No nyt on uusia kuvia. Oikeastaan niin uusia, että ovat aikaansa edellä! 

Uudesta vanhasta kamerastani on nyt onnistuttu siirtämään kuvia läppärilleni. Touhu  ei lopuksikaan näyttänyt kummoiseltakaan toimenpiteeltä. Päinvastoin. Homma näytti ihan lellulta. Sivusta seurasin. Asianlaita voi olla ihan toinen, kun tartun itse puikkoihin. 

Alun kuvat ovat osa joulukorttilajitelmasta (6kpl), joka viime viikolla ilmestyi (kun haettiin painosta). Eli ihan lämpöisiä melkein vielä ovat. Niitä saa tilata minulta, jos tahtoo ja lähettelee vielä joulukortteja.

Kuten muistatte, minulla on oikein firma (rykäisee). Kortti firma! Kaisan Kortit. Se on toiminimi, mutta sanon sitä firmaksi. Se kalskahtaa komeammalta.

Facebookin kautta "firman" sivuile pitäisi päästä, kun lätkäsee hakukohtaan kaisan kortit.

Firmassani on kaksi työntekijää. Palkaton ja palkallinen. Edellinen on Magnus ja jälkimmäinen minä. Nimittäin palkallinen siinä tapauksessa, jos palkaton juoksupoika saa kortteja kaupaksi. Nykyään on aika vaikeaa saada kortteja kaupaksi. Syystä, että kukaan ei enää lähetä kortteja. 

Firman perustaminen tapahtui 50 vuotta liian myöhään. 50 vuotta sitten ihmiset lähettivät, kuin tuskassa, kortteja. Kaikenlaisia kortteja, eikä ainoastaan joulukortteja, joita niitäkin lähetettiin miljoonittain enemmän kuin tätä nykyä. Minä, jos joku, sen tiedän, kun olen ammatiltani ollut postifrouva (aluksi tietenkin postineiti).

Ah, kunpa silloin olisin ymmärtänyt ostaa puuvärikynät ja pinkan valkoista paperia ja alkanut piirtämään postikortteja. Mutta ei, niin ei. Melkein jo seitsemänkymppisenä (nyt olen melkein 74) eläkeläismommana vasta otin  kynän käteeni. "Firmankin" perustin samaan aikaan. Luulin, että aina pitää olla toiminimi, kun jotakin itsetekemäänsä myy. Ajattelin, että koska kaljapullojen keräämisetkin pitää ilmoittaa verottajalle, niin tietenkin postikorttienkin. 

Ei moljahtanut mieleenkään, että ei koskaan ole tullut eteen firmaa, jonka nimi olisi esim. PULLOT PUSSIIN, tai PULLOT RIVIIN jne. Olisihan siitä voinut vetää viisaan johtopäätöksen, että firmoja ei tarvitse perustella, vaan saadut tulot vaan pitää ilmoitella.

Henkilökohtaiseen veroilmoitukseen  olisi voinut lisätä lisätulot, jotka korttien myynnin myötä kertyy. Siihen ilmoitukseen olisi riittänyt hyvin kolmen pisteen viiva. Onhan se kuitenkin komeampaa ilmoittaa tulot kolmenpisteen viivalla verottajalle toiminimen veropetyykillä, ei sen puolen. 

Tänään lähdemme iltapäivän kuluessa Töysään. Mauno puhumaan ja minä lausumaan. 

Jos joku ei tiedä (on esimerkiksi niin uusi lukija, tai unehuttanut kaikki ennen kirjoittamani), niin kuljen pyydettäessä siellä sun täällä lausumassa omitekoisia runojani. 

Tämäkin harrastukseni, eli runojen kirjoittaminen, alkoi vasta iäkkäällä ajalla. 14 vuotta sitten, jolloin olin melkein 6:s kymppinen.

Charles ennusti, että urani ei runo- ja korttirintamalla voi mitenkään muodostua kovin pitkäksi (vrt. ikä ja sen mukanaan tuomat kremput).

Vastasin, että onhan tässä hulppeat kolmekymmentä (!) vuotta vielä jäljellä. Tarvitsee vain elää satavuotiaaksi.

Joskus sitten joku kysyi kohteliaasti, että kuinka runoni oikein syntyvät? Vastasin, että niitä syntyy, kun istun kirjoittamaan!

-Jaa? Runoja syntyy, kun vaan istut ja alat kirjoittamaan? Kuinka et ennemmin, vuosikymmeniä sitten, hoksannut istahtaa? loihe Charles kysymään.

-Sasse! vastasin minä. 

Olen itsekseni ajatellut, että on hyvä, että ihmisellä on piilevänä jotakin taitoja, mitkä sitten vanhuuden puskiessa päälle vellikuppeineen ja kiikkustooleineen, voi vetäistä hihasta.

Eräänä päivänä viimeviikolla menimme Magnuksen kanssa laitokseen, johon mennään aina hattu kourassa. Tai, noh, ei aina. Joskus voi kyllä pitää hatut päässäkin varsinkin jos hatussa on arvopapereita ja seteleitä. Meillä ei ollut. Piti anoa fyffyä, että saamme fiksattua Letkutien varrella nököttävän kotikultamme hyysikän seiniä. 

Muistelisin, että viime kerralla revittelin jo uusista rappusistamme. Sekin kuuluu tähän lakkiasiaan, kuten myös notkolla olevan keskikamarimme lattia. Se suoristetaan ja nostetaan, jLs, kesällä, kun on niin lämmin, että tarkenee, vaikka lattiaa ei olisikaan.

Viime viikolla saimme myös vierailla Laihialla Tepan ja Pepen (nimet muut.) tykönä.

Oli niin iloinen vierailu. Kirjoitin siitä oikein pikku runonpätkänkin. Meitä pidettiin kuin piispaa ja hänen frouvaansa pappilassa. Kolmen (!)tunnin aikana ei tullut pienintäkään paussia puheisiin, ellei oteta lukuun herkullisten antimien syömisistä johtuvaa pakollista suun kiinnipitämistä. 

Luumupiirakan aikana oli kielikin mennä mukana. Se oli meikäläisen (ja luultavasti Magnuksenkin) ensimmäinen luumupiirakan syöminen ikinä. Kotimatkalla funtsattiinkin, mihinkä istuttaisimme luumupuun plantaasillamme?  Ei tahdo löytyä kyllin lämpöistä ja suojaisaa paikkaa, vaikka lääniä olisi usiampaankin luumupuuhun.

Viime viikolla (ja oikeastaan osittain jo edelliselläkin viikolla) aloitin kolme uutta terveysprojektia. 

Oli korkea aika kehitellä jotakin uutta terveysrintamalla, koska KAIKKI entiset projektit ovat kaatuneet ja unhoon vaipuneet.

Terveysprojekti numero 1). Hapankaalin syöminen tyhjään, tai 1/2-tyhjään, tai täysinäiseen maharustinkiin. 

Päätin, että minä syön noihin kaikkiin. Luin netistä, että hapankaali neutralisoi,  stabiloi ja kumuloi ym. ym, vatsalaukun nesteet plus kaasut. 

Varsinkin tuo viimeinen pointti herätti kiinnostukseni. Jos rehellisiä ollaan, kiinnostukseni olisi herännyt, vaikka en olisi lukenut yhtäkään hapankaalin positiivisesta vaikutuksesta vatsalaukkuun ja suolien mutkiin. Minä rakastan hapankaalta! Olen vaan elämän myrskyissä kokonaan unehuttanut sen olemassaolon.

Kaasuun palatakseni, niin olen perhekuntani taholta saanut kuulla ihmetystä siitä, että yleensä pysyn maanpinnalla. Olen kuulemma kuin vappupallo. Siis kaasulla täytetty vappupallo. 

Terveysprojektin avulla kaikki muuttuu! JA vaikka ei muuttuisikaan, niin saapa syödä hapankaalta! (Hyppii ja pomppii ja on lentoon lähdössä kuin vappupallo).

Terveysprojekti numero 2). 

Lusikallinen pähkinöitä aamuisin (tai sitten, kun päivän mittaan muistaa).

Tätä projektia on vaikea toteuttaa. Syy: pähkinät syödään julki ja salaa loppuun heti, kun ne kulhoon laitetaan. 

Olen laatinut kauheat ukaasit jokaiselle, joka uskaltaa syödä yhdenkin ylimääräisen pähkinän kuin mikä ruokalusikkaan sopii. 

Pähkinöistä terveellisin on kuulemma se sellainen, joka muistuttaa aivoja. Ottaa todella aivoon, kun juuri ne "osuvat" lusikoihin ensimmäisenä. 

Vielä ei pelottelut ole menneet perille muuta kuin minun kohdallani. Minä kuljen päivässä kupin ohi useasti ja joka kerta taistelen urheasti napsimista vastaan. Samalla lailla kuin Aku Ankassa se urhea ja kuuluisa Lusku-koira! Vartiotehtävässään Lusku sankarillisesti välttää rosvojen kierot aikeet saada sen huomio pois vahtikoiran tehtävistä. Se ei sorru, vaikka rosmot heiluttavat kirsun edessä kyljystä. Se ei ota sitä. Ei, vaikka hikihelmet virtaavat mielihalun vuoksi pitkin sen karvaista otsaa.

Jaa, että miksi olen niin jyrkkä pähkinämääristä? No siksi, että jos syö satoja grammoja päivässä, on se hulluudeksi. Ei terveydeksi.

Terveysprojekti numero 3) Tuolijumppa. Nilkkojen pyörittely kymmeniä kertoja vastapäivään ja kymmeniä kertoja myötäpäivään. 

Olen vakaasti päättänyt ohentaa puhelintolp… öh siis nilkkojani, että voisin ostaa varsikengät. Ne näyttäisivät niin komeilta yhdistettyinä kellohelmaiseen tekonahkamekkoon, jonkalaisen ihanalta ja rakkaalta Litzy-kaupunkilaisserkultani tässä taannoin sain. 

Ja eikä hoikkeliininilkat pahalta näyttäisi uusissa lurex-nappaskengissänikään, jotka taannoin oikein kaupasta ostin. 29 euroa maksoivat. Täytyy sanoa, että hinta-laatusuhde kyllä ontuu pahasti. Kuinka kannattaa tehdä niin halvalla ja niin nättiä? En jaksa kuitenkaan enempää miettiä. Olen tyytyväinen, että alan pikkuhiljaa muistaa ottaa tavallisen assin kauppaan ostoksia varten Muovipusseja en enää tahtoisi käyttää.

Kuinkahan kauan nämä terveysprojektit pysyvät pystyssä? Hyvältä vaikuttaa ainakin tähän saakka.

Eilen, sunnuntaina ajelimme Nikolainkaupunkiin. Kävimme helssaamassa tuoretta aliupseerikokelasta ja sen päälle menimme pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi ihanimpaan kirkkoon, eli arvaattekin kyllä, että kyseessä on Huutoniemen kirkko.

Ryhmällä, johon minulla on ilo ja kunnia kuulua oli kahvitusvuoro. Moni kävi hakemassa santsikupin ja moni kehui minua, vaikka minä vaan kaatelin sitä. Leena oli keittänyt.

Joku sanoi minulle myös, että mitäs runoilija? Silloin oli vähällä, etten flesottanut kahvia liinallekin. Niin otti iloisesti sydämen päältä!

T: Kaisa Lureksbär-Kaffeflesot

Ps. Viimeviikon jälkeen maailmassa on 4 viiksivallua vähemmän kuin muutoin olisi.

---------------------------------

Psalmi 25: 10-13

Herran tie on hyvä, hän on uskollinen

niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.

Herra, nimesi kunnian tähden

anna anteeksi suuret syntini.

Se, joka Herraa pelkää,

oppii valitsemaan oikean tien.

Hän saa onnen ja rauhan

ja hänen jälkeläisensä perivät maan.