Syksy on tunnelmaista aikaa. 

Tuikkuja ja valoja saa sytytellä sinne sun tänne ja samalla miettiä syntyjä syviä. 

Meikäläiselle syksy on oikeinkin tunnelmapitoista. Juuri syksyisin mieli meinaa mujuskella tummissa syövereissä ja se taas tietää sitä, että kynsivallit saavat huutia. Niistä tirraa tuon tuostakin verta alituisen nyppimisen takia. Paitsi syksyisin,  tirraa niistä hurme alituisen nyppimisen takia myös keväällä. Kesällä ja sydäntalvella kynsien sivunahkat ovat kutakuinkin sileät ja siistit.

Nyppiminen on kamala tapa, mutta minkäs teet?  Magnus uhkaa minua aina tekojulmalla äänellä, jotta mä tuun ja noppaan, jonset lopeta.

Mutta mitenkäs lopetat? Se on sellaista, kun on YLIerityisherkkä. Siis ei pelkästään erityisherkkä.

Muistan, kuinka töissä ollessani juuri syksy ja kevät olivat vaikeita, mitä kynsivalleihin tuli. 

Piti aina pitää sormet tiiviissä ja erityisessä "nipussa", ettei asiakas nähnyt revittyjä kynsinauhoja.

Noh, ne ajat ovat olleet ja menneet. Postia ei enää ole. Siis sellaista Postia kuin vanhaan hyvään aikaan oli. Kynsien nyppiminen on ja se seuraa minua varmaan hamaan vellitaloon asti. 

Ainakin, jos ja kun syksy ja kevät ovat ollakseen. Etteivät ilmastonmuutoksen takia jää pois kokonaan.

Ylimmäinen kuva on esimerkki tunnelmavalaistuksesta, jota syksyn synkän iltoina voi iloksensa asennella. 

Alimmainen kuva puolestaan on eräänlainen esimerkkikuva Magnuksen ja minun yhteisestä uudesta harrastuksesta: kuntosaleilusta!
Melkein satavuotiaaksi piti elää, että löydettiin tämä yhteinen uudeksi tekevä harrastus.

Minähän aikoinani kyllä kävin kuntosalilla. Peräti kaksi vuotta yhteen jytkyyn, kunnes lopetin.
Nyt emme lopeta ikinä! 

Aina, kun toinen sanoo, että ei mennä, niin toinen sanoo: Suu umpeen! Nyt mennään!

Kun viime lauantaina sitten reippaina ensimmäistä kertaa yhdessä riuhtaistiin kuntosalin ovi levälleen, oli vastassa Maikku (Magnuksen sisko). 

Hieman kauempana pakersi laitteiden parissa Eerikki. Maikun aviomies.

Olipa hauskaa, kun näki heti tuttuja. Vaikka kyllä kuntosalilla tuntemattomistakin tuttuja tulee. Sen verran minulla on asian päältä kokemusta.

Toivon totisesti, että kuntoilun myötä nuukahtaneet olemuksemme muuttuvat ehoiksi, eikä kukaan 86-vuotias (mies) arvuuttele minun olevan hänen kanssaan saman ikäinen, kuten männäviikolla käytiin. Kaiken huippu on, että kyseinen 86-vuotias on ennenkin uumoillut meidän samanikäisyyttä.

Ei paljon naurattanut. Ei silloin, eikä nyt.

Mutta! Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa! :D

Se, että Magnus innostui kuntojumppailusta johtuu siitä, että hänen polvensa on tuusan nuuskana. Ainakin sellaiset tunnot Magnuksella puheittensa mukaan on. Ja miksei olisi, kun tuskin kävelemään pystyy.

Paitsi lauantaina kuntosalilla, olimme myös Ilmajoella kotiseuroissa.

Ellinoora (nimi muut.) oli järjestänyt kodissaan tämmöisen ihanan tilaisuuden ja pyytänyt minua ja Magnusta vastuuseen.

Mainittakoon, että Ellinoora on pitkästi yli 90-vuotias. Oliko, että ihan 96? Minun pitää tarkistaa asia. Kunnioitettava ikä joka tapauksessa, kun yli yhdeksänkymmenen mennään. 

Ihaillen seurasin illan emännän kahvinkaatelua ja touhua. Olinpa totisesti tyytyväinen, että tuli aloitettua punttisalilla käyminen. Täältä tullaan Ellinoora!

Kotiseuroissa Magnus piti puheen ja minä lausuin runojani.

Hienosti meni. Ei jännittänyt, eikä mitään muutakaan elleskaappia sattunut.

Kotimatkakin meni hyvin, eikä yhtäkään sarvipäätä näkynyt mailla eikä halmeilla, kuten edellisviikolla näkyi. 

En muista kirjoitinko siitä viime bloggauksessa, mutta arvaan, että kirjoitin. Olen kertonut ja kirjoittanut siitä joka paikassa kuluvan viikon aikana, joten ihan varmasti myös viime maanantaina.

Iso sarvipäähirvi on todella juhlallinen näky maantiellä auton nokan edessä. Onneksi ei meinannutkaan käydä pahasti.

Keskiviikkona oli Krellin (Kristilliset eläkeläiset) syysjuhla- ja kokous Isossakyrössä.

Sinne oli minulta ja eräältä toiselta minun kaltaiseltani runoilijalta (rykii ja vilkuilee vaatimattomasti karvatossujensa kärkiä) ystävyysrunoja. Runot oli monistettu paperille ja kliistrattu seinälle luettaviksi.

Laitan joskus niitä tännekin. Ne olivat oikein hyviä, vaikka itse taas sanonkin omasta- ja sen toisen runoilijan puolesta.

 Minä sain lukea vanhojakin runojani ja suksee oli valtava. Sain myytyä monta kirjaa lähetyksen hyväksi.

Lauantaina oli Vaasan veljeskuoron 30-vuotiskonsertti Palosaaren kirkossa. Mukana oli myös Tampereen Viestiveljet. 

Kun kaikki nämä salskeat veljet yhdessä vetäisivät Kristallivirran, niin katto nouseskeli. Olipa riemukas ja kaikin puolin koskettava juhla! 

Sunnuntaina oli Seurakuntaväen listalla olevien seurakuntavaaliehdokkaiden kokoontuminen Pappilassa. Mietittiin ja ehdotettiin  kukin iskeviä ja sopivia vaalislouganeita.
Mietimme, mimmoista vaalityötä teemme jne. 

Itse ajattelin akiteerata Magnuksen ja Charlesin äänestämään minua. 

Jahka saamme vaalinumerot, aloitan vaalityön hartiavoimin. Kolme (tre) ääntä pitäisi olla melkoperäisen varmaa. 

Tänään olin seurakuntatalolla ohjausryhmän kokouksessa. Sieltä ajelin Vähäänkyröön piirustus&maalauskurssille. Olin hyvissä ajoin paikalla, joten päätin käydä kaupassa ostamassa kermaa huomista piirakkaa varten ja muutamat sukkahousut alati kylmenevien ilmojen tähden.

Silmiini osui hyllyköiden välissä kaarrellessani 30% alennuksessa oleva lohisalaattirasia.

Söin sen odotellessani ovien aukenemista. Hyvää oli, vaikka pikkusen kenkutti, että kyseistä ainetta, josta sallaadi oli saanut nimensä, ei ollut kuin kynnenmustuaisen kokoinen pipenö. Taidanpa ostaa muutaman kilon lohta ja tehdä sellaisetkin sallaadit, että pois oksat ja männynkävyt.

T: Kaisa Laxsallad-Oksanpää

---------------------------------------------------

Psalmi 33:4-6

Herran sana on tosi ja varma.

Hän on uskollinen

ja osoittaa sen teoissaan.

Hän tahtoo oikeutta ja vanhurskautta,

hänen uskollisuutensa täyttää maan.

Herra on sanallaan luonut taivaat,

suunsa henkäyksellä tähtien joukot.