Viimeviikolla soittelin terveyskeskukseen keuhkokuvasta, jonka kävin otattamassa samaisen viimeviikon maanantaina. Kehotettiin (jahka löysin oikean paikan ja henkilön josta ja jolta  kysyä) soittamaan paremminkin perjantaina, niin ollaan viisaampia. Oikein ystävällisiä oltiin joka luurin päässä, joihinka soitin. Se, että niin moneen numeroon piti soittaa, johtui soittajasta. Soittajan puolustukseksi on sanottava, että hän ei ole ennen joutunut näissä asioissa mihinkään soittelemaan, koska hän on aina ollut (ja luullut olevansa) terve.

Niinpä, kun perjantai koitti, otin ja soitin.
-Oikein puhtaat ja nätit ovat rouvan keuhkot. Ei jälkeäkään keuhkokuumeesta, eikä muustakaan röppöristä. Kuvassa näkyy kyllä muhkea palleatyrä, kuului ääni luurissa ja jatkoi: -Mahdatko itse olla ollenkaan tietoinen asiasta?

-Kiitos kysymästä olen tietoinen. Ollut jo kaksikymmentävuotta. Hyvässä lykyssä kolmekinkymmentä vuotta, koska en nyt heti hätää muista, koska se todettiin.

-Vaivaako se sinua?

-Kiitos kysymästä kyllä vaivaa!  Varsinkin kurnutus, joka siitä on alkanut kuulumaan. Kipeäkin se on, jos syön liikaa. Noin desilitran kun malttaa einehtiä kerralla niin ei ole mitään hätää, eikä kuura-aamua.
Jatkoin valitusta, kun oli kerran hyvä tilaisuus_ 

-Auta armias, jos hiukankin enämpi syön, niin tulen niin kipeäksi, että...

Olin iloinen, kun emme keskustelleet näköpuhelimitse. Hoitaja olisi taatusti ihmetellyt pulleaa kroppaani. Olisi pitänyt selittää, että syön desilitran joka TUNNINPÄÄ. Siinä ehtii vuorokauden mittaan murkinaa moosata naamaansa aikamoisen määrän, jos herää seitsemältä ja menee nukkumaan puolenyön aikaan.

Kerroin hoitajalle, että olen kuullut, että palleatyrä voi tyrskähtää uudestaan leikkauksen jälkeen. Entistä ehompana.

-Ajat ovat muuttuneet. Nykyään laitetaan verkko estämään uusimista. Leikkaus ei ole pieni ja sen tähden, jos ihminen tulee tyränsä kanssa toimeen, niin sitä ei leikata.

-Minä en ole pitkään aikaan tullut sen kanssa toimeen, kuiskasin minä.
Hoitaja lupasi antaa parinviikon sisällä lääkäriajan.

-Pitääkö minun niellä se letku? kysyin ääni särähdellen. -Olen sen kerran niellyt, enkä mielelläni tekisi sitä toistamiseen. Tietysti, jos on pakko, niin sitten. Enhän minä kuollut siihen ensimmäiseenkään nielemiseen (nauraa väkinäisesti).

-Ei tarvitse niellä toistamiseen, kun kerran  kerran "tauti" todettu ja nyt oikein kuvalla todistettu. 

Jään odottamaan lääkäriaikaa innolla. Näyttäisi vähän siltä, että tyräkurnutukset ottaisivat vihdoinkin loppuakseen ja voisin istua rentona kokouksissa. Kuunnella puheenvuoroja, eikä tyrää.

Ihmettelen kuitenkin huolestuneena, kuinka valtava se palleatyrä oikein on, kun näkyy jo keuhkokuvassakin? Palleahan on paljon alempana, eikä monitoori edes osunut sen päälle.
No, se selviää lähiaikoina.

Sunnuntaina meillä oli täällä Isossakyrössä Naisten kesken iltapäivä. Se on aina kiva iltapäivä.
Naisia saapui paikalle ilahduttavan monta. 

Minä sain pitää todistuspuheen. Todistuspuheen siitä, kuinka minä aikoinani sain tulla uskoon. Se on mieluisa tehtävä. Olen sen sata kertaa joka paikassa kertonut. Varmasti myös täällä blogissa. Olen päättänyt, että kirjoitan sen joka vuosi siihen aikaan, kun se tapahtui, eli 33 vuotta sitten saarikaudenlopettajaisviikonloppuna. Siksi en nyt sitä alkaa kirjoittamaan. Syksyllä sitten.

Ylläoleviin valokuviin mennäkseni, niin jatkan samaa omakuva-teemaa, joka parissa viimeisessä blogissa on ollut vallalla.

Yläkuvassa istun voipuneen näköisenä piirustusnäyttelyssäni, jonka pidin joku vuosi taaksepäin Isonkyrön kirjastossa. 

Alakuvassa seison voipuneen näköisenä entisen rakkaan kotitalomme naapurissa.
Olen huomannut, että vanhemmiten näytän voipuneelta vähän joka kuvassa. Se tietenkin voi johtua siitä, että olen voipunut. Nyt asiat ovat aikalailla alkaneet muuttua. Olen lenkkeillyt säännöllisesti ja sisukkaasti päivittäin. Lauantaina peräti 3,2 kilometriä! Se on merkittävä määrä, kun muistaa, että aloitin neljästäsadasta metristä taudin tokenemisen jälkeen.
Olo on jo paljon pirtsakampi, vaikka kuntoilua on takana vasta puolisentoistakuukautta.

On ollut mahtavat lenkki-ilmat. Mikä on ihmislapsen lenkillä tarpoa, kun on oma pururatakuntopolku ja tankkaus&hyysikkäpaikka polun varrella (so. oma koti).

Mitään muuta maata mullistavaa ei viikon aikana ole tapahtunut, ellei oteta lukuun sitä, että Veeti asettui taloksi torstai-illalla. Veeti on koira. Hyvin hieno ja vanha koira.
Tuota jälkimmäistä adjektiivia olen joutunut kriittisesti tarkistamaan jo moneen kertaan näiden päivien aikana. Olisiko sittenkin niin, että sen ikä onkin 5-, eikä 15 vuotta? Niin ovat äkkinäiset liikkeet ja kirkas katse poijalla.
Äkkinäisistä liikkeistä tulee mieleen Veetin takapuolenpesu perjantaiehtoolla. Kirjoitin siitä ansiokkaan selostuksen Faceen. Selostukseen tuli yli kaksisataa peukkua.
En nyt alkaa sitä tänne uudestaan kirjoittelemaan, koska useat teistä ovat sen varmaan Facesta lukeneet, mutta tietenkin yleisön pyynnöstä voin sen tehdäkin. Olisi senkin puoleen hyvä, että olisi jotain kirjoitettavaa muustakin kuin tautien kuluista.  Huomaan, että pakkaa sivustolla pökkäämään sairaskertomusta (vrt. keuhkokuvaukset, hengityspuhallukset, tyrän rytkymiset jne). No, johtuu varmaan iästä.
Täytyykin hankkia virikkeitä ja harrastuksia sun muita, että jutunjuurta riittäisi vielä about 16 vuotta.  Tokkopa yheksänkymppisen jorinoita kukaan enää jaksaisi lukea (muuta kuin toinen yheksänkymppinen ja ne ei yksinkertaisesti jaksa).  Tai, ehkä nyt tuli sanottua väärin, kyllä varmaan monikin voisi jaksaa, mutta kun jutut olisivat samoja joka viikko. Kirjoittaja (so minä) ei muistaisi, että on jo monena viikkona kirjoittanut samat stoorit. No, se taas voisi johtua myös siitä, että kaikki viikot olisivat samanlaisia ja ...
NYT on hyvä aika lopettaa tämän viikon stoori. Ensi maanantaina nähdään ja kuullaan jLs.
T: Kaisa Tyrälä-Rytkönen
--------------------------------------------
Psalmi 55:6-11
Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää,
huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä.
Hylätköön jumalaton tiensä
ja väärintekijä juonensa,
kääntyköön takaisin Herran luo,
sillä hän armahtaa,
turvautukoon Jumalaan,
sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.
-Minun ajatukseni eivät ole teidän
ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni,
sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu
maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni
teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni
teidän ajatustenne yläpuolella.
Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee:
se ei tyhjänä palaa
vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan,
ja saa menestymään kaiken,
mitä varten sen lähetän.