILUS. Mitä niistä kaikista viivoista ja pisteistä ja pilkuista, kun muutenkin ymmärtää. Kahvilus tarkoittaa ymmärrettävästi sitä, että ryhmä, johonka tiiviisti kuulun, oli kahvinkeittovuorossa sunnuntaiseuroissa Nikolainkaupungissa.

Muistin ilman merkintöjäkin, että jokaisen ryhmään kuuluvan tehtävänä oli tuoda mukanaan 20 leipää. Räknäsin huolellisesti pussin läpi tarkasti tiiraten, että varmasti täyttyy tuo vaadittu 20.
Leipäpussin sisältömäärä ei  mielestäni täyttynyt ihan sata %:sti, joten ostaa räväytin toisenkin pussukan.

Iloisena ja onnellisena (kuten aina seuroihin mennessäni) kiikutin leipäpussejani kirkon köökin puolelle. Sielläpä vereni sitten seisahtuivat, samoin kuin onni iloisuus. En ollut älynnyt, että ne kaksikymmentä leipää olisi pitänyt voidella voilla ja mielellään joku makkaranlättynenkin pinnalle laittaa, kurkunsiivusta ja persiljantupsusta puhumattakaan!

Hätä ei onneksi ollut sen näköinen kuin luulin. Kaikki muut olivat koristelleet leipäsensä niin juhlallisesti, että ei tehnyt heikkoakaan nipistää niistä antimia minun tuomieni leipien päälle.
Kaikki huusivat kuorossa, että ei tässä kuinkaan käynyt! Näkivät varmaan, että alahuuleni ei ottanut lakatakseen väpättämästä. Silmäkulmissakin tuntui jotenkin kostealta. Olen vanhemmiten tullut aika herkkähermoiseksi, mitä silmänurkkien kosteuteen tulee. :(
En alkanut selittämään kenellekään mitään. Siitä en ollut yhtään huolissani, etteikö leipäasia olisi järjestynyt ja vielä parhain päin, mutta sitä murehdin, että olen tullut ikään, jolloin tarvitsen näköjään selkokieliset ohjeet asiaan kuin asiaan.

Minulle ei voi sanoa, että tuokaa jokainen 20 leipää. Minulle pitää sanoa: Tuokaa jokainen 20 leipää, joidenka päällä on runsaasti rasvaa ja kaikkea muutakin hyväskää.

Tänään huomasin, että meidän perheessä on muitakin, jotka tarvitsevat selkokieliset ohjeet asioihin. Sanotaanko nyt esimerkiksi, vaikka mikron käyttöön. Meillä kaikki kuumennettava murkina/liemi, tahi muu, truiskii pitkin mikron seiniä ja kattoa. Koska kukaan ei koskaan siivoa, niin kovettuvat ne kyseisen laitteen seinille ollen, näyttäen ja tuntuen inhottavalta.
Kirjoitin tarkkasanaisen ja yksityiskohtaisen KUULUTUKSEN lapulle ja teippasin lapun mikron oveen. (Haluan painottaa, että sama kuulutus koskee myös minua).

Aion laittaa kaikenlaisia kuulutuksia ympäri kämppää jahka tästä tokenen.

En muista, missä kummassa olin, jossakin yleisessä paikassa kuitenkin, mutta sen muistan, miten hämmästytti se lukuisa ohjelappujen ja lippujen määrä. Joka neliösentillä oli jonkinsortin neuvo ja ukaasi. En lukenut ainuttakaan. Tiedän, että minunkaan lappuja ei lueta. Vielä vähemmän noudatetaan. Minä itse ensimmäisenä. Jotain on kumminkin tehtävä asioiden parantamiseksi.

Sunnuntaina olimme myös seuraamassa Joonathanin salibandy-matsia. Minulla pakkaa mennä  aika seuratessani yleisön reaktioita. Myös valmentajien ja huoltojoukkojen ilmeet ja neuvot plus kehotukset viihdyttävät, äitien, isien ja isovanhempien myötäelämisistä puhumattakaan.

Voi sitä riemuunrepeämistä itse joukkueellakin, joka kulloinkin saa maalin. Ilmeitä on niin hauska seurata, että pallon suhauksia puolelta toiselle ei ehdi tällainen eläkeläismuori aina  huomata. Sujuvasti meikäläinen kyllä onneksi osaa  esimerkin voimasta huutaa ja tömistää jalkojaan samassa kohtaa kuin muutkin Vaasa SB:n kannattajat. Hurraa, hurraa, hurraa!

Kirkkoneuvoston kokouksessa viime viikolla kului mukavasti yksi ilta.  Seurakunnan asioita pantiin taas poikki ja pinoon hyvässä järjestyksessä. Kokouksessa sain suuni minäkin auki taas ainakin silloin, kun haukkasin maailman maittavinta hedelmä (persikka) piirakkaa ja ryystäessäni joka suupalalle kulauksen kahvia.
Kyllä minä suuni auki saan kokouksissa muulloinkin. Ei sen puolen. Jos asiat menevät niin kuin minäkin meinailisin, että mennä pitää, niin en pahemmin pyydä sananvuoroa.
Se, että saa suunsa auki muutenkin kuin vain syödessä, on aika tärkeä pointti. Ainakin sellaiselle, joka on kuntavaaliehdokas. Minä olen. Tänään kävimme otattamassa edustavat kuvat tuleviin vaalimainoksiin ja sen sellaisiin.
Näin ennen valokuvaamoon menoa aika paljon vaivaa munklatessani pärstävärkkiäni kuvaukselliseen kuntoon. Ripsiväriä sivelin ja valelin, jos mahdollista, paksummin kuin ikinä. Samoin kajalia. Seurauksena oli, että silmänvalkuaiset olivat paremminkin silmänpunuaiset. Niin alkoi kirveltään ja kinnervöimään, vaan mitäpä ei nainen kärsisi näyttääkseen hehkeältä, kauniilta ja viisaalta?
Huomenna saamme, me KD:n kuntavaaliehdokkaat (7kpl) oman edustuskuvamme kukin omaan käyttöömme. Laitan sen omani sitten näytille. Vahinko, että valtavan suurin osa teistä lukijoistani asustaa muualla kuin minun kotikunnassani. Teidän äänimäärällänne läpimenoni olisi taattuakin taatumpaa. Noh, vitsi, vitsi! Varmaakin varmempaa minulle on kaksi (2) ääntä. Omani ja Magnuksen.
Hohhoijjaa. Ehkä on parasta mennä pehkuihin ja äänien sijasta laskea lampaita. Ensiksi tietenkin iltarukous "Levolle lasken Luojani. Armias ole suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi.
T: Kaisa Röstval-Ängström
--------------------------------------------------------------

Suomi 100 maanantaiblogiruno.  Kirjoittanut K. Jouppi Hälävänmutkalta

Ennen, viisikymmentä, kuusikymmentä vuotta sitten, kaikki oli kauniimpaa
taivas oli aina pilvetön ja sinisempi
aurinko helottavampi ja kuumempi
sade märempää ja jotenkin lempeämpää
se kasteli hellästi muhevan mullan ja maan
ampiaisia riitti kymmenen yhtä kukkasta kohti
pääskysiä suhahteli taivaalla monia monituisia
sudet elivät kauempana korven kätköissä ja karhut nukkuivat talvet kunnolla
pihkatapit paikallaan
lunta oli kaulaan asti, mutta
tiet ja kulkureitit aurattiin hyvin, eikä jätetty raiteita, eikä polanteita
poliisit ehtivät apuun kaikkialle ja
paha sai palkkansa
opettajien nenille ei hypitty
ja katekismus osattiin ulkoa
kannesta kanteen.
-----------------------------------------------------------
Kirje roomalaisille 8:1-2
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut
sinut synnin ja kuoleman laista.