Kaksi haikeaa kuvaa Vilpolastamme (navetan ja puuliiterin takana olevasta...en tiedä, mikä sen "katoksen" virallinen nimi on) tähän alkuun.

Kuvat ovat, paitsi haikeita, niin myös vanhoja. Olisikohan, että ihan toissakesäisiä?

Viimekesäisiä ne eivät ole, koska viimekesänä en käynyt Vilpolassa kertaakaan. Jaa no, ehkä kerran hätäisesti ryystämässä mukillisen jäähtynyttä kahvia ja jonkun kuivahtaneen käntynpalan.

Kaikkihan muistavat, että viimekesänähän satoi koko ajan. Toki Vilpolassa on hyvä peltikatto, ei sen puolen, mutta oli muutenkin viileää ja ankeahkoa, ettei oikein huvittanut.

Vilpolan siivousten laitakin oli vähän sii ja soo viime kesänä. Linnunruikkua ei onneksi ollut niin paljoa kuin muina keväinä. Kiitos rimssuiksi leikattujen ja ovipieliin niitattujen kahvipussien. Minulla on suuri määrä kahvipusseja varalle, jos entiset liukenevat, tai muutoin ränstyvät. Pussit ovat tavattoman tehokkaita. Linnut eivät ajattelekaan tunkea lipan alle pesimään ja truikkimaan. Ei! Ne lentävät mahdollisimman lujaa ohi.

Eihän se Vilpolan oviaukkonäkymä tieltä päin katsottuna niin hääppöinen ole, mutta ei auta itkut markkinoilla. Mieluummin epähääppönen näkymä kuin ruikkua joka paikassa.

Tänä vuonna olen ajatellut siivota Vilpolamme oikein kunnolla. Aion rehata sinne kaasugrillinkin.

Saa sii, kuinka ajatukset käyvät toteen.

Ehkä (paino sanalla ehkä) pyydän lähisukulaiselta heidän suurta uima-allastakin lainaksi.

Allas on niin suuri, että meikäläinenkin mahtuu siihen hyvin killumaan. Yksi varjopuoli siinä juuri onkin se altaan suuruus. Voi olla, että plantaasiltamme ei löydy niin suurta TASAISTA kohtaa, kuhun altaan asettaisimme.

Noh, jahka kesä tulee, niin ollaan viisaampia.

Viimeviikon kalenteriaukeamalla on monenmoista merkintää. Joihinkin merkintöihin mentiin, joihinkin ei. Joitakuita merkintöjä piti vetää yli ja siirtää tuleville aukeamille.

Charlesin kanssa oltiin Logos-kahvilassa keittelemässä kahvia, juttelemassa ja tiskaamassa.

Minä tein kaikkia noita ja Charles yhtä. 

Huomenna meillä olisi ollut uusi keittely-, juttelu- ja tiskausvuoro, mutta kahvila päätettiin sulkea. Väliaikainenhan se alun perin olikin ja tarkoitettu vain maaliskuun ajaksi. Hyviä ja antoisia hetkiä siellä saatiin viettää siis hiukan enemmänkin kuin oli alun perin suunniteltu. 

Keskiviikkona oli aikomus ja kalenteriin ylös kirjattu, että me Kyrönmaan (laihialaiset ja isokyröläiset) krelliläiset, eli kristilliset eläkeläiset tryykäämme palvelutaloon Laurilanmäelle laulamaan, puhumaan, runoilemaan ja juomaan munkkikahveja.

Munkit olivat viittä vaille  rasvapataan menossa, kun saimmekin kuulla, että keskiviikkoisin palvelutalossa on palvelupäivä. Silloin sinne ei tietenkään kannata mennä. Eikä tarvitsekaan.

Silloin on palvelutalon ohjelmassa kaikkinaista kauneuden- ja terveyden hoitoa, hiustenleikkaamisia ja hyvän ruoan syömisiä.

Saimme uuden ajan ja onneksi munkitkin voitiin vetää pois paistosta ja siirrettyä seuraavaan kertaan, joka on ensi viikolla.

Totesimme huojentuneina, että onneksi tieto aina kumminkin kulkee JONKUN kautta, jos se on tarpeellista. Siitä saatiin taas hyvä esimerkki. Asiassa ei päässyt käymään kuinkaan, tai jos kävi, niin korkeintaan hyvin.

Torstaina kokoonnuttiin Rinnan Jaakobin ja Catherinen (nimet muut.) kotiin puimaan rukoushuone Rauhan kevät- ja kesäasioita.

Minä sihteerikkönä kirjasin asioita ja pykäliä muistiin ja myöhemmin puhtaaksi ja ylös präntättäviksi. Sihteerikön tehtävänä on kirjoittaa myös toimintakertomus.

Kysyin kotona Magnukselta, että onko toimintakertomus pakko kirjoittaa pöytäkirjaan? (Kysymys tuo esille sen, minkäsorttinen sihteerikkö on kysymyksessä)

Kysyin asiaa siksikin, että aion tällä kertaa hieman laajasanaisemmin kirjata ylös kaikkia mukavia asioita, joita rukoushuoneen tiimoilta viimevuonna tapahtui.

Olen monisanainen kirjoittaja ja surin, kun pöytäkirjasta "kuluisi" monta sivua.

-Kirijootat paperille ja lisää liitteheksi ja naskauta naittajalla kii pöytäkirijahan, opasti Magnus.

Ilahduin kovasti ja varmasti myös historiantutkijat ihastuvat aikanaan, kun sadan (hundra) vuoden kuluttua luuppien kanssa lukevat Isonkyrön Yryselä-Palhojaisissa sijaitsevan rukoushuone RAUHAN toimintakertomusta vuodelta 2017.

Rinnan ikkunan alla virtaa Kyrönjoki. Sangen vuolaana ja korkealla tällä hetkellä.

Jäälauttoja, risuja, ainakin yksi venelaituri, ponttoonitynnyri (ja olipa joku ollut näkevinään Saimaan norpankin) on lipunut vinhaa vauhtia kohti Vähääkyröä ja merta. 

Tänään paikallisuutisissa haastateltiin naista, joka seisoi jalat puoleen sääreen veden vallassa pyörätiellä (tai ajotiellä), joka oli täysin veden vallassa. Nainen meinaili, että hän ei osaa moittia tulvia. Hmm...mjaahh? Minä osaisin. En tykkäisi. Varsinkaan, kun sydän kylmänä ja syrjällä saisi pelätä, että vesi tulee kodin kellariin, tai saartaa muuten asumuksen kokonaan.

Sunnuntaina oli kevään viimeinen Naisten kesken iltapäivä Vähässäkyrössä. 

Minä sain lausua runoja ja pitää loppuhartauden. Niin typeräksi ja tolleroksi kuin tuossa tilaisuudessa itseni tunsin, olen harvoin tapahtunut. Tavanomaisen pökiöksi tunnen itseni toki joka kerta, mutta nyt lyötiin ennätys. Siitä päättelinkin, että lausuminen meni hyvin ja varmasti loppuhartauskin, jonka suoraan paperista posmotin.

Jeesus kuulee kyllä rukoukset. Vaikka ne posmotetaan paperista. Hän kuulee rukoukset jo, ennen kuin niitä puetaan sanoiksikaan. Sellainen Jumala meillä on.

Toivon sydämestäni, että Naisten kesken iltapäivät jatkuvat taas syksyllä. Oikeastaan ihan rukoilenkin sitä ja sitä, että saan olla följyssä.

T: Kaisa Posmonder-Följskog

-----------------------------------------------------------

Jesaja 54:10

Vaikka vuoret järkkyisivät

ja kukkulat horjuisivat,

minun rakkauteni sinuun ei järky

eikä minun rauhanliittoni horju,

sanoo Herra, sinun armahtajasi.