Nämä kuvat ovat muutaman viikon takaisia. 

Ne on otettu pihapiiristämme (alimmainen) ja Letkutien päästä (ylimmäinen). 

Ylimmäisessä kuvassa käy jo ilmi, että olen kuin varjo entisestä. Vielä sitä ei huomaa kuin kuvassa, mutta jahka eletään vielä pari vuotta ja kuuri etenee,  niin jo alkaa Lyyli kirjoittamaan, kuten harvinainen sanonta kuuluu.

Töt  töt töt töt töttö röö! 

Uusi lukija on merkkautunut sivustolle jo toista viikkoa takaperin ja töräytykset olisivatkin tietenkin kuuluneet jo viimemaanantain postaukseen, mutta kun on harva pää, niin on harva pää.

Onneksi tänään muistin töräyttää tervehdysfanfaarin. Ja miksi muistin, niin tietenkin siksi, että kirjoitin oikein kalenteriaukeamalle asiasta.

Tervetuloa joukkoon tummaan TUIJA RAJALA! 

Terveoloa joukossa te kaikki muutkin lukijani. 

Lämmittää niin mahdottomasti mieltä, kun olette langoilla.

Mahdottomasti lämmittää myös mieltä, kun kuulee, että joku oikein odottaa aina maanantaina ja miettii ja käy kurkkailemssa, että koska se blogi oikein ilmestyy eetteriin.

Blogin ilmoilletulo kestää usein siksi, että illalla on piirustuskurssi. Se kestää puoli yhdeksään saakka. No, ennenkö olet ajellut kotiin, syönyt (jotain hyvin pientä ja vaatimatonta) ja näyttänyt kurssiteelmyksiäsi Magnukselle, niin kelli on helposti puoli 10 ennen kuin alkaa tapahtua mitään.

Tänään piirustuskurssilla juttelimme kaffipaussilla hiukan siitä, kuinka kamalaa on, jos sattuu olemaan hajuallergia. Hajuallergikko saa hirveän laattakohtauksen, jos jollakin on hajuvesiä ynnä muita linimenttejä truiskittuna ympäri kroppaa. Minulla laatta lentää vain, jos hajusteet ovat PAHANhajuisia. Hyvänhajuisia tekisi mieli nuuskuttaa lähietäisyydeltä ja kysellä mitä merkkiä ovat ja mistä ostettu? 

Puhuimme kahvipaussilla myös hiukan meikeistä. Masa_Etias-ope  kauhisteli, kuinka ennen vanhaan neitokaiset laittoivat naamallensa kauhean väripakkelikerrosken. 

Siihen minä loihe lausumaan, että olen 55 vuotta käyttänyt erästä samaa ja tiettyä väripakkelia. Kerroin poskiani pullistellen, että minulla oli juurikin, sillä samaisella hetkellä, kyseistä paklinkia melkoinen kerros naamalla.

Siihen sitten muut sanoivat, että hyvin on luonnollisen näköinen meikäläisen pärstäkerroin, mitä väriin tulee (poskipäihin sivelen aina huulipunaa. Sen niksin opin äitikullaltani). 

Kerroin myös syvällä rintaäänellä, että haluan pärställeni samanmoisen pakkelin myös maatessani arkussa. Siis kuolleena. Tälle nauroimme makeasti. Amerikassahan arkkunaamameikkaus on vedetty tappiin saakka kampauksineen sun muineen.

Käyttämäni värivoidepakkeli alkaa olla harvinaista herkkua kauppojen hyllyillä. Se on valitettavaa.

Onneksi tyttäreni Catherine, mamman väriainetta nuorena naamalleen pursotettuaan, huomasi myös sen erinomaisuuden ja on sitä aina siitä asti käyttänyt. Hän tietää, mistä sitä netin kautta tilataan ja tilaa äidilleenkin tuubin samalla kuin itselleen.

Kyseisestä meikkivoiteesta johtuu, että olemme molemmat hyvin siloposkisia! (Yskii vaatimattoman näköisenä). Siloposkisia ainakin silloin, kun kyseistä voidetta runsaasti naamatauluillamme kiiltelee.

Minun kohdallani suurimpia jurmuja pärstäkertoimellani on madaltanut myös vanhan kunnon N-ivea (nimeä hiukan muut.)

Löysin jokunen kuukausi sitten uudenmallisen VIHREÄN purkin kyseistä ihmelinimenttiä (tavallinen värihän on sininen). Uusi koostumus ei onneksi haise N-ivealta. Ehdin nimittäin viidessäkymmenessäviidessä vuodessa hiukan siihen jo kyllästyä.

Elikkä: jos sinulla on ruttuja, tai muunlaisia paukamia, tai finnejä naamataulussasi, osta N-iveaa ja LdB Bronzea ja DADAAAA!...poskesi ovat kuin persikan puolikkaat (ainakin pimeässä).

Muistatte varmaan sen, kun kerroin, että kerran lääkärivastaanotolla ollessani (en muista syytä) näytin vastaanoton loppuminuuteilla lääkärille ohimolleni ilmestyneitä länttejä? 

Kysyin olivatko ne tohtorinkin mielestä alkavaa psoriasista? (Olin idioottivarma, että ne olivat).

-Eivät! Kyse on vanhuuden röhelmästä, vastasi lääkäri tietokonettaan näpytellen.

Hän oli kyllä oikeassa, sillä eihän psoriakseen N-iveatkaan auta, mutta vanhuuden röhelmään tuntuisi näin tekevän. Ainakin yhdessä LdB:n kanssa paksusti siveltynä.

Keskiviikkona olin KD:n paikallisosaston johtokunnan kokouksessa Kukkulantiellä Ewen ja Matin kotona. Laitoimme asiat ja pykälät halki, poikki ja pinoon ja joimme päälle hyvät kahvit nisuineen päivineen.

Seuraavana päivänä ajelimme, Magnus ja minä,  Nikolainkaupunkiin ja siellä Lähetyssoppeen myymään käsitöitä ja muuta tilpehöörejä, joita taitavat kädet ovat lähetyksen hyväksi myytäväksi vommustaneet.

Minä pidin ruokatunninkin. Lähdin kaupungille kävelemään. 

Aikeena minulla oli mennä ostamaan se pyörryttävän ihana, musta fyrryboncho, jonka viikko sitten eräässä liikkeessä olin bongannut. 

Pihjuuttani en silloin ollut sitä ostanut, vaikka mieli teki. Hintakaan ei ollut päätähuimaava: 16 euroa.

No, eihän sitä enää löytynyt. Tietenkään. Olisihan se pitänyt arvata, että aina löytyy 60 tuhannen ihmisen seasta joku, jolla on sama maku kuin minulla.

Myyjätär yritti kaupata minulle kaulaliinaa ja kevätpipoa, mutta niitä en tarvinnut. Olisin tarvinnut fyrrybonchon. Oli nimittäin tiedossa viikonlopputapahtuma, jonne se olisi ollut kiva pukea ylle yhdessä kellohelmahameen kanssa. Ei auttanut sitten muu kuin tyytyä parinumeroa liian pieneen ja kittanaan tekonahkajakkuun.

Mainitsemani viikonlopputapahtuma oli jokavuotinen ihana naistenpäivätapahtuma Suomen Ryttylässä. Minulla ja Laylailla (nimi muut.) on ollut kunnia ja ilo saada olla vetämässä naistenpäivien aamurukoushetkeä jo useana peräkkäisenä vuotena.

Aamurukoushetki alkaa klo 7! Minulla oli kännykkä tyynyn alla herättämässä klo 5.30.

Varmaan moni selviäisi lyhyemmälläkin varoitusajalla, mutta meikäläisellä kestää kaikki niin kauan.

Heräämiset ja puleeraamiset ottavat oman aikansa. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enämpi kaikkeen tuhraantuu aikaa ja tupakkia. (Selvennettäköön, että tupakkaa olen nilkonut viimeksi vuonna 1987. On vaan niin hauskaa käyttää tuota sanontaa, että johonkin menee paljon aikaa ja tupakkia).

Kaikki edeltävät valmistelut itse rukoushetkeä varten sujuvat minulta ja Laylailta  jo rutiinilla. Iloitsen sydämestäni tästä tehtävästä ja varsinkin tehtäväkaveristani Laylaista. Olemme ihmisinä kuin kaksi marjaa: Vadelma ja mansikka. Silti kaikki sujuu kuin rasvattu. Se johtuu siitä, että meillä on niin mahtava ja hieno Pomo. Maailmankaikkeuden paras Työnantaja.

Minä ymppään omaan rukousosiooni aina myös omitekemiä runojani. 

Sunnuntaiaamun rukoushetkesä luin toiveikkaita keskiviikkorunoja, jotka oli numeroitu. En lukenut niitä numerojärjestyksessä ja silti joku tilaisuuden lopussa huomasi, että runo numero 3 oli jäänyt lausumatta. (En ollut sitä aikonutkaan lukea).

Tulinko minä iloiseksi ja otetuksi!? Leuat lotisten lausuin runo numero kolmosen, vaikka ei pyydettykään.

Totisesti olisi taas mukavaa, jos meitä  ensivuonnakin kutsuttaisiin naistenpäiville. Voisin lausua toiveikkaita keskiviikkorunoja 10-40:een! (No vitsi, vitsi).

Rukoushan se toki on se tärkein ja hienoin pointti aamurukoushetkissä. 

Ryttylään mennään aina junalla. Vuosi vuodelta junat ajavat sikakovempaa, matkapakaasi painaa  enempi ja vaihtoasemien rullaportaat ovat korkeammat, toimimattomemmat ja rikkinäisemmät kuin männä vuonna.

Onneksi matkatoverit ovat vuodesta vuoteen aina yhtä mukavia. He haluavat kantaa matka-pakaasiani, huolehtia unohtuneista tavaroistani ja niin edelleen ja niin edelleen. Olen jälleen kerran mykistynyt onnesta ja ilosta.

T:Kaisa Happybär-Glädjeskog

---------------------------------------------

Psalmi 23

Herra on minun paimeneni,

ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille,

hän johtaa minut vetten ääreen,

siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni,

hän ohjaa minut oikeaa tietä

nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,

en pelkäisi mitään pahaa,

sillä sinä olet minun kanssani.

Sinä suojelet minua kädelläsi,

johdatat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän silmieni eteen.

Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,

ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Sinun rakkautesi ja hyvyytesi ympäröi

minut

kaikkina elämäni päivinä,

ja minä saan asua Herran huoneessa

päivieni loppuun asti.