maanantai 17. kesäkuuta 2013





Tervetuloa, Stiina, blogilukijoitteni sankkaan joukkoon! :D
Oikein veret hyytyi, kun yht`äkkiä blogiani tiistakina silmäillessäni huomasin, että numero 47 oli muuttunut 48:ksi.
Siis häh? Olin sangen ökötyksissäni. OLIKO NUMERO OLLUT MUUTTUNEENA JO KIRJOITTAMISEN AIKANA!?
Apua! En ollut mitenkään huomannut moista.
Sitä menee aina maanantakisin koneen ääreen silmät lasittuneina, kädet vaakatasossa ojossa, eikä huomaa mitään muutoksia ympärillään, eikä missään.
Mutta sitäkin lämppöisimmät tervetuloa- terveiset&toivotukset sinulle Stiina-taiteilijatar ja lämpöiset tervehdykset myös kaikille muille rakkaille, mutta ihanille lukijoilleni.

Laitoin tuohon alkuun neljä kuvaa uposen uutukaisesta Vilpolastamme ( projekti number 3). (Muut toteuneet projektithan ovat kaarisilta ja kaivo). (Toteutumattomat projektit ovat uima-allas, huvimaja ja kirkko.) (!)
Minua ei mitenkään hytkäytä, vaikka haaveprojektit eivät ikinä, kuuna kullan valkeana, toteutuisikaan. Sanon tämän sillä silmällä, jos ja kun Magnus lukee tämä mhvv-bloggauksen, ettei hän ahistuisi.
Kuulin hänen jotenkin voipuneesti sanovan jollekulle, jotta Kaisa aina sanoo ja rooraa kaikenlaasia rojekteja ja mun pitääs niitä saara äntihin, vaikkei mulloo, ku moottorisaha ja rautakanki tyäkaaluuna.
Siis, vaikka ei ikinä kirkko nousisi tälle plantaasille, eikä uima-altaan aallot hyväilisi raihnaista vanhaa kruppiani, niin ei haittaa,  enkä välitä. En, en ja en.

Mutta kovasti iloitsin tuosta Vilpolasta ja alkasin välittömästi sisustaa sitä kaikenmaailman rekvisiitalla.  Joimmepa jo ensimmäiset kaffitkin tuon pöydän ääressä ja muutama makkarakin tuli massutettua siinä istuskellessa ja ihaillessa.
Alimmaisessa kuvassa näkyvät tikapuut  pelastin hellapuiksi pilkkomiselta joutumiselta (hohhoijjaa, mikä lause).
Tosin Magnus sanoi itsekkin heti  arvanneensa, että tikapuiden aika ei suinkaan ole vielä ohi, jahka minä ne näen.
Kuvassa tikapuiden vieressä on pikkupossujen syöttökaukalo. Magnus pesi sen porstalla, jonka jälkeen se  kannettiin riemusta kiljuen Vilpolan takaseinää koristamaan.
Tarmokkaat pikkusikaset ovat ajankulukseen järsineet kaukalon reunojakin. Koko purtilo on niin ihana, että siitäsiihen, etten nosta sitä Vilpolan tuhdille pöydälle koristeeksi.

Kulunut viikko on ollut aika erikoinen:
Tulimme juuri Rollo-tapahtuman talkoista ja saimme pitää vierainamme Rallua ja Jaakobia.
Rollo ja Rallu. :D

Rallu ja Jaakob karauttivat pihaamme lauantaina klo 13. nolla, nolla.
Rakkaat veli ja sisko Itä- Suomen vaaramaiseman notkelmasta tulivat meitä ihastuttamaan tänne Länsi-Suomen lättymaisemiin.
Kovasti ihastelivat näkymiä. On kuulemma hermoja  lepuuttavaa nähdä tasaista lättyä silmän siintämiin. Taivaskin on jotenkin korkeammalla ja enämpi sees, kuin siellä idässä.
Hmpf? Mistähän meikäläisen hermot sitten riekalehtavat? Se ei voi siis johtua ainakaan ympäristöstä.
Minä tykkäisin  puolestani, kun saisin  katsella vaaran laelta toisia vaarojen lakeja.  Ja entäs ne kirkkaat ja päilyväiset pikku järven silmät, joita  tuikkielee jokaisen vaaran notkelmassa? Parhaissa kaksi!
Ah sielläpä varmaan hermot lepäisisivätten, jos missä.

Vieraat olivat miettineet tuliasensakin niin tarkkaan, ettei kukaan koskaan.
Kauniista kortista Rallu luki juhlallisesti jo kynnyksellä kauniin runon:

Pakettiin laitoin ripauksen iloa
lisäsin onnea parisen kiloa.
Auringon säteellä paketin suljin
tänään sen kanssa luoksesi kuljin.

Siinä paketissa, joka siis oli auringonsäteellä kiinni tamuloitu, oli ensinnäkin sukat Magnukselle.
Sukat sen takia, että pystyy hiipimään hiljaa, kun kirjailijatar&runoilijatar (so. minä)  tekee luovaa työtä peräkammarissa.( Hmmpff!)
Lisää paketin sisältöä: kaffipaketteja monen monta. Syy: luova työskentely vaatii  runsaasti kahvinryystöä, jotta ajatusnystyrät pysyvät koholla.
Paketista löytyi tietysti myös kunnon kynä ja keltakantinen vihko minun  alati muassani  pidettäväksi.
Jos inspiraatio ottaa iskeäkseen jossakin, eikä ole kynää ja vihkoa, niin voi unehuttaa sen veegen kaikki.
Se on totta.
 Parhaat värssyt ovat iäksi painuneet unhohon, kun ei ole ollut vihkoa, eikä pännää mukana. Nyt muuttuu tahti kertaheitolla.
Kankainen, pikkarainen siunaustoivotus seinään ripustettavaksi oli vielä tässä ihanassa paketissa.
Kehuinkos turhaa vieraiden pakettivaivannäköä?

Se oli se Rallu (ja Jaakko) osio, mutta entäs Rollo?
Ympäri Suomea kokoontuu vuosittain satoja ja taas satoja 10-13 vuotiaita tyttöjä ja poikia uimaan kilpaa ja viettämään uimaleiriä. Tapahtuman nimi on Rollo.
Kysyin joltakin, mistä tuo hauska nimi on saanut  alkunsa, mutta ei ollut tietoa.
Tänä vuonna Rollo pidettiin Vaasassa. Yli 800 lasta ja heidän huoltajiaan on yhteenkokoontuneina uimisen ja muun liikunnan merkeissä..
Minä ja Magnus olimme talkoissa tänään ja aiomme mennä huomennakin.
Olimme Info-pisteessä.
Haloo? Infopisteessähän pitää tietää kaikki asiat etu-ja takaperin suomeksi, ruotsiksi ja serbokroatiaksi. Bussiliikenteestä, pankkiautomaateista-ja matkamuistomyymälöistä puhumattakaan.
Minä en tiennyt mistään-enkä kustaan mitään.
Äkkiä kuitenkin opin karkkien hinnat ja sain tietoa BIILAREISTAKIN, jota karkkia en ollut tiennyt olevan olemassakaan.
Eräs pikkupoika selosti, että ko. karkit ovat pikkuruisia vaahtokarkkiautoja.
Lupasin juhlallisesti, että mikäli minusta riippuu, niin biilareita hankitaan, vaikka Kivennavalta lisää. Olivat päässeet suuren kysynnän takia loppumaan.
Niitä myös hankittiin ja useampaa sorttia.
Uimalakeista tiedän nyt myös aika paljon enemmän kuin eilen.
Tiedän, mikä malli on in ja mikä out.
Tietenkin uimalakki onkin  tärkeä. Päähän pikottaa uidessa  pinnalla koko ajan. Ei ole yhdentekevää, mitä siinä  "imukupissa" lukee.
Oma suosikkini oli Ressun kuva. Koko lakki oli siis kuin Ressun pää.
Joku pikkupoika kysyi, että onko myynnissä luurankouimalakkia.
-Valitettavasti ei nyt ole, valehtelin minä kirkkain silmin.
Tai, siis lakkia ei tosiaan ollut myynnissä. Se osa oli siis totta.

Tämä Rollosta. Ehkä huomenna kertyy lisää raportoitavaa. Sen saa sitten nähdä ja kuulla ensiviikon mhvv:n osiossa.

Viime viikolla kalenterissa on useita plättipäiviä.
Ne olivat todenteolla juuri sellaisia. Kävimme Magnuksen kaa nimittäin raivoisasti kaikkien elämisestä- ja olemisesta syntyneisiin lika&sittaplättien kimppuun, koska meille tulisi harvinaisia vieraita.
Olen jo puolenvuosisadan ajan ihmetellyt ja kummastellut, miksi sitä ihminen ei voi ELÄÄ siivommin? Olisihan se paljon helpompaa, jos putsaisi ja puleeraisi aina sitämukaa, kun sottua syntyy. Mutta ei!
Jos kukaan ei ilmoita tulostaan, en laita kortta, enkä muutakaan ristiin, mitä siisteyteen tulee.
Muistan aina erään Japen, joka oli meillä kerran vaimonsa kanssa kylässä. Asuimme silloin Asevelikylässä.
-Onko teillä aina näin siistiä?, hän kysyi epäilevän näköisenä.
-Voi Japsku-kulta, kunpa tietäisit, ajattelin minä ja tarjosin epätavallisen innokkaana keksitaltrikkia nenänsä eteen.

Sunnuntaina olimme kirkossa. Konfirmaatiokirkossa.
Kirkko oli täpösen täynnä juhlakansaa.
Konfirmaatiokirkossa on hienoa olla mukana, vaikka rippilapsissa ei oliskaan ketään omaan sukuun, tai muutoin lähituttua.
Uskoisin saarnan koskettaneen meitä kaikkia. Saarnassa puhuttiin Jeesuksesta, Hyvästä Paimenesta.
Rippilapset lauloivat aivan iki-ihanasti monta laulua ehtoollisen aikana.
Nuo laulut jäävät heille varmasti koko elämän ajaksi mieleen soimaan.

Iltapäivällä porhalsimme Nikolainkaupunkiin. Kesäsunnuntaikohtaamispaikkaan Hutskin kirkkoon.
Kurvasimme kesäsunnuntaikohtaamispaikka-tilaisuuden jälkeen Asevelikylään.
Aioimme kömpiä autosta ulos, mutta Catherine juoksi rappusille ja katsoi merkitsevästi kelloon.
Olivat kuulemma juuri iltapalalle lähdössä pizzeriaan.
Me lähdimme kotiin Vähällenevalle ja Lyllan jäi ihmettelemään keskelle pihapientaretta.
Turhaanko sitä häntää nyt pitikin heiluttaa?
Emme ole muistaneet sanoa, että kesällä kirkolla kokoonnutaan tuntia myöhemmin. :D

Huomenissa Lyllan tulee meille kesävieraaksi koko viikoksi. Sen isäntäväki matkustaa myös viikoksi puolestaan muille maille. Sitten otetaan uusiksi hännänheiluttamiset.

Minä se puolestani olen jälleen kerran taas niin naatti, että matkakertomus jää taas pois tästäkin osiosta.
Pitänee joku kaunis kerta aloittaa sillä.

T: Kaisa Småsvin-Purtilo
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 9  4-10 (Olenpa tämän ennenkin laittanut tänne, mutta olen itse Raamatun luvussa tismalleen tässä kohdassa. Ja muutenkin,  tämä on hyvä kohta. Kuten tietenkin kaikki kohdat Raamatussa. Ja tosia.)

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta, tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
- mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa,
lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkujat.
Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.

maanantai 10. kesäkuuta 2013


Olin jo aikeissa ennemmin tulla tänne mhvv:tä päivittelemään, mutta jouduinkin menemään RETKELLE eteiseemme.
Pahaa aavistamatta haukkasin par´aikaa käristemakkaran päästä palasta, kun jysähti.
Aurinko helotti toisesta aakkunasta ja toisesta näkyivät synkeät pilvet, joita en ollut edes ymmärtänyt taivahalla olevan.
Koskaan ei retkipaikka ole tullut niin äkäseen valmiiksi kuin havaintojen jälkeen.
Tummansininen pyyheliina välioven ikkunaan malarinteipeillä,  Leelian lepotuoli köökistä eteiseen, jalkanahkajakkara kaaressa paikoilleen (Leelian eteen), dekkari mukaan ja eikun viettämään "laatuaikaa" ukoniilin ulkona leiskuellessa.
Että minä sitten hermostun noista ukoniileistä! Onneksi sentään muita perheenjäseniä vain naurattaa. Tosin tiedän, että nauravat meikäläisen fobialle, mutta kumminkin.
Ihan kaamean kauheita jyrinöitä ja salmaoita ei onneksi ole juuri täällä päin ja ainakaan suoraa  Vähännevan plantaasin yläpuolella, ei ole esiintynyt.

Aikaa venähti siis retkeilyn merkeissä, mutta nyt istun tutussa peräpöksässä puhtaiden vaatteiden ja kärpästen ympyröimänä.
Kärpäsiä on kyllä vain yksi (ja sekin on kohta entinen), mutta se pörisee ja syöksyilee sinne tänne koko ajan niin, että tuntuu kuin niitä olisi tusina.
Kärpäsethän kuulemma  saavat aina hepulin ennen sadetta ja ukonilmaa. Tämä sontiainen on saanut hepulin myös ukonilman jälkeen.
Kärpäsistä sun muista puheenollen tämänkesäiset, teelautasen kokoiset paarmat ovat myös saanet suittua pyrstönsä ja pistimensä käyttökuntoon.
Kesästä nauttiminen on tullut siis hivenen työläämmäksi.Huomasin sen, kun lueskelin samaista dekkaria ulkona auringon kilossa.
Olen nyt kirjan 1/2 välissä. Minulla on hirveä työ&tuska olla avaamatta viimeistä sivua ja lukea sieltä kuka elleskaapin tekijaä on. Asia selviää kuulemma viimeistä-edellisessä sanassa, kuten dekkareissa on tapana.
Minulla on tapana lukea aina viimmonen sivu aina melkein ensimmäisenä. No, minä en luekkaan dekkareita koskaan. Muissa kirjoissa ei ole väliä tietääkö lopun joo, tai ei.
Minulle on väliä. HALUAN AINA TIETÄÄ LOPUN ENSIMMÄISEKSI.

Kalenteri on myös tutulla paikalla läppärin vieressä.
Sitä silmäillessä osuu katse kahteen plättipäivään.
Jos joku upo-uusi lukija aloittaa blogini lukemisen juuri tällä minutilla, niin hänelle avaan hieman plättipäivä-nimikettä.
Plättipäivä on päivä kalenterissa, jonka kohdalla ei ole mitään merkintää mitä on tehnyt, tahi kussa ollut.
Ei, vaan sellaisen kohdalla ei tietenkään ole oltu missään, vaan siinä on vain plätti tipahtaneesta  makupalasta, tai kahvikupin pohjasta jäänyt rengas.
Viimeviikon keskiviikkona ja torstaina en tosin näytä olleen, enkä syöneenkään mitään. Enkä liioin juoneen kaffia.

Maanantain häppeningit luultavasti selostin jo samana päivänä edllistä raporttia väsätessäni.
Silloinhan tehtiin se valtava operatsuuni, että vasemman kämmenen pohjasta kaivettiin se paljonpuhuttu yksi kpl tikkiä pois.
Kämmen alkoi siitä hetkestä etiäppäin parata ja on jo kutakuinkin sileä kuin vauvelin takalisto.
Joku päivä otan ja kyselen terveyskeskuksesta, mikä röppöri kädessä on.
Luultavasti viikonpäästä on tulokset palasesta sinne saapuneet. Olettaisin.

Tiistaina meille kokoontui porukka suunnittelemaan telttakokoussarjaa, joka pidetään kirkolla Isossakyrössä.
Pyöräytin rapal...(jotkut sanovat raparperi, joka on varmastikkin se oikea versio, mutta meillä Hutskilla sanottiin aina rapalperi). Siis pyöräytin rapalperipiirakan asian kunniaksi.
Sain reseptin Maikulta:

8 kananmunaa
4 dl sokeria
(vaahdotetaan)
2dl sulavoita (käytän tuota sanaa, koska se on niin ihastuttava. Kyse on siis sulatetusta voista).
5 dl vehnäjauhoja. (Minä lisäsin varmuuden vuoksi pari tl. leivinjauhetta, koska en halunnut painimattoversiota, kuten aina pakkaa torttupohjista hehkeytyä meikäläisellä).

Levitetään taikina isolle vuoalle.
Pinnalle pökitään rapalperin palasia ja sokeria maun mukaan.
200 asteessa paistetaan 10-15 minuttia (minä paistoin 15).

Hyvin onnistui piirakka ja hyvin myös telttailta-suunnittelu.
Minä saan piirtää mainoksen. Laitan siitä kuvan tänne, jahka saan sen valmiiksi. Päässä pulpahtelevat  jo suurisuuntaiset piirrustussuunnitelmat valtamerilaivasta ja sen vanavedessä uiskentelevasta pikku purtilosta, joka on tukevasti ison laivan peräköliin  umpisolmulla sidottu. Telttapäiviemme teemana on "Suuressa mukana".
Ans kattoo nyt.
Saan myös lausua runon ja todistaa uskostani Jeesukseen.
Telttipäivät ovat Isossakyrössä elokuun 5-7 päivä illansuussa. Aika ei ole vielä päätetty, mutta kun tulet sinne klo 18.,00 niin varmasti kerkiät.
Sitäpaitsi minä olen siellä varmasti, vaikka juhla alkaisikin vasta klo 19.00.
Pitää laittaa kaffipöytä valmiiksi ja sensellaista. Seurojen opuksi ryystetään aina sumpit ja teet.
Muidenkin paikkakuntien telttapäiville pääsen runoilemaan ja puhumaan. Laihialla olen 15.7 klo 18.00
Peräseinäjoella 12.6 klo 19.00. Tervetuloa- ja menoa näihin "rättikirkko"-tilaisuuksiin.
Ei niistä hullumpana kotiin palaja. :D

Tähän väliin on hyvä tukkia selostus ylläolevasta kahdesta kuvasta.
Ensimmäisessä on rekvisiittaa runokurssilta. Jos olen tämän kuvan ennenkin julkaissut ja siitä sepustanut, niin olkoon asia  taas heitä varten, jotka tällä siunaamalla ovat blogiani lukemaan alkaneet.
Kuvan ruusun pakkasin huolellisesti runokurssin päätyttyä ooppelin takakonttiin. Laitoin muhkean märän paperitukun kuppiin ja ruusun sinne tarkasti pystyasentoon.
Lienee tarpeetonta mainita, että siellä se on vieläkin :(

Alakuvassa on tämän Telluksen ihastuttavimman kirkon kastemalja.
Rakkaita terveisiä myös ihastuttavan kirkon ihastuttaville kirkonpalvelijoille Anskuliinille (muutettu nimi muutettu) ja Zakrikselle (nimi muutettu).
Anskuliini! Aulassa ei ollut sitä ihanaa taideteosta, jonka päällä niin monet kerrat istuimme ja asiat ortninkiin laitoimme. Mitäs me nyt teemme?
Ei muualla voi ajatellakkaan istuskella ja pohdiskella ennen seurojen alkuja!!!
En minä silloin  tarkoittanut kaikkea, mitä taideteoksesta tuli ajateltua ja sanottua, kun se vuosia sitten aulaan ilmestyi. Päinvastoin. Minä onttopää en ollenkaan ymmärtänyt, mimmonen taideaarre oli kirkon aulaan saatunna ja asetettunna.
Äkkiä takaisin.
Piti vielä mainitsemani, että Charles muunmuassa on aikoinaan kastettu  tuossa kuvan maljassa olleella kastevedellä.

Olimme siis sunnuntaina Huutoniemen kirkossa kesäseuroissa. Charles piti opetuspuheen.
Aluksi oli ohjelmassa pieni ex-tempore-kuvaelma, kuinka Jeesus kutsuu luokseen lapsia siunatakseen heitä.
Yhtään lasta ei ollut paikalla, joten eteen kutsuttiin meitä lapsenmielisiä.
Tunsin itseni jättiläisen suurikokoiseksi pikkulapseksi seistä töklöttäessäni siinä saarnastuolin edessä.
No, en minä olisi ollenkaan mennytkään, mutta kun juontaja-Sepe oikein nimeltä kutsui.
Illalla Magnus sitten kumminkin sanoi minulle jotain niin kaunista, että päätin, että hyökkään seuraavillakin kerroilla esiintymään, vaikka ei  kutsutakkaan. ;)

Perjantaina matkustin rakkaitten nikolainkaupunkilaisten kanssa Pasilaan. Messukeskukseen . Lähetysjuhlille. Isonkyrön seurakunnan valtuuttamana ja äänestyskelpoisena.
Puhelimeen niiskutin seuraavana päivänä Magnukselle, että tunnen itseni lounli raideriksi, vaikka ympärillä velloskeli porukka sinne sun tänne.
Eipä aikaakaan, kun kaksi salskeaa veljeä Vaasasta kehoittivat minua kaffille kanssaan tulemaan ja sitten menimme laulamaan Sionin kanteleesta virsiä koko poskella puolentoistatunnin ajaksi.
Tunsin, miten poskilleni palasi terve maalaisenomainen  punerrus ja eikös vain vereslihalle nyppimäni kynsinauhatkin alkaneet osoittaa eheytymisen merkkejä.
Ala&kulo oli täydellisesti poispyyhkäisty.
Terveisiä ja kiitollista ajatusta teitteille Jussi ja Kaaleb (nimet muutettu), jos satutte ikinä näitä lukuja lukemaan.
Herra teidät lähetti ja Hän myös teitä runsaasti siunatkoon.

Sunnuntain lähetysjuhla-tilaisuuteen en osallistunut, koska olin silloin jo onnellisesti Pohjanmaan laajoilla lakeuksilla. Sen tervehdyttävien tuulosten tuiverruksissa.
Minut oli jo viimevuoden puolella kutsuttu Isonkyrön Alapään Maaseutunaisten 80-vuotisjuhlaan lausumaan runoa. Juhla oli sunnuntaina 9.6 klo 13.00, joten lähdin kotiin Pasilasta jo lauantai-illalla.
Olinko minä otettu ja suuresti briljeerattu tästä runokutsusta?!
Ikinä en myöskään muista niin hyviä sillivoileipiä nauttineeni, enkä niin mahottoman maistuvaista mansikkakermakakkua syöneeni kuin näillä 80-vuotisjuhlilla. Otinkin kermamansikkakakkelia  niin runsaasti, että pullahti sitä aimo annos kulkkuuni illalla jostain syystä alas kumartuessani.
Siis, mitäkö uusi vaaka sanoi? Vaiti, sangen vaiti oli vaaka. Ei puhunut yli, eikä alisanoja.

Vartavasten ttähän ilaisuuteen kirjoittamani upouuden runon lausuminen jännitti aivan mahdottomasti ja kieli oli kuiva kuin beduiinin sandaali.
Sydän löi sataaviittäkymmentä ollen puolestaan taas hetken kuluttua aimo ajan tyystin lyömättä.
Tunsin itseni harvinaislaatuisen tyhmäksi&typeräksi ja olisin toivonut, että luukku allani olisi auennut ja mätkäissyt  minut salakäytävään, joka johtaisi Letkutien rintamamiestalon yläkerran sänkyyn viltin alle.
Toisin sanoen: hyvin meni.

Luulenpa, että näihin tiiviisiin tunnelmiin lopetan raportoinnin tällähaavaa.
Ensi maanantaina lisää plättipäiväkirjakerrontaa, jos Luoja suo.
T: Plättä Haavanen-Punkersten
-----------------------------------------------------
Sananlaskujen kirja
Luku 22, jakeet 4-10

Nöyryyden ja Herran pelon palkka on elämä, vauraus ja kunnia.
Okaita ja ansoja on väärämielisen tiellä, karta sitä, jos elämäsi on sinulle kallis.
Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea.
Köyhä on rikkaan vallassa, velallisesta tulee velkojan orja.
Joka vääryyttä kylvää, se tuhoa niittää, hänen sauvansa särkyy ja mahtinsa murtuu.
Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle.
Aja riitapukari pois, niin sopu palaa, tulee loppu torasta ja parjauksesta.


maanantai 3. kesäkuuta 2013


Toinen omenapuistamme täydessä kukkaloistossaan. Viimevuonnahan juuri tästä nimenomaisesta puusta saimme 42 omenaa syödäksemme.
Jos jokaisesta kukasta tulee omena saamme huikaisevan määrän enemmän omppuja. Arvelisin silmämääräisesti lukumäärän olevan about 532 kpl.
Ja mikä parasta toiseenkin omenapuuhumme tuli kukkia vähintäinkin yhtä paljon.
Toisen kerran 7:ään vuoteen tähän  saunaviht...tarkoitan omenapuuhun kukkia tuli. Yhtäkään omenaa ei vielä koskaan ole tullut, mutta nyt odotamme kielet roikkuen, että näin käy.

Alakuvassa on tietenkin Lyllan.
Lyllan on karvan-ajolla. Jok´ikinen karva irtoaa siitä näin keväisin. Ei millään uskoisi neitiä siksi kiiltäväturkkiseksi koiruliiniksi, josta kuvia näillekkin sivustoille on männä talvena laitettu.
Meidän olisi pitänyt ottaa tuo karvakasa kotiimme hoitoon, mutta katsoimme parhaaksi mennä sen kotiin.
Meillä Lyllan saa tulla sänkyyn nukkumaan ja minua kauhistutti pelkkä ajatuskin.
Veimme sille lohdutukseksi pizzeriasta keksipurkilla pikkasen jäätelöä ja istuimme Asevelikylän pihaterassilla sen seurana pitkähkön tovin.
Koiran kotiväki oli yo-juhlilla Alajärvellä asti.
Kyllähän Catherine ja ne aikanaan illansuussa kotiin tulivat, mutta naapurinsa Annuliini (nimi muutettu) oli hakenut ko. karvakasan kotiinsa, kun oli alkanut ukkostamaan.
Lyllan pelkää ihan kamalasti ukkosta.
Sille ei auta minkään valtakunnan selitykset, kuten ei minullekkaan.
On taas jylissyt aika lailla näilläkin tantereilla. On varmaan salamoinutkin, mutta meikäläinen hoitaa aina asian niin, etten  idioottivarmasti näe yhtäkään salamaa. En edes häntää.
Yöllä, jos yrittää leiskuella, käärin pääni täkkiin ja menen alko-oviin nukkumaan. Alko-ovin pikkaraisen ikkunan peitän jykevällä tyynyllä.
Ei...hyvät hyssykät! Kuinka tuo ALKO-OVI oikein kirjoitetaan? Onko se alkoovi? Vai mikä?
Kysymys on siis sellaisesta SYVENNYKSESTÄ, johon mahtuu sänky ja ei juuri muuta.

Jos taas päivällä ukkonen präiskahtelee, kannan Leelian lepotuolin eteiseen ja laitan paksun saunapyyhkeen välioven ikkunaan.
Otan mukaan myös kirjan, johon jylinän keskellä yritän parhaani mukaan uppoutua.
Nyt on ollutkin urakkaa, mitä kirjojen uppoutumisiin ja lukemisiin tulee.
Kolmesta kirjasta olen jo kaksi lukenut. Ilahduin siitä Hotakaisen Iisakin kirkko-kirjasta.
Aion lukea muutakin hänen tuotantoaan, jahka ehdin.
Nyt on sitten menossa tiiliskiven paksuinen dekkari. Sitä olen lueskellut hiki otsaluulla helmeillen ulkona auringonpaahteessa. Hampaat irvessä. En pidä dekkareista.
Pakko nyt kumminkin kahlata opus läpi, että pystyy keskustelemaan siitä. Kaikki sadat lukijani varmaan muistavat, että kuluvan kesän aikana meillä täällä kokoontuu lukupiiri Pappilassa.

Kovasti on tänään vastustanut tämän tietokoneen kanssa. Tekisi mieleni paiskasta koko toosa päin navetan seinää.
HUOM! Teksti jatkuu...
Painoin julkaisunäpykkää liia aikaisin. :(

Ähhh!!! Tänään ei ole minun päiväni.
Taidanpa kirjoittaa supistetun version männytviikon häppeningeistä.
Vaikka aika supistettua on kyllä ollut toimintakin viime viikolla, jos kalenteriin on uskominen.
Supistusta on tullut tuon kätenikin takia.
Sitä kun on särkenyt siihen sähtiin  kuin siitä olisi otettu vähintäin kämmenen kokoinen näytepala, eikä pompannapin kokoista, kuten viime kerralla raportoin.
Todellisuudessa palanen oli ehkä nuppineulanpään kokoinen (tai puolet siitä).
Jokatapauksessa siihen pompannappiinpa rupesikin kertymään kovasti  mätää, joka puolestaan taas aiheutti kovasti paljon kipua.
Lisäksi kaikki kolhimiset ja pökkäykset keskittyivät juuri tuolle mätäpaise-alueelle. Se taas aiheutti vinkumista ja valittamista niin paljon, että jopa Magnuskaan ei lopuksi korviaan asialle lotkauttanut.
Aluksi hän aikoi tilata ambulanssin, mutta huomatessaan, että henki sentään alkoi aina jonkun ajan jälkeen pihistä, hän rauhottui.
Minä en ole kyllä mikään urhea sairastaja, enkä muutenkaan. :(

Tiistaina olin Kortesjärvellä Ep:n Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokouksessa.
Pidimme kokouksen suopursujen seassa.
Koskaan ei kokouspaikka ole ollut niin huumaava ja silmiähivelevä. Asiatkin loksahtelivat nasevasti paikalleen, jonka jälkeen käristimme makkaraa ja joimme äykeät kahvit.

Keskiviikkona porhalsin TAAJAMA-junalla Nikolainkaupunkiin.
Vaihteeksi erääseen ravinteliin syömään ja kuten aina, hyvässä seurassa, elikkä "Naisten rukouspiirin" naisten kanssa.
Söin ko. ravintolassa kesän ensimmäiset uudet potut. Olivat tosi maukkaita, eikä pieni hiekanjyvästen karskuminen hampaissa tahtia haitannut.

Tervajoen asemalla istuminen ja junan odottaminen, tuottaa minulle ihan mahdottoman hyvää ja positiivista potkua näin kesäisin
Asemarakennus on niin vanha kuin ne ikivanhat asemarakennukset ovat. Niitähän kilvan ostetaan ihan asuinsijoiksikin.
Kivirappusilla istuskelen ja paiskaan kengät pois kinttuista. Voikukat varpaiden välissä kuuntelen lintujen (pääasiassa varisten) raakkumista ja haistelen kesän päätähuimaavia haisuja.
Jonkun ajan päästä asemalle sitten puuskuttaa melkein kuin höyryveturi: vanha jykevä dieseljuna.
Sillä puksutellen matka kaupunkiin kestää 20 minuttia. Kaikki tuo on niin ihastuttavaa, että ei haittaa, vaikka pikkasen pitää "hurjaa" vauhtia pelätäkkin.

Lauantaina oli Joonathanin ja Viviannin ja koululla kevätjuhla.
Menimme paikalle hyvissä ajoin, että varmasti saamme istumapaikat.
Salissa istui tasan yksi ihminen meidän sinne mennessä. Olisi ollut tuhannen taalan paikka valita ykkösaitiopaikat.
Me menimme sellaiseen paikkaan, että emme nähneet kuin edessä istuvien hikiset niskat.

Kevätjuhlassa Vivianni tanssi ryhmässä, joka voitti kultaa Suomen koulujen välisessä kilpailussa. Heillä oli lumilapiot ja muutama tekolumipallo tanssirekvisiittana.
Paikanvalinnan johdosta en nähnyt kuin muutaman lentävän lumipallon. Uskon kuitenkin, että tanssiesitys oli hyvinkin kullan arvoinen.
Joonathan siirtyy nyt sitten toiseen kouluun ja yläasteelle. Pikkaraiset ekaluokkalaiset lauloivat heille sydämeenkäyvän laulun (Turvallista matkaa aalloilla elämän...)
Laulu kävi myös kovasti itkusuonen päälle. Juhlassa laulettiin suvivirsi. Se ei aiheuttanut tälläkertaa minulle yhtäainutta kaameeta tunnekuohua. SANAT eivät ole angstisia, mutta se sävel. SE SÄVEL!
Mutta nyt siis ei sekään ahistanut.
Juhlasta menimme sitten pizzeriaan, josta veimme Lyllanille jäätelöä, kuten tuonne alkuun jo kirjoittelin.

Sunnuntaina menimme naapurikaupungin kirkkoon jumalanpalvelukseen.
Aina kesäisin teemme silloin tällöin vierailuja vieraisiin kirkkoihin noin 100 kilometrin säteellä. Sanoma niissä on tuttua.
Suosittelen lämpimästi tälläisiin vierailuihin teittiä muitakin. Tai ainakin tietysti menemistä siihen omaan kotikirkkoon!!!

Kirjoittelu loppuu tält´erää tähän. Siis tämänviikkoinen. Ei siis kokonaan. :D
Nytkään en matkamuisteloa julkaise, koska tietokoneen toiminta on kovasti aiheuttanut hapsien harvenemista.
T: Kaisa Hapsharvento- Pääkkönen
----------------------------------------------

Psalmi 4
Jakeet 4-5

Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja.
Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.
Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö!
Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. (sela)