Selostus kuvaan numero 2:

Magnus kävi ottamassa lintupatsaasta kuvia Vaasassa, että saan hiukan mallia, kun ehkä piirrän jonkun Vaasa-aiheisen kesäkortin. Vasemmalta laskettuna toisen pylvään nokassa oleva kasa on kotka. No haloo!!! Otti Magnus runsaasti  terävämpiäkin otoksia. Laitoin tämän vain siksi, kun se nauratti minua niin runaasti.  Jos mikä, niin musta epämääräinen kasa on helppo vangita paperille.

Vuosi 2017 on jo muutaman tovin raottanut auki rähmäistä silmäänsä. Sallinette näin proosallisen alun vuoden ensimmäiselle mhvv:lle. Ulkona on toki, rähmäisyydestä huolimatta kaunista. Ja on kuin olisi jo päivät hivenen pidempiäkin kuin jokunen aika sitten.

Ihan mhvv:n alkuun haluan sanoa kaikille, kaikille ja taas kaikille lukijoilleni Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta!

Olkoon se parempi kullakin kuin kaikki muut vuodet yhdessä ja erikseen! Vuosi tuo tullessansa aina kaikennäköistä. Anopilla oli tapana kirjoitella joulupapereihin, joihin  hän tarkasti kääri joulukoristeet odottamaan seuraavaa joulunaikaa, että mitähän tiedetään silloin, kun nämä paperit taas avataan?

Muutettuamme tänne tuli yläkaapeista esiin hänen joulukoristeitaan ja papereihin kauniilla käsialalla kirjoitettuja kysymyksiä.

Vaikka minä en kääri koriseita papereihin, vaan tumppaan ne sikin sokin plastiikka- yms. pusseihin, tulee minullekin aina mieleen, että mitähän tiedän silloin, kun taas otan takkuun menneet  kuusenkynntilät, lommoiset joulukuusenpallot ja taliset kynttilänjalat esille?

Luultavasti ei sen kummosempaa kuin vuosilustoja naamalla muutama lisää, muisti astetta hatarampi, pinna aavistuksen verran kireämmällä ja niin edelleen. Aivan, kuten muinakin vuosina ollut on.

Tuohon pinnan kireyteen mennäkseni, niin pelkäänpä, että minusta on hehkeytymässä kärttyisä vanha mummu, jahka jouluja vielä enämpi nähdä saamme.

Kerronpa teille tuoreen tapauksen, jolloin pinna ei ollut kireällä. Ei, vaan se oli löysällä, johtuen täydellisestä katkeamisesta. (Siitä juohtui mieleeni oma ennustukseni kärtsystä mumskista).

Tuli tässä päivänä muutamana postilaatikkoon lehtilasku. Laskuun oli präntätty osio, jossa vuolaasti kiitettiin tilauksesta. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa, että vuolaasti kiitellään jostakin. MUTTA:  minä en ollut tilannut ko. lehteä. Jonkin tarjouksen kesällä kyllä, joka maksoi muutaman hassun euron ja jonka kylkiäisenä sai meikkejä, liinoja (sekä pöytä, että kaula), toisen lehden näytenumeroita muutaman uihan oman mieltymyksen mukaan, vuoden oikeus dollarihymyn ilmaiseen käyttöön kuljettaja kera, osallisuuden 50 000 euron arvontaan jne. jne. ja vaikka mitä jos ihan vähän liioitellaan. Se tilaus oli jo loppunut, enkä jäänyt kaipaamaan. Hivenen ihmettelin, kun ennen joulua vielä yksi numero laatikkoon kolahti. No eipä kummakaan, kun tilaus "jatkui". Grrr...

Siltä jalkojensijalta otin puhelun (minun ei koskaan pitäisi ottaa puhelua siltä jalkojensijalta).

Sain vihdoin pitkähkön maksullisen odottelun jälkeen jonkun langanpäähän (minun ei pitäisi koskaan saada ketään kiinni maksullisen odottelun jälkeen). Sanoin PÄIVÄÄ hyytävällä äänellä. Sitten nimeni, osoitteeni, asiakasnumeroni ja LASKUN numeron samaan hyytävään tyyliin.

En kuunnellut vastatervehdystä, vaan annoin välittömästi tulla kaikki patoutumat, jotka tämä asia sisuksissani aikaan sai (ja kuten terapeutit ja psykiatrit vakuuttavat, niin monien muidenkin asioiden patoutumat itse sitä tiedostamatta).  Taisin mainita paska-sanankin kerran, jos toisenkin. Langan toisessa päässä oleva henkilö ei liioin säästellyt äänijänteitään, mutta paskasta hän ei sanonut sanaakaan. Sen sijaan hän sanoi, että kyllä pitäisi lukea tarjoustilauksen maksulaput hiukan nuukemmin. KAIKKI tilaukset KAIKILLA lehdillä ovat kuulemma AINA sellaisia, että tyhmänkin pitäisi YMMÄRTÄÄ, että ne pitää itse lopettaa.

-Ja paskat!  Niin se ei varmasti ole. Te vaan siellä yritätte höynäyttää meikäläistä vanhaa ämmämuoria ja toivotte, että kyllä se maksaa, kun ei muista, että on tilannut. Minä muistan idioottivarmasti, että teiltä kaupattiin jotain paskan jatkotilausta, mutta en tarttunut kieroon paskatäkyynne ja olenkin vaan odottanut, koska paskatarjoustilaus loppuu ja...

Siihen loppui myös puhelu, mutta ehdittiin luvata tilauksen loppuminen sillä siunaamalla hetkellä. Menin rauhoituttuani hivenen varmuudeksi vielä netin kautta lopettamaan lehden tulon, mutta se tosiaan oli kuin olikin lopetettu. Pettymyksekseni peruutussivulla ei ollut kohtaa, jossa olisi voinut kirjoittaa muutamia totuuksia vielä entisten jo sanottujen lisäksi. Onneksi, sillä  minulla oli täysi työ kestää jo nekin häpeän ja katumuksen syöverit ja aallokot, joita puhelinkeskustelussa jälkeenpäin sisikunnassani syntyi. Ajattelin jo, että soitan uudestaan ja pyydän anteeksi käytöstäni. En kuitenkaan olisi saanut oikeaa henkilöä kiinni. Ellei nyt sitten hän olisi tehnyt kehotukseni mukaan ja sanonut (myös kirjallisena versiona) koko konsernin henkilökunnalle, että tämän nimiselle ämmälle ei ikinä, tässä ajassa, saa kaupata, lähettää, ehdottaa eikä soittaa enää kuuna kullan valkeana.

Minua hävetti sekin, jos kyseinen lehtitoimistosihteeri jossakin kirkollisessa toiminnassa sattuisi näkemään nimeni, niin hän varmasti  heti muistaisi puhelindiskuteerauksemme. Hän ajattelisi, että kaiken maailman munsterimuijia sitä kirkkoihin päästetäänkin runoja ryiskelemään. 

Siksipä pyydänkin tässä nöyrästi anteeksi ja yritän, siis todella yritän taas tehdä parannuksen asian päältä. Onneksi olen monen monta kertaa aiemmin jopa onnistunutkin, vaikka itse sen sanon. Nyt asia tuli liian äkkiä puskista (postilaatikosta), enkä muistanut laskea tuhanteen ( kymmenen ei olisi riittänyt alkuunkaan), kuten hyvä neuvo kuuluu. Mitään oikeutettuja puolusteluja minulla ei kyllä ole. Sivistymättömästi käyttäydyin. Se on selvä se.

On ollut niin mahtavaa, kun olemme saaneet pitää lapsenlapsiamme (kaikkia kahta) vieraanamme tämän joulun aikana. Ensin oli Vivianni, sitten Joonathan. Onni on omistaa lapsenlapsia. He ovat maailman kauneimpia, komeimpia, viisaimpia ja ihanimpia maan päällä. Ihan niin kuin kaikkien muidenkin mummujen, mummien ja vaarien ja ukkien lastenlapset ovat.

Tuli taas pelattua erilaisia pelejä ja syötyä joka välissä, lopussa ja alussa.

Niinpä tänään, kun nousimme puntarille Magnuksen kanssa havaitsimme, että laitoihimme on tarttunut kaiken maailman syömisiä  noin kolmen kilon (vähän alle) verran. Ei auttanut, vaikka otimme vanhan höyrypuntarimmekin soffan alta kehiin digitaalisen sijaan.

Tänään aloin piimäkuurin. Korjaan: piimä ja rusinakuurin. Rusina&piimäkuuri on sellainen, että piimää niin paljon kuin pystyy (minä pystyn hieman yli litran) ja rusinoita kourallinen aina, kun alkaa heikottamaan.

Kuuriin kuuluisi vielä mandariinitkin, mutta niitä ei nyt ole, enkä lähde mistään hakemaan. Ei haittaa, vaikka paino ei nyt niin kaamean nopeasti laskekaan. Onneksi takaisin kurottavaa ei sentään ole enempää. Olen nimittäin kyllä HIUKAN joulunaikaan tarkkaillut syömisiäni. En ole paasannut kaksin käsin, kuten muina vuosina. On mahalaukku sisältäpäin hiukan pienentynytkin päätellen siitä, että sinne ei enää mahdu kerralla niin paljon kuin vanhoina kauheina aikoina. Charles totesi tosin, että luulisi, että se näkyisi jo ulkoisestikin se mahan pieneminen. Kyllä se joskus näkyykin. Muutama on sanout kerran, että olet pikkusen siltä näyttäis, että olet laihtunut. Olen ottanut sen kehumisena ja tullut iloiseksi, mutta onnelliseksi.

Kehumisesta puheen ollen Magnus sanoi eilen, kun olimme lähdössä Nikolainkaupunkiin, että minä olen ylvähännäköönen mumma!

-Mumma? toistin minä kolkossa äänensävyssä kohotellen kulmakarvojani.

-Eiku mummu! korjasi Magnus.

-Mummu? toistin minä ja jääkapulat sinkoilivat suustani ja kulmakarvat aaltoilivat kysyvästi.

-Anteeksi ROUVA! älysi Magnus vihdoin sanoa.

-Niin, mikä se olikaan se adjektiivi? kysyin minä lauhtuneena ja vaikka ylvähännäköistä ei niin vaan edes unohdeta. Oli niin somaa kuulla se uudestaan palavasilmäisen ihailijan sanomana.

Uusi vuosi vastaanotettiin Tervajoen asemanseudulla Maikun ja Eerikin tykönä. Syötiin iki-ihanaa valkosipulikeittoa. Aion kysyä reseptiä. kun rookataan taas. Oli kyllä niin maukasta. Vesi herahtaa vieläkin kielelle. Rusinat eivät kelpaa kyytipojaksikaan, mutta niitä nyt vaan täytyy taas pureskella korvikkeeksi.

Uuden vuoden vieraskin meillä oli (ja on vieläkin). Katso kuvaa numero 1. Vaikka se on tummanpuhuva kuva, niin siitä käy ilmi, että Lyllanhan se siinä. Terapiakoira Lyllan från Vasa!

On muuten ihme piski. Herättää meidät muutaman kerran yössä. Joskus juomaan (siis koira juo) ja joskus pissalle (siis koira käy pissalla). Kotonansa kuulemma ei koskaan öisin tee moista.

-Se tiätää, jotta täällä lähäretähän konkuamahan alakertahan heti, kusse vähäki vikisöö, Magnus sanoi tyttärellensä. Tytär vastasi, että koira ei ikinä yöllä vikise kotona.

Nyt taitaa olla viisainta lopettaa. Viikon päästä uudet kujeet ja vinkeet jLs.

T: Kaisa Ylvänder-Mummskog

------------------------------------------------

Uuden ja erittäin vanhan raamatunkäännöksen mukaan:

Sananlaskujen kirja 16:3
Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen,
niin suunnitelmasi menestyvät.
-------------------------------------
Sananlaskut 16:3
Anna Herran haltuun sinun työs,
niin sinun aivoitukses menestyy.