Tästä kellosta, jos patterit loppuvat, niin lähden vaikka naapurista lainaamaan uusia, jos omasta komuutin nurkasta ei löydy.
Armon aika- kelli ei saa pysähtyä.
Näin on joskus kummingin päässyt käymään ja on se saanut vakavat ajatukset mieleen.
Toisaalta: KAIKKI loppuu aikanaan ARMONSA ei milloinkaan.
Tämän kellon on Magnus ripustanut keittiön oven päälle muistutukseksi ja opiksi ja ojennukseksi (varsinkin talon omalle väelle: Magnukselle ja minulle Karja Maisalle).


Tulin juuri syvästi ällöämältäni SAUVAkävelylenkiltä.
Toinen kepakkokin on kymmenensenttiä lyhyempi, kuin toinen. Magnus yritti pitentää sitä, mutta olen tintannut sitä niin tulisesti maantien pikipintaan, että se ei jämähtänytkään!
Puin lenkille, niinkuin tämänikäiset kivuliaat mummelit pukevat, kun pelkäävät, että vilustuvatten (ainakin minä).Siis totaalisesti aivan liikaa.
Tunsin itseni MUROKUUPANAKSI ja se minä myös olin.
Panin päälleni varmuudenvuoksi 40denierin sukkikset, fleesesisältöisen tupsulakin, jonka Magnus sai lähetysarpapöydästä kesällä, ohutuntuvaisen tikkitakin, jonka ostin parivuotta sitten Halviksesta (ku halvalla sai , ja vaikka ei meinannutkaan mahtua päälle. NYT MAHTUI), ja tuulenpitävät koretekshousut!
Olen alkanut ounastelemaan, että pukeutumisellani on jonkinlainen yhteys lenkin viihtyvyyteen.
Edelliskerralla, kun tulin jälleen kerran ällölenkiltä ja olin juuri kurvata ja kurvata kotipihalle, ajeli kyläläinen isäntä ohitse.
Kiinnostuneena hän kysyi, että olenko spreijannut jotain PUNAASTA naamalleni? "JOSTAIN PURKISTA? hän vielä tarkensi.
"NO ENPÄ OLE NIIN TEHNYT! KYLLÄ TÄMÄ ON LUAMUA!"
" Sulla pintaverisuonet toimii hyvin!"
"Hmmppphhh!" vastasin ja olin ehdottoman samaa mieltä.
Nuorena neitona kovasti kärsin tästä TOIMINNASTA ja pemistin vaaleaa puuteria parimilliä naamataululleni, ennenkö lähdin mihinkään.
Nyt vanhemmiten laitan sitten POSKIPUNAA vähintäin yhtämonta milliä, joten kohden ei näköjään ole koskaan. Nuorena en halunnut olla punakka ja nyt kauhistelen, kuinka olen kalvakka (noin tavallisesti. Ilman lenkkiä).
Näin metsätiellä kolme punatulkkua. Ilahduin ikihyviksi.
En ole nähnyt tulkkuja naismuistiin ja olen tuumaillut, että ne ovat tyystin lentäneet muille maille vierahille.
LAPSENA punatulkkuja oli puiden oksilla, kuin omenoita konsanaan. Aina ja jokapaikassa ja paljon.
Lapsena oli kaikkea enemmän. Maassa ja puussa.


Eilen meillä oli ensimmäiset "Laulava Joulukortti" talkoot. Minä piirtelin hopeatussilla enkelin hamosia ja kirjoitin mahdollisimman kauniisti: JOULUILOA!
Toissa vuonna kirjoitimme kortin päälle: JOULURAUHAA!
Arvaatte varmaankin, että meikäläiseltä pakkas tulla kumpiakin toivotuksia, koska juttelimme samalla, kun teimme kortteja kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta maan ja taivaan välillä. (Se juuri tekee näistä kökkähommista niin mukavia, kun saa pistää maan- ja kirkon asiat järjestykseen).
500 korttia on aikomus väkertää ja kaikki on myös aikomus myydä a 5euroa kappale.
Sillä rahalla saa siis upeen kortin, upeen konsertin, ylihyvän paakkelssin ja kahvit ja hyvän mielen. Rahat menevät lähetyksen hyväksi.
Jos joku huolestui lukemastaan,niin rauhotan, että EMME OLE VIELÄ LEIPONEET NIITÄ PAAKKELSSEJA. Tiedän vaan kokemuksesta, että ne tulevat olemaan hyviä.

Lähetimme eilen Etiooppiaan 41 nuttua ja 8 sukat. Nuttujen väliin laitoimme salmiakkipussin. Salmiakkia tarvitaankin, sillä on sen paketin aukaiseminen senverran hikinen homma. On sitten meinaan KUNNOLLA pakattu ja suljettu!
Vanhana postilaisena opin, että jos haluat lähettää jotain johonkin, niin on syytä pakata kunnolla. Teippirulla vaan vinkui, kun Laalaa pääsi faarttiin.

Tänään illalla menen kirjoittajapiiriin. Olen tehnyt laiskanläksyni ja sen lisäksi SUUNNITELLUT elämäni toista novellia.
Voin kirjoitaa siitä pätkän tähän, koska arvaan kaikkien ehdottomasti haluavan lukea K. Joupin (63) toisen noVELLIN.

NOVELLI NUMERO KAKSI. Ylöspannut ja itte keksinyt
Kaisa Opuppi



Onko täälä herätty?
Huomenta Karja Maisa. Nyt ylös reippaasti! Tossut kerkee myöhemminkin jalkoihin laittaa. Reippaasti vaan. Siitä sängystä voi ottaa tukea. Minä näitä pillereitä laittelen.
Mihinkä sinä Karja Maisa parka näitä troppeja oikein tarvitset?
Taitaa olla luulotauteja suurin osa.
Tunnen eräänkin, jolle aina uusia pillereitä määrätä piti. Ellei toiselta lääkäriltä saanut, niin mentiin toiselle.
Katso nyt vähän mihinkä menet. Varotaanpa hiukan.
Siinähän se pissipotta on vieressä.
Yksityisyydet? Ne saa Karja Maisa unohtaa. Kiire meille nyt tulee muutenkin.
No niin syödäänpä nyt sitten reippaasti.
Kahvia saadaan sitten iltapäivällä. Ei ole hyvä meidän sitä kahvia alituiseen ryystää. Saadaan sitten vaan vatsaa löysälle.
Kuumaa? No kaikki mitä keitetään pakkaa olla kuumaa ja mikrossa tulee kuumaksi. Ei muuta kun laitetaan lusikkaa suuhun, että ehditään. Toinen jo odottaa.

Sinne suihkun alle nyt vaan reippasti. Kyllä se vesi siitä lämpiää.
Noin! Putipuhtaaksi kaikki paikat!
Laittaa nyt vaan paitaa ja puseroa päälle.
Ei ole nyt varaa niin valita. Värejä. Kyllä se ruskea pukee Maisaa siinä missä muutkin värit.
Ikää, kun on noin runsaasti, niin ei ole värillä väliä Karja Maisa.
Toista se oli silloin ennen, kun vaatteilla komeiltiin ja huulia punattiin.
Ne ajat ovat olleet ja menneet, eivätkä ikinä takaisin tule.
Nyt on juhlat Karja Maisa. NYT ON JUHLAT!
Haitarikerhon satavuotisjuhlat. Juhlasalissa.
No ei sinne nyt pitkää matkaa ole!
Kyllä meitä nyt vaan huvittaa. Täytyy olla virikettä.
Vähän iloa tähänkin huoneeseen.
Vähän vaihtelua siihen virrenvänistykseen.
Ei, ei tänään ei niitä itkumenoja, eikä papin puheita...juhlapäivänä.
Nyt otetaan iloa irti ja tanssitaankin jos jaksaa.
Meillä on rollaattoridisko! Naura! Virsikirjan voimme jättää siihen
pöydänkulmalle. Siihen hampaiden viereen!
Tossua toisen eteen. Pelit soi jo.
Saadaan sipsejäkin ja mehua.
LOPPU (iloista haitarin soittoa)