Yläkuvassa yksityisen pururatamme loppumetrit. Tuossa kohtaa käyn kääntymässä. Tuohon kohtaan on matkaa porraspäästä laskettuna 650 metriä, eli 1300 meeteriä edestakaisin. Kun siihen lisää 5x postilaatikolla käymisen plus navetantaustan kiertämisen, tulee tulokseksi 2.2 kilometriä. Ei huono! Ja sekin lähipururadassa ja navetantaustassa on plussaa, että voi välillä käydä sisällä hörppäämässä vettä ja hyysikässä, jos siltä tuntuu.
Olen hyvin onnellinen yksityisestä pururadastamme (josta, kuten muistatte, ei ole meidän omaa yksikään korsi, enempää kuin multakokkarekaan).
Lenkkeily sujuu meikäläiseltä jo aika luihkeasti. Toki hengästyn yhä edelleen vain viisikymmentämetriä kuljettuani, mutta tuntuu kuitenkin kuin henki kulkisi jo piskuisen paremmin kuin kuukausi takaperin.
Ehkä hengitysvinkumiset johtuvat vain huonosta yleiskunnosta ja juhlavasta painostani, eikä mistään astmoista enempää kuin ahtautumisistakaan. No, se selviää jahka puhallan taas sen kahdenviikon session.
Magnuskin huitelee pururataa pitkin jo kuin hirvi konsanaan. Saa sii, kuinka hyväkuntoisia senioreja meistä kehkeytyykään?
Alakuvassa on uusi piirtämäni onnittelukortin aihio. Papukaija. Kuva on kyljellään, mutta en osaa keikauttaa sitä suoraan. En löydä masiinastani kohtaa kuvien oikeinpäin keikauttamiseen. Tiesin sen kyllä jo kuvaa nurinpäin ottaessani ja asia otti jo silloin pattiin saatikka sitten, kun aloin ohjeita ja kohtia koneestani etsimään.
Olen kerran nähnyt mitenkä se tehdään, mutta en muista sitä pätkääkään. On kurjaa, kun muisti alkaa sassaroimaan. Tosin en ole hyvänmuistin aikoinakaan ikinä ollut mikään tekniikan ihmelapsi. Hyvä, kun mikroa ja pyykinpesukonetta osasin käyttää. Ostimme nekin päleet aina mahdollisimman simmpeleitä. Niissä oli (ja on ) korkeintaan kaksi namiskaa: on ja off. Se riittää.
Kuvasta sen verran, että onnittelukortin kortista tekee pilvenlongissa seisovat onnea-sanat. Aion tukkia pilviin vielä mahdollisimman monta iloa-sanaa.
Jos sinulla on ideoita onnittelukortin aiheiksi, niin otan ilolla vastaan.
Viimeviikolla Magnus kävi katsastuttamassa Saab Turboni mallia 1995.
Kertaheitolla meni läpi. Siitä siihen, etteivät katsastusmiehet pyytäneet ostaa.
Päästöt ja imut olivat viimeisen päälle kohillaan. Toivon, että saan ajaa hienolla hyrysysylläni vielä monia vuosia. Niin kauan, kun ajokortin minulle myöntävät. Toivon, että myöntävät niin kauan kuin elän. Eli toivottavasti sinne sadanvuoden huippeille.
Viimeviikolla me Krelliläiset (Kristilliset eläkeläiset) järjestimme kahvikalaasit palvelutalolla.
Koska oli laskiaistiistai, niin tietenkin tarjolla oli myös laskiaispullia. Hyviä laskiaispullia olivatkin, vaikka välimöhnänä olikin vadelmahilloa, eikä mantelimassaa.
Sain lausua tilaisuudessa omitekoisen runon nimeltä "Ennen kaikki oli paremmin".
Sain runsaat abloodit, kuten kaikki muutkin, jotka ohjelmaa esittivät ja puheita pitivät.
Tapasin tilaisuudessa tutun henkilön. Hän sanoi muistavansa minut ylenpalttisen hyvänmakuisista pullistani, joita olin kuulemma vuorollani tuonut matonkutomapiiriin (sellaisessakin olen joskus ollut, vaikka minulla on peukalo keskellä kämmentä ajatellessanikin maton sun muun sellaisen tekoa).
Olin enemmän kuin otettu tuosta muistamisesta. Että joku muistaa minut leipomistani pullista? Käsittämätöntä! Tai no, muistan minäkin ihanan Tuulikin, jonka pullat olivat NIIN hyviä, että en ymmärrä, kuinka joku osaa NIIN hyviä pullia yleensä tehdä?
-Kuinka nämä on näin kaamean hyvänmakuisia, sain kysytyksi.
-En minä tiedä, vastasi Tuulikki. -Olisko syynä se, että laitan pienen hyppysellisen suolaa kananmunavoiteluun?
Voi olla, että se oli syynä. Ehkäpä minä silloin niissä kutomapiiripullissa olin noudattanut Tuulikin neuvoa.
Kun nyt tuli puhe leipomisista ja paistamisista, niin tänään meillä paistettiin lättyjä. Hiivaleipäjauhoista. Muita jauhoja ei ollut. Tai no, ruisjauhoja kyllä, mutta niistä tulisi varmaan liian änkyröitä lättyjä. Hiivaleipäjauhotkin olivat siinä rajamailla. Hyviä kumminkin olivat. Varsinkin, kun näläkähänsä söi.
Joku ehkä kaipaa tarkempaa analyyssiä mitä hiivaleipälättyjen makuun tulee No, hiukan pääsee kuusalle, kun ajattelee, miltä sämpylät maistuisivat paistettuina ja sokerinsantaa päällä. ;)
Niin hyviä ne kumminkin olivat, että toistekin paistetaan, jos vehnäjauhot ovat loppuneet ja lättyjä pitää saada.
Viime viikon kalenteriaukealta poimin vielä pari merkintämenoa: Virsipiiri lauantain kohdalla ja sunnuntaiseurat sunnuntain kohdalla.
Meitä on neljä pariskuntaa, jotka vuorotellen, kahdenviikon välein, käymme palvelutalolla laulattamassa virsiä ruoka- ja oleskelusalissa.
On ilo katsoa, kuinka monet vanhuksista osaavat virsiä ulkoa. Minä en osaa kuin kolme virttä ulkoa. Virret 332, 499 ja 563 sujuvat ulkomuistista kuin vettä vaan. Niissä ei ole kuin muutama värssy kussakin.
Olen aina ollut huono oppimaan mitään ulkoa. Katkerana muistona postivirkamiesurani varrelta ovat pakolliset postiliikennekurssit. Kaikki olisi mennyt enemmän kuin hyvin ja olisin läpäissyt kurssit loistavin arvosanoin, ellei olisi pitänyt luetella ratapätkiä oikein ja nurinpäin ULKOA.
Haloo! Siis kaikki asemat Suomen valtion rautateillä ! Minä en oppinut niitä ikinä. Kävinkin kurssin loppuun vasta silloin, kun ulkoaosaamisen pakkopykälä oli kumottu.
Pakkopykälän aikana tankkasin yötä päivää asemia vihkonen kädessä. Välillä peitin sivun ja yritin solkottaa niitä muistista. Kovasti tuli aukkokohtia ja oli pakko luntata.
Huomautettakoon, että Magnus oppi asemat siinä sivussa kuunnellessaan tankkaustani. Etu- ja takaperin. Eikä siinä kaikki. Myös tyttäremme Catherine oppi ne, vaikka ei osannut vielä oikein kunnolla puhuakaan.
Erään kerran oikein tankattuani ja änkytettyäni pysähdyin hartaasti miettimään MIKÄ se seuraava asema oikein oli?
-UTTI, kuului leikkikalulaatikon suunnalta selvällä suomenkielellä. Vilkaisin vihkoa ja...Uttihan se.
Catherinekin ilahtui ja laittoi tutin takaisin suuhunsa.
Ulkoaoppimattomuuteni takia en ole voinut alkaa teatteriharrastustakaan oikein täysin rinnoin.
Olen kyllä ollut draamaryhmässä aikoinani Vaasassa asuessamme. Siinä ei tarvinnut muistaa ulkoa mitään. Kunhan muisti liikkua esilukijan kertomuksen mukaan. Sen minä muistin. Minun roolini oli melkein aina sama: suuri kansanryhmä. Meitä oli about viisi (5) siinä ryhmässä.
Ne olivat mukavia aikoja ne.
Sunnuntaiseurat olivat niin mukavat ja kotoisat kuten seurat aina ja kaikkialla.
Minulla oli kahvinkeittohuki ja ihan mielelläni siinä toiminkin. Touhukkaana aloin keittää sumppia seuraväen juoda ja kuten usein ennenkin kaikissa kahvinkeittopaikoissa mittalusikka usein käy: kahvimittalusikka oli hävinnyt! Päätin, että kun lakkaan köyhtymästä teetän itselleni hopeisen kahvimittalusikan ja laitan sen kettingillä kaulaani killumaan mennessäni kahvinkeittovuoroon. Ei tässä muu hyvi.
T: Kaisa Sumpsten-Kaffevatten
----------------------------------------------
Psalmi 145:17-19
Herra on kaikessa oikeamieinen,
hän on uskollinen kaikissa teoissaan.
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi,
sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.
Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät,
hän kuulee heidän huutonsa
ja auttaa heitä.
1 kommentti:
Ihana tuo papukaija :)
Lähetä kommentti