Annas olla, kun maanantai saa, niin kaikki päleet prakaa! (So. eivät funksuneeraa).

Yläkerran pöksän kone käyttäytyy kuin täi tervassa ja alakerran kone kuin täi ruvessa.

Olen ravannut vintinrappusia ees sun taa, koneelta koneelle, pusertaen vaatimatonta pikku kalenteriani käsissäni, toivoen pääseväni kirjoittelemaan viikkotiedoitusta sankalle lukijakunnalleni. Pääkopasta pursuaa musta savu pelkästä raivosta.  Kirjoita siinä sitten jotakin ylevää, vaikka koneet joskus toimisivatkin. 

Noh, tämä alakerran KOMPUUTTERI tuntuu vihdoin pelittävän, joten ehkä savukin tästä hälvenee.

Ehkäpä saan, kun saankin kunnialla läpi tämän maanantain mhvv:n.

Edellisestä maanantaista ei muuten taatusti ole viikkoa kulunut. Niin huitaisemalla ovat päivät taas unholaan painuneet. Tämän päivän menot ja tulot muistan vielä hyvin.Ilman kalenterin plaraustakin. Vietin pitkästi yli puolipäivää rakkaassa syntymäkaupungissani Vaasassa.

Tuohon puolenpäivään riitti monenmoista tunnekuohua. Niin iloista kuin suruista. Elämä on.

Jos sitten tässä välissä, ennenkö alan retostelemaan kalenterin raapustuksia, selittäisin tämänkertaisten valokuvien sisältöä.

Näet ihan oikein! Yläkuvassa on tosiaan tyhjä taulunraami seinällä roikkumassa. Raami piti nostaa seinälle, koska se oli tiellä joka paikassa ja vaarassa vääntyä vintturaan.

Nykyään nuo samaiset raamit reunustavat komeata maalausta, eli kaikki on siltä osin kunnossa. Meillä sattui tyhjäraamin aikaan käymään vieras, joka kovasti pitkään katseli seinälle.

Itse katselin pääosin vain vierasta, enkä muistanut tyhjää täynnä olevaa taulua ollenkaan. Sitten hoksasin missä mennään ja selitin vuolaasti, kuinka asiat ovat. :D

Alakuva on siitä museokaupasta, jossa taannoin maaseutunaisten kanssa saimme vierailla.

Maaseutunaiset kokoontuivat myös viimetiistaina Sannun puutarhaan opettelemaan sipulikasvien istuttamista.

Minäkin ajelin paikalle, vaikka tiedän, että en tule koskaan istuttamaan yhtäkään sipulia mihinkään.

Illassa neuvottiin, että sipulit kannattaa istuttaa maahan! Heheheh...no ei vainkaan. Vitsi, vitsi!

Toki me kaikki maaseutunaiset tiesimme, ettei niitä puuhun istuteta, eikä siellä noin sanottu tietenkään ollenkaan.

Ajattelin mennä Sannun puutarhaan myös siksi, että saan hyviä vinkkejä kerrottavaksi Magnukselle. Perheemme innokkaalle hortonomille.

Päätin illan mittaan Magnuksen puolesta, että yksi plantaasimme kolmesta kukkapenkistä pitää ensi keväänä kääntää täydellisesti nurinniskoin ja istuttaa siihen ihan uudet kukat. Hiirenvirnojen, heinien ja puna-apiloiden on aika lähteä ja päivänkakkaroiden ja sellaisten kivojen pallopää-kukkien tulla tilalle.

Kyllä noista puutarhanhoitoilloista on hyötyä. Niissä saa aina mukavia inspiksiä toisille jakaa.

Keskiviikkona lähdimme minä, Magnus, Ewe ja Mathew puolukkaan Orisbergiin.

Ewe ja Mathew sanoivat lähtiessämme, että heillä kotona joka paikka tursuaa puolukoita, joten he keräävät meille niitä. Vähäkö pyörrytti! Ja minä kun ehdin pelätä, että jäämme tänä vuonna ilman tuota punaista herkkumössöä, jota puolukkahilloksi kutsutaan. Kuten te kaikki muistatte, Magnushan näki viime vuonna marjareissullaan kihisevän kasan pieniä kyynpoikasenpätkiä ja ilmoitti, jottei ikänä enää mene mettähän pualukoota keräämähän!  Niin suurta tukkua ei rahaa löyry!!!

Yhtään käärmettä emme Orisbergin metsässä nähneet. Onneksi! En minäkään niitä rakasta. Mutta puolukoita rakastan.

Samalla retkellä saimme saunoa Ewen Ja Mathewin järvenrantasaunassa ja syödä makkaraa viihtyisässä pikku kodassa.

Kovasti kiittelimme ystäviämme, jotka näin ihanasti meitä hemmottelivat. Pitääkin oikein opetella keittämään ruispuolukkapuuroa ja kutsua heidät joku paukkupakkasilta syömään. (Puuro maistuu paukkupakkasilla erikoisen hyvältä).

Tai ehkä pitää keksiä jotakin muuta pikkupurtavaa, koska epäilen kamalasti, etten opi ruispuuroa valmistamaan. Sen maku väikkyy niin ihanana ja muutoinkin saavuttamattomana herkkuna kansakouluvuosilta, eli  kuusikymmentäkolmevuotta takaperin. Ei meikäläinen pysty, ehkä mitään lähellekään sen kaltaista, keittämään.

Huomasin muuten, että hirvikärpäset eivät tehneet minuun mitään vaikutusta, vaikka niitä pörräsi aika runsaastikin ympärillä. Aina, kun tunsin niiden kaakertavan jossain päin laajaa kruppiani, tartuin niihin tanakasti peukalo/etusormi-otteella ja viskasin pöpelikköön. -Adjö, kudnait!

Toista oli, kun palatessamme eräänä iltana saarna&runoillasta jostain päin maakuntaa, tunsin käden selkämykselläni kutinaa. Katsoessani näin siinä sellaisen pitkäkinttuisen hämähäkin. Päästin syvältä kurkustani veret seisauttavan kiljahduksen. Magnus säikähti niin, että hyvä ettei ajanut männikköön.

Kyllä hirvikärpänen nyt paljon kivempi nahkaa pitkin kuleksimassa kuin hämähäkki. 

Perjantaina olin teatterissa. En muista, koska olisin viimeksi teatterissa ollut. Meinannut olen monta kertaa, mutta meinaamiseen se on myös jäänyt.

Kuulun "Vaasalaiset teatteriin"-nimiseen ihastuttavaan ryhmään. Ryhmässä on myös ihastuttava Kirsti, joka hoitaa lippujen hankkimiset ja muut järjestelyt, joten mikä on mennessä.

Teatterikappale kertoi Topi Sorsakosken elämästä. Myös hänen aikoinaan esittämiä bravurikappaleita soitettiin useita.  Minusta ne ovat kauniita, vaikka pidänkin enemmän hengellisestä musiikista. Lauluesitykset toivat mieleen auvoisan nuoruuden, josta on kulunut jo niin kauan, ettei yhtään tehnyt huonoa hiukan verestää muistoja.

Menimme esityksen jälkeen syömään ja juttelemaan. Minä söin jäätelöä kahvin kanssa.

Jäätelö (3 herkullista pallukkaa. Mansikka, suklaa ja vanilja) tarjottiin pesuvadin kokoisesta astiasta. Ihan nauratti (iloisesti ja myötämielisesti) se koko niihin pallukoihin verrattuna.

Niin hyvää jäätelöä kuin ne pesuvatipallot olivat, en muista ennen saaneeni. Kahvikin oli maukasta. Hyvää makua lisäsi tietenkin hyvä seura. Menen kyllä seuraavallakin kerralla mukaan jLs.

Lauantaina ajelimme katsomaan Viviannin uimakilpailuja Vaasan uimahalliin. Tunnelma oli lämmin, mutta hikinen, kuten aina uimahalleissa tuppaa olemaan.

Vivianni oli voittanut hopeaa jossakin erässä ennen meidän saapumista paikalle. Ennen meidän saapumista paikalle oli hopeamitali jo ehtinyt mennä hukkaankin.

Tänään kysyin, että onko mitku löytynyt? Ei ollut. Sanoin, että mitali on löydyttävä!!! Pitää tyhjätä altaat, jos ei muu auta!!!

Sunnuntaina oli Vähässäkyrössä Naisten kesken iltapäivä. Minulla oli siellä vastuuta, joten en päässyt niihin muutamaan muuhun tilaisuuteen, joihin olisin mielelläni mennyt. 

Kuten usein ennenkin olen anonut ja sanon nytkin, niin joka paikkaan ei aina pääse, mihinkä kovasti tahtoisi. Ei, vaikka värkeissä olisi varaa revetä kolmeenkin osaan.

Vähänkyrön ilaisuuteen  muistin idioottivarmasti, että tehtävänäni oli kertoa minulle mieluisasta Raamatun naisesta, eli Ruutista. Kirjoitin innostuneena melkein neljä liuskaa tekstiä kyseisestä ihanasta naisesta.

Juupa juu! Paikallla selvisi, että tämän kertainen tehtäväni olikin toimia juontajana.

Se asia oli jo keväällä "linnassa sovittu", eikä ollut "Hovissa muuttunut". Taas kerran toivoin, että lattialuukku olisi niellyt minut. MINÄ JA MINUN MUISTINI!

Mutta onneksi olen juontajan tehtäviäkin pitkän ikäni aikana tehnyt ja onneksi saarnaajakurssilla opetettiin, että juontaja JUONTAA. Hän ei saarnaa, eikä lötise omiaan. Näin minä sitten toimin ja hyvin meni. Eikku kyllä etupenkissä yritti välillä kuiskia jotakin, mutta minä en kuiskintaa kuule. En tahdo kuulla karjuntaakaan. Pitäisi mennä vaihtamaan kuulokoje. Pitäisi ja pitäisi.

Sitä on meikäläiselle tullut vähän sitä ns. MANJANA-vikaa. Sitä SITKU-tautia.

Nyt loppuu tämän viikon mhvv, eikä varmaan yhtään liian myöhään, vai onko parempi sanoa aikaisin?

T:Kaisa Sitkuström

---------------------------------------------------

Psalmi 25:6-9

Herra, sinä olet laupias,

muista minua,

osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.

Älä muista nuoruuteni syntejä,

älä pahoja tekojani.

Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä,

älä unohda minua!

Hyvä ja oikeamielinen on Herra,

hän neuvoo syntiselle tien.

Hän hankkii sorretuille oikeuden,

hän opettaa köyhille tiensä.