maanantai 27. toukokuuta 2019


Eipä sitä viimemaanantaina tiennyt, että tänä maanantaina ollaan jo päivänvanhoja maailmanmestareita!
Kyllä piti jännätä ja huutaa. Nyt taas hetkenaikaa muistaa, mimmosta on, kun sekunnit ja minuutit ovat pitkiä ja piinaavia ja sydän jättää muutaman varvin lyömättä, veret seisahtuu, hiukset nousevat pystyyn, silmät harittaa jne...
Onnea vaan pojille ja kaikille asianosaisille!

Maailmanmestaruudesta huolimatta alkaa tämänkin maanantain mhvv. taas vanhoilla photograafeilla. Olisi hauskaa lätkiä esiin niitä paljoja ja hauskoja kuvia, joita uudella kamerallani olisin näpsinyt, jos minulla sellainen olisi. Surku on, että en ole sitä uutta kameraa vieläkään saanut äntiin hankkia. Onhan minulla toki kännykässä kamera. Aika hyväkin, mutta sillä en ole ikinä oppinut kuvia ottamaan. Kuvatessa kännykän kuvaruutuun pitää tintata sormi. (Tässä tapauksessa paremminkin ryynimakkara). Silloinhan kännykkä heilahtaa kymmenen senttiä joka suuntaan. Heilahdus ei tosin, kumma kyllä, näy kuvassa, mutta...EN TYKKÄÄ!
Esimerkiksi selfieitä olen elämäni aikana ottanut tasan yhden. Poistin sen lyhyen tarkastelun jälkeen välittömästi. Selfiestä tuli kaamea. Näkyvillä oli kaksi mustaa sierainta ja kaksi kelmeää silmäpussia ja jotakin ryppyistä ja rusinamaista  ympärillä.Ehkä otin kuvan taitamattomuuttani liian läheltä. Mene ja tiedä. Toista selfietä en tule koskaan ottamaan. En läheltä, enkä kaukaa.
Nyt annan selostuksen yo kuvista. (Olen ne useasti jo ennenkin selostanut, kuten osittain myös seuraavat jutunjuuretkin. Ei voi mtn. Sentään teille, jotka vasta viimeaikoina olette mhvv:tä ryhtyneet lukemaan, ne voivat olla uusia. Joku alkuperäinen lukijani kyllä lohdutti minua sanoen, että ei haittaa, vaikka kirjoittaisin aina samat jutut. Ne tuntuvat aina erilaisilta, kun muistan ne erilailla (taisi muuten olla tuo alkuperäinen lukija Magnus nimeltään).

Yläkuvassa on keskikamarimme vasen peränurkka. Koska kuva on vanha, ovat taulutkin vaihtuneet jo monta monituista kertaa.
Alakuvassa "keikistelen" lossilla. Olen tulossa naapuriemme häistä. Häät pidettiin Isossakyrössä Pukkilansaaressa. Sinne ei pääse kuin romanttisella lossikyydillä, joten saari on siksikin oiva paikka häitä pidettäväksi.

Ennen häitä ollaan yleensä jonkun aikaa kihloissa. Minulla ja Magnuksella oli 53:s kihlapäivä lauantaina. Monttu auki täytyy vaan ihmetellä, mihin aika on luiskahtanut? Mihin on luiskahtanut puolivuosisataa ja rapiat päälle?
Sitä ei kihlojenostopäivänä ymmärtänyt edes ajatella, että minä siitä runsaan puolenvuosisadan jälkeen Bloggeriin ja  Facebookkiin kirjoittelisin.
Tuolloin ja tuohon aikaan ei tidetty F-bookeista, enempää kuin bloggaamisista hölkäsen pöläystä. Tuolloin ja tuohon aikaan ei tosin tiedetty mistään muustakaan hölkäsen pöläystä.
Joskus sitä miettii, että olisi monessa asiassa parempi, ettei tiedettäisi vieläkään.
Lauantainen kihlojenostomuistopäivä meni kuten aina ennenkin: minä en muistanut, mutta Magnus muisti.
En yhtään ottaisi nokkiini, enkä hernettä nenääni vetäisi, vaikka Magnuskaan ei muistaisi kihlauspäiväämme. Riittää, kun hääpäivän muistaa. Sen me olemme kyllä molemmat aina muistaneet. Kerran minä jopa muistin, että se on päivää ennen kuin se on ja Magnus, että päivää jälkeen.
Siinä ei onneksi päässyt käymään kuinkaan. Muutamia päiviä ennen oikeaa h-hetkeä asia selvisi kumpaisellekin ja oltiin niin onnellisia ja toisiimme tyytyväisiä.
Tuo hääpäivän unehuttaminen on kuitenkin kaitaista siihen verrattuna, että Magnus ei tiennyt vaimonsa (siis minun) nimeä, vaikka olimme olleet yli neljäkymmentävuotta naimisissa.
-Kuule, ookkos sä ny MARIA-, vai MARJA Kaisa? Magnus kysyi täytellessään joitakin papereita, joita tarvittiin...en muista mihin.
-Täh? Tarkoitatko, että olet kaikki nämä kymmenet vuodet köllähtänyt vaimon viereen nukkumaan tietämättä hänen nimeään? kysyin äimän käkenä.
-No ku, emmä niin tarkkahan oo koskaa miättiny ja ku Kaisaa vaan käytetähän.
-Kuule! Minä olen MARJA KAISA! MARJA! Ruotsiksi BÄR! BÄR KAISA! MARJA KAISA!
-No, ny selekis! Ja kyllä mä vähä sitä uumoolinki, jotta PÄÄRHÄN soon.
En minä voinut kovin suurta mekkalaa asiasta nostaa, koskapa en itsekään tiennyt aviomieheni toista nimeä kuulutuksia hakiessani. Tasoissa ollaan, kuten kunnon avioliitossa tuleekin olla.
Onneksi tähän asti on selvitty, vaikka nimet ovat joskus hakusessa olleetkin.
Olen pikkutyttönä ihan itse keksinyt nimen. Sain kauniin nuken lahjaksi ja tahdoin antaa sille niin hienon nimen, että sellaista ei kuuna kullan valkeana olisi ennen keksitty, eikä tultaisi koskaan keksimäänkään. Nuken nimeksi tuli BDAABDA.

Viimeviikon kalenteriaukeamalla on menoja merkattu jos jonkinmoisia. Osaan pääsin, osaan en.
Minä olen kova pääsemään ja menemään. Menisin vieläkin enemmän, jos olisi mahdollista.   Pikkutyttönä minua sanottiin kyläluudaksi. Jälkeenpäin ajatellen aikuisten kanssa minä aina menin. Kinusin joka paikkaan mukaan. Eli oikeastaan aikuisethan ne varsinaisia kyläluutia oli. Minä olin vain pikkuruinen hento varpuluuta.
Ennen vanhaan kyläiltiin paljon. Mieluisa kyläpaikka oli isoäitini Viljo-velin koti. Sinne mentiin kävellen. Matkaa oli runsas kilometri, joten jaksoimme sen hyvin kävellä, vaikka emme veljeni kanssa maailmaa voelä kovin korkealta katselleet.
Perillä me lapset saimme joka kerta viiden cm:n paksuiset metwurstinpalat käteemme ja punaista vadelmalimonaadia niin paljon kuin jaksoimme juoda. Ja kyllähän me jaksoimme.
Äitini tädin luokse kun kyläreissu tehtiin, piti piti mennä kahdella linja-autolla. Täti asui Vaasan Vaskiluodossa. Sekös vasta hauskaa oli. Linjapiileissä oli tuohon aikaan todella tunnelmaa. Maisemiakin ehti tarkkailemaan, koska aikataulut eivät olleet sekuntipeliä, kuten nykyään.
Täti tarjoili kahvia ihanista kiinalaisista porsliinikupeista. MINÄKIN sain juoda sellaisesta.
Voin vakuuttaa, että ikinä, ei ikinä, ei kahvi ole maistunut niin hyvältä kuin noista kupeista maistui.
Ikinä en myöskään ole nähnyt yhtä kauniita kuppeja kuin nuo Helmi-tädin kupit olivat ja olen sentään nähnyt paljon ja monenlaisia kauniita kuppeja.
Heikki-veljeni ei annettu kiinalaisista porsliini kupeista juoda. Ei siksi, että hän oli vielä nuorempi kuin minä, vaan siksi, että hän ei juonut kahvia.
Minä ryystin kaffia kaksi-vuotiaasta lähtien. Uskon, että siitä johtuu, että olen pysynyt terveenä. Vanhuuden tuomia kolotuksia ja kivistyksiä ei oteta lukuun ja sitä paitsi niihinkin auttaa äykeät kahvimoukut.
Myöskin serkkuni Elitzabethyn luokse, kun lähdimme kyläilemään, piti kahdella linja-autolla matkustaa. Vaasan Huutoniemeltä saman kaupungin Vetokannakselle.
Matkanteosta otettiin kaikki irti, kuten myös itse vierailusta. Vieläkin tulee hyvä mieli ja olo, kun näitä kyläilyjä muistelee.

Keskiviikkona kokoontuivat Kristillisdemokraattien po:n ystävät kokoukseen kunnantalolle.
Kokous sujui hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä (meitä oli koolla kolme (tre) ystävää).
Eve oli ottanut mukaan mehua ja piskettejä, mikä oli omiaan nostattamaan tasa-arvoa ja veljeyttä entisestäänkin meidän kesken.
Ilahduin myös erityisesti siitä, että kokoushuoneeseen kapuaminen ei hengästyttänyt niin kovaa kuin tähän saakka. Oikeastaan minun ei tarvinnut ottaa yhtään ylimääräistä sisäänhengitystä (uloshengityksestä puhumattakaan). Kuntosalilla pehertäminen ja punnaaminen alkaa tuottaa hedelmää!

Torstaina olin yksin kuntosalilla (Magnus oli Östermyrassa).
En voinut salilla päästää kaikkia karoja irti, koska menin sieltäpäin suoraa Vihtorin ja Katariinan plus heidän lapsukaistensa kodinsiunaamisseuroihin.
Jos mihinkä, niin kodinsiunaamisseuroihin ei kannata mennä hikisenä ja haisevana.
Kodinsiunaamisseuroihin tulee aina paljon väkeä ja ole siinä sitten kuin et olisikaan, kun tiiviisti joudut istumaan muiden seassa.
Uskon, että deodoranttini ei pettänyt salisessionkaan jälkeen, koskapa Paula (nimeä ei muut.) istui vieressäni melkein koko ajan pientä breikkiä lukuun ottamatta.
Paitsi ravitsevaa Jumalan sanaa, saimme illan mittaan nauttia suussasulavia pöydänantimia. Söin ensimmäistä kertaa jäädykettä (tai ainakin niin HYVÄÄ jäädykettä). Siinä oli mustikoitakin. Mustikat ovat lempimarjojani (ja mansikat ja karviaismarjat ja vadelmat ja mustatviinimarjat ja puolukat ja...jne.)
Täytekakkukin oli viedä kielen mennessään (ja veikin). Olisi pitänyt pyytää reseptiä, mutta ujona mummelina en oikein kehdannut.

Perjantaina menimme Magnuksen kaa raamattupiiriin. Tämä raamattupiiri on siitäKIN mukava ja virkistävä, kun se on aina. Aina perjantaisin. Satoi, tahi paistoi, oli talvi, tahi kesä, juhla, tahi juhannus.
Siis: Perjantaisin klo 19.00 Isonkyrön seurakunnan takkahuone. Välkommen!

Lauantaina olimme vaihteeksi kuntosalilla ja sen jälkeen lämmitimme metoisen saunan.
Olikin niin kipakat löylyt, että ahdisti välillä löyhyttelemään verannalle. Kauaa ei Suomen keväässä löyhytellä tarvitse, kun nahka jo on broilerilla ja pitää kiiruusti kavuta takaisin lauteille. Noin puolitoista viiva kaksi minuuttia ja alkaa kaipaamaan lauteille ja paiskimaan napolla vettä saunankiukaalle.

Sunnuntaina ajelin yksin Nikolainkaupunkiin. Vaasan kirkossa oli Kohtaamispaikka-seurat ja meidän kahviryhmällämme oli kevään viimeinen kahvitusvuoro. (Meidän ryhmä: Leena, Timo ja minä).
Kahviryhmässä on kiva olla. Jos sinäkin koet haluavasi ehdottomasti kuulua johonkin kahviryhmään, niin meidän ryhmään mahtuu. Tarkemmat osviitat saat syksyllä, kun vuoroja taas jaetaan.
T: Bär Kaisa Kaffegrup-Bastunappo
-------------------------------------------------
Psalmi 121

Matkalaulu.
Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta,
häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua,
väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo,
hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua
eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.



2 kommenttia:

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Kiitos ihanasta kirjoituksesta. Hyvin sopii toi raamatun kohta tämän päivän elämään.
Meille tuli 44 vuotis hääpäivä, vähän vähemmän kuin teillä.
On sulla monta menoa, mä taas olen ollut koti-ihminen jo kakarasta asti ja jatkunee varmasti läpi elämän.

Rautalintu kirjoitti...

Hyvä sinä! Oot jaksanu trampata kuntosalilla.