Töt...töt...töt...töttörööööö! 

Iloinen torventöräytys heti näin alkuun. Sivustoni on saanut upouuden lukijan! 

Tervetuloa, Tikkuus, lukijoiden sankkaan joukkoon. Kahdeksaskymmenes olet, joka kirjautunut olet. On teitä muitakin toki näitä blogejani lukemassa. On, vaikka ette ole mihinkään kirjautuneetkaan. Teistä olen myös ikionnellinen. 

Ja myös teistä, jotka jaksavat kommenteerata tänne, vaikka en aina vastaakaan. 

Luen ällätikun kanssa aina joka ikisen ja iloitsen. 

Kiitos teille kaikille, jotka olette siellä ruudun toisella puolella. Olette tärkeitä ja arvokkaita. 

Mitä siitä tulisi, jos itselleni joutuisin vaan kirjoittamaan? Ei yhtään mitään!

Tämänkertaisen alun ensimmäinen kuva kertoo uudesta harrastuksestani: 

SAKSAN OPISKELUSTA.

Ostin Joonathanilta 8, hänelle tarpeettomaksi käynyttä saksan oppikirjaa. Charlesilta sain 3 kirjaa. 

Ne kun luen läpi, niin enköhän minä osaa muutakin änkyt...sanoa kuin, että ich liebe dich. 

Olen minä koulussa saksaa lukenut aiemminkin. Muutaman vuoden aikuisiällä lukiossakin. 

Jotakin sanoja muistuukin aika hyvin mieleen, kun olen selaillut kirjoja sieltä ja täältä.

Systemaattisesti olen lukenut ykköskirjasta nyt parisenkymmentä sivua (niistäkin puolet on kuvia).

Tätä menoa jos jatkan, niin olen lukenut kirjat läpi vuonna 2069. Olen silloin 123 vuotias.

Sanovat, että kieltenopiskelu estää muistisairautta ja dementoitumista. Samalla viisiin kuin ristisanatehtävien tekeminenkin kuulemma.

Minusta kielenopiskelu on kivempaa kuin ristisanatehtävien ratkominen (ja helpompaa). Ristisanatehtävät nostavat verenpainetta. (Tämä on oma diagnoosini).

Ristisanatehtävää ratkoessani ottaa nimittäin ihan hirveästi hermoihin, kun ei saa jotakin sanaa mahtumaan sille varattuun tilaan. Kirjainruutuja pitäisi, melkein aina, olla vähintäin yksi enemmän. Useasti kaksikin.

Niinpä aloitin systemaattisen saksanopiskelun ristisanatehtävien ratkomisien sijaan. 

Ans olla, saa sitten katsoa 123-vuotiaana, oliko apua? Onnistuinko pitämään muistin kirkkaana?

Pakko on jotakin alkaa tekemään asian, eli muistin, eteen.

Nimittäin, tässä päivänä muutamana löysin kahvikuppini (onneksi tyhjäksi juodun)) jääkaapista. Sanotaan, että ihminen alkaa panna tavaroita kummallisiin paikkoihin, kun hänellä alkaa muisti sassaroida. 

Charles muistutti tässä kohtaa minua myös karkkipussista, jonka olin työntänyt pakastelokeroon taannoin kaupasta tullessani. 

Siitä karkkipussista en olisi niinkään huolissani, koska ne näyttävät kiireen keskellä maissi&herne-pakastevihannespussukoilta. Niitä olin myös ostanut ja asianmukaisesti pakastimeen viskellyt. Lohdutti myös  muisto työajoiltani. 

Asiakas kertoi laittaneensa lompakkonsa pakastimeen jauhelihanyssäkän kanssa. Lompakko oli löytynyt vasta sitten, kun jauhelihaa oli tarvittu ruuan laittoon. Hän ole ehtinyt kuolettaa pankkikorttinsakin siinä hötäkässä.

Magnus lohdutti minua muistamattomuudestani ja tavaroiden outoihin paikkoihin tukkimisistani sanomalla, jotta soot niin muis maalimois koko aijan. Sumpitää miättiä uutta runua ja minkälaasia korttia sumpitääs piirtää ja niin erelleen...

Se kyllä lohdutti, mutta...olen ollut elämäni aika paljon muissa maailmoissa ja siitä huolimatta pannut tavarat oikeisiin paikkoihin. Likaiset astiat tiskikoneeseen. En jääkaappiin.

Eli näistä edellä kertomistani syistä olen alkanut saksankielen opiskelun. HELLO! MEIN NAME IST KAISA UND ICH KOMME AUS HÄLÄVÄNMUTKA!

Toinen alussa oleva kuva on minusta, kun olen Palosaaren kirkossa lausumassa omitekemiäni runoja. Kuvassa heilutan runokirjaani ja pidän varmasti myös samalla myyntipuhetta.

Kuva ei ole ihan tuore. Viime lauantaina olisi saanut näpsäistyä färskimmän. Olimme nimittäin Magnuksen kanssa tuossa samassa kirkossa pyydettyinä esiintyjinä (!)

Magnuksella oli puhe ja minulla runoja.  Kotimatkalla Magnus sanoi minulle:

-Solit, kuule, ihan kakskymppisen näköönen siälä pöntöös. Tuumasin vaan ittekseni, jotta toiset ei vaa vanhene ollenkaa!

Olipa kauniisti sanottu melkein 73-vuotiaasta vaimosta! 

Ajattelin kyllä, että nyt ei Magnus enää näe niiden vaaleanpunaistenkaan sydänsilmälasiensa takaa enää kunnolla. Viittäkymmentäkolmea vuotta nuoremmalta näyttäminen tuskin on mahdollista. Ainakaan kovin kirkkaalla valaistuksella.

Oli, tai ei, olin hyvin otettu noista sanoista. Magnus on aina osannut vaimonkehumisen jalon taidon.

Tiistain kohdalle oli kalenteriin kirjattu ylös kolme eri menoa. Äänitys klo 11, virsien laulamista Anna-Maijan tykönä klo 12 ja KD:n piirihallitusken kokous Östermyrassa klo 18.

Muut päivät sitten ammottavatkin vitivalkoisina.

Jännää, että joskus sattuu samalle päivälle useampi meno ja vielä jännempää, että niihin kaikkiin pääsee menemään. Tämä tiistai oli sellainen.

Äänitys radio Deihin meni vanhalla rutiinilla ja kärinöillä. Tänään ohjelma tuli ulos. Ainakin kaksi kuuntelijaa ohjelmalla oli. (Minä ja Magnus).

Östermyrassa olimme Raijan ja Pentin kanssa hyvissä ajoin. Jopa niin hyvissä, että ehdin käymään perillä Ässässä. Aioin ostaa Runebergin torttuja kotiin vietäväksi, koska oli Runebergin päiväkin.

Löysin heposti Runebergintorttu hyllyn, vaikka oli vieras kauppa kyseessä.

Hylly ammotti tyhjyyttään. Naama valkoisena kuiskasin ohikulkevalle naiselle. että Runebergin tortut ovat loppuneet. Ei ensimmäistäkään missään!

Nainen hymyili surumielisesti ja sanoi: -Minä en onneksi aikonut niitä ostaakaan.

Myyjältä vielä epäuskoisena kysyin, että ovatko tortut tosiaan päässeet tekemään välipään?

-Ne loppuivat jo aamupäivällä, sanoi myyjätär iloisesti.

No joo! Onneksi kokoukseen oli joku tuonut pistaasipähkinäpussin. 

Niitä minä söin niin paljon, että toiset eivät saaneet niistä montaakaan. Pistaasipähkinät ovat sikahyviä, mutta...hyvin olisi vielä lasehtinut pari runekreenintorttuakin.

Torttujen ja pähkinöiden syömisestä puheenollen muistui mieleeni, että olen nyt laihtunut KUUSI kiloa! Tahti on ehkä hidas, mutta tällä ikää ei saa hosua. 

Jos oikein hosuu laihduttamisen kanssa, niin voi olla, että aviomies ei kovin usein kaksikymppiseksi tituleeraa. Ainakaan päivänvalolla. Helposti krussahtaa joka paikasta, jos äkkiä laihduttaa.

Taidekerhossa puhuttiin tänään taiteesta ja musiikista.

Viimekerralla puhuimme lehmien lypsämisestä. Masa-Etias-opettaja  arveli, että lehmien pitää olla koko ajan tiineenä, että ne lypsävät.. 

Sanoin, että eikös sitä ihmiseltäkin tule maitoa vasta sitten, kun on synnyttänyt? Tulimme siihen tulokseen, että näinkin asia on.

Magnus meinaili kotona, kun kerroin asiasta, että nykyajan lehmät on jalostettu lypsämään. 

Jotenkin sekin tuntui oudolta, enkä kyllä hetihätää asiaa allekirjoita. Magnus on maatalon poika, että luulisi hänen tietävän, mutta...

Tuli sitä maitoa nyt kuinka hyvänsä, niin hyvää se on. Ei montaakaan päivää sitten, kun taas yritettiin somessa todistaa, kuinka vaarallista tuo valkoinen nektari on.

Sehän ei pidä alkuunsakaan kutiansa.

Minä pidin parin vuoden paussin maidonjuomisessa. Sen seurauksena kynnet halkeilivat ja olivat kuin silkkipaperia. Nyt olen juonut kaksi mukillista päivittäin ja kynsilläni pääsisi puuhun, jos muuten vaan jaksaisi kiivetä.

Ikinä en lopeta maidonjuontia. Sitä pitää tuoda minulle vellitaloonkin, jos siellä se ei ole ruokalistalla.

T: Kaisa Mjölkbröst-Wellihouse

-----------------------------------------------------

Psalmi 27:1

Daavidin psalmi.

Herra on minun valoni ja turvani,

ketä minä pelkäisin?

Herra on minun elämäni turva,

ketä siis säikkyisin?