Vierineitä vuosia, juhlimisia ja unohtamisia

Kiitoksia kaikille, jotka onnittelivat, hurrasivat, lauloivat, soittivat onnittelusoittoja, lähettelivät kortteja, postasivat sähköpostiin, kirjoittelivat Facebookkiin ja muuten elivät ihanasti mukana täyttäessäni eilen julmetut määrät vuosia.
Yläkuvassa on Viviannin tekemä kortti. Iines-ankka sopii minulle osoitettuun onnittelukorttiin mainiosti, koska se on hieman saman ikäinenkin minun kanssani. Liekkö ko. ankkaneiti vain kymmenisen vuotta minua nuorempi?
Piirroksessa Iineksen katseesta loistaa sellainen, vanhan ja viisaan naisihmisen, eteenpäinsuuntautuva ja kauaskantoinen katsanta. Sellainen "eilinen on mennyt, mutta mitä väliä, tulevaisuus on edessä ja sehän passaa"- katsanta.
Valokuvassa heloittavat myös Catherinen perheeltä saamani ruususet. Ruusut saavat meikäläisen aina ihan sekaisin. Silmäni eivät väsy niitä ihailemasta, eikä nenäni nuuhkimasta. Itse asiassa minulle tulee ruusuja nähdessäni aina pakonomainen tarve hieroa nenääni niihin ihan kukkien sisuksiin asti. Samanlaisen efektin aiheuttavat myös syreenit ja valkoapilat.
-Eikö sulle tuu vastustamaton halu hieroa naamaa ja nenää syreeneihin ja apiloihin ja vähä pyöriä niiden päälläkin? kysyin kerran Magnukselta muutama kesä sitten.
-Ei ikänä! vastasi Magnus ja huomasin, että hän katseli minua sinä päivänä tavallista syvemmissä mietteissä kuin tavallisesti.
Alavalokuvassa on minusta otettu kuva, jossa todistettavasti olen lenkillä. Olen joko tulossa, tai lähdössä taapertamaan yksityistä lenkkipolkua pitkin.

Kerronpa nyt, kun on hyvässä muistissa eilinen, kuinka vietin syntymäpäiväni. Aamusta iltaan. Sen jokaisen tunnin, minuutin ja sekunnin!
No, lepo vaan. En nyt sentään niin tarkasti, mutta noin pääpiirteittäin. Minuutin tarkkuudella sanoisin.
Sitä ihminen täyttää vaan kerran elämässään seitsköt, joten uskon, että kyllä siitä lähimmäiset ja vähän kaukaisemmatkin jaksavat olla kiinnostuneita. Ainakin kohteliaisuudesta. Minua ainakin kiinnostaa ihan hirveästi juuri seitsemänkymppisten kaikki olemiset ja elämiset. Mutta eipä silti, kyllä nuorempienkin ja VIELÄKIN vanhempien. Kaikkien! Minä olen kiinnostunut ihmisistä. Ollut aina.

Uhosin kaikille, jotka kysyivät syntymäpäivieni viettotapaa (about 3-4 ihmistä), että aion olla illoin teillä tietymättömillä.  Samaa hoin muillekin, jotka eivät ehtineet edes kysyä.
Sanoin Magnukselle jopa laittavani seuraavanlaisen ilmoituksen sanomalehtiin.
-En vietä s-päivääni! En ennen, enkä jälkeen. Tilinumeroni on Fi 00 12345678910 Kaisa Jouppi Isookyröö.

Syntymäpäiväni aamulla heräsin niin virkeänä kuin nyt seitsenkymppinen vaan voi ja tömpsäytin tukevat kinttuni lattialle. Niin kovaa, että Magnuskin varmasti heräisi.
Magnus heräsi kuin heräsikin välittömästi ja juoksi kiiruusti keittämään aamukahvia sankarittarelleen.
Söimme kahvin kanssa palaset pikkuruista täytekakkua, jonka olimme jo edellisiltana korkanneet.
Charleskin tuli kakkukahville ja kysyi jalosti, että minkä taulun seinältämme haluaisin häneltä syntymäpäivälahjaksi? Taulut toki ovat Charlesin, vaikka ne meidän seinällämme riippuvatkin.
Sanoin tykkääväni eräästä taulusta, jonka hän on piirtänyt lapsenlapsiemme tusseilla (niillä, jotka olivat vähiten kuivahtaneita).
-Selevä! Saat sen lahjaksi! Sen arvo on .....750 euroa ja risat.
-Kiitos! Ilahduin minä kovasti. Ei sitä joka mumski nuin arvokkaita lahjoja saakaan.
Magnus tulee antamaan lahjansa hiukan myöhemmin. Tosin hän itse ei siitä vielä tiedä mitään.
Hän tulee antamaan minulle tiketin kasvohoitoon ihan lähellämme olevasta kauneuskeskuksesta. Keksin lahjan itsekin vasta varsinaisena syntymäpäivänä. Huomasin nimittäin, että turvenaamio alkaa käydä  hiukan liian laimeaksi aseeksi syveneviä jurmuja vastaan.
Siispä ei enää mitään turvetököttiä, vaan kerros pois. Se on sitä ns. ihonkuorintaa. Kyllä näillä vuosin kärsii naamasta muutaman kerroksen jo vuoleskellakin!
Saimme lahjaksi myös kaksi piljettiä Helmi-ravintolaan eräältä ihastuttavalta paruuselta. Helmi-ravintolakin sijaitsee ihan tässä meidän lähellämme. Olisiko jotain 5 kilometriä välissä. Jonakin kauniina päivänä menemme Magnuksen kanssa sinne ja syömme kupumme täyteen.
Kuvusta tuli mieleen nuorettumis&laihduttamissessioni.
Sessio seisoo tanakasti paikallaan. Eipä onneksi ole takapakkiakaan tullut. Tarkoitan lihomista. Paikallaanseisomista hiukan helpottaa se, että eilen sain monesta suusta kuulla, että olen ikäistäni nuoremman näköinen. Näytän kuulemma vasta 69-vuotiaalta!
Syntymäpäivälahjaksi sain myös aivan mahtavan sään. En muista kuuna kullan valkeana eläneeni niin kaunista maaliskuun kahdettakymmenettä päivää kuin eilen.
Töpöttelin hitaasti yksityistä kuntopolkuamme pitkin (hitaasti siksi, että pärstä ruskettuisi) ja siitä siihen, ettei poskilleni vierähtänyt muutama kuuma ilonkyynel.
Kiitin oikein ääneen ihanaa Taivaan Isääni ilmalahjasta. Hymyilytti ajatus, että koko Suomi saa nauttia meikäläisen lahjailmasta. Tai...taisipa tosiaan olla joku toinenkin, joka eilen täytti vuosia. Terveisiä vaan Elinalle! Hyvä me!
Puolenpäivänaikaan kipaisin  Magnuksen lämmittämään pihasaunaan. Yleesä olemme tietysti molemmat yhtä aikaa saunomassa, mutta Magnuksella oli prätkyjen leipomisprojekti kuulemma pahasti kesken. Hirvittävien neuvojen ja varoitusten saattelemina menin siis saunaan tällä kertaa yksin. Heitin niin runsaasti löylyjä, että loppupäivän olisikin mieleni tehnyt vain maata sängyssä mätipuoli ylöspäin, mutta ei auttanut.
Ylhäällä oli oltava ja Nikolainkaupunkiin lähdettävä, vaikka maa veti puoleensa. Ja seurat.
Jo eteisaulassa heikkoon ymmärrykseeni tunki, että olin unehuttanut jotain hyvin ratkaisevaa. Kahvitusvuoroni.
Meitä on ryhmässä vaan kolme. Ei siis käy seinillekään, eikä kärsisi kenenkään unohtavan asiaa.
Yritin ykyttää Leenulle ja Timoteukselle, että minulla on ollut sellaista ja sellaista ajateltavaa (niin kuin onkin) ja että en kaikin ajoin ole muistanut omaa nimeänikään, joten en millään...seli seli.
Juhlatuuleni tyssäsi siihen.
Suonenvedonomaisesti aloin repiä kynsinauhojani, eikä itkukaan ollut kaukana.
-Mitähän tälläsekki mummunraaskut yrittää olla joka paikassa, kun eivät sitte mitään muista, ajattelin samalla, kun kauheat itsesäälin laineet...EI VAAN TYRSKYT, velloivat mustassa mielessäni.
Noh...jotenkin sitten tokenin ja kaivoin femman väskystä. Timoteus juoksaisi kaupasta hakemaan sillä kahvipaketin. Oli minun vuoroni ollut tuoda myös kahvipöönejä. :(
Selvisin asioiden yli jotenkin ja viimeinen selviämisniitti iskettiin, kun minut haettiin kirkkosaliin ja kaikki lauloivat seisten, että paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea KAISA! ...jne.
Itketti taas ihan kamalasti (ilosta tällä kertaa), mutta ei voinut, kun maskarat olisivat valuneet poskille.

Seuroista menimme Asevelikylään. Catherine oli keittänyt synttäripaakelssikahvit.
Vivianni oli tehnyt suklaatoffeevaahtokarkkiherkkua, joita kaikkia söin niin, että eipä kumma, että vaakaviisarit taas vonkuivat.
Illalla ajelimme tyytyväisinä kotiin. Minä kiitin Jeesusta elämästäni, omaisistani ja ystävistäni.
Tänä aamuna lueskelin suu messingillä onnittelijoiden Facebookkiviestejä ja rukoilin jokaiselle heistä siunausta ja kaikkea hyvää elämäänsä.
Nyt lopetan, vaikka oikeastaan pääsin vasta alkuun.
T: Kaisa Gammalsten-Oldbird
-----------------------------------------------------------
Jesaja 45:22

Kääntykää minun puoleeni, maan
kaikki ääret,
antakaa pelastaa itsenne,
sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole.