Tänään Magnus siivosi yläkuvassa näkyvän kammarimme Pääsiäiseksi.

-Onkahan liika varhaasta? hän kysyi.

-Voithan sä siivota muutaman päivän kuluttua uudestaan, sanoin minä lohduttavalla äänellä.

Vastaus oli väärä, mutta Magnus kuitenkin tarttui kuin tarttuikin imuriin.  

Työnsä päälle paiskasi hän ansaitusti köökin sohvalle selkäänsä ja hermojaan lepuuttamaan (Kts. alakuva). (Kuva on melkein autenttinen. Veeti vaan pitää sulkea mielessään kuvasta pois, koska se ei meillä tällä haavaa ole.)

Minä en edes meinannut tarttua mihinkään siivoushommaan. Jaa no...kyllä minäkin vaimeasti meinasin ja suunnittelin kaivavani staattisen pölyhuiskamme komeron uumenista ja huiskivan viiden kuukauden pölyt seiniltä ja taulujen päältä, mutta meinaamiseksi jäi.

Täällä vinttipöksässä, joss nyt istun ja kirjoitan, uumoilin imuroivani parin kuukauden pölytollerot sängyn alta ja joka paikasta pois, mutta uumoiluksi jää. 

Huomenna on uusi päivä ja uudet tollerot.

Tunsin aamulla itseni jotenkin huonovointiseksi. Tähän asti olen tuntenut itseni aika hyväkinkuntoiseksi. Nyt jotenkin aivan kuin pyörrytti ja sydänalaa kolotti.

Tähän saakka ja viime aikoina päivittäiset lenkkeilyt ovat piristäneet minua ja mieltäni.

Tänään tuntemukset olivat toiset. 

Ihmettelin asiaa ja sanoinkin Magnukselle, että olen ehkä nyt tullut siihen ikään, jolloin sanotaan, että toiset päivät ovat parempia kuin toiset. 

Muistan, kun äitini tuli siihen ikään. Siitä lähtien hän kertoi, kuinka hän heti herättyään aina  kuunteli itseään saadakseen tietää mimmonen päivä on tulossa? Hyvä, vaiko huono? Ei mennyt kauaakaan, kun hän tiesi, että huonosti tulee pyyhkimään, tai hyvin menee, mutta menköön!

Pidin sitä silloin hyvin outona juttuna. 

Kuinka voi ja mistä voi heti tietää, ilman, että olisi mitään sen kummosempia tauteja (äidillä kyllä oli. Kaikenmoisiakin, mutta tasasesti), että minkälainen päivä tulee? Sitäkin muistan ihmetelleeni, että huonoja ja hyviä päiviä ei ollut kuin yksi. Harvoin oli kahta huonoa päivää peräkanaa, tai hyvää.

Outoa.

Joka tapauksessa tänään minulla oli huono päivä. Ensimmäinen alkujaan ja toivottavasti viimeinen pitkään aikaan.

Siinä huononolon kanssa kärvistellessäni, muistin jutteluni ihanan Aune-tätini kanssa. (Hän on jo taivaan kodissa).  Joka kerta tavatessamme hän myös kertoi huonoista ja hyvistä päivistään. 

Muistin erityisesti sen, kuinka hän sanoi, että lasillinen kirkasta, raikasta, kylmää vettä auttaa asiaan kuin asiaan. -Niin huonoa oloa ei olekaan, etteikö siihen vesilasillinen auttaisi, Aune-täti sanoi kahvia siemaillen.

Niinpä tänään sitten kulauttelin kylmää vettä mennen, tullen ja palaten. 

Ja niin siinä kävi, että huono olo pyyhkäistiin tipotiehensä. Aune-täti oli oikeassa, kuten aina.

Määrätty aika on elämässäni alkanut, mutta siihen auttaa kylmä vesi.

Se, että esineet ja tavarat menevät koko ajan hukkaan, kuuluu myös vanhuusaikakauteen ja siihen ei auta mikään.

Sanoin Magnukselle, että ei tavarankatoamiskausi ole niin vaarallinen kausi kuin luulisi.

Antaa vaan kaiken olla ihan rauhassa hukassa. Olen huomannut, että kyllä kaikki löytyy. 

Se vaihe, että alkaa epäilemään, että tavarat varastetaan, on jo kamalempi juttu. Toivottavasti siitäkin selvitään (tai toivottavasti sitä semmoista aikaa ei tule ollenkaan).

Mainitsin tuolla jo hiukan lenkkeilystä. Olen ollut siinä aika ahkera. Innostusta ja ahkeruutta enensi sekin, kun kännykkääni asennettiin Sports Stracker. Sports Stracer mittaa ja ilmoittaa ajat ja kuljetut meeterit sekunnin ja metrin tarkkuudella. Tai, niin minä luulin. 

Kävi ilmi, että kone lisää piikkisuoria matkoja ihan omasta päästään. Tai, niin minä taas luulin. 

Sellaista tapahtuu kuulemma vain, jos GPS ei ole päällä. 

No, en minä semmoisia GEEBEEÄSSIÄ tiennyt olevankaan. Väitin Magnukselle, että niin ja niin pitkästi olen lenkkeillyt, kun kerran kone niin sanoo. Piste.

Hiukan kyllä itsetykönäni ihmettelin, miksi joku lenkki on kilometrin pidempi kuin se ennen ollut oli?

Sen pidemmän määrän ja luvun minä Magnukselle kuitenkin aina sanoin, kun hän kysyi. 

Kysymme aina toistemme lenkkimäärät ja olemme salaa iloisia, jos olemme onnistuneet kävelemään enempi kuin toinen.

Papua Uudelta Guinealta saakka tuli tietoa ja ohjetta, että ellei GPS ole päällä, mittaustulokset huitelevat niitä sun näitä. 

On se nyt hiukan harmi, kun pitääkin lenkkeillä enemmän, että saa saman tuloksen kuin ilman GPS:sää. ;)

Viikko on mennyt karanteenin merkeissä ja ties kuinka kauan vielä meneekään. Ei voi mitään. Tai voihan sitä. Aina voi rukoilla. Niin me Magnuksen kanssa olemme tehneetkin. Rukous auttaa moneen asiaan. Itse asiassa kaikkiin.

Kalenteri alkaa olemaan valkoisempi ja valkoisempi. Paljon on menoja, jotka on vaan pitänyt pyyhkäistä punakynällä yli ja siirtää iloisempaan tulevaisuuteen. Sekin vielä tulee!

Catherine toi täydennystä muonavarastoomme lauantaina.

Olin unohtanut kirjoittaa listaan: 2 isoa kennoa kananmunia. 

Siinä tulikin tenkkapoo, kun aloitin pullanleipomisen. Taikinaan tarvittiin 4 kpl kananmunaa plus voiteluun pari mokomaa lisää.

Onneksi hätä ei ollut ollenkaan sen näköinen kuin luulin. Ei sinnepäinkään.

Muistin taas ihanan Aune-tätini. Erään kyläilykerran aikana keskustelimme kahvipöydässä leipomisesta. (Aune-täti leipoi mm. sellaisia marjapiirakoita, että en ikinä ole sellaisia ennen saanut, enkä liioin jälkeenpäinkään).

Aune-täti kertoi leiponeensa lapsenlapselleen pullaa, jossa ei ollut ollenkaan kananmunia.

-Kuinka sellaisia leivotaan? kysyin minä.

-Taikinaan ei laiteta kananmunia, sanoi tätini.

Minä tein tätini ohjeen mukaan ja pullista tuli maittavia. Magnus voiteli ne tarkasti, kieli keskellä suuta, kahvilla ja minä lyttäsin jokaisen pullan sisälle suuren klöntin voita. Päälle kanelisokeria. 

T: Kaisa Klöntskog-Sockerpull

-------------------------------------------------------

Psalmi 91:11-16

Herra sanoo:

-Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.

Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

Kun hän huutaa minua, minä vastaan.

Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,

pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.

Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä,

hän saa nähdä, että minä autan häntä.