Magnus valmistautuu pitämään puhetta sankalle kuulijajoukolle.

Tässä kuvassa toteutuu sanonta: väkeä oli yksi ihminen mustana etupenkissä.

Kyllähän niitä kuulijoita sitten muitakin paikalle valuskeli.

Magnus haluaa vaan aina olla AIJJOOS paikalla.

Ensimmäisenä tulemme ja viimeisenä lähdemme. Ihan hyvä tapa, mutta joskus talviaikana ottaa nutturaan istua kylmässä autossa odottelemassa vahtimestareita availemaan lukkoja ja salpoja seuratupiin sisälle astua.

Huomautettakoon vielä, että vahtimestarit tulevat tismalleen silloin, kun kuuluukin!

Magnus vaan haluaa varmuuden välttämiseksi olla HEITÄKIN ennen. Siis aijjoossa AIJJOOSSA. Hhmpphh!

Tästä ajoissa olemisesta on käyty väkeviä keskusteluja koko tulisen avioliittomme ajan.

En minäkään pidä kiireestä, enkä jämptille jättämisistä, mutta joku tolkku se pitää ajoissaolemisissakin olla.

Minä olen tervehtynyt!

Kiitos esirukouksista!

Taudista huolimatta tunsin oloni hyväksi ja hui hai ajattelin siivoamisista ja jynssäyksistä.

Olenko muuten maininnut, että minulla on sellainen vika, että kun siivoan, ajattelen koko ajan: EI TULE PUHDASTA! EI TULE PUHDASTA!?

Magnus sanookin, että PITÄÄSKÖ JOKA KERTA VUALLA KERROS PUUKOOLLA POIS, ETTÄ TULIS PUHRASTA?

Se voisi olla minun kohdallani valitettavasti ainoa tehokas keino.

Kaiholla ajattelen niitä aikoja, jolloin tuvan lattiat hierottiin hiekalla rystyset verta tiristen putipuhtaiksi (huokaus).

Meidän tupamme korkkimatto ei vaan taida kestää moista santakäsittelyä.

Maton alla tosin on lautalattia, mutta se on maalattu harmaaksi, niinkuin kuuluukin.

Lattia on muuten ainakin kerran maalattu MINUN takiani.(Ettei vaan peräti ensimmäistä kertaa?)

Se maalattiin siksi, että Magnus toi minut, färskin kihlattunsa, ensimmäistä kertaa kotiväellensä näytille tänne Hälävänmutkalle.

Sydämessäni aaltoilee lämpöiset laineet ajatellessani asiaa.

Tuleva anoppini kertoi myöhemmin iki-ihanat ajatuksensa minusta, kun ensikertaa näki minut suoristauduttuani pikkufiiatista ulos keltaisessa kotelokostyymissäni.

En käy hänen ensivaikutelmiaan ja ajatuksiaansitä tässä toistelemaan, koska joku voisi ajatella, että anopin olisi pitänyt vaihtaa useammin silmälaseja.

Lyyli-mummuni siivousarsenaaliin kuului linkkuveitsi ja jonkun muun sukulaiseni (en valitettavasti muista kenen heistä) hammasharja.

Täytynee kokeilla. Tosin jo nyt tiedän, että "EI TULE PUHDASTA!"

Pääasia on kuitenkin, että taudin kourista on selvitty.

Siivoamiset ovat aika kaitainen asia siihen verrattuna.

Katselin lehtien sivuilta kuvia Linnanjuhlien pukuloistoa.

Viimevuonna olimmekin Catherinen ja Eerikin luona niitä oikein televiitsionista syynäämässä, kun meillä ei sitä televitsuunia ollut, eikä edelleenkään ol.

Tai MINÄ ja Catherine syynättiin.

Magnus sanoi, ettei TIÄRÄ MITÄÄ TYLYSEMPÄÄ, KU TUTKAALLA JOIRENKUIREN TANTTUJA JA VIÄLÄ SELLAASIA, JOISSA JÄRJESTÄÄN ON KANGAS LOPPUNU KESKEN.

Tänä vuonna minun mielestäni se punainen ihanuus, jossa oli valtavia ruusuja helmassa, oli iki-ihana!

Samoin pidin siitä "dalmaatialaisesta".

Kaksikertaa olen itsekin saanut pukeutua oikein JUHLALLISEEN mekkoon.

Toisella kerralla istuimme pöydässä juomassa kahvia ja syömässä paakkelssia minä, Magnus ja joku tuntematon mies.

" Onko tua sun akka?" kysyi tuntematon.

" On!" vastasi Magnus.

" Sulla on hyvä maku!" sanoi se ikuisesti tuntemattomaksi jäänyt Magnukselle.

Minua nipistelivät nutturakampauksen pinnit ja olo tuntui kantakirjalehmämäiseltä, mutta aika iloinen olin.

Olihan kiva tietää, että MINUN valitsemallani siipalla oli vielä hyvä makukin kaiken muun ihanuuden lisäksi.

Aikaa on kulunut tuostakin kohta neljäkymmentävuotta.

Nutturat ovat lässähtäneet ja varret versonneet, mutta jotain kestävämpää on minulla sydämessä: Jeesus.

Kirjoittamani jouluruno oli eilisessä Pohpiipelissä.

Samoin kuva, jonka olin piirtänyt.

Laitan sen tänne blogiin, kunhan kerkeen.

Huomenna lähdemme ajaa nytkytteleen Ryttylään.

Magnuksella on KL:n Liittohallituksen kokous viimmosta kertaa.

Kokouksen jälkeen on joulupäivällinen ja joulujuhla.

Otan ehkä vahingossa runoni mukaan.

Voin lausua sen, jos hyvin käy. Tai sitten en.

Itsenäisyyspäivärunoa ei sitten tarvinnutkaan löytyä, koska en sattuneesta syystä päässyt koko juhlaan mukaan, vaan sensijaan lahnailin lämpöpullojen seassa Letkutiellä.

Onpahan sitten seuraavaa kertaa varten runo-alustelma valmiina...siellä jossain.

Laihialle saan mennä lukemaan joulurunoja kahdeskymmenes päivä.

Suvi ja Janne Dahlstenkin lapsosineen tulevat samaan juhlaan ihan Afrikasta asti.

Näin Suvin Nikolainkaupungissa tässä pariviikkoa sitten.

Suvi oli NIIN nuoren näköinen, että luulin, että siinä eteen tupsahti nuorin sisarussarjasta, joka tietysti puolestaan on NIIN nuoren näköinen, että...

Äitinsä on myös, kuin samaa tytärsarjaa, siis niin nuoren näköinen!

Ihmeelliset geenistöt ovat valloillaan tässä perhekuntapiirissä.

Kaikki johtuu muuten geeneistä!

Sekin, että olen pullukainen varreltani, johtuu GEENEISTÄ.

Hetken olin jo huolissani, nuinko haarukalla ja veitsellä lapioimillani herkkupalasilla olisi syytä moiseen, mutta no hätä!

Geenit, geenit!

Geenit ovat vaikuttaneet sen verran sairauden aikana, että parikiloa on huvennut liitingistä (lue:vyötärö) pois.

Sen ovat saaneet aikaan VASTAGEENIT, uskon minä.

Jeesuksen veren suojaan! Uskalla rukoilla!

T: Kaisa von Againstgeeny.