Tänään, jos koskaan hermoparkojani koeteltiin tämän TIETOkoneen kanssa.
Kirjoitin puolenpäivän aikaan pitkän ja seikkaperäisen toimintakertomuksen menemisistäni ja tulemisistani.
Olin juuri laittanut loppupisteen, sekä keksinyt hyvän sukunimenkin, kun kaikki huitaistiin taivaan tuuliin. Jok´ikinen pilkku ja piste oli tipotiessään.
Myönnän, että asiantuntija- ja tietäjäbloggarilta ei olisi kadonnut yksikään piirto, mutta minulta, joka tuskin silitysrautaa osaa oikeinpäin käyttää juttu valahti käsistä.
- Kaikki kymmenen lukijaani ovat toivorikkaina vierailleet sivustollani jo kymmeniä kertoja, raivosin Magnukselle, jolla ei ole osaa ei arpaa asioihin, mutta joka sattui olla kuulolla.
- Menen ja paiskaan tämän rakkineen navetan seinään. Lopetan totaalisesti tämän sepustelun ikuisiksi ajoiksi, jatkoin raivoamista Magnus-paralle.

Noh...rauhoituin sitten vähitellen. käväisin kaupassa ja tässä sitä nyt nuttura täristen kumminkin ollaan.
Kiltisti ja säyseänä alkasin kahdella sormella näpyttelemään uudestaan niitä taivaantuulitarinoita (jos enää muistan) ;)

Kuvat, joita tällä kertaa olen valinnut galleriaani, ovat mm. Magnuksen heinäkuiselta 65-vuotis-synttärijuhlilta.
Itse asiassa juhlien juhlapöydän antimista.
Kakun olen minä leiponut ja kuvan hätäprätikät (tuttavallisesti PRÄTIKÄT) on Magnus väsännyt.
Kakku onnistuikin aika hyvin. Se olisi kuivuutensa puolesta toki sopinut hyvin myös katiskan merkiksi, mutta siihen se ei ehtinyt.
Hätäprätiköitä Magnus leipoo aina kun tätini Aija-Kanita tulee meille kylään.
Prätiköihin käytetään fruktoosia, joten ne kelpaavat siksi Aija-Kanitalle.
Harvoin näkee sellaista vierasta, joka nauttii niin täysin rinnoin pöydän antimesta kuin tämä nimenomainen tätini.
Harvoin näkee niin ylpeätä ja huonosti vaatimatonta esittävää leipuria kuin Magnus (ellei vaimoansa oteta laskuihin).
Minulle tulee tuosta prätikänsyöjätädistäni aina se eräs piirretty sarjakuvafilmi koirasta, joka rakasti koirankeksejä niin, että se kohosi aina pyörien ilmaan sellaista syödessään.
Vahinko, etten muista koiran nimeä.

Toisessa kuvassa seisoo aidaksen vieressä Letkiksen ehtoisa emäntä katse siintäen naapurien viljavainioille ja ohitsekkin.
Emännän kalastajalanka...öö...hiusletti vain vienossa tuulenvireessä hiljalleen värisee.

Viikon alussa kävin viimeisen kerran värisemässä hammaslääkärin seslongilla. Siis viimeisen kerran TÄLLÄ hoitohukilla.
Maissinjyvähymyn kera kerroin tohtorille, että minulla on uusi aika hänelle vetämässä. Silloin mennäänkin läpi joka maissintähkä, eikä vain yhtä kronkita.
En ole ihan varma, mutta minusta naurahduksessansa oli hiukan teennäistä soundia.
Minulla oli runokirjakin hänelle annettavana, mutta ajattelinkin, että ehkä lykkään sen hänelle sitten vasta kun saamme seuraavan korjaussession päätökseen.

Perjantaina lähdimme Magnuksen tapaisesti HYVISSÄ AJOIN Kokkolaan Kristillisdemokraattien puoluekokoukseen.
Oli hyvä ja virkistävä kokous. Erityisesti ilahduin kun puoluekokous oli samaa mieltä kanssani, että oma presidenttiehdokas on syytä laittaa kehiin mukaan.
Muustakin syystä sydämeni tykytti Kokkolassa lämpöisesti.
Nimittäin astellessamme kohti kokouspaikkaa kanaalin vartta pitkin, jouduimme väistelemään sorsia, lokkeja ja jos jonkin sortin ankkoja.
Ne eivät siirtäneet senttiäkään räpylöitään meidän takiamme, vaan huilivat tai naksuttelivat nokkiaan juuri haluamassaan paikassa.
Sehän on sen merkki, että kokkolalaiset eivät kiusaa, eivätkä räkkää näitä luontokappaleita. Niin levollisia nämä tiput olivat.
Illalla ajoimme tyytyväisinä Vähällenevalle. Sanoin Magnukselle, että minä jään lauantaina kotiin.
aamusella anivarhain, 25 minuttia ennen Magnuksen starttia ilmoitinkin, että haluaisin sittenkin mennä mukaan.
- 25 minuttia aikaa ja siitäkin on pualet kulunu. Laita pakkelit naamahas autossa, ehdotti Magnus.- Yhtään myähemmin ei lähtö tapahru.
- Vai autossa pakkelit? Ja silmä menis puhki meikkikynän heilahtaessa auton poukkoiluun?, tuohduin minä.
Jäin kotiin.
No hyvä oli kotonakin olla. (Olla = tuijotusta pisteeseen A aamusta iltaan.) Mutta no hätä. Minä hallitsen olemisen.

Sunnuntaina nousimme ajoissa ehtiäksemme Isonkyrön vanhaankirkkoon jumalanpalvelukseen.
Viime blogissa muistan kehoittaneeni teitä menemään kirkkoon sunnuntaisin (tai miksei muulloinkin. Aina kun pelit soi.)
Niin teen nytkin: Menkää hyvät ihmiset kirkkoon!
Muistakaa, että sielä itse Taivaan Jumala hoitaa meidän sierettyneitä hermoparkojamme ja ränstyneitä sieluparkojamme.
Jaa, että pappien saarnat sellaisia ja tälläisiä?
No, ei muuta kuin sakastiin kertomaan tuntemuksista ja arveluista. Tykkäävät papit vaan, kun saavat kehuja ja ottavat toivottavasti opiksi, jos on huomautettavaa.
Sekaan vaan!

Jumalanpalveluksen jälkeen kiirehdimme kylällämme olevalle rukoushuoneelle. Rukoushuoneen nimi on enteellisen ihanteellinen: Rauha.
Rauhaisaa ja ihanaa olikin siellä penkissä istua ja kuunnella puheita ja hyvää musiikki-ja laulukööriä nimeltään Fanvaarit.
En ole varma kirjoitetaanko nimi nuin, mutta vaarit siinä revittivät oikein sydämensä pohjasta. Minäkin olin jälleen kerran lähteä leijailemaan kattoa kohti.
Kuulin jo mielessäni kattokruunun vaimean helinän väskyni osuessa sen lasisiin koristeihin ohitse leijuillessani.
Kattoon asti en kerinnyt, koska alkoi kaffipaussi. Muutama pannullinen oli minun keittämääni.
Olin ihan hermona, kun talosta ei löytynyt oieata, aitoa kahvimittalusikkaa.
En osaa mitata kahvia ilman KAHVIMITTALUSIKKAA.
Joo, joo tavallisella lusikallapa tietenkin. Mutta kukkurako, lusikan kärjellinenkö, vai tasapaksu määrä?
Päätin, että otan olkaväskyyni myös mittalusikan kokoaikaiseksi varusteeksi. Muut kokoaikaiset varusteet ovat: pikkarainen virsikirja, pikkuruinen Raamattu, tikkuaski ja kenkälusikka.

Joku voi olla kiinnostunut, kuinka pussikuurini sujuu. Hyvin. Olen saanut rikottua jo toisenkin kymmenluvun kilogrammoissa räknättynä.
Magnuksella sujuu siinä sivussa yhtä hyvin.
Kaikki hurraavat hänelle sitämukaa, mitä potkupallosta ilma vähenee :)
Kohta me olemme aika sutjakka pariskunta.
Nyt lopetan tähän, vaikka ihan varmasti siinä hukkaantuneessa kirjoituksessa oli paljon parempia, paljon enempi ja paljon repäisevämpiä asioita ylöspantuna, mutta:
Terveisiä ja siunausta kaikille lukijoilleni ja tietenkin muillekki!
T: Kaisa Poskipullonen-Sutjala.

----------------------------------------

Sananlaskujen kirja 8 luku, jakeet 1-4

Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä.
kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, sielä missä polut haarautuvat eri suuntiin.
Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa." Teitä minä kutsun ihmiset, teille kaikille osoitan sanani.