Juuri hurautin taidekurssilta kotiin. Hörppäsin lasillisen kädenlämpöistä vettä, jonka jälkeen konkosin tänne vinttipöksään kirjoittamaan joka maanantaista mhvv:tä.

Mhvv:n alussa olevat kuvat ovat tavan mukaan vanhoja ja ammoin otettuja. Varsinkin ylempi.

Siinä näette mimmonen takapihamme oli ennen kuin se tasoitettiin ja raivattiin. Jättiläisbalsami rehotti runsaana ja rehevänä ylt´ympäriinsä. Tuo jättiläisbalsami on todella jännä kasvi. Se leviää ja sikiää mahdottomasti, eikä sille voi käsipelillä mitään. Kuin tykin suusta singahtavat siemenet, kun vain pikkasen hilpasee kyseistä yrttiä. Oli ratkihauskaa singahteluttaa sitä, mutta toki oli ymmärryksessä, että siitä pitää päästä eroon. Naapurin kaivinkonetta apuna käyttäen se onnistui. Yhtäkään "tykinpiippua" ei sen koommin ole meidän huudeilla näkynyt. Kyllä se sillä siivolla turpiinsa sai.

Varmaan tuosta kädenlämpöisen veden juonnista kaikki päättelevät, että elämäntapasessio jatkuu.

Ihan oikein päätelty. 

Hiukan hirvittää, jos käykin jonkun ajan päästä niin, kuinka aina tapahtunut on, mitä sessioihin tulee, että ne ovat lopahtaneet. Lopahtaneet kuin kananlento. Pakkohan siitä on myös sitten kirjoittaa.

Noh, eipä mennä asioiden edelle. Jospa hyvinkin tämä kerta onnistuisi. Saisi rintarustinki rottingilla sanoa, että kolmaskymmeneskolmas kerta toden sanoi!

Taidekurssille päästyäni huomasin, että edelliskerralla alkamani taideteelmykseni oli unohtunut kotiin. Taidekurssin opettaja, Masa-Etias (nimi muut.) lohdutti ja sanoi, että nou hätä. -Nythän sä voit alottaa jotain uutta.

Niin myös tein. 

Piirsin uudenuutukaisen kihlajaisonnittelukortti-aihion. Aihiossa lekottelee kaksi meren...ei kun siis yksi merenneito ja yksi merenpoika. Siitä tulee aika metka, jahka saan sen valmiiksi.

Ainutlaatuinenkin kortti se on. En minä ainakaan ole nähnyt merenneito&poika-kihlakorttia ikinä.

Muutakin muistamattomuuteen verrattavaa huomasin istuessani taidekurssihuoneen pulpetissa.

Tällä kertaa olin kyllä muistanut laittaa kuulokojeetkin korviin, mutta! Toisesta kojeesta oli patteri pullahtanut pois. Nuppineulanpään kokoinen patteri tykytti ylhäisessä yksinäisyydessään mikron päällä olevassa porsliinikupissa.  Kuulin siitä syystä puheet oikeastaan vain puoliksi. 

Pakko oli joissakin kohtaa vaan nauraa mukana, vaikka oli vaan puoliksi träillä asiasta. 

Taidekurssilla puheenaiheet lainehtivat aina laidasta laitaan. Ihanasti.

Nyt sivuttiin mm. evoluutiota. Aikamme punnittuamme ja pohdittuamme asiaa puolelta jos toiselta kysäisi eräs nuori kurssilainen, että olivatko Eeva ja Aatami apinoita? 

Tähän kysymykseen vastasi vetäjämme varmasti, että eivät!

-Kuinka niin? kysyi nuori kurssilainen.

-Kyllä se olisi kirjattu ylös, jos he olisivat olleet apinoita.

-Kyllä! käestin minäkin, koska olin kuullut joka sanan.

Keskustelimme myös jäiden paksuuksista näihin vuodenaikoihin. 

Tulimme siihen tulokseen, että vaikka jään paksuus olisi metrin hujakoilla, tai enemmänkin, niin aina kannattaa pitää kaulassa naskalit riippumassa, kun jäitten päällä liikkuu. Naskalit ovat sarjassa "halpa ja hyvä henkivakuutus" ihan top i ten.

Kaloistakin puhuimme. Ihmettelimme, miksi silakka on niin kallista ja miksi sitä ei enää ole myynnissä sillä siivolla kuin ennen. Tähän ei keksitty kunnon vastausta (tai en ainakaan kuullut sitä, jos joku keksikin).

Joululahjaksi saamani pinkki kalenteri ammottaa aika tyhjänä viimeviikon kohdalta.

Ainoastaan kaksi merkintää sieltä silmiin osuu, jos tarkasti tiiraa.

Toinen on KN, eli kirkkoneuvoston kokous. Se olikin viimeinen tämmöisellä kokoonpanolla.

Kokous pidettiin juhlallisesti kirkon sakastissa. Sakasti itsekin on kovin juhlallinen. 

Korkealla katonrajassa seiniä kiertää toinen toistaan arvokkaamman näköisiä kirkkoherran muotokuvia. Sain idean, että otanpa joskus kuvan siitä kaikista juhlallisimman näköisestä kirkkoherrasta ja piirrän joulukorin. Sellaisen joulukortin, jossa tuo juhlallisen näköinen kirkkoherra on ystävällisesti toivottamassa vanhan kirkon (1304) portilla tervetulleeksi joulukirkkoon. Taaempana seisoisi kirkkaan kauniina hohtava joulukuusi ja voisi vain kuvitella, kuinka sisältä kirkosta kuuluu ihastuttavaa soitantaa...arkihuolesi kaikki heitä mieles nuorena nousta suo...

Kokouksessa minä aukaisin suuni monta kertaa.  Eli silloin, kun haukkasin sulhaspiirakkaa ja hörppäsin kahvia. Oli minulla mielipidekin ja aukaisin rohkeasti suuni tuodessani esille asiani, mutta en saanut kannatusta.

Sunnuntaina meillä oli Naisten kesken iltapäivä Isonkyrön Ystävyydenkulmassa. Minulla oli kahvitus-, sekä kolehdinkeruuvuoro.

Iltapäivää mainostettiin niin kirkollisissa uutisissa paikallislehden kyljessä kuin kahdensorttisella kutsulla somessa. Molemmat vaikuttivat suotuisasti. Meitä oli koolla 19 naista asian tiimoilla.

Soili puhui anteeksiantamisesta ja saamisesta. Sangen tärkeästä asiasta siis.

Minä tukin kahvinkaatelun jälkeen estraadille runoa. 

Olin retostellut tiimillemme, että minulla on uposen uusi värssy tehtynä juuri tuota päivää ja aihetta varten. Kirjoitin tiimin jäsenille olevani halukas sen iltapäivätilaisuudessa lausumaan. 

Kävi kuitenkin niin, että joitakin tiimoja ennen H-hetkeä huomasin, että runoa ei voi lukea. Ei puhettakaan! 

Runo vaatisi aikamoista sorvaamista ennen kuin se olisi valmis pöntöstä ulos lausuttavaksi. 

Ei minulle ole ennen noin käynyt. Kerta se on ensimmäinenkin ja toivottavasti myös viimeinen. 

Luin sitten yleisön vaatimuksesta (so. minä) Tulppaaninippu-kirjastani vanhan runon. 

Tunsin siinä estraadilla pönöttäessäni itseni vanhaksi, tolloksi ja typeräksi. Hyvin se siis meni. Sain tuta sydäntälämmittävät ablodeerauksetkin.

Tarjoilusta sen verran vielä tähän loppuun, että laitoin tarjolle katkaistuja täytetortletteja. Niiden reseptin voin jolloinkin tänne ylös esille laittaa. Olivat ne sen verran hyviä.

T: Kaisa Katkonen-Tortlettos

---------------------------------------------------

Jesaja 55:6-7

Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi 

löytää, 

huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä.

Hylätköön jumalaton tiensä

ja väärintekijä juonensa,

kääntyköön takaisin Herran luo,

sillä hän armahtaa,

turvautukoon Jumalaan,

sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.