Palaan vielä tuoreisiin, mutta kauniisiin muistoihin äitienpäivän tiimoilta: 

Yläkuvassa kyseistä päivää varten siivottu sotisopamme ja alakuvassa hoitokoira Veetiltä (kuvan ihastuttava koiruli) saamamme äitienpäiväkukka ja kortti, jossa luki"varaäidille" ja "varaisälle". T: Veeti. :D

Kortti on jo laitettu piironginloodaan, mutta kukka kukoistaa ja on avannut runsaasti nuppusiaan sepposen selälle. Kukka on pelargonia. Joku etuliitekin pelargonian edessä oli, mutta en muista mikä. Antaisin, että se viittasi johonkin etelänhetelmään (tai sitten ei). Sanotaan nyt esimerkiksi, että se on ananaspelargonia (mikä se ei missään tapauksessa luultavasti ole). Muisti on minulla kukkien nimissä sitä, mitä se aina ollut on, eli surkeampaakin surkeampi.

Surkempaakin surkeampi kukkanimimuistikaan ei ole niin huolestuttavaa kuin se, että en aina huomaa, mitenkäpäin puen vaatteet päälleni!

Vielä nyt sentään onneksi muistan pukea johonkin lähtiessäni (ja muutenkin). Se asia on vielä hanskassa, MUTTA... eilen, kun köröttelimme Nikolainkaupungista kotiin väsyneinä, mutta onnellisina huomasin siinä autossa istuissani, että farkut olivat nurinperin kintuissani.

Sanoin Magnukselle:

-Mulla on ollu koko päivän ja kaikkialla kulkeissani farkut väärinpäin!

-Ympf! sanoi Magnus. Hänen teki varmasti mielensä sanoa, jotta eikös sulloo useenaijjoon verhat nurinperin yllä, ekkä soo moinansakkaa?

No, tietysti Magnus olisi ollut oikeassa siinä asiassa, jos olisi sen ääneen sanonut.  Minä en todellakaan tuhlaa aikaani kotioloissa vaatteiden OIKEINpäin panemisiin. Mitä turhaa? Joka toinen kertahan ne ovat oikeinpäin ja joka toinen nurinpäin.

Onni oikein nuttu nurin, jos asian ytimen lyhyesti ilmaisisi.

Yöpyjamia ei ole ikinä pieneen mieleeni moljahtanut alkaa käännellä oikein päin (so. saumat sisäänpäin).

Kyllä kuitenkin, joihinkin merityksellisiin paikkoihin mennessäni, olen toki pyrkinyt pukeutumaan huolellisesti ja sävysävyyn.

Nyt oli siis päässyt tapahtumaan anteeksiantamaton ja huolestuttava lapsus.

Murheellisena ajattelin, että tähänkö ollaan tultu? Mummu ei enää huomaa tarkistella, missä ja kuinka päin saumat illottaa? 

Kotiin tultuamme vaihdoin kotiasun (oikea puoli vuorossa, koska edellisenä ollut nurjapäivä). Hivautin ylläni olleet farkkuhousut oikeinpäin. Yllätys, yllätys! Nyt ne vasta olivatkin väärinpäin!

Koko tulomatkan olin turhaan ollut surullinen ja miettinyt jo 1/2-vakavissani paikantilaamista vellitalosta.

Olikin käynyt niin, että farkkujen oikeanpuolinen hopeanvärinen lurexi ja blingbling oli pesussa irronnut (hiukan huolettaa, että en heti ollut huomannut). Nyt housut ovat tasaisen sameanväriset molemmilta puolilta.

Ilahduin kovasti. En vielä ole täysin huihaihälläväliä pukeutuja.

Harmituksen haisua hiukan jäi siitä, että pöksyt ovat nyt sameat. Blingblingfarkut olivat niin kivan näköiset. Se, sopivatko ne vellitaloikäiselle on taas toinen juttu.

Viimeviikon kalenteriaukeamalla on neljä merkintää. Niistä yksi oli väärä (en ollut aikoinani muistanut vetää henkseleitä päälle), yhteen tuli peruutus, yhteen en mennyt. Yhteen, eli keskiviikon kohdalla olevaan merkintään menin. Merkintä = KD piirihallituksen kokous. Östermyra klo 18.00.

Suutani aukaisin kokouksessa ainakin silloin, kun kulauttelin kivennäisvettä kurkkuuni ja söin yhden ison mansikan ja monta vaahtokarkkia.

Sunnuntaina olimme Nikolainkaupungin Huutoniemellä.

Magnuksella oli juontotehtävä ja 5 minuutin puhe. Viidessä minuutissakin ehtii hyvin sanoa sanottavansa, jos on painava asia, josta puhuu. Jeesus ja hänen pelastussanomansa on.

Magnus kuulutti jossain vaiheessa myös lukevansa vaimonsa kirjoittaman runon.

Ennen lausumista hän vielä tarkensi ja tähdensi, että ei ole runonlausuja (senpä takia runoilijavaimonsa jännittikin penkissä konsa olisi itse puhujanpulpetissa pönöttänyt. Sydän oli joka toisen paukun lyömättä. Enemmänkin.

Seurojen jälkeen menimme Asevelikylään. Ei taaskaan oltu muistettu ostaa tuliaisiksi lakupötköä Lyllanille. 

Annettiin toki palanen viemästämme tikkelpääripiirakasta, mutta se ei ole sama.

Tikkelpääripiirakka ei koskaan koirien mielestä ole sama kuin lakritsapötkö.

Hyvä ja järkeenkäypä ratkaisu olisi ostaa varastoon lakupötköjä. Niin, että niitä olisi aina yksi mukaan otettavaksi. Valitettavasti en usko, että pötköt säilyisivät kaapissamme seuraaviin kertoihin. Oikeastaan tiedän, että ne eivät seuraavaa päivää näkisi.

Olen männäviikolla ja jo ennenkin, piirtänyt kuvia ja värittänyt niitä peukalo ruvella.

Minulla on paha tapa ja tyyli pusertaa kynää peukalo ja etusormi tuskaisella mutkalla. Puuvärikynävärittäminen on työlästä.

Lopputulos kyllä on kiva (omasta mielestäni ainakin). Vesivärivärittäminen on liian nopeatempoista tämän ikäiselle mommalle, jolla liikkeet ja ajatusmaailma on jo piirunverran alentuneessa tilassa. 

Rajaan aina piirrokseni lopuksi tussilla. Tarkkaan, milli milliltä.  0.3 paksuisella (oikeastaan pitäisi kirjoittaa ohuisella) tussikynällä.

Tästä on joku vuosi, kun eräs ystävättäreni ihaili piirroksiani ja sanoi vilpittömän innoissaan ja ihmeissään:

-Sulla nuo ääriviivatkin ovat vielä niin tarkkoja. Tussikynä kulkee vielä tärisemättä muodostaen kaunista viivaa...

Tässä hän hienotunteisen peitellysti toi esille korkeahkon ikäni. (Tässä iässähän sitä käsi jo pikkasen tärisee.)

Siitä asti alkasin itsekin ihmettelemään asiaa ja siitä asti on tussiviiva myös pikkasen luiskahdellut.

Ei paljoa, mutta pikkasen. Varsinkin niillä viimeiillä vedoilla, joilla ajattelee, kuinka paljon työtä menee hukkaan, jos pluiskahtaa.

Tästä olen ennenkin teille kirjoitellut. Eipä sitä tämän ikäisellä aina ole muutakaan kirjoittamista kuin niistä, joista on jo kerran sanasensa sanonut.

Näin se menee. Ensi maanantaina vielä kirjoitellaan. Sitten paussi. Kuinka pitkä, riippuu asioista, joista on jo kirjoittanut. ;)

T: Kaisa Pausstrand-Mångengången

------------------------------------------------------

Miikan kirja 4: 2-4

Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:

-Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle,

nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!

Hän opastaa meitä tiellään, ja me,

me tahdomme kulkea hänen polkujaan,

sillä Siionista tulee Herran sana

ja Jerusalemista kaikuu Herran puhe.

Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat,

hän jakaa oikeutta väkeville kansoille

lähellä ja kaukana.

Niin taotaan miekat auran teriksi

ja keihäät vesureiksi.

Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan,

eikä harjoittele sotataitoja.

Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä

oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.

Näin on Herra Sebaot sanonut.