Pitää vähän laittaa jo väliaika tietoa, ettei kukaan vaan luule, että maanantai-bloggaukset loppuakseen ovat ottaneet. Ei sinne päinkään!  On vaan osunut juhlapäivää maanantain kohdalle ja ensi maanantaillekin osuu, joten ihan hyvä on hiukan raottaa mennyttä- ja edellistäkin viikkoa.

Edellis- ja sitä edellisviikkoon viikkoon kuului tietenkin siivousta ja muuta munklausta, kuten  ruoanvalmistusta ja leipomista ja sen sellaista. 

Nyt onkin sitten huusholli niin siivottu, että ei entisekseen tuntisi (vrt. yläpuolella olevat kuvat). Ainakaan yläkerran komeroa ei entisekseen tunne. Sen verran valtaisa muutos on tapahtunut.

Kyseiseen komeroon ei ole ollut menemistä ainakaan pariin vuoteen. Jaa, että miksikö? No, sinne ei kertakaikkisesti, eikä yksinkertaisesti ole päässyt. Heti ovella on ollut sellainen röykkiö tavaraa, että jos toisen jalan jotenkin on johonkin väliin saanut tukittua, niin toista ei ole saanut mahtumaan mihinkään kohtaan. Sama kaaos oli ovensuusta eteenpäinkin. Peräseinään saakka.

NYT komero on melkomoisen tyhjä. Nekin harvat tavarat ja vaatteet, mitkä siellä ovat, ovat siisteissä pinoissa siistien kaappien hyllyillä. 

Takapihallamme loimusi tulessa useampana päivänä muhkeita kasoja, joista nousi muhkea ja sankka savu. Onneksi ilmat suosivat. Hönkä nousi miltei kohtisuoraan ylös, eikä jäänyt kirveltämään meidän, eikä naapureiden silmiä. Ainakaan kovin pahasti.

Löysin siivoussession aikana "ikuisesti kadoksiin" joutuneen kesäsandaalinikin.  Valitettavasti vaan yhden. Sydän karrella tipautin sen poltettavien kamojen- keräyspussiin. 

Ei mennyt kuin paripäivää, kun komeron viimeisten tavararöykkiöiden alta löytyi se toinenkin. 

Oli kuitenkin liian myöhäistä. Toinen sandaali oli jo poroksi palanut ja ilmaan haihtunut.

En jäänyt itkemään noiden kauniiden valkonyöristen sandalettien perään. Ilo siististä komerosta oli niin huikea ja kaiken alleen peittävä.

Sovimme, että välttyäksemme jatkossa siltä, että komero muistuttaa sudenpesän oviaukkoa, laitamme kukin tavaramme järjestykseen, mikäli niitä komeroon roudaamme, emmekä heitä niitä kaaressa ovelta sinne sun tänne, kuten tähän asti.

Mielenkiintoista nähdä onnistuuko aikeemme. Vielä kaikki on järjestyksessä. Olen näinä joulunajanpäivinä usein käynyt ko. komerossa seisoskelemassa. 

Joululaatikot (lanttu ja porkkana) onnistuivat tänä vuonna erityisen hyvin. Myös joululeivonnaiset (tortut ja kahta sorttia pisketit) onnistuivat loistavasti ja tulevat taatusti syödyksi alta aikayksikön.

Magnuksen taatelikakut sen sijaan lissahtivat pahasti. Jopa niin pahasti, että Magnus sanoi, jotta soli viimeenen kerta, (sista kanku, ruots.) kun hän taatelikakkuja teköö. Siitäki hualimatta, vaikkei ikää enää sais! Mitä tuallaasia  likissattuja mätkyjä vaivootteloo? Tyhyjän saa tekemättäki.

Minä, jos joku, tiedän tunteen. Sen verran olen elämässäni kaikkeni yrittänyt leipomusten eteen ja tuloksena on ollut lissahtanutta ja lässähtänyttä mitä milloinkin. Nisua, leipää, limppua, kakkua jne. j

Jouluaattona Catherine perhekuntineen tuli tänne Hälvän Letkutielle. 

Söimme maittavan jouluaterian. Jouluaterian, johon on vuosia kuulunut tismalleen samat sapuskat:

Joululihapullat, joulusalaatti, joulumaksa- ja lanttulaatikot, rosolli ja silli, joulusuolakurkku, joulukinkku ja joulusinappi.Jälkiruuaksi tupunttia kermavaahdolla. 

Jos joku uusista lukijoistani ei tiedä, mitä on tupuntti, kerrottakoon, että se on sekahedelmäkiisseliä. Sillä erotuksella, että kiisseli on liian lievä sana tässä kohtaa. Sementti olisi lähempänä totuutta. 

Tänä vuonna sementtikin oli liian lievästi sanottu. 

Minuakin jo kauhistutti kauhoessani keitosta tarjoiluvatiin. Päätin, että nyt en vatkaa kermaa ollenkaan, vaan jokainen saa luruttaa kermapurkista kermaa lautaselle tupuntin sekaan. Saisi paremmin nieltyäkin, kun olisi jotain lientä seassa.

Catherine ilmoitti jyrkästi, että kerma on vatkattava. Ei kuulemma sovi seinillekään, että tupuntin kanssa ei ole tupunttia kermavaahtoa.

No, okei. Mikäs minä olen kenenkään makutottumuksia muuttamaan. Vatkasin kerman kunnon vaahdoksi

Hyvin näytti tupuntti&tupuntti maistuvan. Itse en pystynyt syömään lusikallistakaan. 

Osittain se tietenkin johtui siitä, että minä en tätä nykyä pysty syömään paljoa kerralla. Sehän on yksinomaa hyvä, ellei se johdu mistään kaameista palleatyristä, tai sen sellaisesta.

Vielä en voi mennä lääkäriin asian kanssa. Voin vain kuvitella, mimmosta diagnoosia tohtorilta pökkäisi, kun olevaisten runsaine kilojen kanssa lyllertäisin vastaanottohuoneeseen ja valittaisin lääkärille, että en pysty syömään PALJOA.

Aattoillaksi menimme Asevelikylään. Joimme joulukahvit kaikkine jouluun kuuluvine leipomusherkkuineen ja juustokakkuineen.

Sitten tuli joulupukki. Tuttu joulupukki. Magnus Alarikki Jouppi. 

Kaikki olimme tietenkin olleet mahdottoman kilttejä ja lauloimme tyytyväisinä Joulupuu on rakennettu-laulun.

Minä sain lahjaksi vuoden 2019 kalenterin (vaaleanpunaisen), huulipunan, kynsilakan, kynsimanikyyrin, vanttuut, rasiallisen karkkeja, valokuvakehyksen valokuvineen, hajuvettä ja kaksitupsuisen pipon. Jälkimmäisen olin itse ostanut itselleni, kun arvellutti, saanko ollenkaan mitään lahjoja?

Joulunaika jatkuu. Onneksi tänään pääsin jo minäkin punttisalille. Kauhea hakkaava yskä on tähän asti estänyt salille menon. 

Tänään oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, ettei tarvinnut ensitöikseen herätessään ja silmänsä aukaistuaan yskiä suoliaan (ja vähän muutakin) pellolle. 

Magnus on vihjaillut, että tämmöistä yskää ei ole olemassakaan ja kehottanut menemään lääkäriin.

Kuinka voi mennä semmoisen taudin kanssa lääkäriin, jota ei ole olemassakaan? 

 Sellainen yskätauti paranee vain yskimällä. Ysk...ysk...ysk…

Seuraava bloggaus on sitten... ysk... ysk...ensi vuonna. Keskiviikkona 2.1 2019.

Hyvää loppuvuotta! :D

------------------------------------------

Jesaja 9: 4-5

Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet

saappaat,

kaikki verentahrimat vaatteet

poltetaan,

ne joutavat tulen ruoaksi.

Sillä lapsi on syntynyt meille,

poika on annettu meille.

Hän kantaa valtaa harteillaan,

hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala

Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.