Tunnin, valehtelematta tunnin, olen yrittänyt laittaa uusia kuvia tähän rakkineeseen ja sieltä mhvv(mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon) sivun etukanteen, mutta tuloksetta.

Hirveä kurnutus ja klunksutus  kyllä kuului ja ohjelmapalkit sousivat ees sun taas, mutta mitään ei näkynyt missään. Mistään en löydä lataamiani kuvia. En niin mistään, vaikka ohjelma vakuuttaa, että lataukset on onnistuneesti vastaanotettunna ja paikoilleen pantunna.

Verenpaine nousi kohisten ja olisi huippulukemissa, ellei se sattuisi jo entuudestaankin korkealla olemaan. Sellaiset ovat tunnelmat viimeaikoina olleet.

Mutta mennäänpä päivitykseen:  eipä taas auttanut muu kuin panna vanhoja kuvia kehiin.

Yläkuva on niin vanha (ainakin kolme vuotta), että näkyvistä asioista ei ole oikeastaan enää mitään jäljellä. Pöytä ja tuolit ovat ulkovarastossa, marjat syöty, verhot kierrätyksessä jne.

Noh, pöydällä näkyvä liina kyllä on tallella. Jossain kaapin uumenissa likaisena. Likaisena siksi, että sitä ei voi panna pesukoneeseen, koska en saa sitä sen jälkeen suoraksi. Poppana on ihan omitekemä. Elämäni ensimmäinen poppana. On olemassa toinenkin omitekemä poppana. Joulupoppana.

Arvaatte, että sekin on likaisena samaisessa yläkaapiston pimeässä uumenissa.

Nythän kyllä Catherine on hankkinut mankelin, että voisin nämä rakkaat poppanat suoraksi saadakin, jos pesukoneessa ne pyörittelisin, mutta arveluttaa kuitenkin. Siinä on omat kiemuransa lähteä kiikuttamaan liinoja Vaasaan ja takaisin...

Mauno on tähän saakka kesäisin pessyt poppanat samalla kuin kotikolomme matotkin.

Leveällä, varta vasten mattoja varten väsätyllä lautalavetilla, se on onnistunut kuin rivertanssi (Magnuksen sanoja lainatakseni). Tänä vuonna mattoja ei ole pesty, joten ei myös poppanat ovat pysyneet plättisinä. 

Toinen kuva ei ole vanha. Se on on viimekesältä ja siinä näpöttävät Vivianni ja Joonathan. Lapsenlapsemme. Ainoat ja ihanat.

Tänään olin maanantaiseen tapaan piirrustamiskerhossa. 

Olen saanut kerhossa piirrettyä jo kaksi joulukorttia. Tosin olen jatkanut niiden piirtelyä kotonakin ja nyt ne ovat valmiita painoon. 

Aion kuitenkin piirtää vielä ainakin yhden uudenkin joulukortin ja sitä tänään aloittelin.

Se on tilaustyö. Tilaajana Magnus tilasi.

Hän pyysi kortin, joka kuvaa perhekunnan matkaamista reellä joulukirkkoon.

Aihe osoittautui meikäläisen vajavaisille taidoille liian vaikeaksi. Piirsin rekeävetävästä hevosesta näkyviin vain puolet. Takapään.

Korttia raapustaessani alkoi väsyttämäänkin ihan hirveästi. Voi olla, että kotona, siinä lähdön päälle syömälläni 52%:lla suklaamassamällillä oli oma osuutensa väsytykseen. Jaoin suklaalevyn kyllä kolmeen osaan (minulle, Magnukselle ja Charlesille), mutta silti sitä oli ehkä liikaa. Vieläkin pyörryttää ja hiukan tuntuu, että suklaavelli nousisi soppatorvea pitkin suuhun ja siitä pesuvatiin, joka kohtapuoliin pitää ehkä hakea vessasta...örk, mpf...örk...

Noh, ehkä olotila tästä tokenee...mutta kyllä vierähtää, ennenkö tämä likka chocoladea tuolla siivolla kitusiinsa änkeää.

Kaikki mässääminen sai alkunsa oikeastaan jo lauantaina. Nimittäin Magnus voitti Vaasan elomarkkinoilla herkkukorin! 

Olin lentää tuuskalleni, kun lauantai-iltana kotiuduin Hälvänmutkalle. Keskellä keittiönpöytää komeili suuri kori, joka oli sievästi  kietaistu sellofaaniin ja sidottu suppuun kauniilla vaaleanpunaisella nyörillä.

Olen aina ihmetellyt ja arvaillut kat...siis uteliaana, miltä herkkukorin voittajasta mahtaa tuntua asetellessaan sitä keittiönsä pöydälle. Nyt tiedän. Olkoonkin, että voittaja oli Magnus ja olkoonkin, että se oli aseteltu minun ollessani muualla.

Ilo oli ylimmillään ja söimme sillä istumalla jo kaikenlaista kopan moninaisista antimista.

Minä olin siis lauantain muualla. Nikolainkaupungissa Saaran synttäreillä.  Sieltä pyyhälsin Aija-Kanitan tykö.

Mutta ensin hieman synttäreistä. Siellä syötiin kaikkea ihanaa, kuten kalavoileipäkakkua, lihavoileipäkakkua, toscakakkua, mansikkakakkua ja kaikensorttisia piskettejä.

Puheita pidettiin myös. Se on selvä se ja laulettiin.

Nouyes (nimi muut.) piti hyvän extempore puheen, johon sankaritar loihe lausumaan, että katselevatkohan rakkaat edesmenneet omaisemme meitä täällä maan pinnalla?

Minä sanoin kovalla äänellä, että SAARA! NE PASKAT PIITTAA ENÄÄ NÄISTÄ MAALLISISTA. TAIVAASSA ON NIIN IHANAA JA HYVÄ OLLA!

Asiaa alettiin pohdiskella puolelta, jos toiselta. Minä sanoin (huoh...), että olisko kivaa, jos olis esim. leski ja edesmennyt puoliso katselisi makkariin, jossa uuden aviopuolison kanssa uinuttaisiin ja...

Enna (nimi käännetty) sanoi minulle ennen tuota keskustelua, että kuinka minä (siis mhvv:n kirjoittaja) olen niin hiljainen?

Sanoin teeskennellyn murheellisesti alahuuli väpättäen, että minusta on vanhemmiten tullut tällainen!

Enna muisteli huolestuneena minun olleen vilkas ja nauravainen.

Kerroin Ennalle totisen totuuden, että en ikinä ole ollut kova puhumaan ja mikään riemustarepeäjä en ole ollut koskaan.

Joskus tulee innostuttua ja puhuttuakin. Varsinkin ohi suun, kuten tuo taivasasia. Olisi pitänyt olla hiljaa ja käyttää suuta enemmän eri kakkusorttien syömiseen. Siitäkin huolimatta, että olen kyllä tismalleen sitä mieltä, että ei taivaasta omaiset, eivätkä muutkaan, meitä enää katsele. Jeesus kylläkin katsoo ja enkelit ja Isä.

Aija-Kanitalle luin mökkikirjaa ja nauroimme kovasti kaikille mukaville nelisenkymmentävuotta vanhoille tapahtumille.

On hyvä ja tarpeellista kirjoittaa "mökkikirjaa", eli  muita asioita muistiin.

Ajattelin itsekseni, että tämä blogi on meikäläisen mökkivihko. Saavat halukkaat aikanaan (ja tietenkin nyt) lukea kummonen muori se Kaisa on ja on ollut.

Lukemisesta muistuikin iloinen asia mieleen: Lukijakuntani on lisääntynyt jälleen yhdellä.

Nyt teitä on jo 71!!! 

On siis torventöräyksen paikka! TÖTTÖRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!

Jos mikä, niin lukijakunnan lisääntyminen elähdyttää vanhenevaa sydäntäni. Mitä hyödyttäisi kirjoittaa tyhjille seinille? Ei sitten niin yhtään mitään!

Viimeviikolla käväisimme Ewen ja Matthewin kanssa Kurikassa. Krellin syyskokouksessa ja samaan syssyyn vietettiin Kurikan Krellin 40-vuotisjuhlaa.

Oli niin juhlallista, niin juhlallista ja ruokakin niin hyvää, ettei sanotuksi saanut.

Tarjolla oli mm. maksalaatikkoa. Onko mitään maailmassa niin hyvää kuin maksalaatikko? Ei ja niinpä minun ahdisti seuraavana päivänä ostamaan vielä kaupastakin maksaloodaa, koska en kehdannut äyskäröidä juhlissa lautaselleni niin suurta kasaa kuin olisi tehnyt mieli.

Minä en muutenkaan enää pysty äyskäröimään lautaselle niin paljon pötnettä kuin ennen pystyin.

En kertakaikkisesti (ja tietysti onneksiskin). Tulen sairaaksi.

Pallea muuttuu kivikovaksi, silmät kääntyvät nurinpäin ja rintapieltä polttaa.

Magnus on kehottanut tilaamaan lääkärin. Ei ole kuulemma normaalia, että ihminen, jolla on 30 litran vetoinen maharustinki, pystyy syömään vaan kaksi (2) desilitraa sapuskaa.

Eilen olimme Kohtaamispaikassa Vaasan kirkossa. Kohtaamispaikan jälkeen on aina kaffit, paitsi eilen. Jokaista kehotettiin juomaan kotonansa kahvit, koska oli tilojen varauksessa tullut jonkin asteen sekaannus. Meillä hälväläisillä ei ollut hätäpäivää, eikä kuura-aamua.

Menimme Asevelikylään kahville. Ja eikä siinä kaikki! Meille väännettiin pitsatkin. Sellaisia pitsoja kuin meille väännettiin, ei pysty tekemään kuin yksi ihminen tällä Telluksella ja hänen nimensä on Erkki.

T: Kaisa Tellunen-Vääntölä

-----------------------------------------------------

 Psalmi 25:12-13

Se, joka Herraa pelkää,

oppii valitsemaan oikean tien.

Hän saa onnen ja rauhan,

ja hänen jälkeläisensä perivät maan.