Kuvissa a)matonpesuviritelmä ja b) matonkuivausviritelmä. 

Hyvin toimivat molemmat (kuten jo kolmetoista vuotta toimineet ovat).

Nämä kuvat ovat tältä vuodelta, tai siis tältä kesältä.

Tämä kesä ei ole päättynyt vieläkään. Ei, vaikka ollaan jo syyskuussa.

 Päivällä istuin puutarhassamme muovituolilla ja ojentelin kelmeää naamaani aurinkoa kohti. 

Niin käytiin, että pakko oli siirtyä omenapuun alle. Oli niin kuuma. 

Omenapuun alla piti vaan varoa, ettei pikkulapsen päänkokoisia omenoita (vaaleita kuulaita) kolahtaisi puusta pudotessaan päänuppiin. 

Omenat ovat nyt tosi kypsiä ja mehukkaita (elleivät ole muumiotaudin/ampiaisten/paskakärpästen, eivätkä omenamatojen runtelemia). 

Tänä vuonna on tullut valtava omenasato. Ovat vaan valitettavasti suurelta osin edellä luettelemieni vitsauksien runtelemia.

Toisesta lajikkeestamme (Pirje)  on Magnus keitellyt hilloa jo monta ropeellista. Enempää emme tarvitse, joten nyt vaan syödään kilpaa vitsauksien kanssa jäljellä olevia äpyleitä. 

Kerronpa yksin tein tähän alkuun myös  muistakin tilamme (!) tuotteista, kuten sadonkorjuunaikoihin on tapana tehdä. 

Viinimarjoja (pun) tuli about 100 litraa (pieni liioittelu sallittaneen). 

Viinimarjoja (pun) on pakastearkussa jemmassa vielä edellisvuosiltakin, jolloin niitä myös tuli 100 litraa (liioittelematta). Koska syömällä ne eivät lopu, olemme päättäneet alkaa JUOMAAN niitä.

Lorautan kattilaan muutaman desilitran vettä ja muutaman desilitran sokeria ja kuumennan keitoksen kiehumispisteeseen. 

Kun keitos on jäähtynyt, Magnus litistää marjat siivilän läpi ja 

TADAAAA! terveellinen nektari on valmista. 

Ei haittaa, vaikka pikkuisen pitää vilautella ikeniä, kun sitä juo, eikä sekään haittaa, vaikka ihan pikkasen närästää, kun sitä on juonut. 

Olen kantapään kautta oppinut, että nektaria ei voi juoda niin mahdottomasti kuin pitäisi, että varastoja saisi pienemmäksi.

Olenkin ollut ihan hermoromahduksen partaalla punaisten viinimarjojen kanssa.

Sanoin Magnukselle, että syksyllä on pakko leikata yksi puska maata myöden pois. Sisu ei anna myöden syöttää niitä räkättirastaillekaan.

En kerta kaikkiaan kestä tuota punaisten viinimarjojen hirvittävää jokasyksyistä määrää, joka kolmesta puskasta joka kesä tulee. 

-Niitä vartenhan pitää ostaa viidensadan litran pakastearkku, että mahtuu! Eiku kaksi viidensadan litran pakastearkkua! karjuin tuohtuneena pari viikkoa sitten, kun marjashow oli tulisimmillaan.

-Minen valamihia puskia alakaa leikkoomahan, enkä katkoomahan! ilmoitti Magnus.

-Ei sitten! Keitetään nektaria! Satalitraa nektaria joka kuukausi ja ilman sokeria! 

Niin me sitten teemme. Haemme välillä vaan Rennietä apteekista ja eiku juomaan!

Keväällä istutin kaksi siemenpussillista persiljaa laudoilla reunustettuun pienehköön penkkiin. Yhtään karvaa ei noussut pinnalle. Ei ensimmäistäkään. Käsittämätöntä!

En kylläkään kastellut niitä, mutta luulisi, että edes yksi fiunu olisi noussut pinnalle. 

Nousihan penkkiin sitä...mitä se nyt on...muroksi sitä kansankielellä sanotaan. Kasvoihan sekin ilman kastelua? Kuinka sitten ei persilja? Ensi vuonna vielä yritän (ja kastelenkin) sitten saa olla. 

Perunoita istutettiin sen verran, että vielä saadaan muutaman kerran niitä syödä.

Perunoita voisi toki istuttaa enemmänkin, mutta Magnus sanoi, että hänellä ei ole halua, eikä intoa syöttää hiiriä ja myyriä perunakellarissamme. Kattelkohot luannosta sapuskansa!

Viimekesä oli sellainen kuin nuoruudessani kaikki kesät: Aurinko helotti vuorokaudet ympäri.

Viime kesänä ei meikäläisenkään tarvinnut kertaakaan vetää villasukkia kinttuihinsa, eikä kiskoa kevyttoppatakkia niskaansa. Ihmeellinen kesä.

Tapahtuipa semmoinenkin kummajainen, että piti koneellisesti jäähdyttää sisätiloja. 

Hankimme kymmenisen vuotta sitten ilmalämpöpumpun ja vasta tänä vuonna ymmärsimme lopullisesti, kuinka hyvä hankinta tuli tehtyä.

Olen aina sanonut, että kahdesta en luovu: Turun sinapista ja Magnuksesta. Nyt on pakko sanoa, että kolmesta en luovu: Turun sinapista, Magnuksesta ja ilmalämpöpumpusta.

Niin ne sitten mennä hurahtivat, ne kolme kuukautta, joiden aikana uhosin miettiä, jatkuuko mhvv joo, vai ei.

Yleisön pyynnöstä jatkan! (Yleisö: erään kirjaston johtajatar).

Hänet tapasin 1700-luvun markkinoilla ja sanoi aina lukevansa mhvv:n ja pyysi, etten vielä lopettaisi. Sitten toinen syy, etten lopeta maanantairaapustelua: kesän aikana on tullut kaksi (twå) uutta lukijaa. Sellaista, jotka ovat oikein rekisteröityneetkin. TÖT TÖT TÖT TÖTTÖRÖÖÖ! (Tuossa tavanomainen iloinen torventöräyttely uusien lukijoiden, ja tietenkin muidenkin, kunniaksi).

Lukijakuntaani kuuluu nyt 77 kirjautunutta jäsentä plus tietenkin ne miljoonat (kuten eräs Eerikki sanoisi) muut lukijat.

 

Toivon, että tuleva syksy antaa runsaasti kirjoitettavaa. Muutakin kuin ainaista valitusta, kuinka särkee sieltä ja kuinka täältä. 

Toivon myös, että tulevan syksyn alkavat projektit antaisivat kivaa kirjoitettavaa. 

Kaikki entiset ja edelliset projektit ovat menneet tuuskallensa. Niin laihdutus-, kuin monet muutkin. En edes muista, mitä niitä oli. Jotakin vedenlutkutusta aamuisin jne,

Yhden uuden projektin olen jo alkanut. Nimittäin saven levityksen naamalle saunoessa. 

Se on aika vaikea projekti läpivietäväksi. Magnusta pakkaa naurattamaan hiukan liikaa. 

Täytyy kuitenkin kestää. Ja, jos häntä oikein kovaa alkaa naurattamaan, niin kuka estää minua hieromasta savea hänenkin naamaansa? 

Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

T: Kaisa Mudbastu-Sistskrattare

---------------------------------------------------

SINUN TULEVAT PÄIVÄSI HÄN TURVAA, HETKESTÄ HETKEEN,

HÄNELLÄ ON VARATTUNA APUA YLLIN KYLLIN, VIISAUTTA JA TIETOA.

SIIONIN AARRE ON HERRAN PELKO.

JESAJA 33:6