maanantai 18. toukokuuta 2020


Alakuvassa Vilpola. Se, josta viimekertaisessakin postauksessa kirjoitin ja josta joku sitten jotain kyselikin. Vilpola näyttää hyvin hienolta ja viihtyisältä, mutta eipä näyttänyt viikko sitten. Kuva on otettu useita vuosia sitten, jolloin se oli elämänsä kukoistuksessa, mutta jonka jälkeen alkoi alamäki, eikä siellä tapahtunut mitään, paitsi ränstymistä, pölyyntymistä, villiintymistä ja kaatopaikkaantumista.
Viimepostauksessa kerroin myös,  että raivasimme sitä kuntoon uudella, ehkä koronakaranteenista juohtuvalla innolla. Josko Vilpola tänä vuonna otettaisiin taas kehiin? Alkaisimme viettää aikaa tukkipöydän ääressä syöden ja keskustellen?
Into vaan nousi, kun katselimme kuvastoa kaasugrilleistä. Kaasua meillä kyllä olisi, mutta grilli puuttuu. Viime syksynä grillailut jäivät vähille, kun perintögrillistämme putosi pohja ja kansikin  retkotti pahasti.
Kaasugrillejä näkyi olevan joka lähtöön ja makuun, eli sadasta eurosta kolmeentonniin.
Mieluinen löytyi kuin löytyikin. Nyt vaan pitää saada se joillain konstilla tänne Hälvänmutkalle.
(-Konstit on monet, sanoi akka, kun kissillä pöytää pyhki). Uskon vakaasti, että ei mene kauaa, kun saa taas ruveta grillata pouhottamaan piffejä ja vaahtokarkkeja!

Yläkuvassa on näkymä (otettu joskus syksyllä jokunen vuosi sitten), joka kaipaa myös puutarhurin kovaa-, mutta päättäväistä kättä. Haluaisin, että heinäseiväsaidan edessä kasvaisi ruiskaunokkeja ja elänkuolenkukkia. Kyseiset kukat ovat lemppareitani ja niistä oli myös morsiuskimppuni sidottu kohta 54 vuotta sitten. 
Aura pitäisi myös nostaa muutaman pyöreän luonnonkiven päälle. Uskon, että näin tulee käymäänkin. Ellei tänä vuonna, niin sitten ensi. En viitsi hopottaa talon ainoaa hortonomia syystä, että itse en paa tikkua ristiin minkään puutarha-asian puolesta. Tänä vuonna en pääse edes siemenpussukoita ostamaan. Noh, aika aikaa kutakin, sanoi pässikin, kun päätä leikattiin.

Olemme (tai tarkemmin sanottuna Magnus on) ruokonneet ja ehostaneet pihapiiriämme tänä vuonna ehkä enempi kuin muina vuosina (tai minä olen ehkä vaan ehtinyt seuraamaan vierestä enemmän kuin muina vuosina).
Muun muassa rutturuusupensasaita on kaadettu ja kaivettu ylös. Se ei tarkoita sitä, että se olisi kokonaan hävinnyt plantaasiltamme. Olen 100%:sen varma, että kurtturuusu lykkää esiin piikikkäitä nuppejansa vielä sen tuhannesta paikasta, jahka kevät saa pitemmälle.
Olen satavarma, että kyseistä yrttiä ei saada lopullisesti nitistettyä meidän elämämme aikana ikinä. Harvoin näkee mitään niin sinnikästä yrttiä kuin kurttulehtiruusu.
Magnus on paljon positiivisempi mitä ruusunhävittämiseen tulee.
-Kyllä alakaa poikaan piikit tylysyä, ku ajaa präiskääsen konehella ylitte mennen, tullen ja palaaten!
Kyllä näin varmaan on. 
Lupiini on melkein samanvertainen levittäytyjä ja jättibalsami kolmas mokoma.
Balsamin Magnus onnistui hävittämään, mutta siihen tarvittiinkin kaivinkone. Onneksi naapurista löytyi sellainen.
Minä tykkään luonnonkasveista. Puutarhassamme kasvaa ihanasti monenmoisia luonnonkukkia. 
Löytyy päivänkakkarassa, hiirenvirnassa, niittyleinikissä, puna-ailakissa, sutikukassa, lemmikissä, maitohorsmassa, poimulehdessä, piharatamossa, tähtikukassa ja vaikka missä. 
Puutarhassamme on kaksi (tai nykyään yksi ja puoli) pitkuliaista- ja yksi pyöreä kukkapenkki. Niihin pukkaa joka vuosi, paitsi anopin aikoinaan istuttamia monivuotisia kukkia, niin myös kaikki luettelemani luonnonkukat. Ihanaa! Kukkapenkit eivät muistuta liikaa hautapaikkoja, joskaan ei hautapaikoissakaan mitään vikaa ole.
Kun hautapaikoista nyt tuli puhe, niin tykkäisin, jos haudallani kasvaisi luonnonkukkia. Esimerkiksi maitohorsmaa. Se vaan ei varmaan taida tähän maailman aikaan enää onnistua. Hautausmaanhoitajat saavat hepulin ja pian pian ilmestyy horsman sekaan, hautakiven kylkeen,  muistutusplakaatti:
 "Ellei tämän haudan hoito ota runsaasti parantuakseen, hävitetään se ja päälle kaadetaan mursketta, joka tampataan poluksi muiden kulkea."
No, taisin hiukan liioitella, mutta ei niin liioiteltua, etteikö totta toinen puoli.
Sitä paitsi olen kyllä ihan samaa mieltä, että horsma hautakukkana on liian radikaalia. Ainakin siinä vaiheessa hahtuvien pölläyttelyvaiheessa.

Puutarhatöistä vielä mainitakseni, niin perunamaata on myös hiukan levennetty. Siihen istutettavat potut riittävät taas, kunhan ensin kypsyvät, myöhäiseen syksyyn saakka.
Somaa olisi perunataimia  enemmänkin istuttaa, mutta Magnus on sanonut, että hän ei rupia viiksivalluulle peräsuali pitkällä sapuskaa kantamahan! 
Aluksihan, kun tänne muutimme, perunoita istutettiin niin paljon, että olisivat hyvin riittäneet kevääseen ja niitä olisi piisannut uudelleenistutettaviksikin.
Erään kerran sitten, kun Magnus oli kellarikuopassamme keräämässä muusivärkkiä kattilaan, niin hän huomasi kauhukseen,  että ainakin sadasta (!) perunasta oli jykerretty paloja ja vielä kustu (Magnuksen ilmausta käyttääkseni) päälle.
Ei auttanut muu kuin kantaa perunat kompostiin.  Siitä lähtien olemme istuttaneet vain ja ainoastaan niin vähän, että ei ole tarvinnut peltoon jättää, eikä kellarikuoppaan varastoida kusipaikaksi (Magnuksen ilmausta käyttääkseni).

Mansikoita Magnus istutti savikukkapurkkeihin. Savikukkapukkien alle laitettiin lautalaatikot ja niiden ympärille ja päälle kananverkkoa.
Kanaverkkoa hieman ihmettelin. Magnus sanoi, jotta minen rupia nailonverkoosta nyppimähän kuallusia lintuja ja niiren jäykistynysiä kinttuja. Kananverkkohon lintujen räpylät ei tartu. Ampiaasekki pääsöö pöllyyttämähän kanaverkon läpi.
-Mutta...eihän linnut mansikan KUKKIA syö?
-Nuastei tiärä. Kaikki tuntuu kelepaavan. Niin kukat ku mariat ja leheret ja varret.
Se on kyllä totta. Pihapiirissämme asustaa noin 100 naakkaa, about 90 räkättirastasta, keskimäärin 80 varpusta ja 1tikka. Ne ovat kovia syömään ja tottuneita siihen, että pihapiiristä löytyy naposteltavaa. Talvella auringonkukansiemeniä, kesällä sitten vaihtelevampaa, kuten kukkia ja muuta mukavaa.
Kyllä mansikat tietenkin sitten aikanaan maahan istutetaan, jahka saadaan selville paikka ja suoritettua asianmukainen muokkaus.

Liiterin seinään kiinnitettiin känkkyräisten oksanpätkien varaan vihreät, pitkät, muoviset purtilot. 
Niihin istutetaan persiljaa ja jotain muuta hyvää maustepehkoa. 
Mielestäni keksin hyvän idean, kun ehdotin, että laitetaan yrtit seinälle kasvamaan.
Magnus on aina valittanut, että on tympiää, ku pitää selekä vääränä ja krykys peraata kasvimaata (hän sen tietää, kun muut meillä ei tee asian hyväksi mitään).
-No, nyssaa selekä oikoosena peraata, loihe Magnus iloisena lausumaan, kun yhdessä ihailimme tulosta.
-Niin! Minäkin voin ohikulkiessani nypätä pois roskan, jos toisenkin, sanoin minä, mutta niin hiljaa, ettei kuultais. Täytyy ensin kuunnella ja katsoa, onko minussa pulpahtamassa esiin innokas puutarhuri, vaiko ei? (Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa).

Männäviikon kalenterisivulla ei onneksi ollut mitään sellaista merkintää, mikä olisi aiheuttanut itsesääliin vajoamista, kuten sitä edellisellä viikolla pääsi käymään.
Tiistaina olin elämäni kolmannessa Teams-kokouksessa. Se meni jo hivenen paremmin, vaikka aluksi luulin, että se meni samaan kauheeseen sähtiin kuin ensimmäinen. Tällä kolmannellakaan kerralla en saanut mitään yhteyttä mihinkään, enkä kehenkään. Kolkko kuolemanhiljaisuus vallitsi ruudulla, painoi mitä nappulaa ja näppylää tahansa.
Lopuksi otin, huulet uhkaavasti vapisten,  kännykän ja soitin  Magnukselle (ei meidän Magnukselle).
-Oottekote jo siellä? kysyin ääni särähtäen.
-Eikös kokous alkaa kuudelta? Kello on viis, Magnus vastasi reippaasti.
-Klunk...heh heheheheh...niinpäs onkin ja niinpäs alkaakin...kiitos vaan ja ikävää, että jouduit suihkusta kiiruhtaan ja vastaamaan...

Kun kello sitten tuli tappiin, kokous alkoi ja kaikki sujui nappiin.
Kaksi kertaa avasin suuni kokouksen aikana (tai toki useamminkin, kun hörppäilin karviaspunaherukkamehua).  Ensimmäisellä suunavauksella sanoin, että PAIKALLA ja toisella, EI. Enemmänkin olisin suuta voinut aukoa jotain sanoakseni, mutta asiat menivät niin, kuten itsekin ajattelin, joten mitä sitä enempää puhuu kuin on tarpeen.


Viime viikolla Viilipyttykirja-projekti nitkahti taas inanverran eteenpäin. Sain luettua, korjattua ja muutettua tekstiä  alusta loppuun. Viimeiseen punktiin saakka.  Olen asiasta iloinen, mutta myös ymmällä. 
Ihmettelen, ketä sitä tulee lukemaan? Valtavasti pränttiä, jossa ei tapahdu yhtään mitään? Tai no, yhdet syntymäpäivät, mutta ei muuta.
-Yhyrekkö syntymäpäivät vaan ja soot ny  ainoonu sitä vuasikymmentolokulla? Magnus pahkuloi.
En vastannut mitään, mutta teki mieli kertoa eräästä kirjailijasta, joka kirjoitti tuhannen sivua yhden muurin muuraamisesta. Onhan syntymäpäivä nyt paljon tapahtumarikkaampi tapahtuma kuin yhden muurin muuraaminen.
Kirjasta pitäisi ehkä tehdä äänikirja. Lukisin nauhalle ja värittäisin ja värisyttäisin ilmeikkäästi syntymäpäivänviettoa. Lapset eivät nykyään kuulemma lue enää kirjoja.  Saisivatpa sitten (kaikki ne kymmenen) kuunnella ja nukahtaa syntymäpäivänvieton eri jännittäviin (!) ja mielenkiintoisiin (!) kiemuroihin.
Piirrän vielä muutaman kuvan lisää ja tarkastan vihoviimeisen kerran ja sitten...niin, sitten en tiedä, mitä teen? Äänikirjoissa ei varmaan kuvat oikein pääse oikeuksiinsa.
Hyviä neuvoja otetaan ilolla ja mielihyvin vastaan.
Tänä aamuna kuuntelin haastattelua, jossa todettiin ja ennustettiin, että uusia valtavia ja vakavia uhkia ja vaaroja on tulevaisuudessakin odotettavissa. Niihin pitää varustautua. Ei sanottu kuinka.
Minä sanon oman varustautumisneuvoni teille, jotka tänne saakka olette jaksaneet:
-Jeesus antaa turvan ja ottaa pois pelon.
Jeesus kokoaa omansa kuin kanaemo, siipiensä suojaan. Jeesus auttaa jaksamaan ja kestämään vaikeiden aikojen läpi. Ei meidän tarvitse pelätä tulevaisuutta. Jeesus on jo siellä.
Uskomalla Jeesukseen ja hänen ristintyöhönsä, meillä ei ole hätää, eikä kuura-aamua. Hän on tie, totuus ja elämä.
T: Kaisa Talopää-Steenpekki
--------------------------------------------------------------

Sananlaskujen kirja 3:5-8

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas,
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.



1 kommentti:

Rautalintu kirjoitti...

Mä niin tykkääsin, ku olis komia puutarha. Jonka joku muu hoitaas...

Isäntä kyllä niittää nurmikon ja kuopsuttaa kasvimaalla, mutta kukaa ei viitti peraata kukkapenkkiä. Tai oikiastansa niitä ei enää saa eres perkaamalla siistiiksi. Pitääs kaivaa kaikki ylähä ja perustaa uurestansa. Laittaa uuret mullat ja hävittää nuo vanhat villiheinän valtaamat. Ja suunnitella muutenki vähä toisella lailla, jotta sielä kukkiiski jotaki.