Minäkin kosisin omaa muruani, ellen olisi hänen kanssaan jo naimisissa. Tosin voisin tällä hetkellä saada rukkaset ja sen myötä hamekankaan, koska olen käyttäytynyt huonosti tänään. Karjunut kamalasti eräästä asiasta, jota en viitsi edes kertoa. Sen verran voin raottaa salaperäisyyden verhoa, että kyse on korvan kutinasta. Minun korvani siis. Ei siis kovin kummoisesta asiasta, mutta minulta valitettavasti puuttuu täydellisesti kyky laskea kymmeneen.
Onneksi siis olemme onnellisesti (yskii poispäin) naimisissa, joten ei tarvitse pelätä rukkasia.
Paitsi karkauspäivää, tänään on alkanut hiihtoloma. Meillekin saatiin eilen Nikolainkaupungista kaksi lomalaista mukaan.
Jos tähän väliin kertoisi kuvista jotakin. Ensimmäisessä on kirkko ja sen edessä minä, toisessa rakastakin rakkaampi isäni suuren muuntajan vieressä, jonka hän taidollisesti, kuljetuspäällikkö kun oli, lähetti matkaan silloiselta Strömbergin tehtaalta. (Isäni kuoli 1961 vain 40-vuotiaana).
Nyt jatkuu mhvv (mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon):
Tänään lähdin aamukaurapuuron jälkeen kauppaan, koska jääkaapissa ei ollut eineen jyvää.
Lähi-Sale-kaupassa lastasin hiespäin kauppakärryn piripintaan täyteen ja tyyräsin sen kieli keskellä suuta kassalle. Taakseni kassajonoon tullut mieshenkilö alkoi ystävällisesti latomaan tavaroitani liukuhihnalle. Tunsin, että olin kärryn tavaramäärästä hänelle selityksen velkaa.
-Meille tuli hiihtolomalaisia kylään. Pitää vähän varautua.
-Jaa kuinka palijo viarahia teille oikee tuloo? kysyi mies ja nosteli perunapusseja ja karkkipusseja tiskille.
-Tyttö ja koira! vastasin minä.
Mies nielaisi ja toisti:
-Flikka ja koira? ja jatkoi sitten huolestuneena:
-Koirallenki pitää olla sapuskaa!
-Koiranruokaa ja puruluut oli ensimmäisenä, minä lohduttelin.
Olen jo oppinut juttelemaan kaupassa muiden asiakkaiden kanssa kuten näillä main on tapana.
Voinpa jopa aloittaa keskustelun. Ennen, eli kymmenen vuotta sitten, Vaasasta juuri muuttaneena, en sanonut sanaakaan, tai korkeintaan -Hmpff!
Viikolla meillä oli Magnuksen kanssa mukava matka Kurikkaan. Siellä oli järjestetty kotiseurat.
Jos johonkin, niin kotiseuroihin ei ikinä kyllästy. Jos jotakin, niin ihmisten pitäisi järjestää kotiseuroja. Siinä tulee kotikin siivottua kunnolla. Verenkierto ja aineenvaihdunta isäntäväellä elpyy, kun saa jännittää, tuleeko ihmisiä, vaiko eikö?
Jälkeenpäin on tyytyväinen mieli, että tuli järjestettyä ja aina joku seuravieraskin paikalle tulee . Ainakin pappi ja joskus lukkarikin. Ja mikä ihaninta niin "missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, niin siellä minä olen läsnä", sanoo Jeesus.
Kurikan kotiseuroista meille annettiin marjapiirakkaa ja ihania pulleroisia kotiin vietäväksi. Siis oliko hyviä?!
Vaikka olin jo itse tapahtumapaikalla ottanut, heti alussa ja sitten vielä lopussa, kahvia ja pöydän antimia, niin piti vielä kotonakin, ennen nukkumaan menoa, syödä piirakanpalanen.
Eipä kumma, että täällä teille taas kirjottelee saman kokoinen pulloposki kuin viime maanantainakin.
Tämän päivän sama punnitustulos oli kuitenkin kiltisti merkattava paperille ylös. Ei auttanut. Onneksi ei paino ollut sentään noussut. Nuorekkuudesta on kuitenkin turha revittää tälläkään kertaa. Päinvastoin sanoisin.
Harmi! Huomenna kun olisi pitänyt olla erityisen nuorekkaan ja innokkaan tuntuinen ja näköinen. Huomenna nimittäin avataan täällä Isonkyrön kirjastossa meikäläisen tuotoksista HYVÄN MIELEN-näyttely. Ripustamme korteistani tehtyjä tauluja seinille.
Kortit kuulemma aiheuttavat hyvänmielen aaltomaisia fiiliksiä niitä katsoville ja Magnus keksikin, että laitetaan se yksin kimmin näyttelyn nimeksi.
Pohjankyrö-lehdestä tullaan haastattelemaan ja ehkäpä räpsäistään kuvakin. Siinä olisin halunnut olla hiukan enemmän edukseni ja nuorekkaampi kuin nyt olen.
-Älä aina rutaja. Pääasia, jottoot terves! Magnus tapaa sanoa. Hän on oikeassa. Ehdottoman oikeassa.
Torstaina olimme Magnuksen kanssa Nikolainkaupungissa lähetysmyymälässä myymässä villasukkia ja kaikkea muuta hienoa tavaraa. Tuotto menee lähetyksen hyväksi. Masa-Etias oli tiskin takana aamusta tuimin kaksi tuntia ja me sitten loppuajan.
Yhdet hienot syntymäpäivätkin saimme viikon varrella viettää. Riitta täytti 60.
Luulin tosissani, että hän täyttää 50. Äimistyin, kun lehdessä näin kutsun, jossa oli punaisella numeroilla kuuskymmentä!!! Pakko oli uskoa, että näin on, koska oikein lehden syrjään niin oli präntätty.
Juhlassa lauloi upea mieskööri Tampereelta. Viestiveljet.
Teki mieli joka laulun jälkeen nousta seisomaan ja huutaa, että HALLELUJA, VAIKKA HUIVI MENIS!
Mieskuoroa on mahtava kuunnella. Miehillä on jotenkin niin...siis...en oikein osaa nyt kuvailla sisäisiä tuntemuksiani ja mielipidettäni. Se vaan on niin upeaa, kun miehet laulavat. Tosissaan ja sydämestään. Ensimmäisenä kappaleenaan kuoro (ainakin 30 miestä) Finlandian. Olin ihan broilerilla sitä kuunnellessani ja myös nyt, kun sitä muistelen.
Sunnuntain jumalanpalveluksessa minä ja Magnus saimme toivottaa kirkkovieraat kädestä pitäen tervetulleiksi. Se oli hauskaa.
Jumalanpalveluksen jälkeen näpötimme Magnuksen kanssa taas ovensuussa ja jaoimme lehtiä ihmisille. Sekin oli hauskaa. Varsinkin, kun jokainen otti lehden vastaan.
Olen jaeskellut lehdyköitä joskus ennenkin. Kerrankin Savonlinnan satamassa yhden Saaran kaa, eikä paljon kukaan ottanut vastaan mitään. Olen tästä kertonut ennenkin.
Saaran poika (silloin jotain 5-vuotias) korppasi lehdet äitinsä kädestä ja sanoi, että anna äiti minä jaan. Kyllä alkoi nippu huveta. Mainittakoon, että tällä pikkupojalla oli (ja on tietysti vieläkin, vaikka on jo itsekin isä) jälkiruokalautasen kokoiset ruskeat silmät ja vaaleat luonnonkiharaiset kutrit.
Sunnuntain kirkonmenojen jälkeen oli seurakuntatalolla lohikeittoa ja lähetystilaisuus, joka tuli kaikille meille iloisena ja mieluisana yllätyksenä.
Juontaja Magnus (ei meidän Magnus) kysyi, että onko minulla runoja mukana?
Vastasin, että minulla on AINA runoja mukana. Sain lausua omitekemäni runon. Ei tarttunut kieli ala- eikä yläleukaan, ei tursunnut sydän kurkkuun, enkä takellellutkaan kuin muutaman kerran.
Voi olla, että siitä huolimatta esitys meni aika kivasti.
No, täytyy nyt tähän väliin todeta, että ei minulla nyt IHAN aina ole runoja mukana. Tänään esimerkiksi, kun menen taidepiirustuskurssitunnille, niin en ota niitä mukaani. Enkä huomenna, kun menemme kirjastoon näyttelyä rustaamaan. Kirjastossa sitä paitsi jo ON runokirjani lainattavissa ja luettavissa, että senkään puolen ei tarvitse...
Sunnuntai-illan suussa lähdimme tapamme mukaan Nikolainkaupunkiin ja sen ihastuttavimpaan kirkkorakennukseen sunnuntaiseuroihin. Huutoniemen kirkkoon siis. Seurat olivat taas hyvät, kuten ne aina tuppaavat olemaan.
Menkää ihmiset seuroihin, kun lehdistä luette, missä ja kussa niitä pidetään. "Uskonnollinen toiminta, tai ehkäpä oikein Hengellinen toiminta-palstalla niistä saa tietoa.
Kirkolta tryykäsimme Asevelikylään. Siellä trönäsimme kahvia ja söimme vävyn valmistamat tortillat.
Mukaamme Hälvän Vähällenevalle, kuten jo aiemmin kerroin, saimme Viviannin ja Lyllanin.
Nyt lopetan raportoinnin tähän ja menen keittämään vieraan pyytämää ruokaa: kesäkeittoa!
Eikä minulla mitään olisi ollut enää sydämelläkään, vaikka ei kesäkeittoa olisi tarvinnut keittäkään.
T: Kaisa Sommarsop-Svartmask
-------------------------------------------------------
Sananlaskut 3: 5-8
Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas,
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke,
joka pitää koko ruumiisi terveenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti