Yläkuvassa viimekeväinen (ellei aikaisemmaltakin keväältä, kun tarkkaan mietin) kuva tupasemme ympärillä olevasta kurttulehtiruusuaidasta. 

Kurttulehtiruusuhan herää loistoonsa vasta kesällä jatkaen loistettaan myöhään syksyyn. Se levittää lonkeronsa joka paikkaan ja sitä ei saa kitkettyä pois kuin järein asein. 

Kyseinen ruusuhan on koko maassa hävitettävien listalla ja meillä on myös aloitettu toimenpiteet. Aiomme ottaa jossain vaiheessa esiin myös ne järeät aseet so. Roundupin. Tähän asti olen moista asetta kavahtanut, mutta nyt ei taida muu hyviä.

Magnus on kihnuttanut käsisahalla kaikki pinnalla näkyvät kränkyt ja polttanut ne komeassa nuotiossa taivaan tuuliin, mutta kuten tiedämme, kurtturuusu vaan tykkää sahauksista ja leikkauksista. Jopa niin, että se moninkertaistaa vesomisen ja nostaa nuppinsa sekä entisistä, että ihka uusista kohdista. Meilläkin ruoho- (lue:sammal) nurmella pökkää ruusupiikkimattoa joka neliösentillä. Paljain jaloin-tepastelusta ei voi uneksiakaan. Paljain jaloin-tepastelusta nurmella ei voisi kyllä uneksia muutenkaan. Syy on se, että on olemassa maahan pesänsä pykäävä ampparilaji. Sen tulin nurmikollamme tepastellessani joitakin vuosia sitten kantapään kautta tietämään. 

Alakuvassa on yrtti, jonka Magnus on onnistunut plantaasiltamme hävittämään kokonaan.

Kyse on jättibalsamista. Äitini nimitti kyseistä kasvia pritkukukaksi. Äidin keksimä nimi sopii tälle kasville kuin nyrkki silmään. 

Kun siemenkotaan koskee, vaikka ihan hipaisemalla, ampuu pritkukukkabalssami siemenet sellaisella faarttilla ilmaan, että joka kerta pitää peljästyä. Ihme yrtti ja hauska. Ymmärrän kyllä, että hauskuus loppuu, kun huomataan, että kaikki paikat ovat täynnä kyseistä kasvia (mikäli mahtuvat lupiinien ja kurttulehtiruusujen sekaan).

Kuva on otettu Vilpolan taka-aakkunasta. Siellä niitä kukoisti uskomaton määrä, kuten kuvasta voi aavistella. Koko komeus ei edes näy ikkunasta. Niin muhkea määrä niitä oli.

Kuten arvata saattaa, pinkissä kalenterissani viimeviikon aukeama on lumivalkoinen. 

Jos jotakin jonkun päivän kohdalla ehkä lukeekin, on se yliviivattu. 

Kuulumme Magnuksen kanssa riskiryhmään (iän puolesta), joten emme voi mihinkään osallistua, emmekä mihinkään mennä. Emmekä haluakaan. Noudatamme säädöksiä ilomielin. Ne ovat meidän parhaaksemme. Emmekä suinkaan ole ainoita, keitä säännöt ja sääntelyt koskettavat. 

Käsittämättömässä tilanteessa ollaan kaikki. Niin Suomessa kuin koko maailmassa.

Lauantaina Catherine toi meille kahdeksi viikoksi purtavaa. 

Joimme ulkona kahvit ja Catherine myös juuri pouhotettua hernesoppaa. Pidimme huolta, että turvavälit pysyivät koko ajan säädöksien mukaisena. Enempänäkin. 

Minä huutelin pyykkitelineen luota kuulumisia ja Catherine puolestaan seinänvierustalta, jonne isänsä oli roudannut toppapäällysteisen tuolin ja puutarhapöydän rakkaan tyttären istua. 

Onni on omistaa tytär (jos kohta tietenkin poikakin). Kahden viikon kuluttua, jos tarvetta on (ja kai sitä on, koska rakastan maitoa) sovimme, että me puolestamme ajamme Nikolainkaupunkiin jonkun kaupan kaukaisimpaan parkkipaikankolkkaan ja Catherine käy kaupassa ja tuo pussukat takakonttiimme.

On tarpeetonta edes mainita, että turvavälit ja kertakäyttöhanskat ovat kuvioissa koko ajan mukana. Catherine on tarkka ja viisas tyttö. Kiitos vaan! En usko, että tuli tarpeeksi kiitettyä. Sitä vaan toljotti ja ihmetteli tilannetta ja ryysti pahvimukista kahvia ja haukkasi pullaa.

Vaikka olen karanteenissa, ei minulle ei aika tule pitkäksi. Ei ole koskaan tullut. Olen piirrellyt taidepiirin tehtäviä kotona. Piirikin on peruttu koko  kevääksi. Syksyllä sitten uusin innoin jLs.

Skannaamme viimeisimmän työmme opettajalle, joka antaa siitä arvion. Odotan hyvää arviota, koska kuva tulee Viksu Viilipytty-kirjaan. Mitä semmoisella kuvalla tekee, jos huonoa arviota pökkää? Ei mitään!

Olen myös lenkkeillyt sinnikkäästi. Tupasemme ympäri kulkee 320m:n polku. Olen reitin itse suunnitellut. Sitäkin pitkin on kiva roudata, jos ei pääse yksityiselle pururadalle kävellä tömpöttämään. 

Joskus yksityinen pururatamme  ja jäävät on niin pehmoisessa kunnossa, että lenkkarit eivät pysy jalassa, vaan uppoavat ja jäävät velliin kiinni (pieni suurentelu sallittaneen?)

320 m:n tupalenkin varrella, Vilpolan edessä, on lumikasa. Teen kasaan joka kierroksella sauvalla kolon, että tiedän monesko kierros on menossa.  

Viimeviikolla kasa oli kivikova. Siihen ei saanut tehtyä minkäänsorttista painallusta, vaikka kuinka taukuroi. Keksin ottaa sorakasasta pieniä kiviä ja niitä sitten pudottelin lumikasan päälle  yhden kerrallaan, kun kurvasin ohi.

Pakko on ollut ottaa varmistuskeino avuksi, että tietää kierrosten oikean lukumäärän. 

Olen huomannut, että ilman merkintöjä pakkaa kierrokset mielessä tuplaantumaan. Sen enemmän luulee kiertäneensä, mitä hengästyneemmäksi tulee. Luulee kiertäneensä jo seitsemän kertaa, vaikka todellisuudessa on rahjustanut vasta viiskertaa.

Lauantaina otin taloussakset ja pätkäsin itselleni kunnon otsatukan. Kolme klipsaisua ja valmista tuli.

Menin näyttämään Magnukselle uutta luukkiani ja hän sanoi, jotta HIANO!

Magnus sanoo aina kaikesta, mitä teen, jotta hianua on! 

Olen hyvin tyytyväinen Magnuksen arviointeihin ja alkanut uskoa niihin. Ei kukaan jaksa 54:ää vuotta valehdella.

T: Kaisa von Saxen- Hienonen

--------------------------------------------------

Jesajan kirja 55:1-3

Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa

veden ääreen!

Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa,

ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää,

ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!

Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä,

mikä ei ole leipää,

vaihdatte työstä saamanne palkan

siihen, mikä ei tee kylläiseksi?

Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin,

te saatte nauttia parhaista herkuista.

Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni,

kuulkaa, niin saatte elää!

Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne

ja lupaan olla liitossani uskollinen,

niin kuin olin uskollinen Daavidille.