maanantai 22. tammikuuta 2018


Vanhat kuvat kehiin ja ei kun bloggaamaan, vaikka ilta on pitkälle taas kulununna.
Piirustuskerhossa olin ja sain valmiiksi tyttörippikortin.
Olisin saanut sen jo toissapäivänä täällä kotona valmiiksi, mutta viimeisillä tussinvedoilla tein virheen. Ratkaisevan virheen.
Tiesin oikeastaan, että virhettä pukkaa jo ennen kuin aloin viimeisiä vetoja vedellä.
Koko kortti (A4:n kokoinen) oli jokaista millineliötä myöden valmis. Puuväreillä tarkasti väritetty ja tussilla tarkasti rajattu. Vain tyttösen silmät olivat värittämättä ja tussilla ympyrköimättä.
Käteni alkoi vapista jo ennen, ennenkö olin edes tarttunut tussiin.
Noh, syvään hengittämällä ja laskemalla kahteenkymmeneen sain kuin sainkin vasemman silmän kauniin pyöreäksi piirrettyä.
Oikea silmä sen sijaan meni ihan läskiksi. Siitä tuli ensinnäkin muutamaa numeroa pienempi kuin vasen ja silmän reunamat, vapisevasta kädestä johtuen, ilkeän sahalaitaiseksi.
Noin minulle aina käy. Senpä tähden en repinyt tekonahkahousujani, vaan leikkasin kurssilla tänään paperista silmäluomet. Onneksi eräällä kurssilaisella oli sakset mukana.
Väritin leikkaamani luomet kauniin sinisiksi ja liimasin paikoilleen neitosen päähän. Hyvä tuli.
Ymmärrän jostain syystä valtavan hyvin sellaisia ihmisiä, joille käy niin, että kun KAIKKI on mennyt nappiin ja puuttuu enää se viimeinen ponnistus ja punnerrus, että tulisi voitto, niin  viimeinen punnerrus epäonnistuu. Ole siinä sitten. Pestyine kauloinesi. On toki olemassa heitäkin, joilta onnistuu kaikki. Ei tuskan uitua. Se on hyvä se, että on onnistujiakin. 
Aikamoisen jännittävää kuitenkin tämä korttimaakarin työ. Viimmosta silausta myöden.
Kettukorttiakin ehdin jatkaa. Piirsin kaikkiin sataan (about) pihlajanmarjaan ne mustat pisteet. Se oli hauskaa ja rentouttavaa.

Kuvat, jotka tuossa alussa näette, ovat moneen kertaan näillä estraadeilla komeilleet. Ei auta. Uusia ei ole. Olen sellainen kuvaaja, että esimerkiksi selfietä olen elämäni aikana ottanut tasan yhden. Siitä tuli niin hirveä, että poistin sen saman tien. Itse asiassa selfiessä ei näkynyt kuin kaksi ammottavaa sierainta.

Yläkuvassa on kuvattu sisilisko. Ei se vihreä, se on vesiletku, vaan se piskuinen peesvärinen kaunotar siinä kiven päällä.
Viime vuosina sisilisko on noussut lempparielikoksi eläinarvoasteikollani. 
Sisilisko on eksoottisen näköinen, vikkelä ja nätti. Ilahduin kovasti, kun näin sen toissa- tai kolmantena kesänä ensimmäistä kertaa puuliiterin kivetyksellä lämmittelemässä.
Kertailin tässä, olisiko ollut toissaviikolla, mielessäni, mitä kaikkia eläimiä tupasemme lähistöllä on näinä kahtenatoista vuotena kuljeskellut.
On näkynyt hirviä, metsäkauriita, supikoiria, hiiriä, huuhkaja (plus tietenkin muita lintuja), lepakoita, mäyriä, haukkoja ja yksi rotta (onneksi kilometrin päässä talostamme) ja suden jäljet autotallin oven edessä.
Jälkimmäisestä seikasta johtuen, minua ei huvita kuljeskella iltamyöhäisellä ulkona. 
Okei, tiedän, että susi pelkää minua enemmän kuin minä sitä, mutta se ei hyisessä pimeydessä lohduta pätkääkään. 
Aika paljon siis kaikenlaisia karvakuonoja ja elukoita täällä maaseudun rauhassa näkee, jos kohta niitä näkee kaupungeissakin. eipä silti.

Toisessa kuvassa minä poseeraan tampuuriin menevän oven edessä.
Tuosta poseeraushetkestä on kolmisen vuotta. En siitä ole paljon krupsahtanut, jos en kyllä ehommaksikaan tullut. En ole liioin laihtunut, ekä paljoa lihonut.
Ankarista ja vaivalloisista taisteluista huolimatta painoindexini on pysynyt samoissa kauheissa lukemissa.
Luulen, että indeksit  tulevat  niissä kauheissa lukemissa pysymäänkin. Hamaan vihoviimeiseen hönkäykseen asti.
Olen kyllä hiukan aikonut taas alata kävellä löntystelemään ja kaloreita polttelemaan, mutta koska sudet vaanivat kaikkialla, on se jäänyt vähäiseksi se meinaaminen.
Olen kyllä aika mato keksimään muitakin esteitä löntystelyyn kuin vain näkymättömät ja olemattomat sudet.
Ruokamääriähän minä olen pienentänyt jo ainakin vuoden verran.
Charleskin ihmetteli tässä päivänä muutamana, että eikö se pitäisi jo jossakin näkyä, että ihminen syö pienempiä määriä ruokaa kuin puolivuosisataa syönyt on?
Kyllä pitäisi, vaan kun ei näy. Olenkin ajatellut, että sapuska muuttuu sementiksi paksussa suolessani ja osittain jo ohuessakin.

Sitten kalenteriasioihin.
Paitsi piirustuskurssia, kävimme tänään Nikolainkaupungissa.
Ensin Jussin ja Seijan tykönä nauhoittamassa ohjelmaa radio Dein Pohjanmaalla kuultaville aalloille. Luin kolme runoa nauhalle, josta ainakin yksi ensi maanantakina ulos suolletaan.
Mauno puhui nauhalle kaksi puhetta, joista toinen samaisena maanantaina kuultavaksi lähetetään. 
Olen taas hiukan herätellyt talvihorteessa olevaa runoratsuani ja kirjoittanut pieniä sikermiä sinne sun tänne. Pitää yrittää pitää yllä tuotakin taidelajia, eikä vaan raapustella korttiaihioita.
Kesällä menen (ehkä) oikein runoleirillekin. Runoleireillä on kivaa. Jos vaan jossakin näet semmoisia järjestettävän, mene ihmeessä. Jos ajattelet, että et osaa runoja kirjoittaa, niin ajattelet pieleen.
Tee näin: kirjoita joku lause paperille. Esimerkiksi:
Huomenna menen illalla ulos kävelemään. Laitan kuulokkeet korviin, että suden ulvonta ei kuulu.  Kävelen reippaasti, että saavat kalorit huutia.
Järjestele lause sitten runomuotoon:

Huomenna
menen illalla
ulos kävelemään
laitan kuulokkeet
korviin,
että suden ulvonta ei kuulu
kävelen reippaasti
saavat kalorit huutia.

Siinä se on! Runo! :D

Viikolla oli konserttia, KD:n piirihallituksen kokousta, Krellin kokousta, äänestämässä käyntiä sun  muuta. Menoa oli ja meininkiä. Siitä minä tykkään. Paikalleen ei auta jässähtää. Vanhentuu entistä äkkiempää ja enemmän.
T: Kaisa Snartgammal- Pulkberg
------------------------------------------------------
Ensimmäinen Mooseksen kirja 3:1-4

Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut.
Se sanoi naiselle:
"Onko Jumala todella sanonut: Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta?"
Nainen vastasi käärmeelle:
"Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut:
"Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi."
Silloin käärme sanoi naiselle:" Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken,
sekä hyvän, että pahan."


4 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Yöllä valvottaa
Hiljaisuus ympärillä
Luen Kaisan blogia
Ei sekään nukuta
Onneksi vanhalla saa olla
silmäpussit
eikä kukaan ihmettele,
antavat istumapaikan bussissa

Hm... ei häävisti runoiltu

Rautalintu kirjoitti...

Tunnistan kovasti hyvin tuon "virhet viimmeeses vaihees". Silloon ku mä harrastin korutekstausta, niin mulle käytihin useen niin, jotta mä keskityyn niin kovasti niitten kirijaamien vääntämisehen, jotta vasta ku sain tekstin mielestäni valamihiksi, niin huomasin, jotta jostaki sanasta puuttuu kirijaan tai jopa kokonaanen tavu... Ja ei ku aluusta uurestansa. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Ymmärsit tismalleen runon sisimmäisen jujun! ;)
Hyvän runon pukkasit. Toivottavasti jatkoa seuraa! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Rautalintu
Hui! :O Korutekstaus jo sanankin saa kädet vapajamahan. ;)
Ihana harrastus varmaan. Ja nuarelta se käy.