Ulkona helottaa ihana keväinen aurinko ja minä istun vinttipöksässä ja kirjoitan maanantaiblogia teidän pit...tai siis iloksenne.
En minä ulos tällä hetkellä voisi mennäkään. Ei sen puolen.  Nimittäin juuri äsken, kun nousin kupu täynnä kanankoipiajariisiä ruokapöydästä, vihlaisi oikeaa nilkkaa niin, että pääsi parahdus jos toinenkin kiinnipuserretuilta huuliltani.
-Pitääkö tulla kantamahan? kysyi Magnus samalla, kun katseli kännykästä, josko Fb-kaverit olisivat peukkuja laitelleet.
-Kyllä mä pääsen, mutta onhan ihmisellä oikeus valittaa, jos vihloo, sanoin minä ontuen jalkaani teatraalisesti. No sainhan minä ja sainhan minä vielä myötätuntoakin, kun kerroin miksi luulen nilkkaani ruimivan.
Ja nyt, rakkaat lukijani, kun on valittamisen alkuun päästy, niin mainitsenpa vielä vasemman olkapääni, jota kolottaa par´aikaakin aika ilkeästi.
Tämmöstäköhän  tämä vanhuus on? Minä kysyn vaan ja olen kysellyt Magnukseltakin. Hän sentään on vielä nuori. Täyttää vasta kesällä pyöreitä, jos kohta soikeitakin.
Asiat ja jomotuksien syyt eivät tällä kertaa johdu yleisestä liikkum... (ei kyllä minun on mentävä ottamaan särkypilleri. Jospa tuo sihinäkin päässäni ottaisi laantuakseen).
No niin! Pilleri nielaistu! Siis säryt ja kivut  eivät TÄLLÄ kertaa johdu liikkumattomuudesta, koska olen pyhien aikana jopa hiukan liikuskellutkin. Asiat, ainakin mitä olkapäähän tulee,  johtuvat siitä kesäisestä puutarhatuolitapaturmasta. Jos muistatte ko. turman?
Siinähän tapahtui sellainen yleinen vahinko, joka ihmisille usein sattuu, että kaatuu istuessaan.
Kellahdin kumoon istuessani vihreällä muovituolilla kotimme kesäisessä puutarhassa. Ko. vihreän muovituolin vasen takajalka oli myyränkolon päällä ja painui kuin naskali kuumaan voihin maan sisään. Kaaduin vasemmalle kyljelleni ja vasen olkapäänihän klunksahti rytäkässä ilkeästi. Onneksi ei oikea, koska sehän on klunksahtanut jo aiemmin ja kamalasti sittenkin.
No nyt sitten vasenta olkapäätä jomotti monta kuukautta, kuten taatusti olen ennemminkin kitissyt. En voinut nukkua vasemman kylkievän päällä ollenkaan. En voinut nukkua myöskään selälläni, koska silloin ihmisellä on useimmiten suu auki ja sen uumenista  kuuluu kauheaa korinaa. Vaikeaa oli nukkua myöskin oikealla kyljellä, mahan päällä nukkumisesta nyt puhumattakaan. En oikeastaan nukkunut siis puoleen vuoteen ollenkaan. -Ei olis tarvinnu sitte pualehen vuatehen kuarsatakkaan, sanoisi Magnus varmasti tähän, jos uskaltaisi.
Olen siis kävellyt viime aikoina ja olen myös silloin sun tällöin alkanut seisoa TV:tä tuijottaessani. Tai ainakin seisomaan tuolin takana ja nojaamaan siihen. Olen nimittäin usein lukenut ja kuullut, että istuminen ei ole terveellistä. Ei taatusti olekaan. Pitää alkaa panemaan kampoihin, koska en tykkää, jos kuolintodistuksessa lukee kuolinsyyn kohdalla: Istui itsensä hengiltä.
On vaan niin kamalaa, kun kaikki nykyiset toimintani pitää tehdä istualtaan. Esimerkiksi runojen kirjoittaminen ja korttien piirtäminen. En ole tottunut myöskään lukemaan seisoissani, tai kävellessäni.
Israelissa matkatessamme vuosi sitten ja josta matkalta kuvatkin tuossa alussa ovat, näkyi paljon ihmisiä, naisia ja miehiä, jotka lukivat samalla, kun kiireisen näköisinä ja oloisina kävelivät jostakin johonkin. Mietin heitä katsellessani, että nuinkohan jää kaaliin myös, mitä lukevat? Opas kertoi, että he lukevat psalmeja ja muita pyhiä kirjoituksia. Olisi tehnyt mieli hypähtää heidän eteensä ja kysyä, että MITÄ VIIMEISESSÄ LAUSEESSA LUKI? On tiedossa sekin, että ihmiset ihailevat heitä ja ajattelevat, että he ovat hyvin hurskaita ja kelvollisia, kun näin innokkaasti lukevat. Noh, niin varmaan ovatkin. Enhän minä sitä.
Ja  kyllähän tuo kävellessä lukeminen on yleistä nykyään joka paikassa. Ei tarvitse mennä kuin kirkolle ja melkein kaikki kulkevat kännykkä kädessä ja lukevat sieltä jotakin. Kauppalaputkin kirjoitetaan kännykkään. Nuoret ja menevät ainakin. Olen omin silmin nähnyt. Aion alkaa tehdä itsekin niin, jahka löydän kohdan, mihkä kirjoittaa. Nyt tiedän kohdan, mistä soittaa ja mihkä vastata, kun soitetaan.
Lukemisesta puheenollen minä lakkautin päivittäis-aviisin tilauksen kertaheitolla viime viikolla.
EHKÄ tilaan sen digi-muodossa, jahka sappeni lakkaa kuohumasta. Ehkä en.
Kestän kyllä hyvin kaikenmoista, mutta en halua maksaa kestämisistä. Aviiseissa on sitä paitsi, digiaikaa kun elämme, aina jo vanhaa tietoa, kun se postilaatikkoon paperiversiona kopsahtaa. Näin se vaan on. Sorry vaan.

Pääsiäisen aika on täällä Vähällämäellä vilahtanut ohi kuin siivillä. Kirkoissa on käyty ja iloittu Pääsiäisen sanomasta.
Se sanoma ei koskaan häviä, eikä ehdy! Ei, vaikka tapahtumat ja polttamiset aivan väen vängällä meinaavat painaa mielen matalaksi. Ristinsanoma Jeesuksesta ja pelastuksesta on ja pysyy maailman tappiin saakka ja sen ylikin. Älä siis pelkää, äläkä vaivu epätoivoon, vaikka maailmassa tapahtuisi mitä. Älä pelkää sinä, joka Jeesukseen uskot. Älä pelkää sinä, joka et vielä usko. Jos katsot kuuluvasi tähän jälkimmäiseen kuppikuntaan, niin pyydä Jeesusta sydämeesi. Niin meikämannekin teki about 29 vuotta taaksepäin tästä hetkestä, eikä minusta tämän tollerompaa ole tullut.

Keskiviikkona minulla oli ilo ja kunnia lausua kaksi omitekoista runoa Isonkyrön siunauskappelissa.
Tilaisuus oli yksi hiljaisen viikon tapahtumista. Siis jännittikö yhtään!?
Kieli oli taas kerran kuin Koiviston korppu ja suu muutenkin kuin sukeltajan sukka. Ja vaikka runojeni välissä oli virsi ja toisen lausujattarenkin vuoro ja vaikka pyörittelin sitä Koiviston korppua vinhasti suussani ja suuni ulkopuolella, niin sylkyputkisto ei vaan ottanut toimiakseen.  Kauheata! (Haukkoo tuota muistellessaan vieläkin henkeään kuin kapakala kuivalla maalla).
Luulen kyllä, että asiat loppujenlopuksi suttaantuivat, koska sain tilaisuuden loputtua sen suuntaista palautetta.
Seuraavana päivänä minulla oli tapaaminen ystävän kanssa kaffikupin ja wienermunkin ääressä ja hän toi minulle ihastuttavan kukan, koska olin viimeaikoina täyttänyt mojovan määrän vuosia.
Hän oli ollut mukana tuossa siunauskappeli-iltahetkessä ja marssinut ennen tapaamistamme, kukkakappaan ja tiedustellut, onko heillä oliivipuita myytävänä?  Olisi ostanut sellaisen minulle, koska toinen tilaisuudessa lausumistani runoista oli oliivipuusta! Tämä, jos joku, on positiivista palautetta tälle sukkasuutädille.
Jälkeenpäinkin vielä hymyilytti. Olisinkohan saanut puun menestymään ja ties vaikka omia oliiveja suuhun napsittavaksi? :D Suloinen ja lämmin asia jo pelkkä ajatuskin, että antaisi jollekin oliivipuun. Ei olisi mitään noin ihanaa moljahtanut mieleenkään.
Yhden kerran olen ylittänyt itseni ja keksinyt jotain ihastuttavaa. Lupasin antaa Magnukselle Otavan tähdistä sen toiseksi viimeisen tähtösen. Älä siis sinä, rakas lukijani, mene antamaan sitä enää kenellekään. Se on Magnuksen.

Eilen lähdin ypösen yksin Nikolainkaupunkiin. Mukaan otin Viviannille ja Joonathanille ostamani XXL-kokoiset pääsiäismunat ja hiukan muutakin makeeta mutusteltavaa.
Minäkin mutustelin pyhien ajan kiitettävästi kaikennäköistä makeeta. Suklaamunia (ei onneksi sellaisia XXL:n kokoisia) tiun ja mämmiä mennen tullen ja palaten. Kaikki teistä varmaan muistavat, että olen mämmifani? Kaupassa pitää jo joulusta asti kulkea rätti silmillä pakastimien ohi, joissa on mämmiä. Rätti silmillä kuten ne ihmiset siinä Huvila ja huussi- ohjelmassa.
Huomasin 50 vuotta sitten, että olen päässyt naimisiin samankaltaisen mämmihenkisen tyypin kanssa kuin itsekin olen. Magnus tosiaan on yhtä kiihkeä mämmifani kuin minäkin. Tämä seikka on ollut omiaan lujittamaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja aikoinaan aika umpimähkään sidottua avioliittoamme.
Lopetankin tähän umpimähkäilyni tähän tällä haavaa. Ensiviikosta voi olla enemmän raportoimista. Huomasin eilen nimittäin, että Magnus oli kirjoittanut minun kalenteriini torstain kohdalle:
klo 12.00 pyhätanttu päälle!
En ole saanut vastausta, mitä silloin tapahtuu. Ehkä minut viedään johonkin syömään. En millään usko, että hän sinne kasvokuorintaan minua pyhätantussa...
Noh, meikäläisen tantut (ne kaikki kaksi) muuttuvat aina tilanteen mukaan. Juhlassa juhlatantuksi, arkena arkitantuksi, syömään mennessä syömätantuksi ja kasvokuorintaan mennessä kuorintatantuksi. Niin helppoa se on.
T: Kaisa Kuori-Ätaklänningskog
--------------------------------------------------------------
Psalmi 46:6-8

Jumala on kaupunkinsa keskellä,
kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.
Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat,
maa järkkyy hänen äänestään.
Herra Sebaot on kanssamme,
Jaakobin Jumala on turvamme.