Eivät ole valokuvat sen kummemmin vieläkään lisääntyneet albuumiini, joten laitan jälleen vanhoja otoksia framille.

Tietenkään bloggauksen alussa ei tarvitsisi olla valokuvia ollenkaan, mutta kaikki te tuhannet ja taas tuhannet lukijani varmasti muistatte, että haluan asioiden pysyvän samanmoisena. Hamaan maailman tappiin. Ensin kaksi valokuvaa, sitten menneeltä viikolta asiaa (tai asian viertä).

Aina ei kaikkeen, eikä asioihin, voi vaikuttaa , mutta ne, joihin voin vaikuttaa, ne pysyvät.

Siis: Yläkuvassa istun taannoisen näyttelyni keskellä onnesta kaksin kerroin. 

Korttivedostaulunäyttely on juuri saatu pystyyn. Siitä johtuu kuvassa näkyvä pruustinnamainen pröllevyys olemuksessani.

Muistan olleeni aika ylpeä (terveellä tavalla) ja aika iloinen.

(Terveellä tavalla ylpeitä ollaan silloin, kun ihmetellään hiljaa omassa mielessä, että oonko minä osannu pitää ja pyörittää pännää kädessä nuinkin kivasti?)

Tänään olin keskipäivän vaiheilla keittelemässä kahvia Krellin syyskokouksessa Isonkyrön sydämessä. Siitä tehtävästä olin myös hyvin ylpeä.

Kokous meni hienosti ja kahvikin oli sopivan änkyrää, nisut maittavia ja keksit murenevia.

Tulin kokouksen tuoksinassa niin sanomattoman ylpeäksi, kun minua tituleerattiin taiteilijaksi.

-Joukossamme istuu taiteilija!!!!- kaikuu yhäkin huonokuuloisissa korvissani.

Tunsin itseni yhtä iloiseksi ja ylpeäksi kuin tuossa kuvassa. Kirjoitan noista erikoisista ja hyvistä tuntemuksistani siksi, koska useimmiten  tunnen olevani jo parhaat vuotensa nähnyt ja kuullut mummun lättänä.Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta vissi ero kumminkin.

Minulta tiedusteltiin kokouksessa myös, josko mummulla runoja onpi mukana?

Ei ollut! :(

Oli aikoja, jolloin pidin aina tukupussissani muutamat värssyt valmiina esiin riuhtaistavaksi, mutta sitten lopetin. Ei olisi pitänyt.

En minä kyllä olisi ollut oikein esiintymiskelpoinenkaan. Leninki oli lipimärkä koko vatsanseudun kohdalta kahvikuppien tiskauksen jälkeen. Lue siinä sitten jotain herkkää ja hempeää mätipuoli kauttaaltaan märkänä.

Noh toiaalta taas... eivät minun runoni toki olekaan herkkiä, eivätkä hempeitä, mutta...vettynyt vatsanseutu...ei hyvä.

Vatsanseutuni ihmetytti minua ko. tilaisuudessa muutenkin. Siis sisäinen vatsanseutuni. Ei siinä kahvia keitellessä, eikä tiskatessa, mutta siinä istuskellessani muiden joukossa kuuntelemassa kokouksen pykäläkäsittelyä saatuani tehtäväni tehtyä.

Mahani kurnutti kuin köhäinen kalkkuna. Hetken kurnutettuaan muuttui kalkkuna paksuposkiseksi maatiaiskissaksi. Suorastaan  KOLLIKISSAKSI! Naukuvaksi ja kehrääväksi.

Yritin painella palleaani, että elukat olisivat hiljenneet, mutta tuloksetta. (Tuli siinä metelissä mieleeni säkkipillikin. Reikäinen säkkipilli).

Kenelläkään en koskaan ole kuullut moista kurnutusta (eikä Magnuskaan).

En ehkä niin välittäisi, jos olisin hennompi varreltani. En hyyshäivää välittäisi, vaikkahan kuuluisi sian röhkimistä. Punkerona on vaikea saada ihmisiä ymmärtämään mielessään, ettei kurina johdu nälästä.

Kaikesta sitä ihminen saakin stressinpoikasta, kun  pallean purinasta! En voi mennä lääkäriinkään.

Magnus aina tosin kehottaa.

-Siälon reikä sun palleas. Montaki! hän mustamaalaa synkeänä.

En minä lääkäriin edes pääsisi. Hoitajahan kyselee heti siinä puhelimessa aikaa tilatessa, että mikä vaivaa?

-Minulla kuuluu kovaa kurnutusta, kehräystä ynnä jatkuvaa murinaa pallean seutuvilta. Painotan sanaa KOVAA! saisin itkultani kuiskattua. (Alkaan nykyään aina vollottamaan, kun minua ei ymmärretä mielestäni oikein. Usein jo  ennen, ennenkö olen mitään selittänytkään).

Ei, en siis usko, että pääsisin ikinä tohtorille asti, joten en siis edes yritä.

Noh, myönnän, että ihmisillä totisesti on suurempiakin murheita kuin kurnutuskurjuudet. Jopa minullakin on.

Silmälasiliikkeestä soitettiin silmänpohjakuvaustuloksista. Muistattehan, kun antaumuksella asiasta kerroin muutama aika sitten?

Ei ollut silmänmunosissa vikaa pahempaa soittajan mukaan.Lasiaisia ts. samentumia oli kuulemma pilvin pimein. Sen olisin tiennyt kertoa  ilman mittauksiakin.

Itse asiassa minulla on näitä samentumia niin runsaasti, että joskus pitää pyörittää silmiä vinhasti, että näen edes jotakin, jos pitää oikein tarkkaan nähdä

En osannut vastata soittajan kysymykseen, onko niitä paukahtanut viimeaikoina paljon lisää?

Niitä on minulla aina ollut ja en usko, että ne näin sataa vuotta lähestyttäessä ainakaan hälvenevät.

-Niin, vastasi ystävällinen silmälasimyyjätär langan toisessa päässä epäilyksiini.

-Jos niitä on tullut paljon VIIME aikoina, voi olla, että silmänmunien pohjissa on reikä. Jos ei ole VIIMEaikoina paljon mustuaisia lisää tullut, niin kahden vuoden päästä uusiin kuvauksiin.

Näin sanoin toimivani ja kiitin kaikesta.

Talvisin, kun lumi peittää maan, yllätyn aina silmieni sumiaismäärästä. Valkoista hankea vastaan kun katselee, niin ihmetelen, löytyykö silmäsamiaisten seasta enää silmämunia ollenkaan!?

Näin on ollut aina, joten siitä syystä en usko siihen reikäteoriaan.

Kun vilkuilen kalenteriani on siellä merkintää, muistutusta, yliviivausta, menemisiä ja tulemisia monen päivän kohdalla.

Niin itseni kirjoittamia kuin Magnuksenkin merkkauksia. Toki minua koskevia ovat Magnuksenkin kirjoittamat asiat. Itse asiassa ne ovat molempia koskettavia.

Kuten nyt keskiviikon kohdalla luki Magnuksen kirjoittamana: Nurmo.

Ihmettelen asiassa vain sitä, että mitenkä Magnus aina löytää minun  kalenterini sitä tarvitessaan.

Itse saan kääntää laukut ja laatikot nurin, eikä sittenkään aina löydy.

Nurmossa oli Kansanlähetyksen iltatilaisuus ja taas se samanmoinen marssijärjestys: Magnuksella puhe, mulla runo. Tai runoja. Suksee oli suuri ja sain myytyä 4 runokirjaakin lähetyksen hyväksi.

Perjantaina sain olla nälkäpäiväkeräyksessä mukana. Kaksi tuntia seisoin kirkolla kaupan kassojen vieressä lipas kädessä ja yritin hymyillä kauniisti. Oikeastaan en paljoa ehtinyt hymyilläkään, sillä suun piti oikeastaan olla pyöreänä hämmästyksestä!  Ihmiset ovat ottaneet tämän keräyksen sydämelleen.

Lapsilla on Isossakyrössä selvästikin perjantaina karkkipäivä. Ostettuaan hyväskät useat heistä tulivat tipauttamaan loput rahat lippaaseen. Niin hienoa nuorisoa meillä täällä Isossakyrössä on ja ihan varmasti muualla myös.

Kaksi tuntia lippaan kahvassa sujahti äkkiä ja jäi hyvä mieli.Sai kantaa kortensa kekoon tämän hyvän asian eteen.

Käytössä oli myös virtuaalilippaat. Pirautttamalla tiettyyn numeroon kännykällä  sujahti "lippaaseen" (siis lahjoitustilille) rahat. Kätevää.

Sunnuntaina oli meillä Pappilassa syksyn ensimmäinen Naisten kesken iltapäivä.

Minun tehtävänäni tällä kertaa oli kätellä jokainen vieras ja tietenkin hymyillä taas ystävällisesti ja iloisesti. Se ei ollut ollenkaan vaikeaa. Väkeä tuli runsaasti paikalle. Seuraava Nk ip on marraskuussa. Marraskuun 6 päivä. Siellä tehtäväni on lausua runoa. Toivottavasti onnahteleva runoratsuni piristyy siihen mennessä niin, että saan loihe lausuttavakseni uposen uuden, toivorikkaan, maailmaasyleilevän, elämän notkopaikkoja fylläävän ja murheita pois paiskaavan runon. Sellaista runoa minä nyt tarvitsen itse myös.

T: Kaisa Fyllsten-Sorrybärskog

------------------------------------------------------

Psalmi 19: 10-13

Herran sana on puhdas ja aito,

se pysyy iäti.

Herran säädökset ovat lujat,

ne ovat oikeita kaikki.

Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta,

kalliimmat kuin kullan paljous,

makeammat kuin mesi,

maistuvammat mehiläisen hunajaa.

Ne opastavat minua, palvelijaasi,

niiden noudattamisesta saa suuren palkan.

Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä?

Puhdista minut rikkomuksistani,

niistäkin, joita en itse näe.