Ihan ensiksi iloiset asiat! On aihetta torvipuhallukseen. Töt...ttö...rööööö!
Pia/villakaleva on liittynyt viralliseen lukijakuntaan! Tervetuloa Pia!
On mahdottoman mukava se fiilis, se hetki, kun tajuaa, että lukijakuntanumero on muuttunut.
Meikäläisellä kestää hetken, ennenkö tajuaa moista tapahtuneen. Ainakin näin helteillä ja vaatiikin useampia silmäkuoppien  hieraisuja, ennenkö uskoo, mutta sitä hauskempaa on, kun asia selkiintyy.
Ei yhtään vähemmän hauskaa ole huomata, että sivustoani käydään epävirallisestikkin lukemassa.
Ainakin katsomassa. TÖTTÖRÖÖÖÖ teille myös!
Kuinkahan heillä, joiden sivuilla käydään tuhansia kertoja päivässä? Heittiäkin on.
Silloin ei meikäläisen sydän enää varmaan jaksaisi elähdellä ja verta pumppailla ollenkaan.

Tänä aamuna oli sydämen kanssa myös huonoa.
Ei, ei oltu sivustoilla käyty tuhansia kertoja ja ei, ei vaikuttanut lämpö, joka ainakin täällä Hälvänmutkalla on vähintäinkin kuin laihialaisten saunassa. Siis 31 plusselssiusta. 
Vaan annas, kun kerron (nyt tulee se huono osio).
Tänään siis kouraisi sydänalustaa kamalasti.
Jos nyt katsotte tuota yläkuvaa, niin siitä näkyy, mikä kaiken aiheutti. Oikein! Ooppeli. Se on tullut tiensä päähän. 21 vuotta se palveli yskähtelemättä.
Meillä se oli toistakymmentä vuotta ja MINUN pyöriteltävänä yhdekän vuotta.
Aina, kun sillä lähti, toi se vuorenvarmasti takaisin.
Viimeisellä matkallaankin se toi perille, vaikka automekaanikon mukaan sitä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt toisella ajoneuvolla kiskoa, tai jonkun työntää ahterista.
Onneksi Magnus oli ratissa, ettei jäänyt suvulle kuvaa, että minä asiat sössin. Pihaan kun päästiin, niin siinä se oli mitä marjoista saatiin.
Ooppeli hinattiin korjaamollekkin. Siellä heti kyllä sanotiin (vaikka ei oltu oikein kunnolla nähtykään), että ei tuu käpyä 21 vuotiaasta autosta. Ja kyllähän ne ammattimiehet asioista tietävät.
On ollut päänsärkyäkin nyt sitten tänään ja saisin itkunkin tiristettyä helposti, jos vain viitsisin ja kehtaisin.
Sitäpaitsi autojahan on minunkin asuinpaikkakunnallani (Tervajoki) myynnissä satoja ja taas satoja.
Löytyisikö niistä sitten yhtä 1/2 -ilmaista (saisi olla mieluimmin vielä halvempikin) ja hyväkuntoista, niin se on jo toinen juttu.
Meillä on kyllä joskus samaan aikaan niin eri menot Magnuksen kanssa, että pelkäänpä, että jonkunlainen kinneri minulle on hankittava.

Tuossa alakuvassa on sitten kuva meikäläisetn tämänvuotisesta amppelikukkaloistosta.
Saksilla kävin leikkaamassa keltapiiskusta (onkohan se edes oikea nimi? Joku piisku kumminkin se varmaan on), kun joku tuli kylään ja oli niin orvon näköinen seinämä.
Amppeli on traktorin lumikenkä, kuten kaikki varmaan teistä muistavat.

Ihastuttavat kelit ovat jatkuneet ja olemmekin iltaisin istuneet ja grillailleet tarjousmakkaroita pallogrillissämme.
Marjatkin ehdimme melkein saada noukituksi. Räkättirastaat söivät ainoastaan puskien yläosat putipuhtoisiksi.Muu saalis jäi meille.
Alaosat Magnus olikin suojannut verkkoaidalla.
-Rätkythän tuloo maata myären syämähän, Magnus sanoi.
Sekin on kyllä totta, mutta kyllä ne näköjään hyökkivät apajille ilmasta käsinkin.Toisaalta voivathan ne olla muitakin lintuja kuin räkättirastaita. Noh, nyt niillä on ainakin kuvut täynnä makoisia marjoja ja ne istuvat kylläisinä puiden oksilla ja nyppien kirppuja siipiensä väleistä.
Viime vuonna meillä oli puskien päälle viritetty verkot, mutta Magnus sanoi, jottei oo hääppööstä irrootella kuallusia lintuja, jokka ketarat pystys makaa verkkoohin takertunusina.
-Ei ole, sanon minäkin. Niin jäisivät irrottamatta meikäläiseltä. :(

Lyllan puolestaan tykkää raadoista. Ainakin hiirenraadoista.
Eräänä kauniina päivänä istuskelin pihassa lueskellen jotakin ja aina välillä katsahdin ihastuttavaan karvaiseen vieraaseemme.
Sillä näytti olevan harvinaisen hauskaa. Vähän väliä se paiskasi itsensä selkäpiilleen ja hieroi siinä itseänsä kauan ja hartaasti.
Välillä se konkosi neljälle tassulle ja heilutti mielissään  häntäänsä kuin tuulimylly siipiään ja kuoputti maata edessään.
Sen touhussa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, koska Lyllanhan heiluttaa häntäänsä miltei nukkuessaankin. Se myös tykkää paiskautua selälleen lumeen ja kiemurrella nautinnollisesti.
Tällä kertaa ei ollut lunta selkäpiin alla. Ei,  vaan kuollut ja jo kivasti mätänemään lähtenyt hiiri.
-Onkahan sulla Lullani kaikki muumit laaksos?  Magnus kysyi. Aiheesta kyllä minunkin mielestäni.
-Ei uskoisi, että on kaupunkilaiskoira kyseessä, sanoin minäkin, samalla kun Magnus vei pitkin hampain hiirtä lapionlappeella laskuojaan.
-Mei tuallaasta paskiaasta tupahan ota, sanoi Magnus ja haki shamppooputelin sisältä ja käski Lyllanin vesiletkun luokse.
Puhdasta ja tuoksuvaa tuli. Voi sitä kuivausoperaatiota! Sadanmetrin spurtteja otettiin suuntaan jos toiseenkin.
Lyllan sai maittavan makupalan ja vakavan kehoituksen olla hiirien päällä enää näistä lähtien rypemättä.
(Maittava makupala: paahtoleivänpala siveltynä Keijulla).

Sunnuntaina olimme tapamme mukaan kirkossa.
Saarnassaan pappi kertoi mm. hiukan Pietarin (Jeesuksen opetuslapsen) luonteenpiirteistä.
Pietari oli sellainen eloisa, vilkas ja innostuva. Heilui puolelta toiselle kuin mummon hammas.:D

Tämän mummon hampaat heiluvat kyllä myös puolelle, jos toisellekkin. Tässä kuussa alkaa taas hammaslääkärituolin hiertäminen.

Menimme sitten kirkkokaffeille erään pariskunnan luokse ja ihmettelin itsekseni ja ääneen, kuinka toiset osaavat leipoa niin suussasulavia piirakoita?!
-En minä vaan osaa sanoa, Ansku sanoi turhan vaatimattomasti.
-Tattarijauhoja mä laitan ja...
TATTARIJAUHOJA! Ne ovatkin ihastuttavia jauhoja. Olen kerran syönyt tattaripuuroa Valamon luostarissa ja meistä tuli ikuiset ystävät. Tattarista ja minusta.
Jaa, että mikseikö meillä ole sitten aina tattispuuroa? Noh, KAIKISTA perheenjäsenistä ei tullut ystävyksiä sen kanssa.

Sunnuntai iltana menimme Euroopan Unioonin ihanimpaan kirkkoon (Huutoniemen kirkko Vaasassa) ja minun mielestäni päivä on silloin ylihyvä, kun saa olla kahden ihastuttavan Anskun kanssa tekemisissä samana päivänä. Ansku number 1= tattarijauhopiirakan loihtija.
Ansku number 2:lla, jonka tapasin Huutoniemellä (on muuten Euroopan Unioonin ihanin kirkonpalvelija) alkoi loma tänään ja voin toivottaa lötköä lomaa nyt tässä, koska tiedän, että hän lukee.

Nyt lopetan tässä ja näin. Menen suihkuun viruttelemaan päällimmäiset hiet ja sitten lähdetään Magnuksen kaa Jurvaan. Rättikirkkoon. Tai Trasukirkkoon. Kuinka vaan.
Minä lausuelen runojani ja Magnus pitää puheen.
T: Kaisa Hotstone-Utanbil
-------------------------------------------------------
Matteuksen evankeliumista luvusta 5, jakeet 4-7

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.