Villa&toppakausi alkoi

Ja taas on tullut aika nostaa torvi huulille ja töräyttää ilmoille iloinen fanfaari:
TÖT...TÖT...TÖT...TÖTTÖRÖÖÖÖÖÖ!!! Uusia tulokkaita kaksin kappalein! :D
Vanhat silmäni kirkastuivat nyt siis 67 kynttilän liekin lepatuksen kaltaisiksi
Rakkahasti tervetuloa Terttu Kallio ja Maarit Kivimäki!
Liittymällä numerolukijakuntaan aiheutitte muutaman ylimääräien sydämen ilo-hypähdyksen rintalastaa vastaan. :D
Ja kuten aina ennenkin olen sanonut, iloitsen teistä kaikista "vanhoistakin" numerolukijoista ja teistä, jotka muuten vaan uskollisesti blogiani lueskelette ilman mitään erityistä numerolappua.
Teidän kaikkien takia ja vuoksi on hauska kirjoitella. Kukas sitä nyt itselleen viitsisi.

Alun kuvissa olen minä. Eri sotisovissa ja koko komeudessa.
Yläkuvassa istun pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi  komeimman kirkon, eli Huutoniemen kirkon, penkissä ja odotan jännityksestä jäykkänä illan draamaesiystä, jossa minullakin on rooli. Näennäisestä rauhallisuuden näköisyydestä  huolimatta hunnun  ja puvun alla kihisee.
Draamaesityksiä oli kaksi. Seurojen alussa ja lopussa.
Ensimmäisessä esityksessä olin rikas nainen. Otin esityksestä kaiken irti, koska todella harvoin sitä saa rikas olla. ;)
Toisessa draamaesityksessä olin nainen suuressa väkijoukossa.
(Suuri väkijoukko=4 ihmistä). 
Esitykset menivät hyvin minultakin, koska yhtäkään repliikkiä ei tarvinnut muistaa ulkoa,  koska yhtään repliikkiä ei ollut lausuttavana. Kenelläkään.
Teksti luetaan suoraa Raamatusta ja me kuljimme ja eläydyimme sen mukaan.
Viimeisessä osiossa Jeesus herättää Jairuksen tyttären kuolleista ja täytyy sanoa, että ikinä en ole kokenut sellaista tunnetta sydämessä kuin siinä hetkessä, kun tyttöä esittävä, Pirjo- rouva, nousee vuoteella (retkisänky, jossa oli aikaan sopiva peite päällä) istumaan ja Jeesus (Olavi) käskee antaa tytölle syötävää.
Voin vaimeasti kuvitella minkälainen hetki se oli silloin aikanaan, kun se todella tapahtui.

Alakuvassa olen lähdössä Nikolainkaupunkiin.
Kintuissa minulla näyttäisi olevan nahkahousut, mutta ne ovat housut, joissa on vain nahkapaikat. Nekin tekonahkaa.
Charles sanoi, että ei seitsemänkymppiselle sovi nahkahousut. Puolustauduin sanomalla, että eihän niissä ole nahkaa kuin paikat. Ja teko-sellaista nekin.
-Ei seitsemänkymppiselle sovi tekonahkapaikkahousutkaan, Charles sanoi.
-Kyllä sopii, kun ostaa sopivan kokoiset. (Tässä minun tapauksessani 48-numeroiset.)
No joo, myönnettäköön. Kyllähän se niinkin on, että pitäisi vähän kirkonkirjoihin merkattua syntymäaikaa vilkuilla pukeutumistrendeissään, mutta MINULLA EI IKINÄ NUORENA OLLUT NAHKIKSIA! Villakapardiini- ja teryleenipöksyjä kyllä, mutta  nytpä on!
Sitäpaitsi yläkaapissa on kokonaisetkin nahkahousut.  Ei mitään nahkapaikkahousuja.
Okei, ne yläkaappihousutkin ovat vain tekonahkaa, eivätkä mene päälleni polvesta ylöspäin ollenkaan , mutta kohta menevät.
Nimittäin laihdutussysteemi 5:2 tuntuu purevan aika hyvin ja jahka joulu saa, niin tämä joulumuori tepastelee tupasessaan (ja ihmisten ilmoilla) nahkikset jaloissa ja piippalakki päässä. Nih!

Paitsi 5:2, niin minullahan on meneillään myös se gluteniton ja laktoositon 7:7 kokeilu.
Viikko on mennyt ja yhä vähemmän muistutan heliumilmapalloa.
Vielä vähemmän muistutan ploosua, josta hitaasti päästetään ilmaa pois. Tiedättehän, mitä tarkoitan? Siitähän lähtee melkomoiset törähdykset sitä ploosusta, kun ilmaa pois päästetään.
Nyt ei kuitenkaan paljon tietoakaan mistään ploosuilusta.
Näin mennään tiukasti kuukauden verran ja sitten ajattelin ruveta noudattamaan Mirvan antamaa neuvoa. Vihreää teetä ja sen sellaista.

Magnus kävi viikolla lähimetsikössä etsimässä sieniä. Naapurin pariskunta tuli nimittäin eräänä iltana vastaan ja heillä oli suuri mytty (olikohan lenkkipuvun irroitettava huppu, tai joku), täynnä teelautasen kokoisia kanttarelleja. Minun piti nieleskellä sylkyä niin, etten pystynyt montaa sanaa edes puhumaan. Kanttarellit ovat lempparisieniäni.
Magnus lähti heti seuraavana päivänä metsään mukanaan puolitusinaa plastiikkapusseja.
Kyllä, kyllä me tiedämme, että sieniä pitää koppaan kerätä, mutta huushollista ei löytynyt tarpeeksi suurta koppaa.
Saalistakin kertyi: 10 kpl peukalonkynnen kokoista keltavahveroa, eli kanttarellia.
Paistoin ne ja kolme (tre) sipulia rautapannulla ja tasasimme paistoksen kristillisesti kolmeen (tre) yhtä"suureen" kasaan.
Oman annokseni laitoin glutenittoman leivän päälle.
Pariin viimeiseen suupalaan ei olisi riittänyt sienen pipenöäkään, mutta siirsin aina joka puraisun edellä yhtä pientä keltaista nökköä eteenpäin.
Muistin, kuinka äitini kertoi työkaveristaan (tämä on tapahtunut ainakin puolivuosisataa takaperin, eikä kukaan asianomaisista varmaan edes elä enää), jolla oli ollut paistettu sianlihansiivu (sellaista ihanaa tönkkösuolattua) eväsleivän päällä.
Leipiä oli ollut kaksi, mutta vain yksi sianlihansiivu. Äiti kertoi, että työkaverinsa oli siirtänyt sianlihanpalaa aina jokaisen puraisun edellä ja siirtänyt sen sitten toisen leivän päälle, kun toinen oli syöty alta pois.
Viimeisellä haukkaisulla ihastuttava sianlihanpala oli vihdoin mennyt suuhun ja syöjän ilme sen mukainen.
Minulle kävi nyt vähä näin kanttarellin kanssa.

Meillä oli viikonloppuna vieras Nikolainkaupungoista. Hyvin karvainen sellainen. Puolet karvoista se vieras jätti meille. Karvanajolla näes neiti taas.
Juu, Lyllanista on kysymys. Arvasit ihan oikein.
Lyllanihan pelkää ukkosta ja kaikenlaisia paukkuja ja kun oli saarikaudenlopettajaiset, piti piski tuoda maaseudun rauhaan.
Se kyllä kuunteli epäluuloisen näköisenä maailman menoa illan mittaan, mutta kun paukuttelu ja ilotulittelu ei äitynyt pahaksi, se rauhottui.
Minä en kuullut mitään, mutta ikkunasta näin, että saarikautta lopeteltiin Hälvänmutkallakin.
Ihan hyvä asia varsinkin, kun Lyllankin näytti ottavan rennosti asian.
Söimme saarikaudenlopettajaisten kunniaksi Vilpolassa grillimakkaraa ja joimme Coca-Colaa. Minulla oli ensimmäistä kertaa toppahousut jalassa.
En väitä, että vielä olisi toppihousukeli, mutta parempi vara kuin vahinko.
Viikonloppuna lauantaina tuli myös tasan 27 vuotta siitä, kun tulin uskoon Helsingin Olympia-Stadionilla.
Kiitollinen saa tästä ajasta olla ja luottavaisena elää elämäänsä tästä etiäppäin. Jeesus on hyvä.

Tähän otan ja lopetan viikkokatsauksen tällä kertaa. Ei niin, etteikö vielä olisi ollut asiantynkää, mutta joku rääpy se pitää bloggauspituuksillakin olla.
T: Kaisa Rääpylä-Rikdam

-------------------------------------------------------------------------------

Matteus 18 luku,  jakeet 12-14

" Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy,
niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä?
Ja jos hän sen löytää - totisesti: hän iloitsee siitä enemmän kuin niistä yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä, jotka eivät olleet eksyksissä.
Samoin ei teidän taivaallinen Isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan.