Järeätä värkkiä käytettäväksi moneen eri projektivaihtoehtoon.

Vaihtoehto numero one) tukin puoliskat veistetään suunnittelemamme pikkukirkon penkeiksi.

Tämä vaihtoehto on erittäin epätodennäköinen!

Kirkko kyllä rakennetaan, mutta tämän kokoluokan penkistö ei sovi sinne sisälle.

Vaihtoehto number kaksi) tukit päätyvät pöytälevyiksi suunnittelemaamme VILPOLAAN.

Tämäkin vaihtoehto on luultavasti haudattava jo heti kättelyssä.

Magnus sanoi, että kaikki talon höylät ovat, joko terättömiä, tai muuten nuljussa kunnossa.

Magnus sanoi lisäksi, että hän ei saa moottorisahalla niin tasaasta jäläkiä aikaaseksi, että uskaltais luvata edes salaattiastian pysyvän pystyssä.

Vaihtoehto number three) puunrungonpuoliskat sahataan ja pilputaan polttopuiksi saunanpesään tai itse talon pystymuureihin.

Tämä vaihtoehto vaikuttaa sangen varteenotettavalta.

Kuinka asiassa käy, niin siitä lupaan pitää kaikki ajan tasalla, jahka aika tästä kuluu ja menee etiäppäin.

Passikuvassa kävin viime viikolla.

Asiaan kuului tutut hirveät munklaukset ja paklaukset, kuten aina muihinkin kuviin valmistautuessani.

Pidän passikuvassa poseeraamisesta siitäkin syystä, ettei tarvitse ottaa naamalleen sitä hirveetä jakoavainhymy -ilmettä, joka on pärsuunalleni täysin vieras ja teennäinen.

Suupielet alaspäin konottaen tunnen olevani omimmillani.

Ja mitä sitä naureskelemaan, kun ei naurata.

Passikuvien ilmeiden määrääjä on ollut ihan oikeassa määrätessään, että EI HYMYÄ, PLIIS!

Menin sitten tyytyväisenä vankikarkurilookkikuvani kanssa lähimaakunnan polliisilaitokselle.

" Voi, voi, kun tämä ei täytä mittoja", tuskaili ystävällinen passikuvavastaanottovirkailija.

" Keskeltä kuvaa kyllä, MUTTA EI MUUTEN!"

(Keskellä kuvaa sijaitsivat poskilihakseni).

No ei auta, kun mennä uudelleen passikuvaan ja pyytää suurempaa otosta.

Kuinkahan poskien käy? Pitäneekö ottaa lisäkuvat niistä?

Pidän teidät ajan tasalla myös tästä asiasta.

Kuvasta tulee muutenkin hieman erilainen. Kävin nimittäin tänään kampaajalla.

Paljoa ei päälakihiuksissani ollut klipsimistä. Katsokaas nuppiini tipahti toissaedellis-saunakerralla PIHKAA katosta.

Tajusin, että kaalini lässähti jotain, mutta ajattelin, että...

tai itseasiassa en ajatellut asiaa sen koommin ollenkaan. Niinpä pihka kuivettui, sekä kuontalooni, että päänahkaani :(

Ottiko kipiää, kun kaaputin sitä irti, mä vaan kysyn.

Mieleeni tuli Vivianni, joka ei anna selvittää takkuja tukassaan. (Hän ei myöskään anna leikata tukkaansa, jolloin takkuja ei tumppaantuisi).

Häntä ei kuulemma pätkääkään häiritse kahdensadangramman angooralankakerän kokoinen takkura takaraivollaan. "MITÄ VÄLIÄ?"

Ja eihän se hänelle sieltä näykkään ;)

Emme ole päässeet pyörälenkille.

On tuullut, ollut kylmä, ollut kuuma, väsy, kello liian paljon, kello liian vähän jne.

Magnus on puurtanut kryytimaallamme ja minä olen tehnyt ajatustöitä eri penkeillä istuen ja maaten.

Raastoin sentään metrinkokoisia karroja ja voikukanvarsia plus juolavehnää mansikkamaaltamme.

Kaiken moskan seassa loisteli terhakkaana ainakin tuhat mansikankukkaa!

"Jos näistä jokaisesta kukasta tulee marja, niin meille koittaa makoisat ajat. Toisenlaiset, kuin viimevuonna" kiljahtelin innostuneena.

Ei haitannut, vaikka nokkoset hilpaisivat pikkasen kämmensyrjääkin.

Viimevuonna Magnus kävi aamusta keräämässä vaivalla ja tuskalla kahvikupillisen noita hyperherkkuja. Ja niitäkin vain muutamana aamuna.

Ne me tasasimme kristillisesti keskenämme ja puhuimme joka marjalle ainakin viis minuttia.

Vesi kielellä käyn tästedes tarkkailemassa kullannuppuja päivittäin.

Eilen illalla olimme Maikun ja Eerikin mökillä.

Otin suurieleisesti- ja äänisesti uikkarit mukaan koppaan, uhaten meneväni uimaan.

"Silloin, kun pääsee meren ääreen on mentävä uimaan" posmotin Magnukselle, joka hiljaisuuden vallitessa etsiskeli parikymmentävuotta vanhoja veluurisimppareitaan.

Meillä oli tosi mukava ilta. Saunottiin ja syötiin.

Lähtiessämme Magnus heitti merimärät uikkarinsa auton perälle.

Omistani olisi saanut pölyt pölläytellä ja viimevuotiset hiekanmurut :(

Sain kyllä aikalailla kuulla KUIVAHARJOTTELUSTA ja jostain ihme talviturkinpaiskomisista.

MUTTA MÄ EN VÄLITTÄNY!

Merivesi on varmaan epätavallisen kylmää vielä. Onhan? Onhan?

Tähän lopetan raportin ja toivon sinulle kaikkea hyvää virren 185 säkeistön 7:n sanoilla:

Ääntäs, Jeesus, kuullakseni

jalkojesi juureen jään.

Liikuta nyt sydämeni

armostasi kiittämään,

rakastamaan sinua

sydämeni pohjasta.

T: Kaisa von Pihktukhufvud