Olen julkaissut tällä huudilla monta kuvaa itsestäni sarjassa "Ennen ja nyt". "Nyt"-osastolta on ollut ehkä vähemmän julkaisuja, muuta siihen on hyvä syy: en pidä "Nyt"- osaston kuvista. Kommentitkin (jos niitä kirjoitettaisiin) voisivat olla: Äitisi oli vanhana sinun näköisesi, tai: kaikkihan me vanhennumme, tai: et ole päivääkään yli kaheksankymppisen näköinen, tai: ei niistä ryppyvoiteista näytä apua olevan, tai: älä välitä. pääasia, että olet terve.

Edellä kirjoittamastani johtuu, että päätin laittaa Magnuksen kuvia esille tällä kertaa. Miehet pysyvät komean näköisinä koko elämänsä ajan. Kehdosta hautaan. (Olen kirjoittanut siitä runonkin).

Magnus on omien sanojensa mukaan kaivanut puolet elämästään toiselle kuoppaa. Kaivinkoneenkuljettaja kun on.

Yläkuvassa hän kaivaa naapurin koneella navetantakamustamme. Siellä kasvoi niin komeaa jättibalsamipehkoa, että en missään ole moista nähnyt. Balsamipehkoa ei olisi ikinä saanut käsipelillä hävitetyksi. Vähän sama asia taitaa olla (ja onkin) kurttulehtiruusupehkoaitamme kanssa. Kyseinen yrttihän pitää kolmenvuoden sisällä hävittää koko Suomesta. Määräajasta on jo puolivuotta kulunut.
Magnus on sahalla kihnuttanut ruusuaitaa lestiä myöden lyhyemmäksi jo syksyllä ja jatkanut pitkin talvea. On ollut hyvät ilmat pitää takapihalla ruusuaitanuotiota.

Ymmärrän kyllä, miksi kyseisestä kurtusta on hyvä päästä eroon. On se sen verran kauhea sikiämään. Ei aikaakaan, niin kohta on pihapiirin joka neliösentti tupaten täynnä tuota huumaavan hajuista piikkipensasta. Jokaisen marjapuskan siimeksessä sojottaa terhakoita versoja ja myös pihanurmikolla pönöttää alkuja sillä siivolla, että paljain jaloin tepastelusta ulkosalla ei voi nähdä edes unta.

Joku kone pitää kyllä avuksi saada. Pelkkä lestiämyöden leikkaus ei auta. Pitänee vissiin tiputtaa jotain vähän änkyrämpää "kasvinhoito"ainetta kasvuston päälle, vaikka kyseisistä aineista en diggaakaan, emmekä ennen ole nniitä käyttäneet.

Alakuvassa on mainos, jonka piirsin niihin aikoihin, kun Magnuksella oli kaivinkoneyritys.

Mainoksessa luki: Säästä aikaa ja vaivaa, anna Manun kaivaa!

Joskus nuorena haaveilin mainostoimistopiirtäjän ammatista (jos kohta myös pikkuruisen kemikalioputiikin pidostakin). Postipuksuksi minä sitten kumminkin päädyin, eikä sekään mikään huono päätyminen ollut. Vaikka kyllä minä äskettäin, kun oli puhetta jossain porukassa palveluhalusta ja alttiudesta, tunnustin, että siinä suhteessa minä olin ehkä väärällä alalla. Jos missä, niin entisajan postikonttuureissa piti virkailijalla löytuä palvelualttiutta. Minulla se oli aika lailla joskus hakusessa.

Asiakkaat keksivät joskus selityksiä, kun eivät halunneet täyttää planketteja ja osoitekortteja. Esimerkiksi "minulta jäi silmälasit kotiin", oli yleisin selitys. 

Työtoverini (ei ollut kauaa postin palveluksessa. Hankkiutui muihin maihin ja tehtäviin) tapasi sanoa sellaiselle asiakkaalle, joka lasien unehtumista valitti, että tämä ei ole silmälasiliike. Tämä on posti!

Niin minä en sentään tohtinut sanoa. Otin kiltisti pännän käteeni ja kirjoitin kortin ja kliistrasin paketin kylkeen.

Minun piirtämäni Manu-mainos pääsi toiselle sijalle kaupunkilehdessä olleessa mainoskilpailussa. Lukijat saivat äänestää mieleistänsä mainosta.

En muistanut moista tapausta ollenkaan. Tulinkin hyvin iloiseksi, kun Magnus muistutti. Parempi tulla iloiseksi myöhään kuin ei milloinkaan. Tottapa aikoinaan (40 vuotta sitten) otti pattiin, kun ei tullut ykköseksi ja unehutin koko jutun.

Viime viikon kalenteriaukeamalla on tasan neljä merkintää: Virsilaulua Anna Maijan tykönä, Ryttylä, Ryttylä, Ryttylä. Siinä kaikki. Näyttää niukalta, mutta anti olikin sitä runsaampi.

Olen varmaan kertonut, että virret ovat aina olleet lemppareitani? Aina, eikä loppua näy.
Vaasan Tyttölyseon ajoilta (60 vuotta takaperin) alkanut lempparointi jatkuu yhä. Väitän, että taivaankannen alla ei ole mitään niin hoitavaa ja riemullista laulantaa kuin virsilaulanta on. Virsissä on suloiset sävelkuviot ja sanat lohduttavat, auttavat ja rauhoittavat mieltä elämän ankarissa aallokoissa.

Olen päässyt ryhmään, joka kokoontuu kerran kuukaudessa laulamaan virsiä Anna Maijan kotikammariin. Järjestyksessä mennään. Virsi virreltä.  Päämääränä on laulaa koko virsikirja alusta loppuun. Jokaisesta virrestä lauletaan kaksi ensimmäistä- ja viimeinen säkeistö.

Aina en ole valitettavasti päässyt mukaan, mutta viime tiistaina pääsin. Monta monituista virttä lauloimme ja vain yksi täysin vieras. Olin hyvin ylpeä itsestäni ja kiitollinen Tyttölyseon aikaiselle musiikinopettajalleni, joka opetti meille tytöille kymmeniä ja taas kymmeniä virsiä.
Olen opettajattarelleni kiitollinen siitäkin huolimatta, että hän ääneen opetuksen tuoksinassa meinaili, että olen viisaan näköinen, mutta tyhmä. (Tyhmyys ei pulpahtanut esiin virsien opettelussa, vaan nuottien).

Virret ovat ihania, hoitavia, kauniita ynnä suloisia. Olen iloinen, että olen rookannut samanhenkisen porukan. Kiitos siitä Anna Maijalle. Toivon totisesti, että pääsen mahdollisimman moniin laulajaisiin.

Virsilaulannan päälle menin muutamankymmenenmetrin päässä asuvan serkkutyttyni luokse kyläilemään. On onni omistaa ihana serkkutytty. Lizzyn (nimi muut.) kanssa me olemme olleet yhdessä jo vanhempiemme häissä. Hääkuvassakin, vaikka meitä ei näy. Olemme hääkimppujen alla (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?)
Meitä on Lizzyn kanssa joskus erehdytty luulemaan sisaruksiksikin. Mielestäni siinä ei kovin paljon ole erehdytty (vrt. hääkimput sun muut). Tykkään kovasti, kun minua on sanottu Lizzyn näköiseksi. Lizzy on nimittäin hyvin nätti.

3xRyttylä tarkoittaa tietenkin vuotuisia  naistenpäiviä Suomen Ryttylässä.
Meitä tuppautui perjantaina 4:n hengen ryhmä junaan: Leila, minä, Mirjam ja Ritva. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja kihinää. Matka meni jouhevasti, eikä niskavillani nousseet kauhusta pystyyn kuin kerran mennessä ja kerran tullessa. Niskavillani nousevat pystyyn kauhusta junan vauhdin takia. En ymmärrä, miksi pitää ajaa kiskot savuten kolmeasataa, kun vähemmälläkin ehtisi?
Pelkään, että "inhimillisestä erehdyksestä" johtuen vastaan voi tulla toinen kolmeasataa kaahaava juna ja tietäähän sen, kuinka siinä käy? Kapsäkit menevät littiin kuin myös matkustajat. Ei, en minä kuolemaa pelkää, vaan sitä, että littaantuminen ottaa kipeää.
Leilalla ja minulla on vuosikausia ollut ilo ja kunnia saada kantaa vastuuta naistenpäivien aamurukoushetkistä.
Aamurukoushetket alkavat kello 7! Eli aikaan, jolloin kotioloissa suu auki käännän kylkeä.

Joka kerta ihmettelemme Leilan kaa niitä monia naisia, jotka virkeinä ja innostuneina tulevat aikaiseen rukoushetkeen. Itsestäni sanoisin, että ellen olisi vastuunkantajana en takuula saisi itseäni käyntiin niin aikaisin. Se olisi harmi se. Jos mikä, niin rukous on sitä, mikä elähyttää, elvyttää ja virvoittaa. Niin tänäkin viikonloppuna.

Naistenpäivien sanoiksi jäi korviini kaikumaan Rallun sanat:

-Ensi vuonna Ryttylässä! 

Jos olet nainen, niin tervetuloa Ryttylään naistenpäiville ensi vuonna näihin samoihin aikoihin.
Naistenpäiviltä ei ikinä pöyröömpänä kotiin lähde kuin sinne on tullut!

Tänä vuonna teemana oli Rohkaiskaa toinen toistanne! 

Minä sain lukea muutamia kirjoittamiani rohkaisurunoja aamurukoushetkissä ja vapaan sanan paikalla. Olisin saanut runokirjojanikin myötyä, mutta en jaksanut rehata niitä mukana.
Junassa kulkeminen ylipainavan pakaasin kanssa on hermoile ottavaa. Varsinkin, kun Mirjam joutui pakaasiani rehaamaan. Mirjam rehasi pakaasiani jo viime vuonna. Valitin varmaan jo silloin keuhkopussukoitani. Valitin, että ne ovat kuin riekaleiset säkkipillit, jotka aina välillä sytytetään tuleen (rappusissa kiipeämisen ja junalle juoksemisen aikana).

Tänään alkoi säkkipillieni kahdenviikon puhalluskokeet ja tällä kertaa oikein: lääkkeillä ja ilman.

Saa nähdä kuinka käy? Toivon, että säkkipillistö on ehjä. Jotenkin tuntuu paremmalta lenkkeilyn ansiosta. 

Junanvaihtojen aikana (niitä ei ollut kuin yksi mennen&tullen) en hengästynyt paljon ollenkaan. Ehkä hissillämenokin auttoi asiaa (räps räps räps).

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli yliveto. Sai olla ittiänsä paremmassa seurassa ja olosuhteet ja ohjelmat olivat loistoluokkaa.

Magnus kysyi minulta: Oliko sulla pikkuusenkaa mua ikävä? 

Vastasin, että ei pätkääkään!
En muistanut oikeastaan koko ympäröivää maailmaa. Poissa olivat coronat, syöksyvät pörssit, sodat ja ahdistukset.
Magnus äljähti kalpeaksi. 

-Ei vaitiskaan! Kyllä mulla sua oli hitusen ikävä. (Mikä oli ihan totta).

Toki kaikki vakavat ja huolestuttavat asiat kannettiin rukouksissa Jeesuksen eteen. Häneltä apu tulee. Joka asiaan!

T: Kaisa J. Isokyrö Suomi

-----------------------------------------

Sananlaskujen kirja 10:22

Herran siunaus menestyksen antaa,

omin voimin sitä ei lisätä.