Vivianni ja Joonathan laulavat joululauluja tämänvuotisesta kauneimmatjoululaulutvihkosesta, joita oikein luvan kautta sai ottaa kirkosta mukaansa.

Hieman laajennan kuvakulman perspektiiviä ja kerron, että viereisessä tuolissa laulaa Eerikki ja viereisessä soffanpäädyssä laulaa Magnus. Viereisessä köökissä hyräilee Catherine.
Minä, Lyllan ja Charles emme pahemmin laulaneet.
Minulla oli yskää ja Charlesilla sika-tai ainakin porsasflunssa (omasta mielestään).
Lyllan ei osaa vielä laulaa, mutta Catherine sanoi, että se oli laulun AJAKSI lakannut nykertämästä viimekesäistä luunpalasta, joka löytyi pikkueteisestämme.
Lyllanin toiminta osoittaa kaikella tavalla, että sillä on musiikkimakua ja tilannetajua.
Charlesia ei tietenkään edes laulattanut. Kipiä kun oli.

Jouluaatto siis valkeni ihanana ja kauniina kuten aina.
Kaikki kuusikymmentäkolme joulua, joita vanhimpia en kovin hyvin muista, OVAT AINA VALJENNEET KAUNIINA oli sitten lunta maassa tai puussa tai vain toiveissa.
JOULU on JOULU satoi tahi paistoi.
Tänävuonna onnistuin välttämään stressinkin kutakuinkin hyvin.
Kaikki oli valmiina jo paripäivää ennen joulua.
Myös valkosipulilihapullat ja parit ropeelliset lanttu-ja porkkana laatikkoa.
Selvisimme Magnuksen kera kutakuinkin ilman riitojakin.
(Tosin vihoviimeisellä-ja ainoalla jouluruokatarvikehakuostosreissulla Nikolainkaupungissa lähti tulla mehevät sanailut jo ensimmäisellä ostospisteellä).
"Minen lähäre Vaasasta asti rehaamahan omenoota ja maitua, ku niitä saa kylältäki!" ilmoitti Magnus ja tuijotti minua lievästikkin sanottuna raivoisasti.
Minä jään harvoin, jos koskaan toiseksi tuijotteluissa ja sanoin jääpuikkojen kalistessa äänensävyissä: " MINÄ en aio jalallanikaan astua minkäänkarvaiseen putiikkiin tämän joulun aikana. KAIKKI tavarat, tarvittiin niitä tai ei, hankitaan TÄMÄN PÄIVÄN MITTAAN! Aikaa on tästä (kello oli yhdeksän aamulla) iltaan kello kahteenkymmeneen yhteen. PISTE ja PAUKAUS!"
En ole varma, mutta minusta meillä oli jo yleisöäkin siinä seuraamassa.
Jonkun aikaa harhailimme käärmeissämme sinne sun tänne tyhjien kärryjen kanssa.
Yritin keksiä jotain myrkyllisiä repliikkejä piristämään ankeaa hiljaisuutta, kun muistin sopimuksemme autossa.
Olimme sopineet lähtörukouksessa juhlallisesti, että tällä kauppareissulla emme riitele. Muistelimmepa rukouksen päälle naureskellen erästä jouluostosreissua, kun kassajonossa riitelimme.


Magnus sai sitten tapansa mukaan itsensä koottua ja sanoi ritarillisesti:"Okei! Rupia kokuamahan manrariinia, minä hajen omenoota. Mitä sorttia otetahan?"
" Okei! kuiskasin. "Anna anteeksi, kun heti hertsasin!
Ei ole ompuilla väliä. Ei ole värinkään väliä!"



Saimme kun saimmekin ostokset tehtyä. Kiersimme hiukan maakunnankin putiikkeja, mutta silti olimme Letkutiellä jo kello 17.00




Aattoiltana näyttämö siirtyi sitten Nikolainkaupungin Asevelikylään.
Kävimme sitä ennen Magnuksen kanssa hartaustilaisuudessa siunauskappelissa.
Unehutin, että minulla on yskää ja aloin laulaa kokoposkella ihanaa jouluvirttä.
Yskimiseni yltyi sellaisiin svääreihin, että katsoin parhaaksi lopettaa laulamisen.
Nojasin päätäni kylmään seinään ja hiukan häpesin, kun muistelin ajatuksiani sellaisista ihmisistä, jotka mielestäni TAHALLAAN yskiä köykyttävät yleisillä paikoilla ja tilaisuuksissa.
" Mikseivät pysy kämpillään? Onko pakko lähtee rykimään ja kakomaan ja muitten juttuja pilailemaan. Häh?"
Sain sentään hillittyä ysköksiäni kaulahuivin uumeniin.
Hetki oli muuten ihana. Oli kiva katsella ihmisiä, varsinkin niitä paljonpuhuttuja NUORIA, jotka niin tosissaan ja hartaasti mukana lauloivat.







Tänä aamuna mieleeni juohtui se runokilpailu.
Olin sen joulujuhla-aikana tyystin välillä unehuttanutkin.
Etsiessäni googlesta Keravan srk: runo- osoitetta, näin jo kihelmöiviä otsakkeita: FINALISTIT VALITTU!
Vapisevin sormin kohdentelin osoitetta ja ankarien etsintöjen jälkeen sain osuman.
JA MINKÄLAISEN OSUMAN! SYDÄN SIINÄ PYSÄHTYI!
MINUN NIMIMERKKIÄNI EI LÖYTYNYT LUETTELOSTA!
Ei löytynyt, vaikka kolmeen kertaan rimssun läpi luin.
Nimimerkki "Varma nakki" loisti possaolollaan.
Hmmphhmhy!
" Kekkä siälä on ollu raarissa?"kysyi Magnuskin tuohtuneena.
"Kyllä mielestäni ihan asiantuntevaa joukkoa!" valehtelin minä.
Tunsin, miten runoratsuni korisi puhdistamattomassa pilttuussaan.
Koskaan se ei sieltä enää nousisi!
Koskaan sen himmeät lautaset eivät enää tulisi kiiltelemään.
Sen takkuinen harja tuskin enää hulmahtelisi...niisk...nyyf...byäää!
Näihin hieman surullisiin tunnelmiin jätän teitit rakkaat ja varmaankin harvat lukijani, mutta palaan varmasti taas jonkun ajan kuluttua.
Nimittäin runoratsunhoitajana ymmärrän, että hevonen olisi hyvä, jahka se saadaan taas pystyyn!!!







Vielä muistin erään asian:
Aattoilta meni myös hyvin, mitä lahjojenjakoon tulee.
Ei tullut etukäteen pelkäämääni tupelikkoa siitä, kuka SAA OLLA JOULUPUKKINA.
Joonathan nimittäin olisi kovasti halunnut.
Vivianni laittoi julkiset kammat moiselle ajatuksellekin.
" MÄ EN TAHDO PIÄNTÄ JOULUPUKKIA!"
Onneksi Magnus sai hoitaa pestin taas kunniakkaasti ja kokonsakkin vastaa ihan mielikuvaa joulupukista. Varsinkin jos joulunajan syöminen vielä kauan jatkuu).
Sanoin jo silloin, kun asiasta kiivaasti väiteltiin lapsille, että paras tapa olisi, että lahjat laitettais jo VIIKKOA ennen kuusen alle.
Viikon kun sormet syyhyis ja kihelmöitsis, niin EI OLISI VÄLIÄ MINKÄKOKOINEN JOULUPUKKI ne kävis sieltä huitelemassa.(Mieluimmin ei minkäänkokoinen, jos minulta kysyttäisiin. Mutta minultahan ei tunnetusti kysytä mitään).

Illalla juhlinnan päätteeksi tuotiin Charles Letkutielle ja lähdimme viemään kynttilöitä myös Laihian hautausmaalle ja Isoonkyröön.
Mieli oli hyvä ja lämmin ja hellä.

Jeesuksen syntymäpäiväjuhla oli lähellä.