Viime viikolla tuli tietoa, että Yryselänkylällä olisi nähty suden jolkottelevan. 

Tieto ei tullut niin kuin salama kirkkaalta taivaalta, koska susia on ennenkin nähty näillä main. Meidänkin autotallin edessä on, oliko se nyt toissavuonna, tai sitä edellisvuonna, nähty jälkiä. 

Tämä nimenomainen susi, joka autotallimme edessä tassutteli ja jälkiä jätteli, ei enää näillä main jolkottele. Se piti lopettaa, koska se ei ollut terve. Se oli kapitautinen. 

Minä en tästä uudesta susihavainnosta kuitenkaan oikein pystynyt riemusta repeämään, mutta minkäs teet? Asian kanssa on vaan tultava toimeen. Itse susia vastaan minulla ei ole mitään. Päinvastoin. Heidän reviireistään minulla sen sijaan olisi hukan urputettavaa.

Magnus oli viimeisen, kuumimman susihukka-ajan aikaan nähnyt unta, että meidän Vilpolan (kts. yläkuva) peräseinällä oli kyhjöttänyt susi. 

Rohkeana miehenä, Magnus oli hakenut tylsät puutarhasaksemme ja klapsutellut niitä suden edessä. Susi olikin peljästynyt suuresti ja luikkinut seinänviertä pois tiehensä. Siihen Magnus oli herännyt.

Vilpola ei viimekesänä ollut käytössä kertaakaan ja tuo suutarin kenkälestikin on jo ties missä.

Sen verran pitää ehkä Vilpolan ohi kuljeskella, ettei Magnuksen uni käy toteen.

Viimeviikon kalenteriaukeamalla on merkintää jos jonkinmoista. Oikeaa ja väärää. Jälkimmäistä en, tähän ikään eläneenä, enää ihmettele yhtään. Siksi monta kertaa on eteeni tullut tapauksia, että väärän merkinnän takia olen ollut väärään aikaan jossakin. Onneksi aina ennemmin. Nytkin olisin tryykännyt kuukautta ennen Östermyraan Pitsalle, jos olisin viimeviikkoista merkintää noudattanut. 

Onneksi huomasin vääryyden.

Rauhallisesti (näissä tapauksissa ei hyvi muu kuin rauhallisuus) kirjoitin miitingin oikeaan kohtaan, eli kuukautta etiäppäin.

Myös eilisen kalenterimerkinnän kohdalla olisi pitänyt säilyttää rauhallisuus. 

Tilanne jyskähti kuitenkin päälle niin äkkiä, että en ehtinyt kaivaa rauhallisuusvaihdetta esille. Antakaas, kun kerron.

Meillä oli kirkossa BLUES-MESSU. Niin olin myös ihan oikein kalenteriin kirjoittanut. Oikeaan kohtaan ja aikaan.

Minulla oli Magnuksen kanssa siellä oikein tehtäväkin. 

Messussa oli osio, jolloin ihmiset saavat kierrellä neljän erilaisen rukousalttaripöydän luona, kirjoittaa esirukouslappuihin rukousaiheita, tai vaan katsella pöydällä olevia koristeita ja rukoilla/miettiä itsekseen. Me luulimme, että meidän kanssa. Minun ja Magnuksen kanssa. 

Lisäksi luulimme, kun ei muuta orteria saatu, eikä tullut, että pöydät on valmiina. Senku mennä lähelle istumaan/seisomaan. Ja niinhän me menimme. Hyvissä ajoin. Menimme kuin hierojat: kahta kättä heiluttaen.

Kädet ja myös jalat kyllä lakkasivat heilumasta, kun selvisi, että meidän (minun ja Magnuksen) olisi kuulunut kantaa/laittaa/koristaa ja asetella meidän pöytä. Se 4:s.

Minä olen huono kestämään mitään. Varsinkaan mitään sellaista, missä pikkasenkaan paistaa läpi oma sakeus&tomppelius. Magnus on kestävämpi. Magnus sanoi heti, jotta kun kerran ei asiasta mitää mainaastu, mei ny voira pöyräksi muuttua. Ny on sitte neliän pöyrän siasta vaan kolome. Se sen kummoosempaa oo!

No, ei niin. Varsinkaan, kun toimeliaat ystävät kantoivat meille KOLME  pöytää ja hakivat kotoaan rekvisiittaa. Juuri oikeaa rekvisiittaa: punaisen liinan, krusifiksin, punaisen sydänkynttilän ja punaisen kukkakranssin. 

Magnuksella oli Raamattu mukana (eli hän ei suinkaan tullut kirkkoon kahta kättä heiluttaen) joka laitettiin kunniapaikalle pöydälle. TADAA! Herran rakkaus/hyvyys-pöytä oli valmis. Parempana kuin ikinä itse olisimme osanneet rakentaa!

Ilman tämmöisiä pöytiäkin bluesmessut ovat hienoja ja hyviä. Jos konsa kirkollisista ilmoituksista luet, että semmoinen on järjestetty kirkossasi, mene sinne! Mene kirkkoon, vaikka siellä olisi ihan tavallinenkin kirkonmeno. Se jos mikä, kannattaa.

Minulla oli erikoisen mukava ja sydäntälämmittävä tilaisuus mennä lausumaan ja lukemaan omitekoisia runojani erääseen vaasalaiseen runopiiriin. 

Leuat lotisten luin kolme runoani ja ilmeisesti ne menivät siksi paljon hyvin, että ostivat minulta kolme runokirjaakin.

Tuossa piirissä istuessani minulle tuli ikävä entistä runopiiriämme, joka kokoontui Isonkyrön kirjastossa.

Siellä me luimme toinen toisillemme mielirunojamme, juttelimme kaiken maailman asioista ja kutsuttiinpa meitä joskus ihan esiintymäänkin. Eikä vaan kotikonnullamme, vaan ihan Peräseinäjokea myöden. Oi niitä aikoja! 

On ollut kyllä puhetta, että perustettaisiin uusi runopiiri. Sellainen on myös kutina, että se joskus vielä käy toteenkin. Ainakaan kukaan, jolle asiasta on uukutettu, ei ole sanonut, että hyi, sellaista ei missään tapauksessa perusteta!

Joulun lapsi-projektin tiimoilta kokoonnuttiin Vaasaan taas tänäkin vuonna. Perjantaina.

Siinähän projektissa kootaan joululahjapaketteja Romaniaan lapsille annettavaksi. Paketteihin merkataan päälle ikäryhmä ja onko tarkoitettu pojalle, vai tytölle.

Me teimme tänä vuonna 120 pakettia. 60 pojille (2-4v) ja 60 tytöille (2-4v). Paketteja tuli muutamia kymmeniä ylimääräisiäkin! :)
Ihmiset olivat kutoneet/virkanneet/neuloneet upeita vanttuita, pipoja, sukkia, pehmoleluja ja sen sellaisia uskomattomat määrät.  Minä, joka en osaa tehdä käsitöitä, annoin kuukausittain hiukan rahaa, joilla hankittiin hammasharjaa, tukkapampulaa, kiiltokuvaa ja sen sellaista, mitä nyt kaupungin marketeista monesti edullisesti saa, kun osuu kohille.

Minä harvoin osun kohille, joten laitan mielelläni lantteja likoon muiden osua. 

Näen myös joka vuosi, että lanttilahjoitukseni menevät varmasti perille. Itsehän minä tavaroita omin käsin loodiin pakkaan.

Voi olla, että moni epäilee antaa rahaa tällaisiin projekteihin, pelätessään, että ei mene perille.

No, nämä menevät. Pelko pois Rousmariin!

Rakas edesmennyt äitini epäili myös aina annetun avun perillemenemisiä. (Toki muolimassa on ja on ollut tapauksia, että annettu apu on mennyt vääriinkin käsiin).

Minä sain aikoinani olla useilla matkoilla Venäjän Karjalaan, jonne veimme aina jotakin. Sallituissa rajoissa.

Pyysin äidiltä lahjoitusrahaa, että voisin ostaa kaikkea tarpeellista viemiseksi.

-Onko nyt niin, että katsot, että kuriiri on kyllin luotettava ja annettu apu menee perille? kysyin äidiltäni.

-Asiaa pitää vielä miettiä ja fundeerata joka puolelta ja nukkua sikeästi yön yli, vastasi äitini, joka oli humööri-ihminen.

Äiti tuli ilmeisesti myönteiseen tulokseen kuriirin rehellisyydestä, koskapa hän setelin kouraani seuraavana päivänä iloisena antoi.

Mieleeni moljahti asian tiimoilta upouusi aforismi. Siihen lopetan tämänkertaisen mhvv:n. Hyvää päivänjatkoa jokaiselle lukijalleni ja tietysti muillekin.(Kerrankin voin  mhvv:n loppuun näin toivoyella. Yleensähän kirjoittelen mhvv:tä yön synkän sydännä).

Ihka uusi aforismi:

Annettu apu, vaikka piskuinenkin, on harvoin, jos koskaan, pois omasta paljosta.

T: Kaisa Mottopää-Ärligkurir

----------------------------------------------

Matteuksen evankeliumi 11:28-30

(Jeesus sanoo)

-Tulkaa minun luokseni kaikki te työn 

ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille

levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja

katsokaa minua: minä olen sydämeltäni

lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne

löytää levon.

Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun

kuormani on kevyt.