Kuvienottovälissä on kuusikymmentäseitsemän vuotta. 

Niin sitä ihminen ajan saatissa muuttuu.

Tukka on tummentunut, katse hiukan samennut, hymy kaventunut ja posket leventyneet (jos kohta muutkin paikat). 

Muistan kuin eilisen iltapäivän, kun olimme oikein valokuvaamossa fotografeerattavana minä ja veljeni. 

Minulla oli Aija-kanita-tädin neuloma keltainen ihana mekko, valkoiset pitsipolvisukat ja mustat lakeeriset nappaskengät. Veljelläni äidin virkkaama valko-siniraitainen, lyhythihainen pusero ja virkatut, siniset, lahkeettomat housut. Paitsi yhteiskuvaa, niin kummastakin meistä otettiin tietenkin erikseenkin kuvat. 

Äitini paras ystävätär oli mukana ja heillä oli työ ja tuska saada minua nauramaan. Keskenään he nauroivat kyllä niin, että olivat tikahtua, mutta minulla pysyi naama peruslukemilla. 

Minua ei yleensäkään naurattanut paljon koskaan. Nykyäänkään en ole mikään "turhannauraja". 

En minä mitenkään murheellinenkaan ole, mutta aika totinen torvensoittaja kumminkin. 

Kuvaushetkellä joku asia sitten kumminkin onneksi sai hymyn nousemaan minunkin naamalleni. Kuvasta sen voi todeta. Ehkäpä luvattiin ostaa tikkari, tai jotain muuta herkkua, josta tykkäsin. Sellainenhan naurattaa pahimpaakin tosikkoa. Veljeni oli toista maata. Hän taatusti nauroi jo ennen kuin kehotettiinkaan.

Toisenkin kuvanoton, tuon alemman, muistan kuin eilisen illan. Siitä ei tosin ole kuin pari vuotta, mutta kumminkin. 

Silloinkin käskettiin hymyilemään ja sain kuin sainkin suupieliä väännettyä hymyntapaiseen. Hymyntapaisen ilmeen naamallani ollessa, osoittavat suupielet, varsinkin toinen, aina alaspäin. 

Kuva otatettiin johonkin vaalikamppailuun. Niin olen muistavinani. Voin olla väärässäkin. 

Luulen kyllä, että en ole. Sen verran jakoavainhymyltä tuo vaikuttaa. Tosin ajokorttiinkin otatin kuvia noihin aikoihin...

No, joka tapauksessa vaalikuvissa on hyvä aina olla jakoavainhymy naamalla. Näkevät, että kyseinen henkilö on piiruntarkka ja ajaa asioita tiukalle ja oikeaan suuntaan.

Yritin kuvaajalle sanoa, että eikös kuvanKÄSITTELY ole nykyään aika helppoa ja ajan trendi?(ajattelin  lähinnä kaksoisleukojani ja suupielijurmujani). Kuvaaja yskäisi ja sanoi tekevänsä parhaansa. Niin hän myös teki. 

On kuitenkin mukavaa ja parempi, että kuvasta tunnetaan, eikä säikähdetä, kun tullaan vastakkain. Kuva teki tehtävänsä. Sain kuin sainkin seurakuntavaaleissa niin monta ääntä, että pääsin asioista päättämään. 

Aion käyttää samaa kuvaa seuraavallakin kertaa. Mitä sitä kuvia vaihtamaan, kun on saatu hyvä otos aikanaan. Muutamat vuosilustot eivät vielä ulkonäköä sanottavasti muuta. Ainakaan näin vanhana.

Siitä tulikin mieleen, että viimeviikolla vietettiin vanhusten viikkoa. En kokenut sitä omakseni. En, en, en, vaikka aamuisin peilistä tuijottaa vastaan kyllä aikamoinen kääkylä. 

Äkkiäkös kääkylä kumminkin vaihtuu viehkeäksi seniorisanniksi, kun saa kahvia, pari näkkäriä, plus pullan ja johonkin jos lähtee, niin vanhuuden röhelmät peitellään LdB:llä ja puuterilla, silmäluomiin teräksenharmaata, ripsiin mascaraa ja huuliin paksu kerros vadelman väristä- (ja makuista) huulipunaa. Siinä se! Näin toimien melkein on joskus junassa kysytty eläkepapereitakin. Sen verran pitkään on matkapiljettiä tuijotettu.

Jos vanhustenviikon tapahtumat vaihdetaan ikinuorten tms. tapahtumiksi, niin olen aina ensimmäisenä paikalla ja viimeisenä lähden. Magnuksen kanssa tietysti. 

Tänään ei ole taidepiiriä. Tänään alkoi syysloma. Ei haittaa. Veimme torstaina kuusi joulukorttia painotaloon. Olen ollut siis hyvin ahkera. Tosin kaksi korttiaihetta on viimekauden taidepiirin aikaansaannoksia. 

Taidepiiri inspiroi minua. Tulee piirrettyäkin jotakin, eikä vain istuttua vinttipöksässä ja ämitettyä.

Taidan alkaa loman jälkeen piirtämään onnittelukortteja. Niitäkin tarvitaan. 

Ehkäpä piirrän siihen ikuiseen kirjaprojektiini uusia kuvia. Innostuin taas, kun huomasin, että pääkopassa vielä sätii, vaikka vanhustenviikkoa pitäisikin fiirata.

Ystäväni satu- ja runokirja lapsille julkistetaan tämän kuun 26:s päivä Lappajärven kirjastossa.

Kyseiseen kirjaan minä sain piirtää kuvituksen. Mielestäni onnistuin hyvin ja mielestäni kirjan kirjoittaja Laasasen Eila, onnistui ylihyvin! Nähdään ja kuullaan Lappajärvellä!

Kirkkoneuvoston kokous oli tiistaina. Aloitimme sen hautausmaakatselmuksella. 

Hautausmaat ovat kauniita syksyllä. Hautausmaat ovat tietysti aina kauniita, mutta eritoten syksyllä.

Minulla oli ensimmäistä kertaa sormikkaat sormissa ja toppatakki niskassa. Kyseinen toppatakki on se, jonka perhekuntalaiseni sanovat muistuttavan mustaa jätesäkkiä. 

Oli, miten oli, mutta nyt jätesäkki ei mennyt kiinni. Tai kyllä se meni, jos veti mahan/pallean/rintarustingin sisään ja oli hengittämättä. Jos mitä tahansa edellämainittua kohtaa löysäsi, kuului kumeita naskahduksia ja takin isot nepparit prätkähtelevät auki. Kauheaa! Minun on saatava uusi jätesäkki.

Hautausmaakierros käveltiin sutjakkaasti läpi. Ei huomautettavaa. En minä olisi pystynyt oikein mistään huomauttelemaankaan. Hengästyin niin kovasti. Totesin, että kunto on taas päässyt romahtamaan taas vaihteeksi pakkasen puolelle. Ja minä kun olin niin hyvässä hapessa tässä muutamia kuukausia takaperin. Surullisena totean sen kylmän tosiasian, että vanhuksella ei kunto pysy, ellei liikuta mitään muuta  kuin ala- ja yläleukaansa ruokaa suuhunsa moosatessaan.

Ehkä minä tästä taas saan kipinän ja alkaan liikuskelemaan. Ilmoja ei ainakaan ole moittiminen.

Viikolla saimme kylään mieluisia vieraita. Tai, eivätpä he edelleenkään vieraita olleet. Päinvastoin tuttuja. Maikku ja Eerikki. Juotiin kermakaffit ja topattiin korvapuusteja. Suvun asioita muisteltiin ja kuultiin ihan uusiakin muisteloja. Uudet ja vanhat sukumuistelot ovat ihania. Useimmin pitäisi kokoontua ja muistella. Ja päivittää tietenkin menossa olevat ja tulevaiset asiat. Viimeisen päälle.

Lauantaina oli Kurikassa Varustamo-niminen Kansanlähetyksen tilaisuus. Minä muistin, että nimi on Lataamo. No, eipä mitä. Kummatkin ovat hyviä nimiä ja kuvaavat sitä, että tilaisuudessa virkistyy, innostuu, nuortuu, vetreytyy jne.

Meille opetettiin kuvien kanssa, kuinka kertoa evankeliumi kaikille vastaantulijoille ja myös takana- ja sivuilla oleville ihmisille. Paperilla kaikki näyttää helpolta, mutta annas olla, kun on tilanne päällä.

Neuvottiin, että aloittaa voi esimerkiksi sillä viisiin, että kysyy ohikulkijalta (tai vieressäistuvalta kanssamatkustajalta junassa, autossa ja lentokoneessa) että onko sinulle kukaan kertonut evankeliumia? Jatko riippuu sitten siitä, kuinka kysymykseen vastataan.

Jos ohikulkija vastaa, että EI OLE, EIKÄ KERRO NYTKÄÄN, toivotetaan hänelle tietenkin hyvää päivänjatkoa ja jatketaan matkaa kohti uutta uhr...siis vastaantulijaa.

Jos joku vastaa, että ei, mutta haluaisin kuulla, niin sitten kerrotaan (kunhan ensin saadaan itsemme koottua kasaan siltä järkytykseltä että joku noin vastaa).

Kerrotaan, kuinka Jeesus syntyi maan päälle, kärsi ristinkuoleman, että saisimme syntimme anteeksi ja meillä olisi pääsy taivaaseen. Iiankaikkisen elämän...

Aion kyllä ottaa opitusta vaarin ja kertoa. Sopivilla ja sopimattomilla hetkillä.

Sunnuntaina kävimme vielä Nikolainkaupungissa tervehtimässä jääkäriä ja hänen äitsykkäänsä Catherinea. Vivianni tulee vasta myöhemmin kotilomalle opiskelukaupungistaan.

Sain Catherinelta ihanan puseron. Pusero oli hänen mielestään oudon mallinen, eikä se sopinut päälle kuulemma ollenkaan! -Tahdoks sen? Ja tottakai se tahtoi.

Mainittakoon, että pusero oli kuin tehty minulle. Tosi tyylikäs ja fiksu (kuten minäkin). Niin ihanan pehmoinen ja lämmin (kuten minäkin). Oudon malliset näemmä sopii oudonmallisille. ;)

Tähän lopetan viikkoraporttini. Ensi maanantaina jatkuu jLs.

T: Kaisa von Kummodel-Mosskacca

Ps. Yksi hiiri vähemmän maapallolla eilisen jälkeen.

---------------------------------------

Psalmi:6-7

Herra on tehnyt taivaan ja maan ja

meren

ja kaiken, mitä niissä on.

Herra on iäti uskollinen.

Herra hankkii oikeutta sorretuille,

nälkäisille hän antaa leipää.

Herra päästää vangitut kahleista,

hän antaa sokeille näön,

ja nostaa maahan painetut jaloilleen.

Herra rakastaa oikeamielisiä,

hän suojelee muukalaisia

ja tukee leskiä ja orpoja,

mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.

Herra hallitsee ikisesti.

Hän on sinun Jumalasi, Siion,

polvesta polveen,

Halleluja!