Meidän nykyisestä TV-ruudusta (keittiön ikkuna) näkyy joskus näinkin tunnelmallista filmin pätkää.

Kuvakulmat ovat kyllä niin kauniita, että kyllä niiden katselemisesta vähän joutaa maksaakkin, jos tulee se MEEDIAmaksu. TV:tä emme kyllä hanki, vaikka maksaa pitääkin. Onhan sekin totta, että on tämä INTTERNÄTTI, joka on kyllä maksunarvoinen vempele sekin.

Kivat vaan sinne maksutehtaalle!

Näiden kuvien etsimiseen menee muuten PALJON KAUEMMAN aikaa, kuin itse blogin kirjottamiseen.

No mitä, kun koko ajan pitää miettiä intiimmiteetisuojaa. Tokkopa Magnuskaan tykästyisi, jos näkisi itsensä ruokkoamattomana hörppimässä aamusumppia villasukat syltyssä.

Omia kuvia en mielelläni laita blogin kylkeen (paitsi se pakollinen siinä alussa, jonka aion, jahka parikymmentä kiloa on vielä kulunut, vaihtaa oikein STUDION ottamaan kuvakkeeseen.

En luota Magnuksen taiteelliseen kuvauskykyyn saada esiin kaikkinaiset parhaat puoleni) syystä, että poskilihakseni tulevat vielä lähiaikoina kaventumaan.

Eli, mitä sitä sellaisia kuvia laittaa esille, jotka ovat pian VALHEELLISIA?

Jos kaikki velat muuttuisivat saataviksi, niin munklaisin tätä valheellista röpiäni useahkolla tavalla TOTUUDENMUKAISEMMAKSI.

Esimerkiksi parindesilitran silmäpussini joutaisivat kovasti pellolle VÄÄRISTÄMÄSTÄ muuten kirkasta katsantaani.

Hampaat, jotka kuuluisivat hohkata valkeina täyteläisten höplien välissä, ovat kuin juuri poimitut maissintähkä rivistö (niistäkin muutama kypsyyttään tippunu).Ne menisin ehdottomasti kalkitsemaan hampaiden valkaisijalle.

Entäs tämä eturintamuspuoli sitten? Surutta saisi niitäkin avittaa ylöspäin nykyisestä ajokoiran korva-asennosta.

Luin aikoinani eräästä mummusta tuola Amerikoissa, joka oli pannut kaikki säästönsä ulkoisen habituksensa munklaamiseen (n. 80000 vanhaa markkaa kuulemma) ja eikä katunut kuulemma pätkääkään.

Omaisista ei puhuttu mitään. Kuinkahan mahtoi perijöiden yöunet olla katkolla? Onneksi siihen aikaan ei edes PUHUTTU mistään myrkkytableteista.

Hyvä juttu se oli kummingin ja kerroin sen Magnukselle uhaten tehdä saman tempun (sillä erolla, että pankkikirjallani oli muuten sama summa, mutta ilman kaikkinaisia nollia).

Magnus kauhisteli ja sanoi, että KELEPAAN KYLLÄ SELLASENAANKI. PÄÄASIA, NOTTA ON TERVES!

Uskoin Magnuksen vakuuttelun ja olen tismalleen samaa mieltä, että pääasia on, että saa olla TERVES.

Eilen, kun tulin lenkiltä olin kyllä kaikkea muuta, kun terves. Ajattelin konkatessani viimeisen kilsan melkein yhdellä jalalla, että lopetan URHEILUN sillä kellonlyömällä ja siihen paikkaan välittömästi.

En kuitenkaan voinut soittaa Magnusta hakemaan mua autolla pikkutien päästä, koska olin verestävillä silmilläni nähnyt, mitenkä hän kaarsi polkupyörineen KORVENKYRÖN kohdassa mutkaista tietä näkymättömiin.

Jotenkuten siitä sisätiloihin päästyäni ja toettuani muutenkin, ymmärsin, että painoa täytyy pudotella vielä hyvän joukon, ennenkö lähtee vääntään lenkkiä. Vaikka kinttuni eivät häpeä puhelinpylväiden rinnalla ne eivät KESTÄ näin juhlavaa painoa.

Päätinkin ottaa käyttöön mustan Aino-polkupyöräni kivulloisten jalkojeni sijasta.

Magnuksen kanssa pyörälenkki oli myös yhtä tuskaa (nimenomaa MAGNUKSELLE). Minunmielestäni vauhti oli liian kovaa, vastatuuli kaameeta, myötätuuli kumman laimeeta, liian harvoin pysähdyttiin ottaan vesihörpyt, (jota tarvitsin vain minä), korviin otti tuuli, hammasta viilteli, kun ei pystynyt ajamaan suu kiinni, liian pitkä matka, vilu raisteli olkapäitä...

"Mennäänkö taas huomenna pyörälenkille?"kysyin iloisena höyryävän teekupposen takaa.

En kuullut, mitä Magnus vastasi. Jotain laimeeta se oli, sikäli sain selvyyttä.

Runokilpailuun olen nyt saanut präntättyä 2 runoa. Ne ovat siistissä valkoisessa kuoressa ja osoitekkin on jo kyljessä.

Toissapäivänä kirjoitin ihan uuden runon ja koelausuin sen eilisessä eläkeläistapahtumassa. En kuullut hurraa-huutoja, mutta pidin sen hyvänä merkkinä. Runo oli tietysti yleisön mielestä niin hyvä, että vei LOPPUPÄIVÄN aikaa sulatella sitä, ennenkö pystyi sanomaan yhtään mitään.

Aion vielä pukertaa kolmannen runon siihen kilpailuun, jahka kerkiän.

Sitten vaan postimerkki kylkeen ja menoksi kohti Keravan TANHUVEITA, jos tälläinen runollinen ilmaisu sallitaan.

Hyvää yötä Jeesus myötä!