Ensimmäinen maanantai, kun ei tunnu siltä, että juuri oli maanantai ja taas on maanantai.
Se johtuu varmasti siitä, kun viikolla oli pyhä. Itsenäisyyspäivä.
Itsenäisyyspäivä arjen keskellä oli varmaan omiaan pitkittämään viikkoa. Ei pitkäveteiseksi. Ei tokikaan. Päinvastoin.
Minulla oli itsenäisyyspäivän iltana kahvinkaatohuki juhlaseuroissa, eli Suomalaisessa messussa. Tästä jokavuotuisesta messusta on tullut jo traditio. Monta kertaa olen niissä kahvia kaadellut, mustikkatäytekaakkua lautasille vohlaillut ja teepussien paikkaa sormella viisonut. Tehtävät aina hiukan vaihtelevat. Nyt kaatelin siis kahvia.
Edellisenä iltana olin lakannut kynteni luunvalkoisiksi. Tulos oli aika kauhea, vaikka itse sanon. Vaikka mitäs muuta voi odottaa, kun itse lakkakin oli kauheaa.
Valitin kahvi- ja teekupposia pöytään latoessamme ja niitä riviin ja ojennukseen asetellessamme jollekin, että kyllä on kauheeta, kun kynsissä on niin kauhean rumaa lakkaa. (Valkoluunväriset kynnet vilisivät koko ajan silmissäni).
-No, miksi et sitte lakannu nätimällä? kysyi se joku asiallisesti ja asiasta.
-Siinä kohtaa, missä istuin, ei laatikossa ollut nätimpää, vastasin.
Selitin sitten vuolaasti, kussa olin istunut: vinttipöksässä läppärin ääressä (missäs muualla).
-Kmbvhsxhhs! vastasi se joku.
En kuullut mitään. Olin jälleen kerran unohtanut kuulokojeet kotiin kruusikuppiin.
Jotain ystävällistä se vastaus taatusti oli, koska "se joku" on hyvin ystävällinen ja empaattinen ihminen.
Eräs kahvijonossa ollut mies huomioi kynnenpäällykseni ja kysyi epäilevän näköisenä, että en kai minä vaan ole liottanut sormiani  pöydällä olevassa kahvimaitonekassa?
-Kyllä, mutta ei hätää. Tämä lakka on kestävää. Ei mene pilalle, vaikka vähän liotteleekin.
En huomannut lurauttiko hän maitoa kahviinsa. Kyllä kai.

Kuvassa meidän lipputankomme täällä Hälvänmutkalla. Siinä lippu vielä liehuu. Vuoden verran on ollut liehumatta.
Männäviikollakaan ei voinut itsenäisyyttä liputtaen juhlistaa.
Lipputangon nyörit ovat jumiutuneet kiinni.Sen olen jo useaan kertaan tainnut mainitakin. Nykyään tankokin on jo enemmän vinossa kuin tuossa kuvassa.
Pitää nyt jokunen vuosi katsoa, mihin suuntaa se kallistuu, että tietää panna kiiloja...
no vitsi, vitsi. Ensikesänä pitää kellistää tanko vatupassiin, hioa, maalata, ostaa uudet köydet ja koukut ja laittaa kaikki pystyyn ja SUORAAN.
Lippukin olisi ehkä syytä vaihtaa. Värit ovat jo aika kulahtaneet.

Meitä oli itsenäisyysillan kahvivuorossa kaksi ryhmää.
Taas kerran piti ihmetellä sitä riuskuutta, mitä kaikilla ryhmäläisillä oli. (Yhtä lukuun ottamatta).
Se yksi ei suurimmaksi osaksi tiennyt yhtään, mitä tekisi. Kun se hapuili tiskirättiä, oli se jo aikoja sitten hävinnyt ja paikat pyyhitty, kun se kuljetti astiakärryä puhtailla astioilla lastattuna, tiskikoneen luota, lähti kärri kuin itsekseen kulkemaan ja kun olit astiakaapin kohdalla olivat siellä jo myös ne kupit ja kapot, joita työntelit. Jos etsit talouspaperia ja pitkän etsinnän jälkeen löydät ja aiot kuivailla ja kiilloitella pintoja, osuu silmiisi kirkkaat, kuivat säteet kyseisistä pinnoista ja paikoista.
Tällä kaikella sanomisella haluan kehua kaffiryhmäläisiä ja kiittää, että hidastetun filmin tähtikin saa olla följyssä. Ainakin tiellä, jos ei muuta.

Maanantaina olimme Magnuksen ja Bär-Litzyn (nimet muut.) kotona setvimässä seurakuntavaalien paikkajakoja ja sen semmoisia, mitä meidän listalla olleisiin tulee.
Saimmekin asioita järjestykseen. Mikä oli saadessa, kun on asiantunteva, innokas, osaava ja nuorekas (oli meitä muutama vanhakaskin) porukka koolla. Perästä kuuluu.
Talon koira, Weeti (nimi muut.)  tervehti minua erityisen iloisesti. Siitäkös minä tulin puolestani tulin erityisen iloiseksi. Ei ollut Weetillä häjyjä muistoja meidän "hotellin" henkilökunnasta.

Tiistaiksi meidät oli Magnuksen kaa kutsuttu Vaasan kirkkoon Keskipäivän hartaushetkeen.
Magnus tietenkin puhui ja minä suolleskelin runoja. Tällä kertaa runojen suolleskelu oli aika vaikeaa, eikä vain TUNTUNUT siltä.
Luin uunituoreita värssyjäni paperista. Olin tehnyt niihin korjauksia ja vielä korjauksien päällekin korjauksia. Oli vaikeata lukea änkyttämättä ja pysähtymättä sanojen kohtaan, kun ei kuolemakseen saanut selvää, mitä siinä luki. Keksin hätäpäissäni muutaman uudenkin sanan, kun en ymmärtänyt hieroglyyffejäni.
Minulla toki olisi ollut korjatut runot koneella, mutta kopiokone teki totaalisen tenän, kun yritimme runojani koneelta ulos suoltaa. Kone ei inahtanutkaan. Ei edes luvannut.
Kyllähän aparaatti on jo ainakin puolivuotta ilmoittanut, että värit on loppu slut. Me emme ole välittäneet, emmekä uutta värituubia sisuksiinsa hankkineet. Sen siitä sitten saa.

Sen verran hyötyä (joka asiasta pitää ottaa valoisat puolet ja hyödyt irti) sotkupräntistä oli, etten muistanut ajatella kuinka seison yleisön edessä ja lotiseville kolmoisleuoille en muistanut uhrata ensimmäistäkään ajatusta. Sellainen esiintyminen on välillä terveellistä.
Kuitenkin kaikitenkin: mieluiten leuat ja lotinat kuin epäselvät jorinat.

Ennen Keskipäivän rukoushetkeä kävimme Magnuksen kanssa lähetyskodilla (Vaasan Kansanlähetyksen) äänittämässä jouluaaton ohjelmaa radio Dei:n Pohjanmaan osuuteen.
Luin niitä samaisia "sotku"runoja. Lukeminen oli kuitenkin helpompaa, kun ei ollut yleisöä. Ainoastaan Jussi, joka äänitti ja hänkin takanani.
Pyysin Jussia saksimaan pisimmät tauot ja nikotukset pois ääninauhalta ja Jussi lupasi.
Voit kuunnella tuloksen jouluaattona ja antaa palautetta. Palautteen saaminen on mukavaa.
Siis hyvän palautteen. Häijjyistä palautteista en piittaa, vaikka osuisivat oikeaankin.
 Jotkut sanovat, että niistä on hyvä ottaa opiksi. Enpä tiedä. Hyvistä palautteista, jos jostain, on mukavaa ottaa opiksi.
Minulla oli paikallislehdessä tässä päivänä muutamana jouluruno. En ole saanut siitä minkäänlaista palautetta mistään, enkä keltään. (paitsi Magnukselta ja sehän on aina hyvää. Suorastaan yltiöpäähyvää).

Kurikassakin kävimme keskiviikkona. Puhumassa ja runoja lausuelemassa.
Näin joulun alla kaikki käynnit jossain ovat erityisen ihania. On ihastuttavaa ajella rauhallisesti ja nauttia joulumaisesta tunnelmasta niin auton ulkopuolella kuin sisäpuolella.
Nauttimaan pystyy, kun lähtee ajoissa. HYVIN ajoissa. Niin, että ei haittaa, vaikka vähän eksyisikin.
Jouluiset maisemat auton valokiilassa, radiosta kuuluva joulumusiikki ja Fazerina-suklaadin maiskuttelu, ovat omiaan virittämään, jo ennestään iloisen mielen, aivan uudenlaisiin sfääreihin.

Siinäpä taisi kaikki jo ollakin. Jaa, mutta on jotain vielä!  Kahdenviikon sovellettu pikadieetti on keventänyt meikäläisen elopainoa kahden kilogramman rupeaman.
Siitä innostuneena jatkan sitä vielä aattoon asti. Aaton jälkeen aloitan taas jatkamista. Josko nyt onnistuisi? Se olisi sitten viideskymmenes kerta, joka toden sanoo.
T: Kaisa Färgfiltter-Kilogramsjö
---------------------------------------------------

Psalmi 26:7-9

Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
-Etsikää minun kasvojani.
Herra, minä tahdon etsiä sinua,
älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi,
sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää,
sinä Jumalani, sinä auttajani!