Ylemmässä kuvassa on kuvattuna niljake, joka oli luiskahtaa suuhuni ensimmäisestä (ja toistaiseksi viimeisestä) terveysjuomapullosta hörppyjä ryystäessäni. Hörpyistä on kulunut vuosi jos toinenkin ja ovat  tulleet useasti jo mainituksi ja kerrotuksi. Olen kuitenkin saanut niin monta monituista uutta lukijaa, että heitäkin varten asia sietää tulla uudelleen esille.
Muistelisin, että kyseinen terveyspommijuoma oli jonkun kotitilan mansikoista ja muista terveyspitoisista marjasista kyseisellä kotitilalla valmistettu juoma.
Tavallisesta ruokakaupasta pullon ostin. Maussa ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin.
Siitä johtuen en tehnyt reklamaatiota. Osoittaahan moisen niljakkeen  juomassa lilluminen  myös vääjäämättömästi sen, että myrkkyjä, eikä tuholaisaineita kyseisellä kotitilalla ei käytetä.
Niljakkeet ovat hyvin tarkkoja elämisensä suhteen. Ne eivät semmoisilla terveystiloilla viihdy, jossa myrkkylöitä  käytetään.
Tuosta syystä en kavahda etanaa kaupasta ostamassani salaattikerässä. En ollenkaan. Noppasen etanan rauhallisesti lautasen reunalle. Suuhuni en sitä sentään vielä pistä, vaikka etanoiden syönti  kovasti muotia inkin. Ollut aina.

Muistan kuin eilisen päivän, kun istuin puutarhapöytämme ääressä "virvoitus"juomaa siemailemassa. Hetki on syöpynyt syvälle mieleeni. Ihmettelen lopun ikääni, MIKÄ lötjäke siinä lopultakin oli kyseessä?
Etanoita olen pitkän elämäni aikana nähnyt monia. Niillä on aina ollut sarvet (joillakin koppa selkänsä päällä). Tällä ei ollut mitään. Molemmat päät samanlaisia. Noh, mene ja tiedä.

En siis valittanut, enkä lähetellyt nootteja mihinkään.

Catherine sen sijaan kertoi tässä taannoin, että hänen jäätelöannoksestaan oli löytynyt kaksi muovinpalasta!   Hän oli ollut kevään ensimmäisellä jätskisyönnillä rannan ulkoterassilla,
eikä ollut millään jaksanut mennä reklameeraamaan kassalle. Oli kuulemma ollut niin ihanasti vilttiin kietoutuneena. Ei muuta kuin muovinpalat sivuun vaan ja herkuttelu oli jatkunut.
Hieno keksintö tuo fleesepeitteiden jako ulkoterasseilla. Tarkenee syödä muov...siis jäätelöa ja juoda kahvia.

Kirkkoihinkin on ilmaantunut fleesepeittoja. Viime viikolla oli "Rakkaus kantaa"-konsertti Vaasan Palosaaren kirkossa ja siellä huomasin soman korin, jossa näitä unelmanpehmeitä lämmittäjiä löytyi.

Kiikutin illan esiintyjättärelle filtin ja hän tuli ylen iloiseksi.

Minä pärjäsin hyvin ilman peitteitä. En ole vielä kertaakaan tänä keväänä lähtenyt liikenteeseen ilman toppatakkia ja paksua kaulahuivia.

Jaa, mutta...olen minä kerran, tai pari, istunut talonnurkalla kahvia siemaillen. Niinä päivinä, kun mittari oli plussan puolella jo hyvän joukon. Ja nyt, kun ajattelen, niin on sitä tullut lähdettyä liian nirkosesti vaatettuna liikenteeseen. Sitten on pitänyt sättiä ja valittaa kylmyyttä ja surkeaa kevättä.

Luulisi, että tähän ikään ehtineenä, sitä olisi jo oppint pukeutumaan. No, joskus on ja joskus ei.

Kaikesta oppimattomuudesta, palelusta ja hytinästä huolimatta minä en Suomen ilmoja vaihtaisi.
En jatkuvaan kesään, enkä mihinkään. Näin on hyvä. Mii laik!

Äitienpäivä sujui, kuten se 53 vuotta sujunut on, hienosti.

Magnus oli kattanut minulle äitienpäiväaamupalan: kaksi voileipää. Magnus tietää, että minä en pullaa saa kurkusta alas aamutuimaan, kakusta puhumattakaan.

Leivissä oli tuorekurkut silminä ja suippopaprikasta komeat nenät. Suut olivat samaisesta paprikasta leikatut rinkulat. Leivät olivat tismalleen syöjänsä näköiset: silmät renkaina, nokka punaisena ja suu ammolla. Valitettavasti en saanut niistä kuvia, koska en ole vieläkään saanut aikaseksi hankkia uutta kameraa rikkonaisen tilalle.

Leivistä tulin hyvälle tuulelle. Aamukiukku karisi  kuin tuhka tuuleen ja hetkittäin jopahiukan hymyilytti.

Hymyilytti, vakka äitienpäiväaamu jatkui siivoamisella (ettei jäisi viime tippaan) ja ruoan valmistuksella.

Magnus meni ja imuroi vinttipöksän. Se olikin tarpeellista, koska edelliskerrasta on päässyt luiskahtamaan aikamoinen tovi.
Siivoamisien ja ruokkoamisen suhteen on hyvä, että on juhlia. Tulee siis siivottua ja ruokottua. Jouluna, äitien- ja isienpäivinä ja juhannuksena saavat pölytollerot meillä erityistä kyytiä. Tietysti myös silloin, kun on vieraita tulossa.

Ennen vanhaan, kun pidimme raamattupiiriä, tuli jynssättyä paikat kerran viikossa. 

Pitäisikin ehkä taas alkaa pitää raamattupiiriä. Ei siksi, että tulisi siivottua, vaan siksi, että raamattupiirit ovat kivoja. Mikä sen kivempaa kuin tutkia yhdessä Raamattua ja keskustella siitä?

Ei mikään! (Terveisiä vaan kaikille seurakuntamme takkahuoneperjantairaamattupiiriläisille! Perjantaina taas nähdään).

Tänä äitienpäivänä rikoin tavanomaisen menyyn. En tehnytkään lihapullia, kuten aina, vaan lätkäisin uunin possunfileeloiskareita. Jälkiruokatraditiota en katkaissut. Tänäkin vuonna nautimme viinimarjaputinkia kermavaahdolla. (Viinimarjaputinki: Niin sakeaa kiisseliä mustista ja punaisista viinimarjoista, että ei väliä, vaikka pilkkumi kellahtaa nurin. Mitään ei valu mihinkään).
Putinkitraditiota ei kertakaikkisesti pysty katkaisemaan. Meillä on sen verran mustia- ja punaisia viinimarjoja pakastimessa, että niitä on ihan pakko käyttää kaikissa juhlissa ja kissinristiäisissä.

Onneksi putinkiin kuluu kaksi pussillista (a puolikiloa per pussi) marjoja.

Magnus tuli tässä päivänä muutamana sisälle ja sanoi istuttanehensa taas kaksi uutta puskaa, ku oli niin komiat aluut juurtunusena valamihiksi ja tilaaki on!

-YHTÄKÄÄN, EI ENSIMMÄISTÄKÄÄN UUTTA MARJAPUSKAA MEIDÄN PUUTARHAAN ENÄÄ IKINÄ, TAI MINÄ TULEN HULLUKSI! sanoin minä hyytävällä äänellä.

Kehotin samalla äänensävyllä Magnusta menemään nyhtämään istutetut puskat irti maasta ja pari vanhaakin kaupanpäälliseksi.

Ei marjoja, varsinkaan punaisiaviinimarjoja, saa millään syödyksi ja juoduksi niin paljon kuin niitä tulee.

Niistä keitetty mehu korventaa rintaa. Sitä paitsi siihen pitää öösätä niin paljon sokeria, eikä sekään kovin terveellistä ole. Varsinkaan tämmöisille punkeroille.
Tähän kohtaan sopiikin tuon alimmaisen valokuvan esittely. Siinä minä olen tulossa tambuurista köökkiin. Kuva on otettu joitakin vuosia sitten. Mikään ei ole muuttunut, mitä ulkonaiseen habitukseen tulee. Ehkä naamaan on tullut  muutamia jurmuja lisää, mutta ne saa hyvin peittoon tuplaamalla paklinkia ja puuteria.

Äitienpäivälahjaksi sain Kismet-suklaalevyn, kynsilakkapullon, eyelinerin, luomivärisetin ja eau de toilette-pullon. MOONLIGHT-nimistä.

Kyllä nyt kelpaa. Vahinko vaan, että aina ei moonlightejä niin vaan voi korvien taakse, eikä ranteittensa sisäpinnoille pruuttailla. Ihmiset ovat nykyään  niin allergisia ja heitä alkaa helposti yrjöttämään.

Olen kyllä sitä mieltä itsekin, että tuoksuja pitäisi käyttää hyvin nuukasti. Sellainen kevyt suloinen tuoksahdus, sellainen HENTO, IHANA TUOKSAHDUKSEN HÄIVÄHDYS- riittää. Eikä niin, että kintut menee alta hajusta ja laatta lentää, vaikka ei olisi edes allerginen ja tuoksukin olisi hyvä.

Lauantaina Magnus ja minä olimme pitämässä virsipiiriä palvelutalossa.

Oli tosi mukava hetki taas. Kovaääniset toimivat ja kaikki lauloivat sydämensä pohjasta.
Liekkö Magnus aloittanut virret hieman alemmalta asteikolta, kun minäkin pystyin laulamaan korkeimmatkin äänet kutakuinkin läheltä oikeaa nuottia.

Meistä katsoen vasemmalla pöydässä istuva mummu vei sanat suustani sanoessaan virsipiirin loputtua:

-Minä en tiedä, mutta nyt oli oikein hyvä virsipiiri! 

T: Kaisa  Högsjungare-Psalmskog

-------------------------------------------------------------

Evankeliumi Matteuksen mukaan 3:31-35

Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet

paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja

lähettivät hakemaan häntä.

Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä

ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi

ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua".

Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini?

Ketkä ovat veljiäni?"

Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka

puolella hänen ympärillään ja sanoi:

"Tässä ovat minun äitini ja minun veljeni.

Se, joka tekee Jumalan tahdon, on

minun veljeni, sisareni ja äitini."