Sukua ja miehiä

Täällä teitä Vinttipöksästä tervehtii puolikiloa paksumpi ja viikon vanhempi  Kaisa.
Ensi maanantaina teitä tervehtii tosi, tosi paljon vanhempi Kaisa.
Ensi viikon sunnuntaina tapahtuu kohdallani dramaattinen vanheneminen, enkä tietenkään ole paikalla sitä todistamassa. Olen teillä tietymättömillä.
En ole tavattavissa ennen, enkä jälkeen kyseisen päivän. Olkoon se päivä kuni ohi kiitävä dollarihymy, joka pakoputki sähisten katoaa kiemuraista tietä pitkin näkymättömiin. Vain tiellä oleva kuralätäkkö jonkin aikaa kuplii kuopassaan. Sitten senkin pinta on tyyni. Niin tyyni.
Kiemuraisten teiden ja kuplivien kuralätäköiden jälkeen elämä jatkuu kuin ei mitään. Nuorteana ja virkkuna.

Yläkuvassa on kaksi innokasta näyttelyvierasta. Magnus ja Vivianni.
Hehän myös käytännöllisesti katsoen pystyttivät koko näyttelyn. Niin, kaikkihan teistä kai muistavat Hyvänmielen näyttelyn Isonkyrön kirjastossa?  Se on pystyssä tämän kuun loppuun saakka.
Alakuvassa samat innokkaat henkilöt maalaavat kaarisilta n:o 2 viime kesänä.
Kaikkihan kai muistavat, että meillä on plantaasillamme kaksi kaarisiltaa? Niillä olen lukemattomat kerrat seisoskellut ja ajatellut ohikiitävää elämää. Ihaillut Vähännevan syvää rauhaa ja hiljaisuutta.
Jotenkin ihmetyttää, kuinka äkkiä ihmislapsen vuodet solahtavat ohi.
Kuin eilisen päivän muistan, kun täytin kaksikymmentä vuotta.
Sain lahjaksi hopeisen kuppisormuksen äidiltä ja olin pukeutunut mustaharmaaseen tuppileninkiin,  tänä päivänä mahtuisi hätinä toisen kinttuni kuoreksi.
Ei ollut huolen häiviä, eikä murheen mutia mujuja. Olin seurustellut elämäni ainoan miehen kanssa 4 kuukautta ja kesällä heinäkuussa samana vuonna tärisimme papin edessä. Tämä samainen mies ja minä. Siitäkin tärinästä tulee kuluneeksi 50 vuotta tänä kesänä.
Olen ollut avioliittooni hyvin tyytyväinen. Se on ollut sairaan siistiä, kuten nykyään kuuluu sanoa, jos joku on sikahyvää.
Myöntää täytyy, että minun pitää kielelläni tehdä hampaiden välissä aikamoisia lenkuroita, ennenkö saan SIKAHYVÄÄ, tai SAIRAAN SIISTII ulos suustani suollettua.
Joka tapauksessa avioliittoni on ollut juuri sellaista, jota nämä ilmaisut on tarkoitettu meinaamaan. Se, että asiat ovat näin, ei ole vähiten siitä johtuvaa, että Magnus on ollut koko ajan avioliiton toisena osapuolena. Liioin onnistuminen ei ole missään tapauksessa ollut vähiten siitä johtuvaa, että  kanssamme on, kohta kolmekymmentävuotta, ollut tämä ihana avioliiton asettaja. Tämä Jeesus. Suosittelen kaikille, jotka asuvat ja ovat tällä hetkellä ilman Jeesusta, ottamaan hänet messiin. Taas tuli kirjoitettua aika nuorekkaasti, mutta eilen kuuntelin innostuneena innostunutta nuorta. Se tarttuu.
Näin suuren ikärajapyykin (70) tultua kohille sallittaneen hiukan oman elämän analysointiakin:
(rykäisee ja huokaisee)
Elämäni on ollut aika tasalaatuista. Ei mullistuksia, eikä pyllistyksiä suuntan-, eikä toiseen.
Postiröökkynänä (sittemmin postifrouvana) suoritin elämäntyöni. Se työ ei koskaan ollut sitä, mitä olisin halunnut tehdä.
Olisin halunnut olla suunnittelija. Ei väliä minkä asian. Vaatteet, näyteikkunat, muoti, koti, huvilat, huussit...kaikki olisivat käyneet.
Olisin myös kovasti halunnut olla meikkitaiteilija, omistaa kemikalion. Sellaisen ihan pienen. Näitä haaveitani olen jo aiemminkin täällä silmät vesikaljamalla ja itku kurkussa muistellut, mutta se ei haittaa. Tässä iässä. Sitä paitsi on tullut joitakin uusiakin lukijoita kartalle.
Olisin myös halunnut lastenkirjailijaksi. Nyt vanhana hiukan yritin sitä haavetta toteuttaa ja lähetin kilpailuun nuorisokirjateelmyksen. Se oli suunnattu about 10-12 vuotiaille.
Ainoa palaute, minkä sain, oli se, että se on vastaanotettu.
En ole kuitenkaan heittänyt hohtimiani kaivoon kirjan suhteen. Täällä se on koneella ja jahka saan puhtia ja lakkaan olemasta vanha, tartun siihen uudestaan.
Toisaalta elämääni on tullut nyt tämä korttimaakarin homma. Sellaisesta en ole koskaan edes unta nähnyt. Kaikkea se elämä tuo tullessaan, kun vaan hoksaa ja rupee ryhtyyn.
Elämäni aikana minulla ei ole ollut suuria murheita. Silti olen murehtinut ja pillittellyt tämän tästä jonkun asian takia. Joskus nämä asiat voivat olla myös muiden murheita.
Eilen tosiaan kuulin Naisten kesken iltapäivässä erään nuoren, ihastuttavan abiturienttitytön julistavan silmät kirkkaina ja kasvot muutenkin aurinkona, että Jeesus sanoo, että älkää mistään murehtiko! Hän itse ei murehdi yhtään mistään (vrt. meikäläinen samanikäisenä, kuten tuola aiemmin kirjoitin).
Niin Jeesus totisesti sanoo, että älkää mistään murehtiko. Sen olen Raamatusta lukenut kymmeniä kertoja. Lukenut, uskonut ja sitten taas murehtinut.
Minkäs teet luonnollesi?  Olen aika haudankaivajamainen syvämurehtija. Onneksi teoriassa tiedän, että murehtiminen on hanurista (taas piti jumpata kielellä, ennenkö sai ilmoille tuon nykyilmaisun).
Näin viikon toisena päivänä on taas hyvä tehdä lupaus, että ei murehdi, vaan hyvä on elää päivä ja hetki kerrallaan. Korvissani soi eräs vanha vetävä biisi: uskossa on hyvä käydä eteenpäin...

Viime maanantain kalenterimerkinnän minä jo varmasti viikko sitten sepustin. Jos joku ei muista merkintää, niin oli se "seurakunnan taloudellisen jaoston kokous".
Keskiviikkona allakassa oli merkintä seurakunnan ohjausryhmän kokous. Näihin molempiin osallistuin kaikella iälleni olennaisella tarmolla.

Perjantaina almanakkaan on kirjoitettuna HAE AVAIN ja muista Pappilan Naisten kesken iltapäivän tarjoilut.
Noh, jälkimmäiset muistin ja hain, mutta avaimen haki Eve, kun hänellä oli kuulemma aikaa ja muutakin asiaa virastoon.
Meillä on naisilla hyvin vireä ja tehokas tiimi. Minä tosin alan olla toiminnallisesti hiukan kuin hidastetun filmin mummu-osan vetäjä. Eilenkin seisoskelin Pappilan köökissä tumput suorina kuin hieroja ruokiksella. Ihmettelin, mistä alkaa ja mitä sen jälkeen. Oli minun vuoroni järjestää kahvit ja tarjoilut .
Onneksi koneen kirjainnäppäimet vielä taipuvat tahtooni aika kivasti. Saan vielä ulospurettua sen, mitä tahdon kaikille sanoa ja julkituoda. Olkoonkin, että samat jutut voivat tulla moneen kertaan, mutta mitäs pienistä.

Lauantaina lähdimme heti melkein sianruppauksen jälkeen Ylistaroon miesten kahviaamiaiselle.
Juu-u! Minä myös. Nythän tasa-arvon aallot huuhtovat asian kuin asian kohdalla!
No ei vaitiskaan! Meillä matka jatkui Ylistarosta Seinäjoelle sukututkimuspäiville, enkä nuukanookena lähtenyt omalla autolla matkaan. Tietenkään.
En tosin olisi lähtenyt, vaikka en olisi nuukanookekaan. Sehän olisi ollut tyhmää.
Niinpä menin miesten aamiaiselle, mutta söin sen sivuloossissa. Sinne kuului hyvin puheet ja laulut lauloin mukana, koska minulla oli Viisikielinen nokan edessä.
Jaa, että mikä on nuukanooke? Semmoinen, joka on nuuka.

Sukututkimuspäivillä selvisi taas uusi suku, jonka haarukkaan minulla on kunnia kuulua.
Oli hauskaa seurata kunnon pesunkestäviä sukututkijoita. Se on aivan oma ihmislajinsa. Melkein toivon, että minussakin olisi edes hiukan kyseistä ihmislajin haisua, mutta menen sekaisin jo ensimmäisten sokeri- ja suolaserkkujen kohdalla, joten ei minusta ole siihen.
Enkä sitä paitsi saa selvää siitä nuolenpääkirjoituksesta, joita vanhat papit ovat vanhoihin kirkonkirjoihin ylös präntänneet.

T: Kaisa Kyrkoskog-Pränttäri
-------------------------------------------------------------------------
Psalmi 3:23-26

Joka aamu Herran armo on uusi,
suuri on hänen uskollisuutensa.
Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni,
häneen minä turvaan."
Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen,
sille, joka häntä etsii.
Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.