Kortti ja sen malli.

Pääsiäisen vietto alkaa lähestyä loppuaan. Hyvin on vietetty ja sen sanomasta iloittu.

Missään ei oikein kauheasti olla käyty. Mitään merkintöjä ei allakan aukeamalle ole kirjoiteltu.

Keittiön ikkunoista ulos, jos kohta myös seiniin on tullut tuijoteltua tavanomaista enemmän.

Ulos on ollut hauskakin tuijotella, koska pihapiirissämme tepastelee noin kolmetoista kuovia.
Kuovia ne ovat. Katsoimme lintukirjasta. Magnus väitti ensiksi, että ne eivät ole kuovia, koska niillä on räpylät.

-RÄPYLÄT? minä krääkäisin. -Kuinka sinä voit nähdä, että niillä on räpylät, kun et näe virsien numeroita kirkkotaululta, vaikka ne ovat paljon suurempia kuin räpylät?

En voinut myös olla sanomatta ja krääkäisyyn lisäämättä, että lintukirjakustantamoon pitää tehdä reklamaatio kuovien väärään vääristä ja harhaanjohtavista kintuista.

-En ole koskaan nähnyt tuommoisia kuovinnäköisiä koukkunokkia, joilla olisi räpylät, jatkoin äänekkäästi.

Magnuskin taipui uskomaan, että kyseessä on tosiaan kuovi, jolla ei ole räpylöitä. Räpyläjuttu jäi häntä ehkä kaivelemaan, koska hän selvästi niin oli näkevinään, mutta luotamme kuitenkin lintukirjan tietoihin, kunnes toisin todistetaan.

Nurmikolla kuovit askeltavat hauskasti samaan suuntaan ja samaan tahtiin. Kelpaisi ihan sotilasmarssinkin esikuvaksi ja malliksi.
Tuon tuosta linnut tuikkaavat juhlavan nokkansa (ainakin parikymmentäsenttiä juuresta tyveen)  ruohokentän uumeniin.
Ihmettelen, mitä maailmassa ne sieltä jäätyneestä maasta aina muka löytävät?
Ehkä jäätyneitä onkimatoja. Näin kylmillä säillä ei mitään sulanutta luulisi maasta ja sen uumenista  löytyvänkään. Ei! Kaikki tämän periferian sulaneessa olotilassa olevat öttiäiset (vrt. rasvakuoriaiset, sokerimuurahaiset ja sen sellaiset) ovat linnoittautuneet sisätiloihin. Meille.
Meillä leijuu ympäri kämppää jatkuva huumaava myrkynkatku, johon valmistusvaiheen loppumetreillä on yritetty ympätä jollain "hyvän"hajuista "tuoksua". Hohhoijjaa.
Tuntuu onneksi kuitenkin siltä, että myrkky on vaikuttanut niihin pas...siis sittiäisiin. Ainakin kangistanut, koskapa eivät aamuisin hypi enää silmille keittiöön tullessa.

"Hyvän"hajuisuudesta tuli mieleeni, miksikähän muuten konetiskiainejauheeseen on pitänyt lisätä hajuste? Miksi? kysyn vielä toisenkin kerran.
Tietysti saisin selityksen, jos kysyisin suoraan ko. konetiskiainepesupulverin valmistajalta. Tuskin kysymykseni kuitenkaan saisi aikaan hajuveden katkun poistamista tiskiaineesta, joten olkoon. Ei jaksa! Eikä auta kuin kärsiä. Kärsimisestäänkin päästyään kärsiä.

Tänä vuonna trulleja kävi meidän ovella tasan yksi. Naapurin reipas Joona. Hurjan ihanaksi merirosvoksi sonnustautuneena. Mieli ihan piristyi.

Aloin muistelemaan omia trullitteluitani, joista tulikin tänä vuonna kuluneeksi 64 vuotta. Ei  enempää, eikä vähempää.

Niihin aikoihin ei trulliteltu ovilla ollenkaan ja vielä vähemmän minkään kahvipannun kanssa, jonne olisi karkkeja pudoteltu. Minä maalasin vesivärillä vain huulet. Pisamia oli omasta takaa. Huivin sidoin päähäni ja kellohamekin oli, mutta kun laskin, että äiti ei enää näe, kruotaisin huivin pois päästäni. Olin mielessäni pelkkä  aikuinen hienoneiti. Luvan kautta huulet punaisina. Jo niin kaukaa juontaa yletön haluni paklata naamarustinkiani. Eikä se halu ole laantunut vieläkään. Eikä laannu, sikäli mikäli itseäni hiukkasenkaan tunnen. Näen sieluni silmillä, kuinka vaadin hoitajatyttöä (tai poikaa) maalaamaan posket punaiseksi ja silmänympärystät mustiksi huulien helakkaista punaa unhoittamatta.

Kiirastorstaina minulla oli kaksi mieluista tehtävää illan messussa Isossakyrössä.
Ensimmäinen tehtävä oli olla ovella toivottamassa kirkkokansaa tervetulleeksi, kättelemässä ja ojentamassa samalla virsikirjan ja virsikirjan lisävihkosen sisääntulijalle.

Siinä sitä olikin tekemistä ihmiselle, joka osaa tehdä vain yhtä asiaa kerralla.

Kun kirkon ovi narahti (noin kuvainnollisesti siis sanottuna ihmisen tulosta sisälle) sanoin kuuluvalla äänellä (kuten meillä raskaskuuloisilla tapana on):

-TERVETULOA!!! Sitten kättelin, jonka jälkeen otin käteeni molemmat virsikirjat ja ojensin ne tulijalle. Näihin vaiheisiin kului iäisyys. Jono ovella kasvoi ja venyi venymistään (tai ainakin minusta siltä tuntui). Oli siinä Mariakin tekemässä samaa työtä minun kanssani.
Minä:

-Tervetuloa, päivää, päivää (kättelee reippaasti), tässä virsikirjat. Kaksi kappaletta. Olkaa hyvät. Yksi virsikirjan lisävihko vaan per pari, kun muuten ei riitä kaikille......

-Tervetuloa, päivää, päivää, tässä virsikirjat. Kaksi kappaletta. Olkaa hyvät. Yksi virsikirjan lisävihko vaan per pari, kun muuten ei riitä kaikille...

-Tervetuloa, päivää, päivää (kättelee reippaasti), tässä virsikirjat....

Sitten Magnus tuli viereeni ovelle, Hän kanniskeli avukseni käteni ulottuville lisää virsikirjoja ja niiden lisävihkoja.

-Ei sun tartte kätellä. Sano vaan ystävällisesti tervetulua ja anna kirijat kätehen! Magnus kuiskasi.

Kuinka minä pärjäisin ilman Magnusta? En kuinkaan. Asiat soljuivat paljon paremmin ilman kaikkia kommervenkkejä. Tulijoiden ei tarvinnut seistä ovenraossa vedossa, eikä muutenkaan nukahtaa pystyyn odottaessaan kättelyä, toivotuksia ja kirjoja.

Tehtävä numero kaksi oli lukea lukupulpetista rukousaiheita yhdessä Maisan (nimi muut.) kanssa. Hyvin kuulemma meni lukemiset. Magnus ja Masa- Etias vakuuttelvat kotimatkalla. Hyvin kuului ja sai selvää. Se, jos mikä on kirkossa ensiarvoisen tärkeää.

Viikolla olimme Nikolainkaupungin pääkirkossa kuuntelemassa, kun Onkilahden musiikkiluokkalaiset lauloivat.

Osa kuorosta oli urkuparvella ja osa alttaritasanteella soittajien kanssa.

Niin ihanaa ja niin kaunista en ole koskaan kuullut, kun taas kerran kuulla sain. En sitten edellisen konsertin, joka oli ennen Joulua.

Käsittämättömän kauniisti nuoret lauloivat ja soittivat.

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie"...

Minulla hengitys salpaantui, sydän pysähtyi, veri lakkasi kiertämästä, kyyneleet virtasivat valtoimenaan. Pakahduttava ilo.

-Oi, Jeesus rakas! Suojele näitä nuoria kaikelta pahalta ja väärältä. Anna heille elämä sinun turvissasi. Siunaa heidän kouluaan, opettajia, muita oppilaita nyt ja aina! sain sokelletuksi, kun leijailin katosta takaisin penkkiin.

Neljästä mämmiropeellisesta on yksi jäljellä ja sen sisustasta yksi neljäsosa. Mämmin keksijä ansaitsisi Nobelin palkinnon. Samaisen palkinnon ansaitsisi hän, joka keksisi, kuinka mämminnautitsemisen jälkimainingit saisi minimoitua. Syödyn mämmin määrä on tietysti suoraan verrannollinen jälkikaikuihin, mutta...kyllä pitäisi huoletta saada syödä yksi koko ropeellinen päivässä.

Tänä Pääsiäisenä tein ensimmäisen kerran pitkän elämäni varrella niin radikaalin tempun, että ostin mämmiä varten 10% kermaa 100% vuolukerman sijaan. Ei hassumpaa, mutta ei kyllä niin kintut alta vievän hyvääkään.

Tänä vuonna ostin myös vain 2 suklaamunaa per lärvi aikaisemman 10 sijaan. Ei hassumpaa, mutta kyllä kintut vähän liian tukevasti pysyivät maassa. Ehkä ostan suklaamunien alennusmyynnistä (sillä sellainenkin taatusti tulee) muutaman lisää. Ovat parantaneet niitä sisusylläreitäkin roimasti.

T: Kaisa Mämskog-Mulkersjö

-------------------------------------------------------

Suomi 100v maanantaiblogiruno. Kirjoittanut K. Jouppi

Pieni tyttö viime vuosisadan puolella

kansakoulun kolmannella

pääsiäisen aikaan
istuu puupulpetissa

luokassa on karttateline ja siihen on ripustettu
pahvinen iso kuva

Jeesus ristillä

opettaja sanoo, että Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta,
että ne pääsisivät taivaaseen
se tuntui turvalliselta
taivas on varmasti hyvä paikka
ei jäänyt traumoja
niitä sellaisia,
joita nykyään niin mahdottomasti pelätään,
että vaietaan kuoliaaksi
totuus.
---------------------------------------------------
Lutherin ja Svebiliuksen Katekismus

Viides käsky:
Ei sinun pidä tappaman.

Mitä se on?
Vastaus: Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa, niin ettemme vahingoita meidän lähimmäistämme ruumiin eikä hengen puolesta emmekä tee mitään vääryyttä häntä vastaan, vaan että me häntä autamme, holhoamme ja hengen vaarasta varjelemme.