Saunarustinkimme viime talvena kuvattuna.

Tänä talvena ei lunta ole vielä nuin paljoa tainnut ollakkaan, että olisi voinut tälläistä tunnelmakuvaa napsaista.

Tänään sen sijaan oli tunnelmaa iltalenkillä, jonka tein kello kahdenkymmenenyhden jälkeen.

Puut olivat kuurassa ja kuu mollotti ja valaisi tienoon helisevään, mutta hopeaiseen vaippaansa.(Kröhöm! Tulipas kaunis vertaus, vaikka tavallista aioin).

Ihailin maisemaa, vaikka pakkasilma kovasti tuntui kitusissa.

Yritin pitää kättä suun edessä, ettei niin kovasti kylmäisi kurkun perässä, mutta sitten vasta maisemat alkoivat "hopeoitua" ja pyöriä silmissä.

Ei! Pakko oli hengittää ja huahottaa, vaikka kurkkua kuristi.

Ihmettelin, mitenkä lenkit onnistuu, kun pakkasta todella pukkaa vaikka kahteenkymmeneen?

Aina on näköjään jonkin sortin vaikeuksia ja hyviä tekosyitä, ettei tarvitsisi urheilla.

Milloin on liian kuuma, milloin sataa, milloin tuulee, milloin on paarmoja ynnä muita hörhelöitä, milloin jalat puutuu, milloin nilkat naskuu, milloin varpaat on katketa, milloin kynnet irtoo jne...

Olenkohan tullut vanhaksi?

Luulen kyllä, että vuosien soffan nurkassa istuminen ja ämittäminen on tehnyt tehtävänsä.

Mutta periksi en anna! Päinvastoin!

Olen päättänyt erään asian ja lyönyt itseni kanssa kättä päälle.

Aion mennä punttisalille viikoittain, jahka vuosi uudeksi on vaihtunut.

Joulun jälkeen ilmoittaudun punnertajien pariin punttisalille kirkolle.

Se maksaa, mutta on tämä kehonrakennus tullut tähänkin saakka maksamaan.

Eilen aloitin joulusiivoukset.

Löysin myös sen ihanan kanavan, josta tulee joulumusiikkia KOKO AJAN.

Kiitos vaan Anita, kun ilmoittelit asiasta. Voi joku muukin saada idean siitä.

Kauniin musiikin innoittamana pesin köökin klasit sisäpuolelta ja laitoin ne paljon puhutut verhot.

Vai oliko se jo toissapäivänä?

Siitä en varmaankaan maininnut, että imuroin parisataa grammaa kärpäsenraatoja ikkunoiden välistä! Hmmpph!

Olen jo tehnyt saman tempun alkusyksystä.

Tuntui siltä, että kaikki Hälävän kärpäset änkesivät juuri Letkutiellä sijaitsevan rintamamiestalomme ikkunaruutujen väliin.

Nyt on ollut niin lämminkin, että ovat ötökät pörränneet näihin päiviin asti virkeinä, kuin keväiset ketut.

Varmistin Magnukselta, että tarvitseeko niitä vielä kärpäslätkällä silitellä, ennenkö imuroin ne?

"Etteivät vaan sitte virkoa pölypussissa ja lähde ulos sieltä? kysyin nahka kananlihalla.

" Ei oo pelekua. Kun niillä on ketarat pystys, ne on vainajia.Sen ku imuroottet."

Tänään siivosin myös vanhan perintökaapin ylähyllyt. (Hyvin pikkuruiset).

Tätä menoa jos jatkan, kerkee joulu tulla ja mennä, ja paikat pysyä olevaisessa suloisessa sekasotkussa.

Ei sen tietystikkään ole väliä, myönnän sen auliisti.

Mutta kun joulunaika on AINOA HETKI, KUN MEIKÄLÄISTÄ HUVITTAA RUOKOTA PAIKKOJA.

On ikävää, jos missaan tuon ajan.

Maaseutunaiset kokoontuivat tänäiltana jouluruokailuun Kotiseututalolle vanhan kirkon kupeeseen.

Oli maittavaa ruokaa.

Tälläkertaa en syönyt itseäni ähkyisäksi, kuten viimeiset parikymmentävuotta on tullut tehtyä, oli sitten joulu-tai tavallinen ruokailu kyseessä.

Graavilohta sen sijaan luiskahti suuhun yhden kalasen verran ja niinpä olen saanut lutkuttaa vettä jo monta pilkkumillista. (Taidanpa nytkin käväistä kraanalla, ennenkö jatkan).

Huomenna menemme harjoittelemaan bocciapalleroisten paiskontaa.

Aion kerrata säännöt myös huomenillalla lauantaista koitosta silmälläpitäen.

Kauhistuttaa hieman, kuinka pysyn träillä, koska on minun vuoroni heitellä.

Minulla on traumaattiset muistot kouluajoilta joukkuepallopeleistä.

Ensiksikin, kukaan ei olisi HALUNNUT minua puolelleen.

Oli nöyryyttävää seistä viimmosena jalkateriään mittaillen ja odottaa, että VIHOVIIMEISENÄ JOUTUU (ilman valintaa) joukkueeseen AA tai BEE.

Noh..en ollut kyllä mikään erikoisen välkky pelaaja.

Joskus en nimittäin siellä takimmaisella rajalla seisoskellessani, edes huomannut, että pelivuoro oli vaihtunut.

Huomenna minun on myös kirjoitettava itsenäisyyspäiväruno, joka minulla on kunnia itsenäisyyspäivän iltana täällä Isossakyrössä lausua.

Onneksi olen jo vähän unohtanut niitä runoja, joita kuulin eilen,kun olimme Eläkeliiton joulupuurolla seurakuntatalolla.

Ilmajokinen nainen lausui todella kauniisti ja kauniita runoja.

Ihmettelin, että kannattaako meikäläisen ollenkaan prängätä estraadeille runoineni?

Olen aikoja sitten aloittanut itsenäisyysrunoa (en ole vielä onnistunut löytämään sitä tallennuksistani. Kyllä se löytyy, kun laitan ison vaihteen päälle).

Runon löytyminen ei ole se suurin huolenaiheeni.

Huolenaiheeni on se, kun MUISTAN miten se alkoi.

Jotenkin niin, että...KOTIPIHAMME POIKKI OLI KÄVELTY.
JÄLJET LUMESSA IHAN SELVÄSTI NÄKYIVÄT.

SELVÄ, KUIN PLÄKKI ( jne jne.)

Enpä taida etsiäkkään mokomaa. Varsinkaan, kun kuulin ne runot siellä puurojuhlassa. Hm...

Minulla oli kyllä tietty idea, muistan kyllä ko runoa rustaillessani:

Pihan ylitystäkään ei sallita, kuntien yhdistymisistä puhumattakaan, vaikka isämme yhtenä rintamana puolustivat hiukan isompaa "pihaa" meidän kaikkien tallata.

Ähh...silmät lupsuvat. Taidan mennä nukkumaan.

Huomenna saan lausua kylän joulujuhlassa JOULURUNOJA! Ne ovat

tallella ja niissä on jonkinmoista tolkkuakin (testattu on).

Hyvää yötä Jeesus myötä.