maanantai 30. toukokuuta 2011




Tänä aamuna taas kolotti ja hivutti joka paikasta. Sehän ei ole mikään ihme, kun vaan ajatteleekin sitä työmäärää, joka on edessä ja tehtävänä ;) Heinäkuun alussa on Seinäjoella Kansanlähetyspäivät ja se teettää aikapaljon täällä Letkutien ja Runoilijattarenpolunkin risteyksessä, mutta kun muistaa, mitä saa palkaksi (siistin kodin ja mieluisia vieraita) niin ehkä sitä jaksaa. Varsinkin Magnuksen riuskalla myötävaikutuksella.
Olemme nimittäin kutsuneet päivien ajaksi kotiimme kaksi pariskuntaa ja sehän tietenkin tietää ankaraa siivousta vuorokaudet läpeensä tästä sekunnista lähtien.
NOH...ajttelin käyttää tämän päivän suunnitteluun!
Sitäpaitsi on kaikennäköistä menoa kirkolle ja Nikolainkaupunkiin Viviannin kevätjuhliin ja...
Magnus yrittää hillitä minun raivosiivoussessio-suunnitelmiani, että eihän me kukaan edes keritä OLLA täällä Vähällänevalla päivien aikana, kun kaikki tapahtumat on järkätty Areenalle, mutta ei auta.
KAIKKI on kannettava ulos, tomotettava, pudistettava, kuurattava, kiillotettava ja plankattava.
KAIKKI kusiaiset, kuoriaiset, kärpäset ja hiiret tapettava viiden kilometrin säteellä ja jo ennestään kuolleet kuskattava takapihalle jne. jne. (Auts, kun jomottaa tuota rintarankaa.)

Kertoilen tähän alkuun hieman taas menneitä päiviäni.
Yhtenäkään aamuna en onnistunut aikeissani saada tietooni veriarvojen globiineja, enkä kolesterooleja neuvolatädiltä. Olen ollut aina,joko tunteja tai sekunninmurto-osia liian myöhässä asialla, tai liian aikaisin.
Oma vika, sen myönnän.
- Paa ittelles puhelin päräjämähän ja punaanen lappo pöyrän nurkalle, niin muistat-, sanoi Magnus.
- Enkä laita, vaikken ikänä sais tietää numeron numeroa. Kai sieltä olis soitettu jos numerot olisi myrkkylukemissa heiluneet,- vastasin minä äärettömän tyhmästi ja kauaskannottomasti tapani mukaan.
Niin kuin ei hoitajilla muuta tekemistä olisi kun katsella meikäläisen lukemia ja laskelmia. Huomenna olen tikkana, enkä heti ryntää leipäpussille ja kahvikupille herättyäni, vaan katselen kännykkäni framille.
Niin vaan muuten on käynyt, että eilen, kun laitoin pallohameen ylleni, se ei kinnannut ollenkaan yhtäpaljon, kun viikko sitten. Autossa istuessanikaan ei tarvinnut ratuuttaa vetskaria pallean kohdalta auki.Ehkäpä taas on kumminkin toivon väreilyä ilmassa! Ties kuinka monennensadannen kerran!
Aion kertoa neuvolatädille hyvän alkuunpääsemiseni, mitä painoindeksin madaltamiseen tulee.

Viime maanantaina olimme Siltarannassa (Merikaarrossa siis ja ehkä joskus tulevaa Nikolainkaupunkiakin)suunnittelemassa syksyn Naistenkesken iltapäiviä.
Minä ehdotin niin vaatimattomasti kuin ikinä vaan pystyin, että revittelisin ja esittelisin sitä mahdollista uutta runokirjaani samalla. Sain luvan.
Runojen (toivonmukaan ihkauusien)lausumiseen minulla on ikuinen sopimus. AINA saan kuulemma lausua runoja Siltarannassa olis sitten sovittu tai ei :)

Tiistaina oli kalenterissani merkintä: kunnantalolla Vapaa-ajan lautakunta kokoontuu. Yksi pykälä oli pohdittavana. Asia hyväksyttiin. Minä avasin suuni vain kerran kokouksessa. -Sopii-, vastasin, kun kysyttiin sopiiko pöytäkirjan tarkastajana olla.

Keskiviikkona en näytä kalenterin mukaan tehneen mitään, mutta se ei pidä paikkaansa.
Piirsin Laihian telttakokoussarjaan kutsuläpykkään painettavan logon.
Torstaina piirtelin runokirjaani muutamia kuvia sivun täytteiksi.
Kanske, joka suunnittelee ulko-ja sisäasua kirjaseeni viestitti, että pakko olisi jotain, vaikka sellainen kiemura saada, muuten tulee onnahteleva jo ulkonäöltäänkin tämä ko.eeppos.
Minä sitten pesty kieli keskellä suuta piirsin hiiren, kaksi naamaa, valokuvan, Japaninlähetin ja kiemuran.

Bocciaa olin pelailemassa perjantaina. Irtoluunpala olkavarressa täristen osoittelin vuoroin sinisellä, vuoroin punaisella pallukalla valkoista pallukkaa. Sujuihan se, mutta ei kyllä niinkuin olisin tahtonut.

Lauantaina olimme rukous-ja sielunhoitokurssilla Östermyyrassa Magnus, mä ja muutama muu täältä Isostakyröstä. Paikalla oli toki paljon muualtakin innokkaita osanottajia.

Nyt seuraa Israelin matkakuvauksessa toiseksi viimmosen, eli lauantain seikkaperäinen selostusosio:
La= vapaapäivä!
Se siitä selostuksesta. EN TAHDO IKINÄ YHTÄKÄÄN VAPAAPÄIVÄÄ ISRAELISSA, JOS LUOJA SUO, ETTÄ SINNE VIELÄ JOSKUS ELÄMÄNI AIKANA PÄÄSEN.
Mikä ihmeen vapaa-ja lepopäivä?
Kotonahan sitä saa lepäillä ja vapailla vaikka huru mykky.
No, me lähdimme Magnuksen kaa hyvin syöneinä ja aikamme seslongilla rojuttuamme käveleskelemään. Oli niin kuuma, että istuinpenkkejä olisi pitänyt olla joka 10 metrin päässä, että olisi saanut leputtaa kuumentuneita kinttujaan.
Ilmastoidussa linja-autossa olisi ollut niin somaa kurvailla. Vaikka olisi sitten joutunut kävelemäänkin, niin ei siinä olisi huomannut sellaisia pikkuseikkoja, kun suonikohjujen pullistumisia tai rintapielen riipauksia.(Kumpaisiakaan ei minulla ollut, mutta havainnollistaakseni asiaa, väritin juttuani tuolla viisisti).
Mutta kun siis oli LEPOPÄIVÄ, niin kaikki oli niin kamalan vaivalloista.
Istuimme penkille ja ihmettelimme kadunvarressa olevaa valtavaa hotellia.
Hotellin asukkaina olivat pääskyset ja kamelikurjet. Jälkimmäisiä emme tosin nähneet ;) mutta autio ja raunioitunut hotelli oli.
Sitten hämärästi muistin, että joku oli viimekerralla kertonut, että hotellin alta olisi löytynyt jotain muinaisjuttuja, ja rakentaminen oli loppunut kuin seinään. Paragraafit nääs estävät kaikenlaisten muinaislöytöjen tärväämisen. Se on ehdottomasti hyvä. Kannattaa aina tarkistaa maasto alta, ennenkö rupee hotellia pykäämään.
Aika kummalliselta se kymmenkerroksinen kolossi siinä näytti.
Nousimme penkiltä ja kaakersimme takaisin hotellillemme (n. 700m päähän) ja jatkoimme lepäilypäivän viettoa.
Sarjakuvakkeessa näkymäkuvat ovat hotellihuoneestamme avautuvia, itse hotellihuoneestamme ja altaan reunukselta.
Illalla oli hartaushetki yläkerroksessa. Kaikille jaettiin lopuksi myös "todistus", että on ollut matkalaisena Pyhässä Maassa.
Voin ottaa joskus kuvan todistuksesta, että näette, kuinka upeasti Kanske oli tekstannut niihin kuhunkin osanottajan nimen. Yli kolmekymmentä nimeä!
Kanskelta menikin koko LEPOPÄIVÄ niiden väkertämiseen.
Menimme sitten ihanalle verigrape&jelly-illalliselle (tälläinen menyy koski vain taas minua) ja sitten nukkumaan.
Pakkasimme ensin matkalaukkumme varttiavaille valmiiksi, koska aamulla olisi lähtöjo ennenkö kotimaassa yksikään possu vielä raottelisi silmiäänkään, saatikka ruppailisi.
Israelissa on sama aika kuin meillä täälä koto Suomessa.
Iltarukouksemme Magnuksen kaa sekoittui Genesaretin kaislikoissa kukertavien pikkaraisten liskojen hännänläiskintöihin ja kulkeutuivat Hyvän Jumalan, Kaikkivaltiaan, korviin, kun Hän taivaastaan seurasi silmäteräänsä Israelia ja meitä sen kamaralla ja heitä, joiden puolesta rukoilimme...

T: Kaisa Suonikohtala-Leponen
-----------------------------------------------
Jumalan 10 käskyä (1-5):
1) Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
2) Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
3) Muista pyhittää lepopäiväsi.
4) Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5) Älä tapa.

Nämä on mulla nykyisessä kalenterissani präntättynä ja hyvä on niitä aina kaikkien meidän kerrata :)

maanantai 23. toukokuuta 2011




Viikko vierähtää sellaisella vauhdilla, että kohta ei kannata kelloa vilkuilla ollenkaan.
Päivää ja aikaa pitää alkaa tutkailla kalenterista, koskapa tunnitkin tuntuvat sekunnin tuhannesosilta.
Kalenterin vauhti on ollut silti aika hidas viime viikon. Aika monta päivää on ollut sellaista kynsien sivunahkojen nyppimistä. Loin kyllä raskaita silmänluoneja marjapuskien juureen, jossa kasvaa käsivarrenpaksuisia nokkosia. Nokkoset kiljuivat polttavalla äänellä nyppijöitä, mutta sain hillittyä itseni.
Vasta keskiviikon kohdalla löytyy kalenterissani lyijykynällä väkerretty pikku merkintä :uusi tie.
Ei, meille ei olla tekemässä uutta tietä ja Letkutiekin on ihan vielä kulkukelponenn.
Merkintä oli muistuttamassa Uusi Tie-lehden kolumnistani(!) jonka dead line oli siis keskiviikkona.
Sain kun sainkin kirjoitukseni pukerretuksi keskiviikkona 18.5 klo 23.55 mennessä ja väsyneenä, mutta onnellisena konkosin vuoteelleni. Nukuttua en saanut, koska yö meni funtsatessa MIKS MÄ NIIN KIRJOTIN. NÄIN OLIS OLLU PALJO PAREMPI jne. loputtomiin.
Aamulla nousin kiukk...öh tavanomaisella tuulella Magnuksen keittämille aamukahveille.

Torstaina menin sokerikokeeseen kirkonkylälle.
"Niin, miksi sinä nyt olet täällä?" kyseli ystävällinen sokerihoitaja.
" Sairaalasta tuli kehotus, kun lukivat täyttämäni sokerikysely-lappusen".
Synkeänä jatkoin, että näkivät varmaan, että turhan monta sokerimunkkia on tullut piilotettua vyötärön kohdalle. ÄKKIÄ SYYNIIN!
"Ei, vaan kaikille vanhoille annetaan kyselylomake" selvitti sokerihoitajatar.
Hhmmpfff...
Minulle kertyi lomakkeeseen pisteitä 16.
Kaikista kuuteentoista pojoon yltäneistä, joka kolmas kuulemma sairastuu kakkosluokan diabeetekseen :(
Pikkasen kavahduin. Olen ajatellut, että kun tänne asti on selvitty, niin loppu sujuu rutiinilla.
Minut myös punnittiin ja mitattiin sielä sokerikatselmuksessa.
Olkoon nyt puntarin antamat tulokset kommentoimatta, mutta PITUUDESTANI OLI KULUNUT NELJÄ SENTTIÄ POIS.
" Neljä senttiä? Mun painoindeksihän on sitten vaikka mitä!"kuiskasin tuskin kuuluvasti hoitajalle.
"Niii-iin!" kiljahti hoitajatar voitonriemuisesti.

"Minä pääsisin vatsalaukun pienennysoperaatioonkin jonottamatta ja ohi muutaman sumopainijankin", kerroin Magnukselle iltapäiväkahvipöydässä.
" Meinaakko mennä?" kysäisi Magnus lehden takaa.
"EN MEINAA! NYT ALKO KUURA-AAMUT JA KARIKKA RETKET, MYÖS SINULLA RAKAS UKKOSENI. POTKUPALLOSTA SUN PAITAS ALTA ON MYÖS SYYTÄ PÄÄSTÄÄ ILMAT PIHALLE!"
Niin alkoi taas rasvakerrosten ohentelu ja vatsalaukkujen tyhjentely eräässä pikkuisessa talossa Pohjanmaalla, orastavien viljapeltojen keskellä, kevään lirutellessa ensisäteitään ja kärpästen suristessa pihatönkäreillä.
Ties monennenko kerran, mutta kumminkin.

Olimme sitten syömässä seuraavana päivänä ystävien kanssa.
"Nyt ei kaloreita, eikä painokäyriä mietitä!" Eve kailotti riemuiten.
Even ei tarvitse niitä KOSKAAN funtsata, koska kaloreilla ei ole minkään valtakunnan vaikutusta häneen pajunvitsa-varteensa.

Lauantaina olimme Nikolainkaupungin uimahallissa seuraamassa, kun Vivianni
ui kilpaa.
Häntä hermostuutti kovasti varsinkin altaaseen meno kun "SIINÄ VOI MENNÄ VETTÄ NENÄÄN".
Pitäisi saada hypätä jalat edellä nenästä kiinni pitäen.
"Näittekö lähdön?" kyseli neiti ensimmäisen kilpauinnin jälkeen.
Me istuimme maalialueella, enkä jännitykseltäni uskaltanut pitää silmiä edes hitusenkaan raolla.(Nämä olivat ekat kilpailut, jos sillä voi vähä puolustella).
Oli neiti solahtanut ihan oikeaoppisesti veteen. Vähintäin kuin itse Hanna-Maria Seppälä.
Kisoissa ui myös Viviannin samanikäinen pikkuserkku Mary-Windy.
Mary-Windy puolestaan ei ollut halunnut missata kaverisynttäreitä pizzeriassa. Vatsa täynnä ihanaa pizzaa neiti ui kuin kala vedessä.

Lauantai-illalla olimme Gideonien järjestämällä illallisella Isonkyrön seurakuntasalilla.En taaskaan syönyt ähky&puhkuksi itseäni. Magnusta en ehtinyt pitää silmäällä.
Gideonit jakavat Uusia Testamentteja ympäri maailmaa. Mies (jonka nimeä en nyt tähän hätään muista) oli ollut Filippiineillä tammikuussa, jolloin oli jaettu hiukan yli miljoona UT:tä.
Ottavat kuulemma ilomielin ihmiset kirjan vastaan.
Kouluissakin saa vapaasti jakaa testamenttia ja vielä puhuakkin peittelemättä Jeesuksesta.
Tuli hyvä mieli kun kuunteli ja katseli :)

Sunnuntaine menimme kirkkoon.
Kirkkoon olivat kokoontuneet sellaiset immeiset, jotka olivat 50 vuotta sitten päässeet ripiltä.
Hirveitten laskutoimitusten ja muisteluiden jälkeen Magnus tuli siihen tulokseen, että hän ei kuulu siihen joukkoon. Varmennussoitto rippikoulukaverille vielä vahvisti asian.
Ensi vuonna sitten. On siis vuosi aikaa hiukan silotella ja munklailla paikkoja, että näyttäisi nuoremmalta ja kaverit tuntisivat. Minä kyllä ajattelen realiteetteihin vedoten, että nimilappu kravattiin on ainoa oikea konsti.

Jos te kaikki 23 (+1) lukijakuntaani kuuluvaa roikutte vielä mukana, niin nyt seuraa matkakertomuksessa Israelin matkan perjantain selonteko jäimmehän niin autuaasti torstai-iltaan nukkumaan.
Joka zzzz...krooh...zzz tapahtuikin jo uudessa hotellissa Tiberiaksen Ron Beachissa. Vaihdoimme siis majaa ja paikkakuntaa.
Sarjakuvassa on kuva uudesta "pikku" hotellihuoneestamme.
Sarjakuvassa on kuva myös laivaristeilyltämme , jonka teimme heti aamulla tuhtin aamupalan jälkeen. Minä kyllä söin enimmäkseen taas sitä verigrapea ja ryystin murukahvia. (Jellyosaston herkkuja kyllä pikkasen kokoilin lautaselle, sehän nyt on kirjoittamattakin selvää).
Laivalla porukka innostui taas tanssimaan iki-ihanaa hooraa. Siinä Israelin ihanien tuulenpuuskien syleilyssä päätin, että ensi kerralla kannella nähdään myös Kaisa Jouppi ja miehensä Magnus ko. tanssin pyörteissä..
Harjoittelemme köökin lattialla sen verran, ettei ainakaan vieressä tanssijoiden tarvitse pelätä, eikä piilotella varpaitaan. Ostimme laivurien tekemän CD:nkin, jonka tahdissa on hyvä pyöriä.

Matka jatkui Kapernaumiin. Näimme Pietarin (Jeesuksen opetuslapsi) kotitalon. Tuntui aikamoisen jännältä ajatella, että niissä huoneissa Jeesus on ollut. Siellä parantanut Pietarin anopin ja siellä opettanut jne.
Tuli tunne, että jos olis teltta ollut mukana, olis pystyttänyt sen siihen, ihan talon viereiselle plantaasille :)
Näimme lähistöllä olevan kiviaidan päällä saman tamaanin, kuin kolme vuotta sitten.
Magnus sanoi, että taitaa olla jo lapsenlapsenlapsenlapsi kyseessä. Vissiin kai sitten. Yhtä rauhallinen ja paikoilleenjähmettynynyt oli kuin esi-esi-esi-esi-äitinsäkkin.
Pietarin talon vieressä oli paljon Jeesuksen aikuisten talojen kiviraunioita. Kovasti olivat pikkaraisia huoneet ennenvanhaan. Meikäläinen olisi sananmukaisesti täyttänyt koko huoneen olemuksellaan ja persoonallaan, jos siihen aikaan elänyt olisi ja olisi huoneisiin sisään päästetty.

Kävimme myös paikkakunnalla nimeltä Katzrin (toivottavasti nimi on edes hiukan sinnepäin). Siellä asuu paljon mm. Venäjältä muuttaneita juutalaisia, jotka ovat menestyneet taitavina hopeaseppinä. Kävimme eräässä hopeakaupassa, josta minunkin sormeen jäi upea vihreäkivinen hopeasormus. Kivi on 1/4 kananmunan kokoinen. Sormus maksoi 50 euroa.
Opas sanoi Magnukselle, että hänellä, siis Magnuksella, on vaatimaton vaimo.(Olivat jonain iltana matkaseurueen kanssa käyneet STIMANGI-liikkeessä, johon me emme olleet edes menneet sisälle).
En viitsinyt korjata oppaan luuloa "vaatimattomuudesta". Olisi pitänyt oikaista, että vaimon RAHAVARAT ovat vaatimattomia, ei niinkään vaimo itte ;)
Noh, joka tapauksessa varttikokoinen kananmuna komistaa nyt sillointällöin vaatimattoman vaimon sormea ja aina myös silloin tällöin vaatimaton hymy repii suupieltään pelkästä ilosta.
Kävimme Golanin kukkuloilla, jonka alueen israelilaiset ovat saaneet todella kukoistamaan ja tuottamaan kaikenlaista maan hetelmää.
Jordanin alkulähteiltä, jossa kävimme myös, on kuva sarjakuvakkeessa.
Autuuksien vuorella kävimme. Vuorella, jossa Jeesus piti kuuluisan vuorisaarnansa. Istuimme ja kuuntelimme, kun se meille Raamatusta luettiin. Sarjakuvastossa se kaunis rautaporttikuva on juuri ko. alueelta.

Virkeinä ja onnellisina saavuimme hotellille ja menimme virvoittavaan suihkuun. Muistimme kumminkin oppaan antaman neuvon: "Aivan koko virsikirjaa kaikkine virsineen ei ole tarpeen suihkussa laulaa. Lyhyestä virsi kaunis ja äkkiä kraanat kiinni.Vesi on arvokasta näillä seuduin ja main."
Illallisen jälkeen iltahartaus ja sitten yhdessä suloisten pikkuliskojen esimerkkiä seuraten lupsautimme silmäluomemme umpeen.

Tämän kaiken eteenne maalaili Kaisa Isokana-Sormunen
----------------------------------------------------

Vuorisaarnasta: (Matteus 5, alku jakeesta 12)
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

maanantai 16. toukokuuta 2011



Tuttuun tapaan alkusarjakuva tähän alkuun.
Yritin laittaa tuplasti enemmän kuvia, mutta ei suostunut kone niitä sisäänsä nielemään.
Ja nnenkö alan selostaa kuviin liittyviä muistikuvia matkaltamme, kerron aluksi taas kuluneella viikolla kohdalleni sattuneista tapahtumista. Muistin virkistämiseksi läväistäänpä kalenteri auki.
Jaahas...tarkempi tutkailu näyttää nyt siltä kuin ei olisi tapahtunut niin yhtikäs mitään.
Kyllä kummiski on, vaikka päivyrin sivut loistavat valkoisina.
Ensinnäkin kirjoitin päivittäin uuteen kuosiin runojani.Ruokkosin niitä, ties kuinka monennen kerran ties, kuinka monenteen muotoon. Kiipesin joka aamu vinttikammariin kuin virastoon ikään.
Aina lähtiessäni yläkertaan sanoin Magnukselle, että ruokaa on tarjolla tismalleen silloin, kun hän sitä pöydänkulmalle esille laittaa. Näin myös tapahtui.
Torstai- päivän menyyn muistan hyvin: paistettuja kananmunia ja kaurapuuroa.Jälkiruoaksi Magnus kissautta vielä äykeet kahvit senkin uhalla, että klo 14.00 oli aina kaffipaussi muutenkin.
Setviskellessäni runojani omastatiedosto-loossista ajattelin itsekseni, että jos lukijoillani on edes vaimeassakin määrin samat fiilikset kun minulla nyt, niin ainoa oikea ratkaisu olisi painaa kansio hiljaissti kiinni.
Mutta! Mikä minä olen kenenkään fiiliksiä arvostelemaan ja arvailemaan.Siispä peli jatkuu.

Perjantaina olimme Seinäjoella. Muiden asioiden lisäksi kävimme tietenkin pizzalla.
Tähän pizzapaikkaan mennään hissillä. Painoimme jo melkein nurkantakana hissintilausnappia. Kielet vettä tiristen odotimme hissin ovien aukirävähdystä.
Toinen painallus, ja sylkymäärä ei olisi enää desimittaankaan mahtunut läikkymättä.
Sen jälkeen taas pari uutta painallusta, mutta mitään ei tapahtunut.
Aloin jo äänekkäästi sättiä Magnustakin ja satikutia sai koko Östermyyrä.
" Missä ihmeessä tämän talon kaikki kunnon rappuset on? Kun ei kerran automatiikka pelaa, niin pitäis olla vaihtoehto valita.Ikänä ei tänne enää tulla. Pitäkööt pitsansa mokomat kiulukaulat!"....
Noh, valuskelihan se hissihäkkyrä sieltä aikanaan, kun ensiksi olimme huomanneet, että tilausnappulalle pitää antaa kunnon jytky, ennenkö alkaa tapahtumaan.
I HATE HISSIS!
Rappuset kyllä katselen esiin seuraavalla kerralla jo siitäkin syystä, että kiinnostaa todella tietää, kuinka portahat yleensä saadaan niin näkymättömiin. Ei ole kumma, että porukka lihoo ja menee hermot :(

Lauantaina ennen sianpruppua (huomaa, että kotimme on kolmen ison sikalan vaikutuspiirissä) lähdin ajelemaan kohti Raippaluotoa ja Lepikon leirikeskusta.
Matkalta poimin kaksi runotarta kyytiin.
Menimme ihanaan vuotuiseen RUNOUS-YKSEYS-YHTEYTEEN (sovimme yhteisesti, että RUNOKURSSI-sana ei sovellu ollenkaan käytettäväksi tässä tapauksessa.
Ihana runousykseysyhteys sai meidän kaikkien runolliset sielumme ja luovat taitomme elpymään, eheytymään ja seestymään.
Runousneuvoja antavan ykkösrunoilijamme (ei saanut sanoa ohjaajaksi, tai vetäjäksi) Piin (nimi muut.) koimme olevan meille taitoa antavana propellina.
Ennen kaikkea itse Taivaan Isä siunasi runsaasti yhdessäoloamme, eloamme ja runoilujamme.
Meikäläinen sitävastoin oli taas vaihteeksi tukehtua suttuun :(
Hotasin kurkkuun marmelaadikokojyväleivän murenon ja muuta ei tarvittu. Alkoi myrsky ja mylväys.
Tällä kertaa en pelännyt, että henki lähtee, mutta se yskänkohtaus ja kyökkäys oli hirveetä.
Ei ollut kumma, että kanssarunoilijattaret kuulostivat kovin huolekkailta huudellessaan vessanoven takana.
" Se on pannut oven lukkoon", kuulin jonkun heistä heistä sanovan huolestuneena.
Ymmärrän kyllä, että ei ole viisasta laittaa ovea säppiin kohtauksien aikana, mutta jos sinulta joka rööristä tursuaa jotain, viimeisenä kasa suoliakin (siltä tuntui) ja kun en tuntenut TUKEHTUVANI, tein kyseisen lukitsemis-operaation.
Siitä selvittiin lopuksi ja vaihtamalla vaatekappaleita ja korjaamalla silmämeikkiä, peli jatkui.

Kurkkulihaksistoni on ollut menneellä viikolla kovilla muutenkin.
Luin nimittäin jostain lehdestä, että aina kun pestään hampaita, pitää pestä ehdottomasti myös kieli.
Hmpf? En ole koskaan näin tehnyt ja niinpä aloin toimia kipakan ohjeen mukaan. Sen takiahan hammasharjan selkämyksessä on sellainen kumminen kröpeliäinen pintakin, valaistiin ko. selonteossa, että kielikin jynssätään kitarisoja myöten.
Jassoo, no minä hivenen ihmettelin hammasharjan rupuliaista selkämystä.
Nyt vaan on niin, että meikäläistä yrjöttää ihan mahdottomasti tuo kielen pesusessio. Onneksi emme asu kerrostalossa. Lähtisi varmaan hurjat jutut liikkeelle: YLÄKERRAN MUORI (SE VÄHÄ PULLEE), KYÄLÄÄ ILLOIN JA AAMUIN IHAN KAAMEESTI. MIKÄHÄN IHMEEN TAUTI SILLÄ ON, VAI LIEKÖ OIKEIN HENKILÖKOHTAINEN ONGELMA?

Näistä intiimmeistä tuntemuksista siirryn sitten matkakertomuksen kimppuun.
Torstai aamulla verigrape- ja murukahviaamiaisen jälkeen lähdimme Nasaretin kaupunkiin. (Aamupalalla oli toki runsaasti taas muutakin, mutta viittaan edellisiin reportaaseihini.)
Nasaretin keskustaan on rakennettu perinnekylä, jonka polulla kulkemalla, voi hiukan kuvitella minkälaista Jeesuksen aikana Nasaretissa oli.
Kaikki alun sarjakuvan kuvat ovat siitä paikasta.
Polulla voi tavata lampaita ja paimeniakin.
Edellisellä matkallamme kesken mielenkiintoisen selostuksen ohitsemme köpötteli 4-5 takkuturkki-lammasta ( vai olivatkohan rasvahäntiä) määkien asiaankuuluvan äänekkäästi. Silloin tapasimnme myös naisia, jotka olivat noutamasa kaivolta vettä astioihinsa.
Nytkin lampaita näkyi alempana, mutta kaivinkone, joka ei kuulunut ajankuvaukseen ;) möyhäsi maastoa, joten määkijät pysyttelivät alempana.
Aluetta parannellaan koko ajan. Ties mikä uusi juttu on nähtävänä, kun parinvuoden kuluttua Nasaretin polkua tallaamme. (Olen jo alkanut säästämään matkaa varten).
Kierroksen lopussa matkaseurueelle paistettiin ulkona leipiä. Sarjakuvassa näkyy pöydät joihin niitä meille tarjoiltiin.
Eräässä kuvassa on kuvattu kuppeja, joissa on tahnaa, joihin leipäpaloja saa dippailla.
Tarjolla on eräässä kuvan kupposessa myös superhyvän makuista sekoitusta, jonka sanotaan lisäävän älykkyyttä ja viisautta todistettavasti. En muista sen nimeä. Jos Hellevi sattuu lukasemaan tätä, niin hän varmaan kirjoittaa MITÄ hyvänmakuinen sekoitus on?
Israelilaiset nuoret ottavat sitä kuulemma yo-kirjoituksiin aina mukaan saadakseen aivonystyrät ajatuksineen kirkkaiksi ja asiat selväpiirteisiksi.
Meikäläisellä oli aikoinaan ruisleipää ja metwurstia eväsnyssykässään, vastaillessaan studentti-kysymyksiin.
Ehkäpä siinä onkin selitys moneen asiaan.

Mutta toden totta! Lähtiessämme Nasaretista oli aivan, kuin olisi pystynyt kokoamaan paremmin ajatuksensa. Tosin kokoamista olisi helpottanut, jos niitä olisi ollut kaksi ;)
Nasaretista suuntasimme linja-autolla Sachneen luonnonaltaille uimaan.
Minä en mennyt uimaan, johtuen olkapään irtopalasta. Istuin penkillä ja aloin hitaasti, mutta varmasti paistua irtopaloineni päivineni.
Aurinko porotteli ja lämpötila oli kuin laihialaisten sähkösaunassa: noin 40 astetta selssiusta!
Hoipertelin altaan reunalle. Kirkkaassa vedessä näkyi runsaasti viiksivallu-kaloja (monneja).
Suu auki ja viikset lurpulla ne odottivat "IHANAA IMPEÄ, JOSSA NÄYTTÄÄ OLEVAN RUNSAASTI NÄYKITTÄVÄÄ" veteen pulahtamaan, mutta saivat pitkän viiksen.
Ähäkutti, senkin kampelat. Minä en tulisi liemeen, vaikka yhtäkään luunpalaa ei olisi irti missään.
Magnus meni urheasti uimaan. Monnit eivät olleet piitanneet Hälävän poijjasta tuon taivaallista. Peljänneet päinvastoin melkein.
Viimekerralla olin minäkin uimassa. Silloin en innoltani ehtinyt paljon veteen tuijotella. En liioin huomannut, että monnit olisivat minua näykkineet. Tosin minulla ei ollut rupia, eikä näppyjä nahkassani. Jospa ne eivät sellaisista tykkää, joilla ei ole mätiä puukonhaavoja, eikä muutakaan rupeloa.
Yhtään meidän porukkamme uimaria ei oltu näpitty, eikä nypitty. Siloposkisia kaikki olivatkin.

Saavuimme hotellille ja keräsimme voimia illan illallista silmälläpitäen.
Pakollisen hummuksen lisäki maistelin monelta tarjoiluvadilta ihania "mitähän tämä on"-herkkuja. Puolentoistatunnin jälkeen oli vuorossa "kuinkahan jaksan lyllertää hotellille"-matka kävellen ystävien vanavedessä.
Sitten iltahartaus, iltapesut, iltapusut,iltarukoukset...krooh...zzz...krooh...zzz

Näitä eteesi piirteli Kaisa-Olivia Nahkanen - Rupuli
----------------------------------------------------------
Psalmi 91, jakeet 1-5

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa
sanoo näin:
"Sinä Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan."
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä sinun yllesi ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle vuori ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011




Ennen "matkailu avartaa" -osiota, kerron taas hiukan männäviikon asioista.
Magnushan oli Turussa ja minä kärvistelin yksin täälä synkkien lakeuksien laidalla.
Synkäksi lakeuden teki se, että minä olin KIPEE :(
Israelin matkalta palattuamme rintapieltäni särki ilkeästi oikean keuhkolohkon syrjästä, ison kananmunan kokoiselta alueeelta (suora lainaus lääkärille esittämästäni valitusvirrestä).
Kurkkua pakotti ja tuontuosta sain niin kaamean ysköskohtauksen, että Magnus olisi vähintäin tilannut taas ambulanssin markille, jos olisi ollut kuulemassa.
Sain sitten oikein jytky-yskänkohtauksen eräänä päivänä juuri kun minulla oli suu ja posket täynnä Janssonin kiusausta.
Itsepintaisesti yritin pitää Janssonia suussani, vaikka tiesin ja ymmärsin, että jossain vaiheessa olisi vedettävä henkeä sisäänpäinkin.
Silmissä jo sumenikin, ennenkö ymmärsin pullauttaa sapuskat suusta roskikseen. Palkeet vinkuen vedin varovasti happea tykyttäviin keuhkoihini.
Näin sieluni silmillä mahdolliset lööpit pienessä paikallislehdessämme: KUOLI YKSINOLLESSAAN ROSKIKSEN ÄÄREEN. TUKEHTUI JANSSONIN KIUSAUKSEEN!
Ihmeekseni ja helpotuksekseni kiusausperunoiden väliin muodostui kun muodostuikin rakonen, jonka kautta sain haukottua varovaisesti sisääni kallisarvoisia happimolekyylejä.
Siitä selvittyäni ja toettuani tilasin välittömästi lääkärin. Sain antibioottikuurin: yksi tabletti kerran päivässä 8 päivän ajan.
Kolmas tabletti on tänäaamuna nielty ja olo on jo paljon parempi. Rintakolotus on laantunut ja nieleminen ei ota enää ollenkaan kipeetä ja yskänkohtauksia ei ole enää nimeksikään.
Kiitos Taivaan Isälle!

Viikolla olin myös runoilemassa naisten illassa Teuvalla.
Puhujapöntössä näpöttäessäni en muistanut näitä maallisia vaimalluksia, enkä kipuja, vaan annoin kaiken itsestäni lausuessani mm. parituntia "vanhaa" äitienpäivärunoani.
Yleisö tykkäsi kovasti.
Tapahtui sellainenkin iloinen asia, että yleisö pyysi LISÄRUNOA kuultavaksensa.
"EIKÖ SINULLA OLE LISÄÄ RUNOJA", kiljui kuuntelijajoukko vaativasti, vaikka olin jo 4 lausahdellut.
Olihan minulle "vahingossa jäänyt" käsiväskuun yksi ylimääräinenkin.
Runonlausunnan jälkeen puhui Eikku.
Hyvin ja raamatunmukaisesti puhuikin.
Olimme Eikun kaa hyvin otettuja ja onnellisia körötellessämme autolla kotejamme kohti.
Havahduin jossain vaiheessa katselemaan ohikiitäviä maisemia ja kysäisin, että kuinkas me muuten olemme täälä? Tällä tiellä?
Olimme porhaltaneet sujuvasti ohi sen tienhaaran, josta olisi ollut käännyttävä Laihialle.
NOH...tuli pikkuruinen lisälenkki. Sanoin Eikulle, että tämä asia jää vain minun ja lukijoiden väliseksi. Kuten myös se, että sahasimme Teuvalla rastiin ja ristiin, kun emme löytäneet srk:n nuorisotaloa.
Kysyin Eikulta, eikö navigaattorin apu olisi oivallinen keino osua oikeisiin seuranpitopaikkoihin?
"Minä en oikein luota niihin päleisiin", sanoi Eikku kurvatessamme kuudennen kerran samoja teitä löytämättä mitään ja ketään mistään. Löytyihän paikka aikanaan, kun oikein ohikulkijoita tenttasimme ja kuten sanottu, ilta oli mahtava. Kokonaista 5 (viis) runoa! Eikä kieli edes meinannut kertaakaan takertua kuivuuttaan kitalakeen.

Yhtenä päivänä kyseisellä viikolla serkkuni Vaasasta tulivat Hälvänmutkalle. (Kahtena päivänä sitä ennen siivosin).
Serkkuni Elitzabethy, Pläälu, Lilli ja Poppanen olivat taas aivan ihania. Suku on paras.
Katselimme vanhoja valokuvia ja joimme kahvia ja söimme kaikennäköistä.
Kehuimme kaikki sukumme tädit, sedät, serkut, veljet, siskot, mummut ja faarit komeiksi ja muistelimme, mitä kukin heistä oli joskus sanonut ja tehnyt.
Sovimme seuraavasta tapaamisestakin Pläälun huvilalla heinäkuussa :)

Tänään oli äitienpäivä, kuten kaikki varmaan muistivat.
Charleskin soitti jo siinä keskipäivän tienoilla ja onnitteli meneillään olevan päivän johdosta.
Catherine, Eerikki, Joonathan ja Vivianni plus Lyllan tulivat oikein tänne paikanpäälle juhlimaan.
Keitimme Magnuksen kaa perunoita kapallisen ja paistoimme kylkilihanpätkän uunissa meidän kaikkien syödäksemme.
Sain lahjaksi pinkin äitienpäiväkortin (omatekoisen), muumimukin, villahuovutetun sydämen (jonka aion laittaa keittiön ikkunaverhoon nuppineulalla kiinni),kynsilakan ja huulipunan.
Ruoka oli oikein hyvää ja lahjat erittäin mieluisia.

Hän, ken tänne asti on lukenut saa nyt seurata Israeliin tekemämme matkan kolmannen päivän kulkua.
Sanonta kuulemma kuuluu, että näillä Israelin matkoilla syöminen muuttuu aina kolmantena päivänä ratkasevasti.
Normaalilla pötsillä varustettu ihminen alkaa, jo itsesuojeluvaistonkin muistuttaessa, vähentää ahmimistaan.
Minä en ole normaali, mitä pötsikupuun tulee, eikä vaistoni useinkaan ilmoittele hölkäsen pöläystä, mutta huomasin, että en kertakaikkisesti jaksa enää syödä kaikkia seitsemäätoista sorttia.
Itseasiassa söin vain verigrapea ja appelsiinikiekkoja ja litkin murukahvia päälle. (Ehkä nyt vahingossa jonkun pikkusen hapanimelä- rusinatortun palasen siinä sivussa).En kuitenkaan enää sillä siivolla kun aluksi.
Keskiviikkona lähdimme kaikkine uimaräpylöinemme ja simppareinemme Kuolleelle merelle.
Matkan varrella pysähdyimme kuvaamaan luolia, josta on löytynyt Vanhan Testamentin kirjakääröt saviastioihin huolellisesti käärittyinä. Sarjakuvassa olevat luolakoloset ns. Qumranin luolat näkyvät hyvin.

Kuolleella merellä tuuli ja aallotti niin, että en olisi uskaltanut mennä veteen lillimään. Tietenkin minua esti ensisijaisesti olkavarteni, joka olisi voinut krahnautua erree poikki tyrskyjen minua heitellessä.
Magnus sanoi tunteneensa olevansa, KUIN LASTU LAINEILLA suolaisten vaahtopäiden paiskatessa häntä rannalle pohjakivetyksen ilkeästi raapiessa kylkeä.
Evellä tirrasi oikein verta reiden ulkopinnasta tyrskyjen kouriin joutuessaan ja Eve sentään ON kevyt kuin lastu.
Uimisesta kuitenkin selvittiin ja saivat ihmiset hoitaa naarmujaan lämpöisessä rikkialtaassa, johon en liioin uskaltanut mennä.
Sen kerran, kun olisivat uimatoffelini livenneet rappusissa ja kipeä käsi hakkautunut kaiteeseen, niin vakuutusyhtiöstä ei olisi mitään korvauksia herunut.
" Oliko pakko mennä rikkeihin rypemään, kun kerran ei ollut pakko?" olisi varmaan vakuutusvirkailija tivannut ystävällisesti.
" Ei tule korvauksia pennin killinkiä! Seuraava asiakas!" (Oletettu jatkorepliikki vakuutusyhtiön tiskillä).

Kävimme myös Ahavan tehtailla samalla kertaa. Ahava valmistaa kaikensorttista rasvaa ja lotionia kuolleenmeren mudasta ja mineraaleista.
Unehutin ostaa itselleni uuden mutanaamioputkilon. Vanha tuubi rupee jo vetelemään viimeisiä. Milläs minä nyt pelottelen Magnusta?

Kuolleelta mereltä menimme Jerikoon.
Siellä olevan tavaratalon ja ravintolan terassilla söimme falavellit (paikalliset hampurilaiset). Irtokissit mourusivat makupaloja ja kävivät kovasti ainakin meikäläisen hermon päälle.
Hermon päälle kävi myös se, että Magnus halusi ratsastaa kamelilla. Sarjakuvassa on kuvakin tapahtumasta.
Hienosti kameli laskeutui kontalleen Magnuksen kaaparoida istuimelle. Hidas nousu ja sitten rauhallinen keinuminen puolelta toiselle, kuten aavikon laivalle sopiikin.
Tuntui, että kameliherra tiesi, että nyt kyydissä istuu mies, jonka kaikki välilevyt eivät ole kohillaan.
Onneksi nyt ei ollut norsua paikalla, kuten viimekerralla oli. Magnus olisi varmaan kaakertanut senkin niskaan.
Kamelille kun sanoi: "SMILE!" teki se heti työtä käskettyä. (Huomaat hymyn, kun tutkit sarjakuvaa tarkasti).

Hotellihuoneessa ehdimme hiukan tavailla englanninkielistä sanomalehteä "Jerusalem Post´ia, kun tulikin aika kävellä toiseen lähihotelliin illalliselle. Vaikka edellis-illallinen ja päivällinen vielä melskasivatkin mahassa, sain nieltyä jotakin uuttakin. Ainakin kansallista superherkkua HUMMUSTA oli pakko sivellä leivännokkaan joka kerta. Jaa, että mitäkö ainetta se hummus? Nyt en muista ihan varmasti, mutta olisiko se jostain herneestä tehty tahna. Ulkonäöltään se muistuttaa kalpeaa mämmiä ;)
Kupu pullollaan menimme iltahartauteen ja sen jälkeen muhkeaan vuoteeseen suloisasti uinumaan.
" Levolle lasken Luojani. Armias ole suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi".
Kolmas päivä tässä ihanassa maassa oli tullut päätökseen, Iltataivaalla loistivat tuhannet tähdet, heijastuen kaupungin minareettien kattoihin. Hopeasiipiset yösirkat etsivät puistojen tuhansista ruusuista pitkillä tuntokärsillään makeata mettä ja heinäsirk....zzzzzzz...zzzzz...

Kertomus ottaa jatkuakseen jonain päivänä. T: Kaisa Rintapaakku-Ähkynäinen
----------------------------------
Psalmi 57 jakeet 10-12

Herra, minä ylistän sinua kansojen keskellä,
minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.
Sinun armosi ylettyy taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.
Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten,
kirkkautesi yli kaiken maan!