maanantai 6. tammikuuta 2020


Alemmassa kuvassa "yksityinen"  lenkkipolkuni talvisotisovassa. 
Kuva ei ole tältä vuodelta. Tällä hetkellä lenkkipolku on paljas lumesta ja sitä pitkin on maikea askeltaa. Toissapäivänä otin sauvatkin kehiin, kun sen päästä päähän kamilastin. 
Olen hyvin iloinen kyseisestä polusta. Se alkaa melkein porraspäästä. Ei tarvitse lähteä maantielle liukastelemaan. Ei liioin tarvitse kuikuilla tuleeko autoja, vai eikö tule. Senku kävelee kepit kopisten ja ajattelee peesvärisiä ajatuksia.

Huomenna riisutaan kuusi ja nostetaan kyntteliköt aakkunoilta eteisen yläkomeroon. Joulukoristeet ovat olleet silmiemme ilona yhden kokonaisen kuukauden ja kolme viikkoa päälle!
Haikealta tuntuu riisuttaminen ja tippaakaan en ole vielä koristuksiin kyllästynyt, mutta joulu on nyt ohi ja sen mukaan toimitaan. 
Olen päättänyt, että tulevana jouluna laitan joulukuusen ja muun asiaankuuluvan rekvisiitan esille vieläkin aiemmin. Mitä pihtailla fiiliksissä, kun kerran voi fiilistelläpitkään ja hartaasti? 
Veljelläni oli joulukuusi kirkkaanpunaisine pallukoineen esillä joskus koko vuodenkin yhteen syssyyn. Kuusi pysyi pystyssä, kun sen varsi oli tungettu seinän ja patterin väliin.  Veli sanoi tykkäävänsä joulukuusesta. Sanoi myös, että jos hän jostakin tykkää, niin sellaista hän haluaa myös pitää näkösällä.  Kivasti ajateltu ja toimittu.
Aina, kun tulee aika, että joulurekvisiitat on riisuttava, tulee haikea olo. 
Keskikammari, jossa kuusi on (kts. yläkuva) näyttää monta päivää valjulta, kuten myös köökki, kun kyntteliköt eivät loista valoaan. Ei sisälle, eikä ulos.
Pian sitä kuitenkin taas tottuu siihen, että huoneissa on valjumpaa ja alkaa valju arki.
Huomenna alkava arki varsinkin tuntuu oikein sikavaljulta (paremmin tuu ja sano). 
Minun pitää tilata hammaslääkäri! 
Ennen loppiaista jo yritin, mutta ei ollut aikoja. Kehotettiin soittamaan ensimmäisenä arkena ja se on yhtä kuin huomenna. 
Minulla on sellainen tunne, että runsaasti paikattu purukalustoni on tullut tiensä päähän. 
Oli minulla kyllä viimeksikin (noin parisen vuotta sitten) hammaslääkärin vastaanotolla samanlainen fiilis, mutta MITÄÄN vikaa ei löytynyt. Ei, niin mitään. Kaikki kymmenet ja taas kymmenet paikat olivat kuulemma kutakuinkin paikoillaan ja reikiä ei paikoissa kuulemma sanottavasti näkynyt. 
Olen varma, että reiät olivat piilossa. Ne olivat (ja ovat) sen sota-ajan kauhean, mustan paikkavärkin, eli amalgamin, alla piilossa. Uskon, että sekä ylä-, että alaleukani on täynnä reikäisiä käytäviä. Sellaiset ainakin ovat fiilikset, joten ymmärtänette, että arki tuntuu nyt harvinaisen kamalalta vastaanottaa.

Mutta ei niin pahaa, ettei hyvääkin. Toisena arkena menen kampaajalle ja laitatutan kiharat. 
Kiharaidea iski mieleen taannoisella sairaalareissullani. Heti, kun antibiootit ja muut tropit alkoivat vaikuttaa kunnon kohenemiseen, aloin tietenkin kiinnostua ulkoisesta habituksestanikin eri lailla kuin taudin jyllätessä päällä. Silloin en välittänyt mistään mitään. Se on outo tila meikäläiselle, joka välittää paljon kaikesta, mikä koskee a) pukeutumista b) naamarustinkia (ripsiväri&huulipuna&alusvoide&päällysvoide&poskipuna jne. Kotioloissa pitäisi ehkä välittää vieläkin enemmän (vrt. lökäpöksyt, lökävillatakki, lökäsukat, rasvaletti jne, jne). Joku on sanonut, että pitäisi edes VÄHÄN yrittää olla sellainen, minkämoiseen aviomies aikoinaan ihastui.
Ehkä alan yrittämään. 

Noh, siinä sairaalahuoneen peilin edessä seistessäni ja hiuksiani katsellessani ajattelin, että kovasti ovat leikkauksen tarpeessa. Ajattelin myös, että kovasti harva on mummun kuontalo. Sitten ajattelin, että vaikka tukkaa on nirkosesti, niin voisivathan hapset kumminkin olla edes kiharalla. Ainakin vähän. 
Kolmekymppisenä minulla oli afrokampaus. Muistattehan sellaisen luukin? Hiukset olivat säkkärällä kuin sähköiskun jäljiltä.
Sättäsin afroaikeistani Magnukselle ja kysyin, mitä hän on asiasta mieltä?
Vastaus oli :O. Kirjoitin, että vastauksen olisi pitänyt olla :D!
Katsotaan nyt kuinka mummun käy? Kyllä minä toi sitä mieltä myös olen, että ns. afro ei kyllä määrätyn ikäisille ehkä enää mollaa ja minä olen määrätyn ikäinen. Maaliskuussa vielä määrätympi.

Upouusi pinkinvärinen kalenterini hohtaa viimeviikon kohdalla valkeana kuin hanki.
Missään ei ole käyty, eikä kukaan ole käynyt meillä. Lenkillä toki olen käynyt ja kaupassa.
Kaupasta ostin proteiinirahkaa, pähkinöitä ja Möllerin kalaöljyä. Ne ovat määrätyn ikäisille terveellistä syötävää (kuten myös liha. Niin kanan- kuin naudan plus possun. Sanoi kuka, mitä tahtoo).

Sunnuntaina meillä oli Tervajoen Ystävyydenkulmassa sunnuntaiseurat. Moni löysi sinne tiensä, vaikka ilmoittelu ontui ja sairastapaukset muuttivat melkein koko esiintymiskokoonpanon.
Iki-ihana Vaimojen Ääni lauloi suoraa sydämeen osuvia itsesanoittamiaan- ja säveltämiään biisejä.
Minä olin saanut tehtävän juontaa tilaisuudessa ja kysyin heiltä, kun he olivat laulunsa laulaneet, että miltä tuntuu laulaa noinkin läheltä oikeaa nuottia?
Kaikille laulajille ei moista kysymystä rohkene esittää. Vaimojen äänelle rohkenee. Siitäkin jo tietää, mimmonen ihana porukka on kyseessä.
Ymppäsin juontoni sekaan myös sepittämiäni rohkaisurunoja. Juontajan ei saisi muuta kuin juontaa. Sen opetuksen muistan aikoinani käymältä saarnakurssilta.
Ajattelin, että lausun vaan pari kolme runoa ja nekin lyhykäisiä. Niin myös tein ja aikataulussa pysyttiin.
Ihmiset tarvitsevat rohkaisua näinä kylminä ja ankeina aikoina.
Jeesus antaa rohkeutta. Hän antaa myös toivon ja iankaikkisen elämän. Uskomalla Jeesukseen ihminen pelastuu.
T: Kaisa Hope-Troskog
-----------------------------------

Evankeliumi Matteuksen mukaan
6:25-34
Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne,
siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte.
Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet.
katsokaa taivaan lintuja: eivät ne työtä tee, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon ja silti teidän Taivaallinen Isänne ruokkii ne.
Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Mitä te vaatetuksesta huolehditte!
Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa, eivätkä kehrää.
Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
Älkää siis murehtiko: "Mitä me nyt syömme?" tai: "Mistä me saamme vaatteet?"
Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat.
Teidän Taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, 
niin teille annetaan kaikki tämäkin. 
Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.
Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos Kaisa,sain tekstistä paljon ajateltavaa! 😀

Elina kirjoitti...

Taattua Kaisaa. Ihanaa ja ...Ihanaa.<3

Paula Hakkola kirjoitti...

Siunausta, Kaisa, taas kaikkeen ♥️

Rautalintu kirjoitti...

Joku viisas on joskus sanonu, jotta on kaks ihanaa asiaa: olohuone, ku kuusi on saatu koristeltua ja olohuone, ku kuusi on saatu heitettyä pihalle.

Mä oon ihan samaa mieltä. Se arkinen olohuone tuntuu hetken aikaa taas oikeen mukavalta, ku saa kuusen ja muunki joulukrääsän pois. Tänä vuonna meirän kuusi lähti jo uutenavuotena, ku sattuu olemahan erityysen rimpula tapaus. Ei jaksanu eres tähtiä pitää pystys vaan uhkas purottaa sen laattialle.