Vaasa-opiston näyttely oli viikonloppuna Laihialla. Lauantaista sunnuntaihin.
Aika lyhyen ajan, mutta kyllähän parissa päivässäkin ehtii katsella ja ihastella.
Esillä oli taas niin taidokkaita töitä, maalauksia, käsitöitä, mattoja ja kaikenmoista, että henki oli salpautua. VOI, jos osaisin ommella, niin tekisin itselleni niin mielikuvituksellisia kamppeita, että....noh, ehkä on hyväkin, että olen koppulakynsi, mitä ompelemisiin tulee.

Kävimme Magnuksen ja Masa- Etiaksen (kurssimme opettajan ja nimi muut.) ripustamassa  kirjastoon vievään rappukongin seinälle omia taiteilujamme. Minun ja Charlesin.
Yläkuvassa näkyy (tosin huonosti kyllä) kuinka ne sinne tällättiin.
Alakuvassa näkyy minun hienot väkerrykseni. Piirustukset lasin alla ovat alkuperäisiä. Tytöntyllerökuvasta  ei ole vielä korttia painettukaan.
Seinälle olisi mahtunut vielä vaikka hurumykky tauluja, mutta luulimme, että seinät täyttyvät innokkaiden taiteilijoiden ihanista töistä, joten olimme varovaisia, emmekä hamunneet kaikkia seiniä. Vain tasanteella olevat.
Kukaan muu ei tullut rappuseinille taulujaan laittamaan. Ensi vuonna olemme viisaampia. Ripustamme KAIKKI, mitä saamme äntiin. Jos vielä kurssille menemme.

Taulujenripustus tehtiin perjantaina ja lauantaina menimme katselemaan muiden töitä ja juomaan hyvät rähmäpullakahvit samalla.
Toki perjantainakin, heti ripustuksen jälkeen, kaahasimme kahville. Tervajoelle Esson baariin (nimi muut.)
Taideopettajamme Masa-Etias tarjosi minulle ja Magnukselle sokeririnkulakahvit.
Masa-Etias pyysi Esson baarin myyjäkassaa laittamaan rinkelit (3kpl) sormen ympärille, että saa ne roudattua pöytään, mutta myyjä oli kohteliaasti kieltäytynyt.
Myöntää täytyy, että oli toki kivempi syödä niitä rinkeleitä pahvilautaselta kuin sormesta.
Ja olisivatko loppuun saakka niin hyvin sormen ympärillä pysyneetkään? Muutaman haukkauksen jälkeen?

Veeti haettiin tiistaina kotiin. Emme saaneet Magnuksen kanssa sen turkista pois kaikkia tahmakohtia, joita siihen oli viikon aikana kertynyt. Ei, vaikka ostin uuden hellävaraisen harjankin syntyneitä takkuja silmälläpitäen.
Oli Veetillä toki, hieno herrasmies kun on, matkakassissaan kampa, mutta sillä en uskaltanut edes ajatella takkuja selvittäväni.
Veetiä pois haettaessa Magnus tunnusti kaikille, että hän oli minulta salaa yrittänyt syödä piirakkaa ja kuten aina, kun ihminen syö luvatta tahmahillopiirakkaa, putoaa siitä klöntti syliin. Tällä kertaa tahmake putosi tietenkin Veetin niskaan tarttuen siihen hyvin perusteellisesti ja tukevasti. Tietenkin, koska Veeti ei juurikaan muualla ollut kuin Magnuksen sylissä.
Sunnuntaina näin Veetin emännän Bär-Litzyn (nimi muut.) Kysyin varovasti, ovatko saaneet takut pois turkista?
-Niitä on tullut lisää! vastasi Bär-Litzy iloisesti. Helpotus oli suuri, mutta melkomoinen.

Mennyt viikko oli ihmeellinen. Se oli lämmin, tuuleton ja ihana.
Tapahtui myös niin, että ensimmäistä kertaa pitkänsitkeän elämäni aikana, menin puutarhaan harava olkapäällä ja myös haravoin sillä. En muista moista ennen tapahtuneen. Ainakaan vapaaehtoisesti ja iloiten.
Ehdin haravoida talon kivijalan juuresta (kahdelta seinämältä) kuolleet heinät tms. pois ja ainakin yhden, ellei useammankin, kuolleen linnun maalliset lahonneet tomumajat, tai ainakin niissä kiinni olleet höyhenet. En alannut luupilla tutkimaan, montako raatoa oli ja löytyykö luita, tai kinttuja. Örkötti sen verran.
Haravoin myös kolmen marjapuskan alta melkein kaikki lehdet ( ainakin ne, jotka eivät olleet enää kiinnijäätyneitä) ja kahdesta pitkästä kukkapenkistä ruokkosin kaikki talventörröttäjät pois.
Syksyistä kuollutta kukkaa ja muuta pepua oli aikamoisesti ja niinpä siellä täällä puutarhassamme on niistä kertyneitä kasoja. Pienempää ja suurempaa. Aion ne kyllä kärrätä pois, jahka saan Magnukselta osoitteen mihinkä.
Sana "kukkapenkki" on kyllä liian väkevä meidän litteille maamuodostelmille. Ne kelpaavat minulle hyvin. Suorastaan ylihyvin. Kaikkihan te toki varmaan muistatte, että minä en pidä neliskanttisista korkeahkoista kukkapenkeistä. Ei! Kukkapenkkien pitää olla latuskaisia, pitkiä ja hivenen epämääräisen mallisia. Silloin niitä katsellessa ei tule lemmikkieläinhautausmaa mieleen.

On mukavaa huomata, että sanonta "kaikissa meissä piilee pikku puutarhuri" pitää myös minun kohdallani paikkansa. Tosin en ole varma, onko tuommoista sanontaa ja varsinkaan pitääkö se jatkossa kohillani kutinsa, mutta tällä hetkellä olen iloinen asian päältä.

Seurakuntamme Fb-sivulla oli hyvissä ajoin kutsu sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelukseen.
Kutsussa kysyttiin kumpiako olemme? Lampaita, vai pässejä? Tulisimme kuulemma tietämään saarnan lopussa kumpiako, jos se siihen asti on ollut pimennon peitossa.
Vihtori-pappi, joka oli saarnavuorossa kysyi pönttöön kavuttuaan saarnan alussa kuuluvalla äänellä, että kuka tuntee ja tietää olevansa lammas? Käsiä nousi runsaasti. Magnus ja minäkin viitattiin.
Vihtori nosti panoksia:
-Entäs onko joukossanne yhtäkään pässiä?  Mielestäni näin yhden käden nousevan. Itsekin nostin, koska tiesin, että takanamme ei istu ketään, joka näkisi. ;)
Oli oikein hyvä saarna. Iloksemme saimme kuulla, että Jeesuksen opetuslapset ovat lampaita. Joskus Jeesuksen opetuslapset voivat olla myös aika pässejä. Eli en minä, eikä se toinen turhaan käsiämme nostaneet. Nosta sinäkin kättäsi siellä, kussa ikinä olet, jos haluat olla Jeesuksen ikioma lammas. Jeesus näkee sen ja ottaa vastaan.
T: Kaisa Päshufvud-Lamsten
---------------------------------------------------------
Psalmi 95:1-7

Nyt iloiten laulakaa Herralle,
kohottakaa hänelle riemuhuuto,
hän on meidän turvakalliomme.
Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää,
virittäkää hänelle riemuvirsi!
Herra on suuri Jumala
ja kaikkien jumalien ylivaltias.
Hänen kädessään on maa, sen kaikki laaksot ja syvyydet,
hänen ovat korkeimmatkin huiput.
Hänen on meri, hän on sen luonut,
hänen on maa, hänen kätensä sen teki.
Tulkaa, kumartukaa maahan,
polvistukaamme Herran, Luojamme eteen.
Hän on meidän Jumalamme
ja me hänen laitumensa lampaat,
joita hänen kätensä kaitsee.
Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo.