Vanhoja (mutta hyviä) kuvia taas, kun taaskaan ei uudempia albuumista löydy.

Ylemmässä on kuvattuna itikka, jonka näkemisestä tulen aina hyvälle tuulelle. Mikä pyrstö!

Herää kysymys, että eikö muutamaa milliä lisää olisi piikin päähän voinut läiskäistä lisää saman tien?

Tai varmaan niitäkin yksilöitäkin on, joilla aavistuksen verran komeampi ja pidempi peräpiikki löytyykin kuin kuvan samuraikärpäsellä.

En ollenkaan tiedä kyseessä olevan ötökän oikeaa nimeä. Keksin tuon samuraikärpäsen ihan omasta päästäni. Olisi hauska tietää, mikä sen oikea nimi on. Kuten esimerkiksi kiiltomato, seitsenpistepirkko, jauhokuoriainen, sontiainen, pyhä pillerinpyörittäjä jne.

Vielä vähemmän tiedän alimmaisessa kuvassa olevan lötkäreen nimeä.

Kyseinen lötkäre vaan lillui  eräänä kauniina kesäisenä päivänä terveysjuomapullossa "mausteena".

Lillumisesta on jo aikaa hyvän joukon, mutta otan sen kumminkin taas esille.

Siitä siihen, ettei tuo etanantapainen niljake luiskahtanut suuhuni, kun pullosta päin suoraa juomaa lutkutin. En tehnyt asiasta reklamaatiota. Ei moljahtanut mieleenikään. Mitäs sitä uutta terveysjuomapulloa vastaanottamaan, kun juomishalu meni kerralla tipotiehensä.

Mietin kyllä kauhuissani , mitä kaikkea önäleestä mahdollisesti oli liemeen irronnut, kun se kaupan hyllyllä aikansa seissyt oli.

Ei onneksi varmaan mitään vaarallista, koskapa minkäänlaisia jälkikaikuja ei ilmennyt.

Ja mitäs kaikuja ne olisivat voineetkaan olla? Puhdas ötökkä puhtaassa terveysliemessä!

Nyt voisin ihan hyvin jo uudestaankin juoda tuota ko. terveysjuomaa. Minulle käy aina niin.

En kauaa muistele mitään inhokkeja, mitä ruokaan ja juomaan silloin tällöin jostain syystä joutuu.

Esimerkiksi moni tietää, että rakastan ihan hirveästi niitä vartaassa paistettuja broilereita, joita monissa kaupoissa, ainakin ennen vanhaan, kährästettiin.

Vähintäin kerran viikossa sellaisen lämpöisen kanasen perhekunnallemme kävin ostamassa.

Kerran sitten taas onnellisena istahdimme köökinpöydän ääreen kaupassa grillattua kanaa nauttimaan. Kädet innosta täristen avasin kanapaketin. Esiin putkahti kana, jonka kyljessä oli soma rykelmä kärpäsenmunia. Yökötys!

Vein kanan paketteineen ja munineen kauppaan takaisin. Paiskasin sen kaaressa tiskille.

Osittelin etusormella munarykelmää ja kysyin kovalla äänellä, että MITÄ NÄMÄ OVAT?

Myyjä katsoi tarkasti sormen suuntaan ja sanoi:

-Emmä vaan tiä!

Noh, hän tuli tietämään ennen kuin lähdin kaupasta pois.

Minkäänmoista varakanaa en saanut tilalle, takaisinmaksusta puhumattakaan.

Minua örkötti jälkeenpäin pelkkä kanan ajatteleminenkin, mutta ei mennyt montaakaan viikkoa, kun askeleet veivät taas  kanatiskin tykö.

Uskoin vakaasti, että kärpäsmunakana oli vain yksittäinen tapaus. Niin kuin olikin. Tapauksesta on kulunut jo melkein puolivuosisataa, eikä kärpäsenmunat ole sen koommin silmille, eikä nenille hyppineet. Kumma, että edes muistan koko jutun. Sen kyllä myös muistan, että olen sen näillä estraadeilla muutamaan kertaan jo kertonut.

Nykyään ei kovin monissa kaupoissa niitä ihania pyöriviä kanavarrassysteemejä enää olekaan. Ei ainakaan sillä siivolla kuin puolivuosisataa sitten.

Tänään olin taas kurssitäytteenä, kuten pari vuotta takaperinkin olin. Kurssintäyte varmistaa aina sen, että kurssi alkaa. Minimiosanottajamäärä vaaditaan moneen kurssiin, että ne voivat yleensä alkaa.

Täytteenä oleminen on hauskaa. Ainakin itselle mieluisalla kurssilla, kuten tämäniltainen oli. Kyseessä on piirustuskurssi. Korttitaiteilijan (rykäisy) on hyvä käydä täytekursseja silloin tällöin. Nytkin sain äntiin ihan upo-uuden joulukortin (Jeesus-lapsonen seimessä). Aika pitkälle piirsin ja jopa väritinkin.

Kaisan Kortteihin se tulee myyntiin hyvissä ajoin ennen Joulua. Sitten näette.

Toiseenkin joulukorttiin sain kurssin vetäjältä Masa-Etiakselta (nimi muut.)idean: pikkutyttö- ja poika kiskomassa joulukuusta kotiin syvässä hangessa.

Masa-Etias sanoi heti ostavansa viisi (fem) korttia, jos sellaisen piirrän ja piirränhän minä.

Kursseilla oleminen on siis hauskaa. Koko ulkopuolinen maailmankaikkeus unehtuu. Kolotuksia ja kipuja ei tunne ja velat muuttuvat saataviksi (sikäli, kun velat nyt mieleen yleensä moljahtavat).

Kalenteriani jos viimeviikon kohilta aukoo, niin eipä ole järin montaa merkintää taaskaan.

Menty on kuitenkin ja jos ei ole menty, niin on siivottu.

Siivousinto ylettyi viime viikolla ihan laatikkotasolle asti. Peräkamarissa olevan  senkin laatikkoa siivotessa, löytyi sieltä sanomalehtileike, jossa kerrottiin Runoratsukko-kirjani ilmestymisestä. Oikein kuvan kanssa.

Minä näytän kuvassa liian pulleaksi puhalletulta Minni-hiiri ilmapallolta. Menin näyttämään leikettä kuvineen Magnukselle. Nauroimme makeasti. Magnus nauroi mielestäni vähän liiankin makeasti ja kauan.

Kiitos kuitenkin erinäisten kuurien sun muiden toimien, nykyiset poskeni ovat hivenen latuskaisemmat kuin tuossa jutun kuvassa. Ei paljon, mutta kuitenkin. 

Laitan sitten joskus kuvia näkösälle, kun ero ENNEN- kuvaan (Runoratsukon julkaisu-juttu) ja NYT-kuvaan on hiukan silmäänpistävämpi. Vielä ei ole sen aika. 

Charles sanoi, että pienehkö poskieni kaventuminen johtuu vanhuudesta. Vanhat ihmiset eivät pysty syömään niin paljon, että pysyisivät pulleina ja laihtuvat väkiselläänkin.

-Vai oletko nähnyt lihavaa 95-vuotiasta? kysyi Charles minulta haastavalla äänellä.

Piti oikein miettiä. En oikeastaan, kun tarkemmin ajattelen. Hyvä! On siis vielä aikaa laihduttaa. 95:een ikävuoteen on onneksi vielä MUUTAMIA vuosia aikaa. Vielä siis saan syödä aika paljon ja kun ikää kertyy, niin ei enää jaksa syödä paljon ja laihtuu. Noin vaan.

Seinäjoella käväisin viikolla. KD:n piirihallituksen kokouksessa. Siellä avasin suuni ainakin parikertaa, nimittäin haukatessani leipäjuustoa ja Amerikan serkku-piskettejä.

Kyllä minä suuni auki saan muutenkin, jos asiat vaativat. 

Lauantaina saimme pitää vieraina Veskua ja Tiinuliinia (nimet muut.) 

Päivä hurahti kuin siivillä.

-Miten täällä teillä aika menee aina niin valtavan äkkiä eteenpäin? Tiinuliini ihmetteli.

Niin ajalla on tapana käyttäytyä, kun on puolin ja toisin ittiänsä paremmassa seurassa, sanoin minä. Ellen nyt ihan tismalleen noilla sanoilla, niin tarkoitus oli juuri tuo.

-Sama se on Ilmajoella. Sielläkään ei aika paikoilleen pysähdy, jatkoin, enkä nytkään muista olivatko sanat juuri nuo, mutta tarkoitus kyllä.

Hyvät ja rakkaat ystävät ovat kultaklöntin arvoisia. Heidän kanssaan katoaa ajantaju. :D

Tiinuliini kehui tarjoamani ruuan maasta taivaaseen ja kyllähän lihapullat ja mansikkakiisseli taivaallisen makuisia ovatkin. 

Sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa. Jumalanpalveluksen päälle juotiin seurakuntatalolla täytekakkukahvit. Kirkkoherran läksiäistäytekakkukahvit.

Läksiäiset ovat aina kamalia, mutta nyt piti kyllä nauraakin ihan kamalasti. Oli niin mainio ohjelma. Ottakaa ja menkää seurakunnan toimiin mukaan. Niissä on elämänmakua, rakkautta ja haikeutta ja kaikkea siltä väliltä. Jumala sen vaikuttaa.

T: Kaisa Haikunen-Kärleksskog

----------------------------------------------------

Jesaja 40: 28-29

Etkö jo ole oppinut,

etkö ole kuullut,

että Herra on ikuinen Jumala,

koko maanpiirin luoja?

Ei hän väsy, ei uuvu,

tutkimaton on hänen viisautensa.

Hän virvoittaa väsyneen

ja antaa heikolle voimaa.