Tuntuu, että kahden maanantain välissä olevat päivät lyhenevät ja typistyilevät koko ajan.

Ei ehdi paljoa yhtikäs mitään, kun on taas maanantai ja pitäisi kertoa, mitä on tehnyt ja tubettanut.

Minulla on kyllä aina aika hulahtanut äkkiä. Ilman, että tubettaisin yhtään mitään.

Ikinä en ole ollut tympäännyksissä, tai että aika olisi tuntunut pitkältä. 

Pitkäpiimäiseltä nyt ollenkaan. Minulla kuluu aika hyvin, vaikka tuijottelisin vain vastapäiseen seinään. Uskallan sen sanoa, koska tuijotan aika paljon seinään. Se ei ole hyödyllistä kylläkään. Tuijottelu ja kynsinauhojen nyppiminen nyt ovat vaan yksiä vahvimpia ominaisuuksia ja ne minä luultavasti joudun kantamaan paksuilla harteillani hamaan loppuun asti.

Kuitenkin, jos tarkkoja ollaan, niin  näin äkkiä ei aika mielestäni ole  koskaan kulkenut ja joutunut! 

En tiedä, tuntuuko teistä samalta? 

Moni on sanonut, että ei kerkeä yhtään mitään, kun jo on viikko taas mennyt.

Juttelen kyllä aika paljon ikäisteni, elikkä, about melkein sata-vuotiaiden kanssa. Ehkäpä tämän ikäisten aika hulahtaakin nopeammin? 

Ehkäpä tämän ikäisten aika hulahtaa hukkaanmenneiden tavaroiden etsimisessä? Kaikki tekeminen on tietenkin ajan saatissa muuttunut hitaammaksi ja toiminta muutenkin kuin hidastetussa filmissä.

Mene ja tiedä.
Nyt on meikäläisellä taas virikkeellistä touhua tiedossa, kun  tänä aamuna on alkanut uusi projekti. Pikadieetti-projekti!
Onneksi ne muutamat muutkin alkamani projektit ovat, ihme ja kumma, vielä lujasti mukana.
Kuten esimerkiksi kuntosalilla käynti Magnuksen kanssa ja kävely.
Kävely on muutamina päivinä jäänyt liian myöhäiseksi. Pimeäntuloon asti.
Pimeällä en halua ulos mennä. Voi joutua nokatusten sushukkasen kanssa! Semmoisen on nähty tässä ihan lähistöllä jolkottelevan.
Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän idioottivarmasti käyttäytyväni totaalisesti väärin, jos suden kanssa  treffattaisiin.
Lähtisin juoksemaan päistikkaa pakoon, suureen ääneen vollottaen ja ihan taatusti väärään suuntaan.
No, kyllähän semmoinen käytös sutta päähän ottaa, varsinkin, kun se pelkää enemmän minua kuin minä sitä. Laskeskelenkin mielessäni, että se on kokohulluna pelosta, kun minä olen 1/2 hulluna.
Mutta ei hätää! Olen keksinyt, että kävelettöminä päivinä ravaan vintinrappusia ylös&alas niin kauan, että henki juuri ja juuri pihisee. Siis 3X ylös ja alas.

En minä tätä uutta projektiani niin rajusti ota kuin ne kaksi naista, joilta idean sain.
Muistin, että minä olen vanha.
Vanhojen ei saa noudattaa mitään pikadieettejä. Voi käydä niin, että tyssää kaikki elintoiminnat ja sinut pakataan arkkuun ja kannetaan valmiiksi kaivettuun kuoppaan. Sehän ei ole dieettien tarkoitus. Syy, miksi innostuin dieetistä, on, että minulla on tarkoitus saada jokunen kilo pois ennen joulua. Joulun aikaanhan ihmiselle yleensä tulee jokunen kilo lisää elopainoa. Ainakin tälle ihmiselle.
Olen erittäin innostunut dieettiprojektista ja hyvin on mennyt tähän saakka, kun dieetillä on oltu tasan puoli päivää.
Olen elämäni aikana huomannut myös sen seikan, että innostun aika lailla kaikesta ja panen projektin pystyyn. Hyvin usein (melkein aina) projektit lässähtävät ja kutistuvat kasaan kuin  märkä hattara.
Suhtautumiseni kasaankutistumisiin on muuttunut. En välitä tippaakaan! Ei muuta kuin uusi projekti kehiin, kun entinen lässähtää. Mikään ei estä alkamasta uudestaan. Ei mikään. On hauskaa aloittaa kaikkea kivaa uudestaan ja uudestaan.

Runonkirjoittaminen ei ole lässähtänyt. Itse runoista en mene mitään sanomaan. Sen saavat tehdä kuuntelijat ja lukijat.
Yläkuvassa on ote runosesta, jonka kirjoitin ystävyydestä. Laitan seuraaviin postauksiin siitä hiukan lisää. On mukavaa, että on kuvamateriaalia jemmassa.
Tosin jatkossa ei varmaan kovin suurta pulaa pääse syntymään, kun osaan laittaa kuvat tiedostoon.
Joku teistä varmaan muistaakin ne ohjeet, joista viimebloggauksessa kerroin. Ohje on aivan loistava. Ensimmäistä kohtaa vaan tarvitsee noudattaa edellyttäen tietenkin, että piuhat ovat kohillaan.

Toisessa kuvassa istun tärkeän näköisenä tietokoneen ääressä. No, ei kumma, kun teen tärkeää tehtävää. Monistan kirjoittamiani uudenuutukaisia runoja tilaisuuteen, jossa niitä leuat lotisten lausuisin.
Minulla ei ole täällä vinttipöksässä monistuskonetta. On aina kannettava masiina alakertaan.
Noh, otan sen pelkästään urheilun kannalta, että joutuu trappuja tramppaamaan.

Luin monistamani runot Naisten kesken iltapäivässä eilen.
Koko ajan lukiessani kuulin "äänen", joka kuiskutti, että kyllä on surkeita värssyjä, kyllä on typerää tekstiä, kyllä on lapsellista, kyllä on virhettä virheen päälle, ei oo tyhmempää kuultu jne, jne.
Vihtahousu se yritti lannistaa ja morkata.
MUTTA tämä likka ei moisesta välitä. Kyseinen v-housu on häviäjä.
Minä olen voittajan puolella ja voittaja on tietenkin Jeesus. :D
Selvisin juontotehtävästäni ja runoilustani ihan hyvin.
Eipä minua oikeastaan pätkääkään haittaa, jos joskus en onnistuisi.
Olen ajatellut, että silloin voi joku kuulija ajatella, että noin MINÄKIN osaisin juontaa ja lausua ja saisi siitä intoa alkaa kirjoittamaan runoja ja niitä sitten johonkin lausumaankin.

Lauantaina olimme Magnuksen kanssa markkinoilla myömässä KAISAN KORTTIEN kortteja ja Charlesin tauluja.
Minä en ole erityisen hyvä markkinamyyjä. Minä en ole erityisen hyvä mikään myyjä.
Niinpä istuinkin korttitelineen takana ja rämpläsin puhelinta.
Magnus taas on aivan toisensorttinen. Hän puhuu jokaiselle ohikulkijalle, vaikka kiertäisivät myyntipöydän kaukaakin. Minutkin hän komensi tuon tuostakin tulemaan esiin särmin takaa ja olevan niin kuin muutkin myyjät: asialla!
Ihmisiä pysähtyi ilahduttavasti meidänkin pöytämme kohdalle. Silloin Magnus aina kovalla äänellä kertoi, jotta taiteelija on täälä vähä piilos. Orottakaas ny, kohta se konkuaa ylähä…
No, ei Magnus ihan noin sanonut, mutta ei paljoa puuttunutkaan.
-Ei uskoos, jotta soot elämäntyäs teheny postis. Myyny oplikaatioota, vakuutuksia, arpoja ja postikorttia ja vaikka mitä. Kuinka soot nuan mettittyny? Magnus kysyi kerran, kun istuin taas kerran korttitelineiden armeliaassa pimennossa joillakin markkinoilla.
-No, ehkä just siitä johtuen, vastasin synkeänä ja tunsin olevani kuin nurinperin roikkuva lepakko. Veri päähän pakkautuneena.
Oikeastaan, kun tarkemmin ajattelee, niin markkinoilla on ihan hauskaa. Ainakin, jos kauppa vähäkin käy. Kurjaa ei liioin ole kuunnella kehuja, joita asiakkaat korteista antavat.
Asiakkaat ovat markkinoiden suola. Kaikella lailla.
Kerran eräs asiakas kailotti tullessaan:
- Minä jätin kukkaron tuvan pöyrälle! Ei tuu vahingoskaa mitää ostetuksi!
Kaikki nauroivat. Kaikki muut, paitsi me markkinamyyjät.
T: Kaisa Lepakkopää-Riippander
-----------------------------------------------------

Jesaja 55:1-3

Kuulkaa, kaikki janoiset!
Tulkaa vetten ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa,
ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää,
ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!
Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä,
mikä ei ole leipää,
vaihdatte työstä saamanne palkan
siihen, mikä ei tee kylläiseksi?
Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin,
te saatte nauttia parhaista herkuista.
Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni,
kuulkaa, niin saatte elää!
Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne
ja lupaan olla liitossani uskollinen,
niin kuin olin uskollinen Daavidille.