Israelistapa taas kuvia, mutta taaskaan en muista mistä kohtaa.
Muistan ajatelleeni,tuota ensimmäistä kuvaa näpsiessäni , että kuvaamani kasvi oli kuin "anopin kieli". Minulla on aikoinaan ollut tuon näköinen yrtti ja sen nimi oli nimenomaa ANOPIN KIELI. Tosin se minun kukkaruukussa kasvava kukka oli tietenkin suunnattoman paljon pienempi.
Tosin sitten taas tuo kuvassa oleva kukkanen kuvaa minun omaa suussa olevaa "anopinkieltäni" ehkä paremmin: paksu ja terävä.

Helteinen ja hektinen viikko on takanapäin.
Neljäskymmenesviides hääpäivämme hulahti ohitse jo edellisviikolla. Kuluneet vuodet ovat kuluttaneet myös meitä hääparia aikalailla, vaikka seesteisiä ja auvoisia ovat vuodet olleetkin.
Päättelin sen siitä, että Vivianni parisen viikkoa sitten meillä ollessaan, tuli köökkiin silmät teelautasen kokoisena minun ja Magnuksen vihkikuvaa näytellen.
- KUKA NÄÄ ON? hän kysyi kummastuneena.
- Siinähän on minä ja paappa, vastasin minä vieläkin kummastuneempana.
- Sähän oot ollu nätti! ihmetteli Vivianni.
"OOT OLLU" jäi jotenkin arvoituksellisesti soimaan päänuppiini loppupäiväksi.

Kävin maanantaista tiistaihin hoitamassa Joonathania ja Viviannia Nikolainkaupungissa.
Ei heissä kyllä mitään hoitamista ole sanan varsinaisessa merkityksessä. Ruokakupit järjestin ajallaan nokkainsa alle :)
Vivianni ilmoitti eräänä päivänä syödessään, että hän ei tykkää isoista sipulinpaloista. Eikä myöskään pienistä.
Kerroin leuka väpättäen, että sipuli ja perunat kuuluivat minun herkkuruokiini lapsena. Itse asiassa usein ei ollut tarjollakaan muuta kuin perunoita ja sipulia (tietysti myös leipää ja maitoa).
Kummasti vaan maistuivat herkulliselta kun oli nälkä ja muuta ei ollut.
Vivianni ei sanonut enää mitään.
Hiljaisesti kaavin Lyllanin ruokakupposeen sipulinpalaset, jotka neiti huolellisesti oli kasannut lautasensa reunalle.
Lyllan sensijaan, että olisi nyrpistellyt kirsuansa, hotkaisi sipulit makoisiin suihin välittömästi. Nuoleskeli vielä hyvän tovin viiksiäänkin.
Sovittiin kyllä lasten kanssa, että ei niin äänekkäästi ilmoiteta, mistä ei tykätä ja mitä ällötään. Ainahan voi joukossa olla joku, jolle kyseinen sapuska on suurta herkkua (kuten tässäkin tapauksessa minä ja Lyllan).

Perjantaina ajelin taas puntaroitavaksi kirkolle.
Kilo- ja kolmesataa grammia oli taas meikäläisestä kulunut pois viikon aikana :D
Laihdutuspunnitsija kertoi lukeneensa kolumnini uusi-Tie lehdestä. Sanoi plaranneensa sivuja ja yht´äkkiä miettineensä, että nyt livahti silmissä jotain tutunomaista.
Kaisa Jouppihan se!
Yhdessä iloitsimme, miten jokusen pussin vielä huvettua, saan laittaa uuden ja entistä ehomman ja KAPEAMMAN kuvan kolumnin kylkeen.
Siinä sitä on Viviannillakin ihmettelemistä! - Kuka tää on, aion minä vuorostani kysyä häneltä ja heilutella lehdensyrjää silmäinsä edessä.

Lauantaina myyskentelin "Runollista kirjaa" Köpingin markkinoilla Tervajoella.
Sainkin myytyä monta kappaletta kirjasta omistuskijotuksella varustettuna.
Laihdutuskuuristako lie johtunut, mutta usein siinä kauppaa hieroskellessani nenääni leijaili kaikkia maailman ihania markkinahajuja koko ajan.
Muurinpohjalättyjen, metrilakujen, nisupullien, grillimakkaroiden ja ennenkaikkea, PAISTETTUJEN MUIKKUJEN ihastuttavat tuoksahdukset miltei saivat maailman sumenemaan silmissäni aika ajoin.
Sain Magnuksen tuuraamaan itseäni (Magnus oli pääasiassa Kristillisdemokraattien arpapöydän kaupanmyyjänä Helunan, Laalaan ja Ampsun kaa).
Seurasin muikkupaistinrasvan hajuvanaa silmät ummessa ja paistopaikka löytyi kun löytyikin eräästä telttakatoksesta.Ostin itselleni seitsemällä eurolla lautasellisen näitä superherkkuja.
Tarjosin Magnuksellekin, vaikka tiesin jo etukäteen vastauksen:
- Minen syä niitä, ku niisson paskat ja sualet ja silimät mukana!
Hyvä vaan, sillä sain syödä koko mahtavan satsin yksin, kun Helunallekaan ei juuri silloin ottanut muikut maistuakseen.

Sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa Orisbergissä. Magnus saarnasi.
Orisbergistä lähdimme meren rantaan mökille Viviannin myöhäissynttäreille.
Lahjaksi ostimme snorkkelin (päivänsankarin toivomuksesta).
- Kuinka sä osaat pitää sitä truuttua niin, ettet vedä vettä suuhusi? kysäisin kiinnostuneena Viviannilta.
- En mä osaakkaan ja siksi en pidä sitä. Laseja vaan.
(HHmmm...snorkkeli maksoi 24 euroa. Pelkät lasit about 10 euroa :P)
Minullakin oli vakaa aie mennä uimaan, (kahdet simpparitkin kopassa mukana)mutta en uskaltanut.
Hirveän korkeat ja jyrkät rappuset kauhistuttivat minua. Sitäpaitsi nilkassa oleva kolo oli taas vaihteeksi ilman kattoa(lue: rupea).
Rupi irtosi, vaikka en taatusti nyt nyppinyt sitä yhtäkään kertaa. Magnus epäili aluksi, mutta uskoi sitten lopulta äityen jopa lohduttelemaankin minua:
- Ruvet aina tippuu ja sitte kasvaa uus piänempi knyylu, joka putuaa ja taas uus ja koko ajan haava piänenöö.
Noin se tietenkin on,mutta koville vaan ottaa.
Olen näin jälkeenpäin aika varma, että jos kolohaavaa ei olisi ollut, olisin uhmannut rappusia (rykäisy).

Tänä iltana meillä oli kirkolla telttakokoussarjan ensimmäinen päivä.
Sain lausua upouudesta runokirjastani (paljoa merkitsevä rykäys) pari runoa. Myityäkin sain kirjoja 8 kappaletta.
Eräs mies sanoi, että häneen oli kovasti kolahtanut lausumani näyterunoset, joten hänen säntäsi heti tilaisuuden päätyttyä kirjan itselleen hankkimaan.
Se kuulosti mukavalta puheelta ja vähän siinä omistuskirjoituskin lipsahteli, kun niin riemastutti ja ujostutti kehut.

T: Kaisa Ujonen-Riemahde
-----------------------------------------------------

Psalmi 136, jakeet 1-5

Kiittäkää Herraa, hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää jumalien Jumalaa! iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää valtiaitten valtiasta! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän yksin tekee suuria armotekoja! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän on taitavalla kädellä tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa.