Poikkeuksellisesti mhvv (mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon) ilmestyy jo sunnuntaina maanantain asemesta. Syystä, että huominen päivä on kiinnitikattu sen jokaiselta minuutilta 21:een saakka. Sen jälkeen en luultavasti jaksa kirjoittaa sananpalaa, vaikka usein mhvv:n tuohon aikaan kirjoitankin.

Syy huomisen uupumukseen on tällä kertaa se, että menen aamupäivästä, jatkuen iltapäivään iltapäivään puolukka metsään ja sen päälle piirtelemään.
Metsässä trompiminen ottaa raameihin, semmingin, kun muuten trompii ainoastaan sängystä jääkaapille.

Puolukkametsään on kuitenkin päästävä ja mentävä, koska syömme kosolti hilloa kaikkien ruokien kanssa. Olemme aina syöneet ja tulemme aina syömään niin kauan kuin meille puolukoita annetaan (kiitos vaan kaikille antajille!!!) ja itse jaksamme metsään niitä poimimaan kongota.

Paitsi puolukkametsään, niin minulla on tosiaan meno sinne piirustuskerhoon.Täytteeksi, kuten viime kerralla jo kerroin.
Olen hyvin innostunut siitä menosta (kuten viimeksi kerroin). Viimemaanantaina piirtämäni ja alkamani kortti on valmis ja toinen kortti, johon sain idean Masa-Etiakselta, on jo piirrettynä. Huomenissa aion värittää sitä mahdollisimman paljon. 

Eli summa summarum: Parempi siis on, että kirjoittelen viimeviikon riennoista teille jo tänään.

Kuvat ovat tuossa alussa ovat viime kesänä näpsäistyjä. Viime kesän ainoana aurinkoisena päivänä. Kuvissa on sutikukkapuska kuvattuna sekä taloomme päin, että siitä poispäin.

Sutikukka on upea kukka. Ilahdun aina, kun näen sen uljaat tupsut sojottavan jostakin päin piennartamme.
Tiedän varsin hyvin, että kyseessä on matoinen rikkakasvi, mutta...

Varsinkin viimekesänä tuo tiemmeposkessa rehottava kaunotar oli harvinaisen upea ja vehmas. Kuva ei ollenkaan tee oikeutta sen sinipuna-gredeliinisille kukinnoille.

Minulla olisi vaihteeksi ollut muutama uusikin kuva esille läväyttää, mutta en tiedä mihinkä ne joutuivat, kun siirsin ne kamerasta koneelle.
Kova kilinä ja kolina kyllä kuului ja kauan kesti, ennenkö 100% talletuksesta oli valmis. Missään ei kuvia kuitenkaan sen koommin näkynyt ja jos totta puhutaan, niin mielestäni  osa vanhoistakin on hävinnyt kuin ruppu Saharaan.Täytyy vaan toivoa, että ne löytyvät joskus. Niin färskit kuin vanhat.

Oli ehkä  liian pitkä väli edellisen ja tämänpäiväisen kuvientallennussession välillä.
Tällä muistikapasiteetilla varustetun ihmisen ei saa pitää päivää enempää taukoa minkään suhteen. Niin se on.

Viimeviikon menot ja tulot ovat kuitenkin vielä hyvin muistissa ja apuna on tietenkin kalenteri, joka avonaisena vasemman kyynärpääni vieressä tuossa juurikin komeilee.

Tiistain kohdalla on useampia nimiä ja paikkoja.
Kyseessä oli nimittäin jälleen taas sellainen päivä, jonka olin pyhittänyt useammassa kivassa paikassa käymiseen. Eli tuumasta toimeen ja puolen päivän tietämissä Saabin nokka kohti Nikolainkaupunkia ja illalla sama nokka Hälvää kohti sankassa sumussa.
Melkein kuin käsikopelolla pääsin kuin pääsinkin perille takaisin kotiin.
Hernerokkasumussa ajaminen on aika haastavaa, vaikka kyllä se aika haastavaa on kirkkaallakin ilmalla. Huh, huh! Jännittyneenä olen lukenut yleisönosastoja viime aikoina.
No, ei siitä sen enempää ja toivotaan, että asianosainen unohti kaiken runsaiden tööttäyksiensä jälkeen. 

Perjantaina saimme vieraita (tai kyllä Magnuksen veli plus vaimonsa aika tuttuja jo ovat. Kymmenien vuosien varrelta).
Ruuaksi tarjosin, kuinkas muuten, lihapullia ja gratiinia. 

Kiisseli kuuluu myös aina vierasmenuumme ja tällä kertaa tein sen mustista viinimarjoista.
Onnistui tällä kertaa muuten mahdottoman hyvin. En seurannut perunajauhopurkin kyljessä olevaa ohjetta, vaan laitoin oman pääni mukaan lusikallisia niin monta, että varmasti sakkoaa liemi.
Niin kuin myös sitten tekikin. Ei haitannut, vaikka kuppi olisi kumoon kellahtanut.
Kiisseli olisi ja pysyisi paikallaan. Mansikoita ja banaania sekaan ja herkku oli valmista suuhun kauhottavaksi (kermavaahtoa runsaasti kyytipoikana).

Meillä on vielä vieraita "varastossa" kutsuttaviksi. Sanoin Magnukselle, että on hyvä pitää pieni paussi, koska on aina samat tarjoilut.

-Eihän viarahat tiärä, mitä moomma muille tarijoollu, ihmetteli Magnus.

-Ei nih, mutta multa tulee lihapullia jo korvistakin!

Kyllähän sitä voisi tarjota vieraille ihan mitä vaan ja yhtä sun toista muutakin, mutta minä en ole mikään superkokki. Kaukana siitä. Ajatuskin jostain lampaansatulasta, tai viulusta saa hermot kireälle.

Lauantaina ajelimme Vaasaan seuraamaan uimakilpailuja.
Kuten kaikki tietävät uimahalleissa lämpöasteet huitelevat laihialaisten saunojen lämpötiloja (+32C).

Olin turnustanut päälleni pitkähiasta- ja pulttuista (varmuuden vuoksi syksy kun on) ja olo oli myös sen mukainen. Ei kuitenkaan niin paha kuin Magnuksella, joka jossain vaiheessa oli kuin hänet olisi ongittu vaatteet päällä altaasta.

Kyllähän sen ymmärtää, että lämmin on oltava, kun kilpailijat uikkareissa killistelevät, mutta happea olisi mukava haukata (ainakin tunnin välein). Tämä tiedoksi niille sadoille uimahallinhoitajille, jotka tätä mhvv:tä tälläkin hetkellä lukevat ja haukkovat henkeään.

Kisat olivat mainiot. Ei vähiten sen puolen, kun näki myös sukulaisia monelta suunnalta.

Vierailu Aija-Kanitan luona päätti mukavan päivän ja tyytyväisinä ajelimme pitkin kaunista Vähänkyröntietä kohti Kulleronkoukkua. Uusille lukijoilleni kerron, että meidänhän halmeilla melkein jokaisella neliömetrillä on oma nimi.
Kulleronkoukku on meiltä noin kilometrin verran kirkollepäin jos lähdetään. Kanttuurinmutkan jälkeen jos meille päin tullaan vähä jälkeen Forssin Ahteen jälkeen.

Selvyyden vuoksi muistutan, että meidän kotikolomme on Isonkyrön Tervajoen Yryselän Hälvän Vähällänevalla (noin suurpiirteisesti ilmaistuna).

Tänään sunnuntaina olimme kirkossa. Mikkelinpäivää ja enkelien sunnuntaita juhlistamassa.

Kirkossa oli paljon lapsia ja kuulijoita muutenkin. 

Perhemessuissa meno on aina riemullista. Hyvin kuului kuitenkin saarna ja rukoukset sun muut, eikä haitannut pätkääkään lasten riemunkiljahdukset. Päinvastoin.

Iltapäivällä meillä oli Naisten kesken iltapäivä Vähässäkyrössä. Minulla oli kunnia toimia juontajana. Kuten aina, kun minulla on kunnia toimia jossakin, ymppään mukaan runojani johonkin väliin. Joskus useampaankin. Niin nytkin.

Lukemisestani juohtui se mukava asia, että runokirjaani haluttiin ehdottomasti ostaa. Sehän sopi hyvin. Minulla on aina kirjoja mukanani tällaisia tapauksia varten. Lähetyksen hyväksi menevät rahat. Evankeliumi menee eteenpäin ja se on hyvä asia näinä ankeina aikoina.

T: Kaisa Ankeinen

------------------------------------------------------

Psalmi 118: 24-26

Tämän päivän on Herra tehnyt,

iloitkaa ja riemuitkaa siitä.

Hoosianna! Herra, anna meille apusi!

Oi Herra, anna menestys!

Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.

Herran huoneesta teidät siunataan.