Kuvissa menneen, ihanan kesän haisuja ja haikuja.

Ylemmässä kuvassa istun (vaikka ei näy) syömässä eväitä Orisbergin ihastuttavan tekojärven rannalla.

Näyttäisi kuvasta katsoen, että on lämmin ja leuto sää, mutta kuva hiukan valhettelee. 

Lämpöasteita ei ollut NIIN paljon kuin viime kesänä yleensä oli. Tuulikin oli tukevaa ja puuskaista. Piti pitää tiukasti leivänpäällyssallaadeista kiinni, etteivät olisi lähteneet lentoon. 

Muistaakseni jokunen, pitelystä huolimatta, lähtikin. 

Onneksi paksut makkaranlättyset sentään pysyivät paikallaan. Lättysten perään olisin kyllä juossutkin. Jos olisivat tulleet lentomatkan päätteeksi hiekkaisiksi, olisin putsannut enimmät pois ja syönyt makoisiin suihin. Kyllä tuo saunanedusta aina puhtaampi on kuin meikäläisen köökin pöytä.

Minä en ole turhan kranttu, mitä syömisien yli-, super- ja hyperhygieenisyyteen tulee.

Se, että istuin tuulisena, mutta kauniina kesäpäivänä tekojärven rannalla, selittyy alakuvan näkymän kautta. Siinä on kuvattu Orisbergin taideleirin puuronsilmä: Tila, jossa meitä taiteilijoita ahersi kukin oman taideteoksen kimpussa. 

Minä piirsin leirillä kuvia tulevaan kirjaani, joka on nimeltään Viksu Viilipytty. Siitä olen useasti ja runsaasti jo ennenkin täällä (ja muualla) revitellyt.

Leirin jälkeen eivät kuvat (eikä kirja) ole sanottavasti edistyneet. 

Päinvastoin. Olen nimittäin lukenut moninaisia artikkeleita kirjoista ja niiden menekistä, mikä ei ole ollut omiaan lisäämään intoja kirjoituksiin, eikä piirtelemisiin. Lukemani artikkelit ovat lässäyttäneet ja lamaannuttaneet sen vähänkin piskuisen innon, mikä aika ajoin aivonystyröitä kutitteli.

Kirja on kuoleva kapistus (kuulemma). Siis kannellinen ja käsiin otettava kirja.

Digitaaliset ja sen semmoiset opukset kyllä tulevat lisääntymään ja voimaan paksusti (kuulemma).

Mene ja tiedä. Voi olla, että asia on juuri noin. 

En ole liioin ollenkaan varma, haluavatko nykyajan lapset lukea jostain ihme piikkisiili Viksusta, jonka on kirjoittanut joku ihme Kaisa Jouppi Hälävänmutkan Letkutieltä?

Toisaalta koskaan ei tiedä, ellei kokeile ja yritä. Ja onhan sitten olemassa ainakin kässäri (joka ei mihinkään kustantamoon kelvannut) jota lukea, jos lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapset joskus tulevat uteliaiksi ammoin kuolleesta esiäidistään, joka kuulemma kirjoitteli ja piirteli.

Pitääpä tarttua taas kirjoituksiin ja piirroksiin, että saan ne valmiiksi, ennenkö aika jättää (kuten kuolemankoukkaaminen hienostuneemmin ilmaistaan). 

Ihan toimetonna minä en kuitenkaan, mitä taiteen saralla toimimiseen tulee, ole ollut.

Partiolaiskuvan, joka kesällä kerran tilattiin, olen onneksi saanut melkoperäisen valmiiksi. 

Enää puuttuu kuvassa olevasta kyltistä tunnussanat. Se, mitkä ne tunnussanat ovat, on minulla vielä pimennon peitossa. Ne eivät tarttuneet minuun sinä ainoana ja yhtenä kertana, kun partiokololla lapsena kävin.

Eikö joskus maailmassa ollut semmoistakin ilmassa, että ne olisivat olleet: AINA VALMIINA? 

Ehkä laitan kylttiin vain THINKINGDAY MUISTELEMISPÄIVÄ, kuten saamaani ohjelappuun oli kirjoitettu.

Viikolla oli vaalivalokuvaus. Olen ehdolla Isonkyrön seurakuntavaaleissa. Vaalinumeroni on 36.

Listalla, millä meikäläisenkin uusi kuva aikanaan näpöttää, on 14 muuta varteenotettavaa ehdokasta. Varteenotettavia ehdokkaita on toki muillakin listoilla. Runsaasti. Valinnan varaa on, joten nyt kaikki uurnille! Niin Isossakyrössä kuin muuallakin. 

Isäni sanoi aina, että ei pysty urputtamaan, ellei käy äänestämässä. 

Olin aina isin tyttö ja tein aina, kuten hän opetti. Äänestän aina, kun on äänestyksen aika. 

Mikään urputtaja en luonteeltani kuitenkaan ole (noh, Magnus voi olla toista mieltä). 

Mottoni on: Poikes kaiken maaliman urputus, teherähän asiahan kuin asiahan parannus! 

(Ans kattoo, kuinka tämmöönen sloukani puroo). 

Uutta valokuvaani en nyt tähän hätään tänne saa esille. Se on toisella koneella ja vaihtamisiin ja lähettämisiin menee aikaa ja tupakkia. Ainakin meikäläisen tasoiselle nörtille.

Kuvaajalle lähetin kiitosviestin, että nyt on tapahtunut niin, että hän on saanut palon, paljon paremman kuvan kuin on malli!

Vaalikoneen kysymyksiin vastailin muutamana päivänä. Sinne ei vielä pääse äänestäjät niitä lukemaan. 

Korjailemaan niitä vastauksia toki vielä pääsee, mutta mitäs niitä muuttelemaan. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Menkää ihmiset äänestämään seurakuntavaaleissa. Se, jos joku kannattaa!

Uutta ohjelmapätkää Pohjanmaan radio Dei:hin käytiin Magnuksen kanssa äänittämässä keskiviikkona. Magnus puheen ja minä henkäilin parikin runoa putkeen.

Siinä niitä lukiessani ajattelin, että tämäkin kohta olisi pitänyt kirjoittaa noin ja tämä kohta näin. 

Siinä hetkessä ei käynyt kumminkaan enää minkään korjaaminen. 

Muutama takeltelukin nauhalle piirtyi. Ei voinut mitään. Panenkin toivoni Jussiin (äänittäjään). 

Hän varmaan tietää niksit, joilla toistot, kurnutukset, liika syvään hengitykset yms. niiskutukset, saa pyyhkäistyä pois.

Samana iltana, kun oli äänitys, oli KD:n piirihallituksen kokous Laihialla. Raijan ja Pentin(nimiä ei muut.) kodissa.

Asialistan pykälät sisälsivät hyvin painavaa asiaa, koskapa kolmenistuttavan soffan jalkapyörät prätkähtivät ja kaffikupit säröilivät.

-Istuukko sinä sen soffan päällä? kysyi Magnus huolestuneen näköisenä, kun kerroin asiasta.

-En muuten istunut. Siinä istui kolme ihan tavallisen kokoista ihmistä.

Magnus oli huojentuneen oloinen. Ei tarvinnut lähteä kaivamaan työkalupakkia varastopytingistä.

Viimeviikon kalenteriaukeamalle on kirjoiteltu menoja ja vinkkejä jos jonninmoisia, mutta kaikkiin ei vaan päässyt. Sen verran tuli viikolla Vaasassa käytyä, että voitiin ottaa terapiakoira Lyllan tänne Letkutien rauhaan. Jos nyt mistään rauhasta voidaan puhua, kun hiirenkillerit paukkuu yötä päivää! Tuntuu, että kaikki lakeuden viiksivallut (so. hiiret) ovat ottaneet makuuhuoneemme kulkuväyläkseen. Valitettavasti vaan, ne, jotka makuusoppeemme änkeevät, eivät enää ikinä pääse kertomaan muille viiksivalluille, että sinne, kun meet, niin siihen loppuu valluttaminen. 

T: Kaisa Vallutö-Viikstenskog

----------------------------------------------

Psalmi 127:1-2

Jos Herra ei taloa rakenna,

turhaa näkevät rakentajat vaivaa.

Jos Herra ei kaupunkia vartioi,

turhaa vartija valvoo.

Turhaan te nousette varhain,

turhaan valvotte myöhään

ja raadatte leipänne tähden.

Yhtä lailla Herra antaa omilleen,

vaikka he nukkuisivat.