maanantai 30. heinäkuuta 2012


Istun Letkutien konehuoneessa norsu harteilla ja yritän kelata aikaa taaksepäin muistellen mielenkiintoisia (rohisevaa hengitystä) häppeninkejä.
Norsu on saatu arvalla Köpingin markkinoilta, eikä se paina läheskään niin paljon kuin norsut yleensä.
Tämä norsu on nimittäin tarkoitettu niskanlämmittäjäksi ja sillä on langasta letitetty häntä.
Norsu on gredeliinin värinen, hyvin valmistettu ja komea.
Se ajaa täydellisesti asiansa, kuten sen esikuvatkin Intian tukkityömailla.
Pakko oli laittaa jotakin hartioille, kun kaikki ikkunat pitää olla auki, muuten alkaa silmissä mustua ja happi loppua.
Ilma enteilee ukkosta, mutta onneksi vasta vaan enteilee.
Toissa yönä oli täkäläiset maisemat kuulemma olleet sätimisistä valkeana ja jyrähdähdykset seuranneet taukoamatta toisiaan. Meikäläinen oli vain vedellyt uneskoa palloon.
Unta en muista nähneeni, kuten rakas äiti-vainaani aikanaan, kun oli "jyrissyt".
Olen sen jutun näillä sivuilla jo ennenkin kertonut, mutta se sietää tulla uudestaan kerrotuksi koska on niin hyvä.
Sitäpaitsi onhan matkan varrella varmaan tullut uusiakin lukijoita, jotka tuskin jaksavat kahlata entisiä häppeninkejä jälkikäteen.
Siis: äitini teki joskus kotiviiniä punaisista viinimarjoista.
Viinipullon suulla oli joku ihme lasikiekura, jonne piti tiputella tarkka määrä sokerinpaloja vuorokaudessa.
Eräänä kauniina päivänä äitini oli tipautellut vahingossa tuplasti niitä imeläkivenpalasia ja viinipottu otti ja räjähti tuusannuuskaksi yön mustina hetkinä.
Äitini ei herännyt. Sen sijaan hän oli nähnyt unta nyrkkeilyottelusta.
Noh...hurmehan niissä matseissakin joskus lentää, mutta keittiönsä oli kuin lahtihuone aamulla, kun herättiin.
Sen koommin ei viiniä valmisteltu.
Äiti ei luottanut muistikultaansa, että onko sokeria tiputeltu tarpeeksi, vaiko eikö ole?

Ukonilmoihin vielä mennäkseni, niin meillä täällä Hälvän aukeilla ei siis ole ukkosta näkynyt kuin kerran ja silloinkaan en minä nähnyt mitään.
I hate ukkosta :(
Lehdissä on ollut kamalia uutisia kamalista ukonilmoista. Vanhat kamalat ohjeetkin on ollut kaikkialla näkösällä.
Jaa, miksikö kamalat? No, kun en usko, että ne auttavat. Ja, jos tietenkin auttavatkin, niin kummiski ottaa kipeetä.

Viimebloggauksessani raportoin Ilmajoen keikasta, jossa suuni korppuili ikävästi.
Seuraava Ilmajoen ilta meni paremmin, koska kävin Laihelassa vesipottukaupassa ja ostin kaksi pulloa aitoa lähdevettä suoraa kraanasta pulloon lorotettuna. (Tuo oli minun keksimäni mainoslause, joka tuskin kelpaisi lähdevesifirman käyttöön).

Tiistaina siivosimme Magnuksen kaa koko kämpän (paitsi tietenkin ylävooninkia, joka juuri toista kuukautta sitten hyväksi siivottiin).
Siivomisen syy oli taas se sama vanha tuttu: meille tuli vieraita seuraavana päivänä.
Matteus, Låtta, Maikku ja Eerikki olivat ne odotetut vieraat.
Keitin meille päivälliseksi uusia perunoita, joista ei enää kuori irronnut, kuten uusista perunoista tapana on.
Magnus rouhi niitä perunatömpällä kauan ja hartaasti, mutta pottujen nahka ikäänkuin vaan parkkiintui.
MINUA se ei krassannut, koska syön perunat kuorineen melkein jouluun asti.
Mutta se, että huolella valmistamani vihannesgratiini oli taas kuin kesäkeittoa sai verenpaineeni kohoilemaan.
Mauritzio (yksi meidän vakiovieraistamme) kehotti, kerran vierailulla ollessaan, laittamaan vehnäjauhoja kerman ja juuston sekaan. Ei auttanut. Kesäkeittoa, mikä kesäkeittoa!
Se on tietenkin aika kaitanen murhe tänä synkeänä aikana, joten jätänkin aiheen iäksi (samoin kuin gratiininkin valmistuksen...ehkä).

Torstaina oli taas se aika kesästä, jolloin otan ison motillisen kahvia ja kaikki viime jouluna saamamme joulukortit ja menen ulos juomaan kaffia ja rukoilemaan jok´ikisen kortin lähettäjän/jien puolesta.
Toiseen alku-kuvaan on kuvattukin se samainen joulukorttikasa, mutta kuva epäonnistui.
Salama olisi kuulemma pitänyt ottaa pois ja minä en silloin vielä osannut. (Seuraavalla kerralla voi taas olla, etten muista, kuinka se tapahtuu).
Mehän emme lähetä joulukortteja ollenkaan. Emme ole lähettäneet muutamaan 10 vuoteen.
Silti saamme edelleen kortteja ja hyvin lämpöisillä tunteilla lähettäjien puolesta rukoilen ja heittiä mielessäni ajattelen.

Kaksi päivää olimme Köpingin markkinoilla Kristillisdemokraattien teltan alla ja möimme pika-arpoja ja pidimme aatetta korkealla.
Jos jossakin, niin markkinoilla saa tuntea kaikki tunneskaalan eri vivahteet jäätymispisteestä kiehuntapointtiin.
Meikäläinen on sangen yksioikoinen rautakanki-luonne, joten tekee hyvää olla puuronsilmäkkeessäkin joskus.
Ostin markkinoilta ropeellisen muikkuja.
Söin niitä sormilla, kun en huomannut, että olisi kertakäyttöhaarukoitakin ollut tarjolla.
Katselin kauhuissani muiden haarukointisyöntiä (sitten kun sen moheltamiseltani huomasin) ja muut puolestaan minun sormillasyöntiäni.
Olin ahnehtinut suihini jo melkein koko satsin, kun vieressäni oleva mies moitiskeli, että muikut eivät olekkaan NEULAmuikkuja.
-MITÄ NÄMÄ OVAT? kyselin itseltäni kauhuissani.
Syön neulamuikkuja siksi, että ne ovat tosiaan neulamaisen pieniä ja siitä johtuen, myös niiden peräsuolen tavara täytyy olla mikroskooppisen pientä.
-Minen syä kalaa paskoonensa, tapaa Magnuskin uhota, johon minä aina sanon, miten VÄHÄISTÄ kaikki on.
Mutta nyt!
Parikertaa nielaisin tyhjää, mutta sitten ruokahalu palasi.
Mitä väliä? Kun vaan hyvältä maistuu.
Ostin markkinoilta myös uusimman Isokyrön kotiseutukirjan.
Kirjassa on kirjoitus äitini mummusta (äiti puhui aina mammasta).
Kirjoituksen otsikko on "Rikkaan lesken" elämä ei tainnut olla helppo.
Kuvissa näkyy myös vaarini ("rikkaan lesken" poika ja hänen vaimonsa, eli minun Lyyli-mummuni)ja tietenkin oma äitsykkäni noin kymmenvuotiaana.
Olen kaikille paasannut, että juurekseni ovat Isonkyrön Lehmäjoelta, mutta ne ovatkin Isonkyrön Tuuralasta ja Ritaalasta (josta jälkimmäisestä olen uhonnut oikein).
Ilmankos minä olen näille aukeille sopeutunut, kuin kutukala Kyrönjokeen.
Tosin olen kyllä sopeutuva luonne. Nikolainkaupungissakin tunsin olevani kuin meriahven rantakaislikon kutjussa.

Sunnuntaina emme, täysin tapojemme vastaisesti, menneet kirkkoon.
Magnuksella oli puheen tekoa kesäseuroihin, jotka Pohjoiseuroopan komeimmassa kirkossa illansuussa pidettäisiin.
Pohjoiseuroopan komein kirkko = Huutoniemen kirkko.
Kuuntelimme sensijaan radio Deistä sen Nikolainkaupungissa äänitetyn ohjelman, joka olisi pitänyt tulla sinä-ja sinäpäivänä, silloin ja silloin. Ei tullut.
Sensijaan se siis tuli eilen.
Minun osuuteni ei tullut eilenkään!
Ja niinkuin minä kaikkeni annoin äänityksessä.Ella Eronenkin olisi joutunut antamaan jonkinmoista tunnustuksentapaista.
Leuat lotisten sanoin ohjelman jälkeen Magnukselle, että seuraavan kerran äänittelen itsekseni yskiskellen Vähännevan vähäisessä vinttikomuutissa.
Mikrofoonina toimikoon seinälautojen koloset ja yleisönä koppakuoriaiset.
- En yhtään tippaa välitä, ettei osuuttani lähdetetty ja kyllähän sinun puheesi...
(ääni sortuu murtuen).
Selvisin kuin selvisinkin tilanteesta, eikä vähiten Magnuksen runsaan lohdutuksen takia.
Ensikerralla menen taas iloisesti ÄÄNITTÄMÄÄN tuli se sitten eetteristä ulos tai ei. Sovittuun aikaan ja paikkaan.

Meillä oli siis kevätseurojen vetovastuu Huutoniemen kirkossa eilen illalla Huutoniemen kirkossa.
Kaikki meni hyvin.
Magnus joutui kuiskaamaan asiasta kuin asiasta, jotka hänen mielestään (ja ihan oikeestikkin) unehutin sanoa.
Minulla oli katsokaas kunnia toimia juontajana.
Olen aikoinani saanut koulutusta SAARNAKURSSILLA ollessani, myös juontotehtävän vetämisestä.
Kurssilla neuvottiin olemaan flätisemättä muuta, kuin mitä asiaan kuuluu.
Kotipuolensa asioita, minisaarnoja tms. ei ole soveliasta juontajan paasata.
Minä otin opin liiankin todesta ilmeisesti. En sanonut pakollisiakaan asioita.
Runoja sain kuitenkin luvan kautta lausua, ja sainkin runsaasti ablodeerauksia ja yhden kirjan kaupaksi.

Vaikka päivä on jo pitkälle kulunut ja sanoja liikaakin peräkkäin pistelty, tukin tähän reportaashiin vielä tämänpäivän mielenkiintoisat asianhaarat.
Olimme Nikolainkaupungissa hakemassa matkavakuutuksen.
Lähdemme lähitulevaisuudessa taas Venäjän Karjalan laulumaille laulamaan ja kertomaan Jeesuksesta.
Vakuutuksen olisi tietenkin saanut netinkin kautta, mutta päätimme munklauttaa kaikkia vakuutuksiemme osasia uuteen uskoon ja oloon.
Tulomatkalla sanoin Magnukselle, että hän karauttaisi apteekkiin.
Menisin pitkästä aikaa ostamaan hupenemis-pussukoita. Olin nähnyt niitä apteekissa myötävän, kun edelliskerran siellä piipahdin.
Ulkoa pihalta jo näin, että laihdutuspussukka-hyllyn vieressä istui kolme ihmistä.
3kpl NORMAALINkokoista ihmistä.
Nuo 3kpl normaalinkokoista ihmistä istuivat kuin jauhotatit hyllystöjen edessä.
Odotimme valehtelematta 1/2 tiimaa siinä apteekin ikkunan edessä ulkosalla.
-Minen lähäre tästä, ennekö soot hakenu niitä pussukoota, ku kerran tänne meirät ajatit. Mitä sitä häpiää ittiänsä. Jos on pullia, niin on pullia. Ei siinä auta luimuulu, eikä häpeely.
Hmmppfff!! Ei auta niin, mutta minut olisi saanut kiskoa köysillä siihen hyllyn eteen.
Olemme kuitenkin taas vakaasti päättäneet avata Hälvbridgen natisevan oven.
Lohduttelimme tänäänkin toisiamme, että meille ei ainakaan ole tullut LISÄÄ kiloja. Toisillehan on tullut niitä KESÄkiloja, mutta ei meille :)Senverran "lujana" olemme lihapatojen ääressä seisseet.

Reportointi Vähältänevalta päättyy tähän, vaikka vieläkin olisi jotain ollut hampaan reiässä.
T: Kaisa Hävek-Pullerskog
----------------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Viides käsky:

Älä tapa.

maanantai 23. heinäkuuta 2012


Yllä kolme kuvaa viikonlopun tuoksintapaikoista.
Ensimmäisessä kuvassa on hääpari on aloittelemassa häävalssia.
Valssia, joka oli heitä varten sanoitettu, ynnä sävelletty ja jonka morsiomen veli komeasti laulaa kajautti.
Olimme lauantaina Vilppulassa kummityttömme Leenun ja sulhasensa Herbertin hääjuhlassa.
Täytyy sanoa, että nyt kyllä oli kyseessä tavanomaista komeampi pari, kuten kaikissa häissä kaikkialla aina on.
Morsian sädehti hyisestä heinäkuun kalseudesta huolimatta niin, että se korvasi osan auringonkin poissaloistavia säteitä.
Aurinko otti heloittaakseen sadepilven takana, joka pilvi puolestaan truiskaisi hääväen ylle jääkylmän suihkun kirkosta poistuttaessa.
Sulhanen oli salskea ja silminnähden rakastuksissa ja ökötyksissä ihastuttavaan morsiomeensa.
Oi sitä onnea ja oi sitä autuuden ihanuutta!
Häävalmistelut oltiin tehty viimeisen päälle ja huolellisesti jokaista suklaasydänmällin harsokoristetta myöden.
Väen vängällä juohtui omat häät mieleen.
Ehkä hiukan siksikin, että
tänään, armon vuonna 2011, heinäkuun kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, on kulunut tismalleen 46 vuotta, kun vannoimme kaikki maailman rakkaudet toisillemme ja vastasimme tuttuun kysymykseen TAHRON.
Silloin oli lauantai ja myös työpaivä. Tuohon aikaan oli tapana paiskia töitä lauantaisinkin.
Häämme oli sovittu klo 14 pidettäväksi kirkkoherran virastossa.
Kello 11 ryin kurkkuni puhtaaksi ja kysyin pomolta, josko saisi kotiin lähteä?
-Olisi häät tiedossa, jatkoin kuiskaten uudestaan kuivuneella kurkullani.
-Häät? Kenen?,tivasi expeditööri, joksi postikonttuurin pomoja myöskin joskus tituleerattiin.
- O-omat!
Sain lähteä siitä paikasta.
Tämän pikku episoodin olen kirjoittanut ennenkin tänne blokiin ja kertonut vielä monemmin kaikille, jotka vähääkään ovat osoittaneet kiinnostusta ja vaikka eivät olekkaan.

Olen omia häitäni muistellessani aina haikaillut, etten sittenkin pukeutunut kermakakkurimpsuröyhelöpukuun. Kuitenkin olen myös ymmärtänyt, että ei siitä olisi ollut oikein iloa kenellekkään.
Vähiten itse morsmaikulle.
Sain nimittäin heti vihkimyksen jälkeen hyperkaamean päänsäryn, joka kaatoi minut ennenaikaisesti vuoteen omaksi koko hääjuhlan ajaksi.
Siinä minä olisin maannut, kuin kutukala kermassa, pimennetyssä huoneessa pannumyssy päässä.
(Laitoin aina päänkivistyksen kohdatessa pannumyssyn päähän. Lämpö auttoi särkyyn paremmin kuin pervitiinit ja hotat.
Nyt, kahvinkeitinkaudella, ei ole enää pannumyssyjä, mutta eipä ole enää päänsärkyjäkään).
46 vuotta!
Minä olen erittäin onnellinen kaikista noista vuosista ja lupasin Magnukselle entisestäänkin muutella tapojani suotuisaan suuntaan, että kuluisivat loputkin kymmenet- ja taas kymmenet vuodet seesteisesti ja romantteisesti.
Magnuksella ei ole poispantavia luonteenpiirteitä ja nekin harvat, joita EHKÄ olisi, pysyvät poissa, jos akka pystyy olemaan siipiänsä myöden ;D


Keskimmäinen kuva kuvakoosteessa kuvaa minua ja Catherineä.
Kuva on mukana ainoastaan siksi, että näkisitte lauantaisen juhla-sotisopani ja sen, miten kauas omena on puusta pompannut.
Hääsotisopanihan olin suunnitellut aivan toisenmoiseksi, kuten tarkkaavainen kuulijani ehkä hyvässä lykyssä muistaa.
Maikku ainakin muisti ja kysyikin, että eikö puhe ollut pitkästä kläningistä ja ruiskaunokkikorkkareista?
Oli puhetta ja kirjoitusta siihen sähtiin, mutta...
Eräänä yönä, muutamia päiviä ennen itse juhlaa, tamusin mekon ylleni.
Siinä yönhämärissäkin huomasin heti, että hamosen palleanseutua koristavat briljantit ovat pönöllään kuin emakkopossun kikit.
Ei puhettakaan, että ko. mekkoa olisi voinut yllensä kinnata.
Onneksi oli kaapissa eräisiin synttärijuhliin H-Hallista hankittu leppäkerttuplyyssi (kuvassa ylläni), jossa on kokoa pallean pullahdella.
Ruiskaunokkikengät eivät tietenkään matsanneet tähän puseroon, joten äkkiä H-Halliin perjantaina ja sieltä löytyivät ihastuttavat verkkokengät (20 euroa), joista laitan kuvakkeen myöhemmin.
Jalat näyttivät niissä aavistuksen verran piknik-paistirullilta (noin puolentoistakilon painoisilta ja noin kuvaannollisesti), mutta musta lakka varpaankynsissä hälvensi hiukan tätä mielleyhtymä-efektiä.
Magnus lohdutti minua ylilempeällä äänensävyllä spatseeraillessani polvet koukussa niillä verkkokengilläni, jotta soon pääasia, ku itte tykkää ja on tyytyväänen.
Tyytyväisyydestä en menisi hehkuttelemaan, mutta kyllä minä tykkäsin.

Kolmannessa kuvasessa on Magnus kuvattuna eilen illalla klo noin 19.
Olimme Ilmajoella trasukirkossa.
Magnus piti puheen ja minä lausuin runoja.
Saamme mennä tänä iltanakin ja Magnus lupasi ottaa vuorostaan minusta kuvan. Laitan sen sitten tänne "mielenkiintoisia raportteja kaikista eri häppeningesistä"-blogiini, jos kuva onnistuu.("Onnistuminen" pitää sisällään sen, että näytän ikäistäni huomattavasti nuoremmalta ja todellinen painoindeksini ei hypi ilkeästi silmille).
Annoinkin ohjeet kuvakulmista ja siitä, että koko ruppi pitää näkyä.
Minä en tykkää ihmispuolikkaista. Tai no...voisi olla meikäläisen kohilla parempikin, jos vaan puoliska näkyisi.
Runoja lausuessani omalla vuorollani (noin klo 19.30)turparustinkini kuivahti niin totaalisesti, että Koiviston kuivahtaneimmatkin korput jäävät kirkkaasti hopealle.
Juuri ja juuri sain mokellettua ääneen viimmoset värssyt.
Kauhea tunne, kun jokaisen sanan eteen piti ponnistella kuin penkkipunnertaja.
Täksi illaksi varaan puolentoistalitran vesipotun mukaan ja kulauttelen siitä joka tavun jälkeen aika huikat, niin eiköhän syljeneritys alkaa pelaamaan
Sain kaikesta huolimatta myytyä kirjoja :D
Kuulinpa vielä ilman kuulokojettakin, kuinka joku kehui, että olivat runot niin hyvin lausuttujakin ;)

Keskellä viikkoa olimme Nikolainkaupungissa hampurilaiskutsuilla.
Paikka: Asevelikylä.
Aika: klo 18.00
Kutsujat: Eerikki, Catherine, Joonathan, Vivianni ja Lyllan.
Samalla reissulla veimme tietokoneemme matokuurille tietokonemato-liikkeeseen. Koneeseen oli luikerrelut kahdeksan maskia ja muutakin ylimääräistä.
Aikaa kun oli, ennenkö Hampurilaiskutsut alkaisivat, käväisimme supparissa ostamassa kaffetta ja sen sellaista.
Kuten aina, tapasimme supermarketissa joka kymmenenmetrin päässä tuttuja.
Kerroin kuuluvalla äänellä, kuhun ollaan menossa, MUTTA EN MUISTANUT HAMPURILAIS-sanaa. Kutsu-sanan kyllä.
Sanoin meidän menevän SÄMPYLÄ-kutsuille.
Joku kuulija katsoi kummeksuen ja oudoksuen minuun, joten aloin selittämään sämpylän syvintä olemusta:
Kaksi valkoista muhveloa, piffi ja paljon kaikenlaista sörlssensöniä väliin.
Magnus sanoi olevansa huolissaan minusta ja minun muistikullastani.
Pelkäänpä, että huoli ei ole ihan aiheetonta (nielaisu ja huo´ahdus).

Eerikin grillaamat piffit ja hampurilaiset tekivät kiivaasti kauppansa ja tyytyväisinä lähdimme ajelemaan kohti laskevaa aurinkoa, jonka säteet hyväilivät lempeästi puiden vehreitä latvuksia (paitsi, että ajelimme tismalleen vastakkaiseen suuntaan).

Vielä mahtuu viimeviikkoon iloinen häppeninki:
Ooppeli meni katsastuksen läpi, että naskahti.
Toinen kerta sanoi siis toden tällä kertaa.
Tuntui mahtavalta karauttaa ikiomalla autolla asioilleen, eikä vähemmin senkään takia, että kaaran sisustakin hohteli puhtauttaan.
Magnus tosin kertoi, jotta oli katsastusmiäs oli luimaallu pitkähänsä konelauran purkkalättejä.
-Niitä ei saa, kun räjäyttämällä irti, kun ovat sulaneet kuumuudessa kiinni niin lujasti, puolustelin minä tekosiani.

Nyt loppuu tekosten selittely tällä haavaa tähän.
T: Kaisa Hamburger-Sämbsjö
-------------------------------------------------------

Jumalan kymmenen käskyä
Neljäs käsky:
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kuvastossa tällä kertaa kuvattunna mansikan poimintaa (Vivianni) ja jo poimittua(Magnus).
Tuollaista jälkiruokaa me olemme harvase päivä "joutuneet" vätkyttämään.


Aurinkoiset, mutta valoisat tervehdykset täältä Letkutien varsilta.
Mielenkiintoisten (!) tapahtumien reportointi ottaa taas jatkuakseen.
Auringosta emme tosin ole päässeet nauttimaan kuin köökin ikkunasta haikeana katsellen.
Satanutkin on, jolloin auringosta ei tietenkään ole oikein päässyt nautiskelemaan,
mutta pääasiallinen syy sisälläoloon piilee niissä tuhansissa ja taas tuhansissa paarmoissa, jotka iskevät piikkipuonsa (tai taitaa niillä olla piikkikärsät) heti nahkaasi, jos vain jalallasi ulos astut.
KOSKAAN, koko kuusvuotisen asumisemme aikana, noita herhiläisiä ei ole näin paljoa ollut.
Autolla, kun karauttaa pihaan, ovat ne jo silmät hullunkiiltoa välkkyen, pistin tanassa odottamassa.
Istummekin aina hiljaa pitkät tovit, paitsi silloin ei voi, kun on jäätelötuuttilasti takakontissa.

Aamupäivällä hain urheasti lehden postilaatikosta valmiina huitomaan ja heilumaan kuin heinämies (mikä tosin ei auta tippaakaan).
Jäin toivorikkaasti pihapöydän ääreen istumaan lehti kainalossa.
Ja kas vain!
Vain noin seitsemisenkymmentä paarmaa pyöri ympärillä ja kärsäänsä ei käyttänyt yksikään.
Hain hyönteismyrkkypullon sisältä, sekä kahvikupposen ja nautin kesäpäivästä ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ainakin, mitä nautinnollisuuteen ja levollisuuteen tulee.
Innoissani menin myös voimistelulaitteelleni, siihen pikkusaunan viereen, ja ajattelin kiskaista muutaman väännön suorin jaloin, mutta ei onnistunut.
Olen pitänyt viikon paussin (vrt. paarmat, sateet ynnä sääsket) ja olivat lihakset veltostuneet aikaisemmalle, eli alkuperäiselle, surkealle alimmalle tasolleen.
Hampaat karskuen (eivät ole muuten enää jomotelleet) nostin vempelettä sitten pykälän ylöspäin ja aloin punnerruksen.
Uskon, että muutaman päivän kuluttua saan taas laskea (tai tietysti nostaa) tasoa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että en ole harjoittanut tavanomaista painopuntarinostantaakaan viikkoon, vaikka sisätiloissa sitä aina teen. Eivät ole ötökät kiusana, eivätkä nahkaani pureskelemassa.
On ollut määrättyjä syitä tekemättä jättämisiini.
Tosin, olen kyllä Kekkosen kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että kaikki syyt olla lenkkeilemättä tms. ovat tekosyitä.

Mutta nyt lisää syitä:
Olin serkkutapaamisessa viime tiistaina.
Tavanomaiseen tapaan heinäkuun miitinki on aina Pläälu- ja niitten saaressa.
Elitzabethy tuli hakemaan minua Nikolainkaupungin juna-asemalta, koska autonihan on edelleen ankarassa ajokiellossa.
HUOMENNA moinen pinhuusi päättyy, koska Magnus menee katsastamaan koslaa toisen kerran.
Haluan painottaa, että mitään suuria vikoja ei toki autossa ole ja nekin on nyt tänään oikein korjaamolla korjattu.
Iskunvaimentimet ovat uudet, pari ruuvia kiristetty entistäkin kireemmälle, mahanalusta pesty jne.
Jos ooppeli ei mene katsastuksen läpi kunnialla, niin ei hätää!
Onhan meillä ns. YKKÖSAUTO, josta tulee välittömästi minun kakkosautoni. Oiva-polkupyörästä tulee Magnuksen ykköskulkuneuvo. Sateella ja paisteella.
Ei siinäkään ole hätää hyyshäivää, koska Magnus aina revittää, kuinka hän näiltä tanhuvilta aina lapsena lähti Vähäänkyröön pyörällä kouluun. Matkaa oli 13km sivu.
Saapi siipi. Itse uskon, että taas pyydetään autoani ostaa ;)

Iloisen puheensorinan säestyksellä lähenimme, me serkukset (Mayakin oli koukattu mukaan matkanvarrelta) sitä paikkaa, josta piti kääntyä oikealle.
saapuisimme tielle, joka johtaisi rantaan, jossa pikkuinen purtilo olisi meitä noutamassa ja outtamassa. Sen piti siis olla edessämme.
Sen tien.
Ei ollut!
Soitimme serkkusellemme ja saimme uudet ohjeet. Vanhat ohjeet oli ymmärretty väärin.
Uusien ohjeiden mukaan toimittuamme ajoimme uuden tienpäähän, jota tuskin oli käytetty nuijasodan jälkeen.
Olimme jälleen ymmärtäneet ohjeet väärin, tai paremminkin emme olleet ymmärtäneet niitä lainkka.
Puolentoistatunnin väärinymmärrysten jälkeen serkunmies lupasi tulla maantielle seisomaan ja viittelöimään.
Meitä serkkuja oli jo nälkäkin alkanut hivuttamaan. Pyörrytti ja hojaannutti ja ylenannatti.
Minä ainakin olin aamusta asti paastonnut ja ajatellut vesi herahdellen tserkkutytön pöydän antimia
Onneksi minulla oli KÖRTTIPASTILLEJA laukunpohjalla.
Saimme kukin kaksi kappaletta imeskeltäviksemme ja uskokaa, tai älkää, kuvotus ja vaimallus loppui kuin seinään.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Pääsimme kun pääsimme pungertamaan itsemme veneeseenkin kuin tyhjää vaan.
Vene uiskenteli sangen syvällä, mutta vakaasti ne muutamat sadat metrit, jotka toiselta rannalta huvilalle on.

Viimeinenkin onhon olon tapainen kuvotus väistyi syödessämme Pläälun kokkaamaa makoisaa lohikeittoa.
Pläälun nimi ei tietenkään oikeasti ole Pläälu, vaikka hän itse niin luulikin tituleeratessaan itseään pienenä sillä nimellä :D

Palatessamme Elitzabethy heitti minut Askaan, jossa Magnus jo kovasti outtelikin.
Tai ei Magnus niinkään, mutta Vivianni.
Oli luvattu, että hän saa tulla pariksi päiväksi Hälvälle kylille.
- Mummu ei tehnyt mun kaa mitään kivaa. Ei edes muovaillut muovailuvahalla!!!, oli neiti rollinut kotiinpäästyään.
Mutta ei muistanut neitokainen, että leivottiin yhdessä pullaa. Mielestäni se ajaa vähän saman asian ja vielä enempikin.
Muovailuvaha ei nimittäin maistu läheskään yhtä hyvältä kuin pullataikina.

Totta on, että en ehtinyt touhuta ja piirrellä paljoa, kun piti siivota.
Viviannille kyllä selostettiin ennen hänen vierailuaan kaikki näkökohdat ja ne eivät kuulemma yhtään haitanneet mitään.
Siivota piti taas siksi, että tuli jyväskyläläiset Äkku ja Tyttytyllerö saapuivat visiitille.
Edellisestä siivousraivauksesta oli kulunutkin jo pitempi tovi, joten ei puhettakaan leikkimisistä, eikä avaimenpiilottelusta.

Perjantaina huomasimme Magnuksen kanssa, että meillä on juhlallisuuksia tiedossa yli-viikonloppuna ja kuontalomme ovat kuin murokuupanat.
Tietenkin hovikampaaja/parurimme oli hyvin ansaitulla lomalla.
Oikeastaan kaikki paikkakuntamme kampaajaparturit olivat hyvinansaituilla lomillaan, joten ajelimme Nikolainkaupunkiin.
-Ihan pikkusen vaan, pyysin, että kuupanaani lyhennettäisiin.
Minulla ja Magnukella on itseasiassa hiukkasen samaa vikaa, nimittäin kummankaan kuupanasta ei vois paljoa leikatakkaan juuri ns. "muron" niukkuuden vuoksi.

Kutsuin meidät Härmään Aijja-Kanitan ja Öpen kesäpaikkaan perjantai-illaksi.
Savusaunaa ei voitu lämmittää, vaikka sinne oven saranan päälle pesän rakentanut pikkulintu, oli jo lennähtänyt pois poikasineen.
Savusaunan kiukaan kivet ovat munklautuneet jotenkin niin, että raoista pökkää ilkeästi lieskaa joka suuntaan, joten sitä ei voinut lämmittää nytkään.
Eipä hätää mitään, koska heillä on toinenkin sauna lämmittää plantaasillaan.
Niin vaan kuitenkin kävi, että istuimme Aija- Kanitan kanssa pukuhuoneessa, emmekä menneet saunaan ollenkaan.
Saunan edustalta tarkastelimme löylyn sijaan kuusia, jotka sopisivat joulukuusiksi.
Löysimme muutaman valioyksilön, jotka kumminkin luultavasti saavat kerkkinsä pitää tänäkin vuonna ja tulevinakin.
Meillä on tekokuuset käytössä. Aina, hamoihin tuleviin jouluihin.

Sunnuntaina menimme kirkkoon.Minä ja Magnus.
Monet tavanomaiset kirkkovieraat olivat jääneet kotiin katsomaan Herättäjäjuhlilla kuvattua kirkonmenoa.
Sama jumalanpalvelus nähdään uusintana huomenna tiistaina.
Aion katsoa sen silloin kaikessa rauhassa.
Ensisunnuntaina on jumalanpalvelus taas meidän iki-ihanassa vanhassa kirkossamme (1304),jonka jälkeen on piknikki kirkon läheisyydessä.
Magnus kysyi, jotta mitä niis piknikiis syärähän?
Hän ei kuulemma ole koskaan ollut moisessa tilaisuudessa.
Sanoin tietäväisenä, vaikka en ole ollut sellaisessa minäkään, että kukaan ei tarkasta mukana olevia syömisiä.
Voi ottaa halutessaan mukaan, vaikka puoliskan härkää turnipsipikkelssillä, tai Akselinvoileivän tuplana (Akselinvoileivässähän on vähintään 6 siivua leipää ja jokaisessa välissä herkkua monenmoista).
- Minä aion ostaa kauniin termospullon ja...enempää en ehtinytkään sanomaan, kun Magnus sanoo, jotta ikoolalaaset tarijuaa kahavit. -Sitäpaitti meillon monta termospullua kaapis, hän jatkoi tomerana.
-Minä en kehtaa niitä lommopottuja ihmistenilmoille viedä! Ne on junttaantunu sulla kaivinkoneessa pinnaltaan kuin pesulaudoiksi.
- Mutta noon sisuksiltansa ehejiä! Magnus muistutti.
En enää tavoistani poiketen vastannut mitään, koska muistin, ettemme pääse edes koko kirkkoon sunnuntaina, saatikka piknikille.

Jos sinä olet päässyt tänne asti reportaasin tutkailussa, niin tahdon onnitella, ynnä kiittää.
Tiedän siitä, että jatustelut eivät olekkaan vönyneet liian pitkiksi ja voin jatkaa seuraavalla kerralla VIELÄ nuukemmin asioiden tarkastelua ;)

T: Kaisa Tirksten-Nokander
------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Kolmas käsky:
Muista pyhittää lepopäiväsi.

maanantai 9. heinäkuuta 2012


Juhlalliset terveiset täältä Isonkyrön tanhuvilta.
Herättäjä-juhlat ovat sitten juhlittu ja oikein hienosti ovatkin.
Siionin virret, joista erikoisesti pidän, raikuivat ja kuuluivat varmaan Nikolainkaupunkiin ja Östermyyraan saakka.
Jumalanpalvelus televisioitiin ja se lähetetään ensi sunnuntaina TV:sta ja uusintana ensi tiistaina.
Jos minua joku yrittää bongata, niin eipä taida onnistua. Yleensä kyllä käyttäydyn, kuten kunnon linssilude ainakin: etupenkissä ja sielä päässä, jossa kameramieskin häärää.
Nyt olimme sivussa ja sivupenkillä, koska olimme työhukissa.
Alussa olevassa kuvassa näkyy komea juhlaportti, jonka läheisyydessä, kävelytien toisella puolella, tekokuusiaidan katveessa me Magnuksen kanssa myös edellisenä, eli lauantaipäivänä, jynssäsimme hyysiköitä.
Saimme runsaasti kiitos-suitsutusta työstämme.
-Ikinä eivät vessat ole olleet kuulemma niin siistejä kuin nyt näillä juhlilla.
Se on aika paljon sanottu, kun ajattelee, että nämä olivat sadannetkahdeksannettoista juhlat.
Minä ja Magnus emme suinkaan olleet ainoita WC-putsureita, joten välitimme kiitokset kaikille muillekin asiaankuuluville.
Kaikki asiaankuuluvat välittivät puolestaan taas meille saamansa kiitos-suitsutukset.
Täytyy totuuden nimessä kehua myös hyysiköiden käyttäjiä! He vasta siistejä olivat.
Aloin jo jossain vaiheessa epäilemään, että jotkut SALASIIVOOJAT käyvät pyyhkielemässä pyttyjä ja plaattioita sillä aikaa, kun olemme kaffilla.
Sellaista ei Magnuksen sanojen mukaan missään tapauksessa päässyt tapahtumaan, niin tiiviisti tointa hoidimme.
Magnus oli vapaaehtoisena ulko-pikkulaputsaajana lauantaina ja "pakotettuna"-sellaisena sunnuntaina.
Minä pyysin Magnusta Disein ja minun kanssa lisätalkoisiin.
Hän sai siivota jälleen miesten puolen, koska minulla ei olisi löytynyt kanttia mennä miesten OSASTOLLE, eikä varmaan Diseiltäkään.
En, en ole millään lailla estynyt, vaan ajattelin enämpikin miehiä, joidenka ohi olisin joutunut pränkäämään heidän ollessaan pahaa-aavistamattomina plastiikasta väsätyn pissarännin ääressä.
Olisivat vaivautuneet varmasti, eikä heitä ehkä olisi lohduttanut täkäläinen "paukahros": Kusoo seki, joka näköö!
Kaikki meni siis loistavasti, kun Magnus oli mukana.

Juhlilla tapasin kaiman, jonka blogia luen.
Menin hänen luoksensa rohkeasti, niinkuin vanhan tuttavan tykö mennään.
Katsoin MELKEIN olevani sukulainenkin väärän puun kautta, koska häelläkin on tämä komea Kaisa-nimi.
Tiedänhän hänen menemisistään enämpi kuin joidenkin tuttujen ja kaukaisten sukulaisteni menemisistä konsanaan.
Tapasin myös, sadetta kun pideltiin sisätiloissa, erään kokkolalaisen rouvan.
Hänellä taas puolestaan oli Kaisa-niminen tytär!
Tämä tytär on ihan oikea oopperalaulajatar.
Erittäin miellyttävälle keskustelulle oli kuitenkin laitettava väkisin piste, koska sade loppui ja työ kutsui.

Tuossa alussa oleva toinen kuva on pihapiiriimme (takapihapiiriimme) pesiytynyt lokki, jonka mielestä me (minä, Magnus ja Charles) olemme pesiytyneet väärään paikkaan.
Se otti aina valtavia spurtteja kohti ja kovaa, jahka päämme ulko-ovesta ulos työnsimme.
Samaa syöksyilyä harrastaa myös kuovi, jonka pesä on varmaan jossain tuossa Letkutien varsipöheikössä.
Kuovi louskuttaa nokkaansa "hirveän uhkaavasti" ja singahtelee turhan läheltä sen pistimensä kanssa.
Ihan nyt viimepäivinä ei näitä kamikaze-lentäjiä ole näkynyt, joten ovat ehkä uskoneet huuteluitamme.
(Huuteluitamme:
-Me ei teidän poikasista välitetä hyyshäivää. Saavat olla ja pesiskellä ihan rauhassa!!!

Viime viikolla ei ole tapahtunut kalenterinkaan mukaan kummostakaan täälä Rytkänperillä.
Talkoissa toki olimme parina päivänä.
Muina päivinä Magnus on korjaillut ja huoltanut kulkuneuvojamme katsastuskuntoon.
Tänään Magnus kävi näyttämässä katsastusasemalla ruttista, joka, kuten muistanette on minun rakas autoni.
Katsastukseenhan voi ajaa noin vaan, ilman mitään ennalta soiteltuja sopimuksia. Tavallisesti.
Ryppypelliooppelille täytyi tilata aika. Sen vihoviimeinen katsastusaika oli jotenkin päässyt luiskahtamaan ohi korvien ja silmien.
Omia korviani ja silmiäni en ihmettele, mutta Magnus on ollut viimeiset 46 vuotta aina viimeisen päälle skarppina.
Sillä autollani sai siis ajaa ja melkein polliisisaattueessa, vain katsastusasemalle, johon oli siis aika valmiiksi tilattunna.
On kuulemma katsastamattomalla kaaroilla ajavien ensimmäinen selitys poliiseille,jos ilkeästi kehtaavat tiellä pysäyttää, että katsastuskonttorille ovat parhaillaan entämässä.

Ei muuten mennyt läpi katsastuksen ooppeli.
Iskunvaimentimet ovat kuulemma sökönä.
Ihmettelin Magnukselle, kuinka voi vuodessa mennä vaimentimet niin tuusannuuskaksi?
Viime vuonnahan katsastusmies melkein pyysi ostaa auton. Sillä ajetaankin vaan kerran viikossa Osuuskauppaan ja muutaman kerran kuukaudessa Nikolainkaupunkiin ja kirkonkylään.
Kyydissä istun yleensä vain minä.
Noh, kyllähän meikäläisen alla vaimentimet kovilla ovat, mutta kumminkin.
Magnus sanoi, jotta iskarit menöö kyllä kertaheitollaki viteehin, jos renkahat osuu sopivasti johonki rouppihin ja noon vanahat ne renkahat.
Ooppelin iskarit ovat meillä kestäneet yhdeksän vuotta, eli melkein kuin uusia ovat ;)

Keskiviikkona kirjoitin kolumnin Uusi-Tie lehteen.
Dead line oli nimenomaa viime keskiviikko.
Kahta minuttia ennen puoltayötä sainkin kirjoituksen lähetyskuntoon ja sormet täristen painelin LIITE-näpykkää.
Ei näkynyt LIITOSTA viestissä.
Siis siinä kohtaa, jossa se minun mielestäni olisi pitänyt näkyä.
Painelin varmuuden vuoksi about parikymmentä kertaa liitä-liitä-liitä-liitä nappulasta, kunnes loihe uskomaan, että menee se perille. Ja tietenkin ihan ekalla painalluksella tietenkin.
Toimituksesta lähetettiin seuraavana päivänä viestikin, että perille tuli.
Teki mieleni kysyä, että montako kertaa?
Voi niitä ihania aikoja, kun sulkakynällä viestejä ja viisuja kirjoiteltiin ja veivattavilla telehvoonilla asioita hoidettiin.
Joku voi ajatella, että olen harvinaisen sakea, kun en sähköpostiviestiliitteitä osaa vieläkään lähetellä.
Hän osuu oikeaan!
Mutta, minulla on kyllä sähkiksen lähetteleminen koneessani muuttunut. Siitäkin seuraa sakeutta, jos asiat muuttuu.
Mikään ei saisi muuttua. Jos sähköp. lähdetys on ollut määrätynlaista aina ennen, sen pitää olla määrätynlaista maailman tappiin asti. Piste. ;)

T: Kaisa Tappinen-Sakolähteinen
-----------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.

Toinen käsky:
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä,
sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

maanantai 2. heinäkuuta 2012


Istun täälä konehuoneessa voipuneena, mutta väsyneenä.
Konehuone on tietenkin tämä meidän kammarimme, jossa tietokone sijaitsee.
Ennenkö alkaan kertomaan voipuneisuuden perimmäisiä syitä kerron noista alun kukkaiskuvista.
Kuvissa on plantaasimme orvokkikukkaset.
Näistä on ollut kuvat muistaakseni jo aiemminkin täälä, mutta laitoin ne uudestaan tämänhetkisessä tilassaan.
Tämänhetkisistä tiloista käy kiistattomasti selville se, että kukkaset on todella rakkaudella annettu.
Niin ovat komeita ja pöhääntyneitä!
Ensimmäisen kuvan kukkateline on traktorin lumikenkä ja toisen kukan teline on lasten pyöräturvaistuin mallia 1950 (noin).
Kolmas kuva, jossa siniorvokit heloittavat, ovat kukat tavanomaisessa ikiomassa amppelissaan, joka amppeli riippuu eräässä önäleessä, jota tarvittiin heinäkoneessa jota hevonen veti.

Nyt siihen voipunut-osioon.
Olen ollut tänään Herättäjä-juhlien talkoissa.
Haravoinut laajalta alueelta kaikki tupakantumpit, karkkipaperit ja kaljapullonsirut puts/vek.
Tuuli äityi ajoittain niin juhlalliseksi, että haravoiminen oli todella helppoa: harava ja roskapussi kainalossa sai vain katsella kuinka kaikki töhkä lähti lentoon ja laskeutui varmaan jossain Vöyrin hyppyrimäen tienoilla.
Talkoolaisia oli paljon ja kaikki olivat sen näköisiä, että maapallon kyljestä puuttui vain kripa, jota olisi väännetty.
Magnus oli myös innoissaan hänelle annetusta tehtävästä. Hän sai maalata kuoron esiintymislavan ulkoseinämiä ja myös alttarin.
Niin oli ollut innostava tehtävä, että oli maalia riittänyt kyynärpäistä alespäin käsvarsiin ja sormiin, sekä niskatukkaan.(Päälakitukkaa ei olekkaan maalattavaksi saakka).
Huomenna peli jatkuu. Kökkäys on hauskaa.

Kotiin tultuani päässä suhisi kuin entisessä kaislikossa ja otinkin nojatuolissa torkut.
Menin sitten ulos tekemään kuntojumppasession sillä vempeleellä, josta kerroin tässä taannoin.
Ei puhettakaan enää mistään päiden takertunisista, eikä jalkojen jumittumisista.
Olen päässyt punnerruksissani jo astetta vaikemmalle tasolle.
Olen tasolla, jolla aluksi en pystynyt muuta kuin makaamaan laitteen päällä kuin fileroitava lahna.
Ihmeellistä, kuinka TASO nousee, kun vaan jaksaa ja viittii.
Syksyn tullen ko. härveli on kannettava sisään.
Aion punnertaa sillä niin, että pystyn tekemään liikkeet siltä vihoviimeiseltäkin tasolta.
Painoja (3kg) olen myös heilutellut tuplaluvut tähänastisiin verrattuna.
Samoin luudanvartta ja kumminauhaa. :D

Tässä päivänä muutamana, ihan alussa viikkoa, kävimme Magnuksen kanssa Nikolainkaupungissa äänittämässä Matkalla-ohjelmaa, joka tulee ulos ens maanantaina 9.7 klo 19.30 Radio Deistä.
äänitimme saman tien toisenkin ohjelma-osion, joka puolestaan tulee eetteristä 30.7 klo 19.30 samalta kanavalta.
Minä lausun omitekemiä runojani molemmissa lähetyksissä.
Äänitys meni jo "vanhalla rutiinilla".
Kielen tarrautumisia purukalustoon ja kitalakeen tuskin huomaa, eikä sydämen sivutaukuroinnitkaan kuulu läpi.

Purukalustosta puheenollen menin tiistaina hammaslääkäriin niiden kamalien ja kivuliaiden tuntemuksien takia.
Yhtä hammasta hiottiin matalammaksi ja toisen ienjuureen tukutettiin jotain vihlomisenestotököttiä.
Lääkäri sanoi uskovansa, että karskutan hampaita yhteen nukkuessani.
NO NIIN! Ja Magnus on väittänyt, että kuorsaan ja suu on kuin golfradan viimeinen pelireikä.
Minä uskon lääkäriä. Muutenkin tosi mukava ja taitava, samoin hammashoitaja. Oikein pihalle asti perässä juoksi ja antoi näyteputkilon vihloville maissinjyville.

JK: PUOLET tekstistä on häipynyt jonnekin.
Enpä enää tänään jaksa kirjuuttaa uudelleen. :(

Tänään on tiistai ja kirjoitan nyt ne puuttuvat mielenkiintoiset häppeningit, jotka johonkin bitti-avaruuteen häipyivät.
Charles kylläkin ihmetteli sitäkin määrää, joka koneeltani luettavaksi jää meikäläisen OSAAMISTAIDON puitteissa.


Peräöstermyyran "trasukirkossa" olin keskellä viikkoa.
Vaikka ilma oli hyytävän hyinen, oli paikalle tullut ihmisiä ilahduttava määrä.
Sain pitää oikein puheenpätkänkin ja tietysti lausua runoja.
Runollisia kirjoja olisi mennyt kaupaksi enemmänkin kuin mukaan olin varannut.
Östermyyran "Kohtaamispaikalla" klo 17 kun kokoonnuimme, oli ilma kuin morsian konsanaan, mutta taas oli ilahduttava määrä ihmiskuntaa tullut seurapaikalle.
Sain lausua runoja ohjelman ulkopuolella.Lisäksi minua ja Magnusta haastateltiin.
Kysyttiin esimerkiksi, mitä vuodenajat minulle ja Magnukselle merkitsevät.
En tiennyt, että minulla on niin runollinen aviomies.
Hän väritti ja maalaili vuodenajat niin kauniisti, että oksat pois.
Itse en pystynyt vastaamaan kuin lyhyesti, että kesällä ikkunasta katsoessani ajattelen:
- Kesä! Mikäli almanakka jotain tietää.
Talvella ajattelen ikkunasta ajanmenoa silmäillen:
- Talvi.
Syksyllä katsellessani ovenraosta ulos:
- Syksy.
Ei siinä sen kummosempia revittelyitä tarvita ;)
Hienoa ja kaunista kaikki on tietenkin. Aina. Kaikkina vuodenaikoina. Sehän on selvä se.
Tähän Östermyyran tilaisuuteen olin varannut sitten niin monta Runollista kirjaa, etteivät ihan heti pääsisi loppumaan.
Sain melkein myytyä yhden (1) kirjan. Se on tämä korttiaika, joka krassaa meitä kauppiaita.
Opastin tätä melkeinostajaa Östermyyran Kristilliseen kirjakauppaan. Siellä tätä kuuluisaa eepposta on vielä 1/2 metrin kasa.
Menimme illan päätteeksi Magnuksen kaa Östermyyran DEF:ään pizzalle kaiken kunniaksi.
Tapahtui sielä sellainen ihme, jota en muista tapahtuneen viiteen vesikesään:
En jaksanut syödä kuin puoliskan pizzastani!
Ihmettelin sitä ääneen Magnukselle. Hiljaa toivoin, että Magnus olisi lyönyt viimeisen iloisen hyvänmielen-niitin, iloisen ja hyvänmielenpäivän päätteeksi ja sanonut, jotta sun maharustinki on varmahan krussahtanu, ku oot niin raakasti urheellu.
Magnus oli vaiti.
Sensijaan KUULIN hänen ajatuksensa:
-Ei kukaa jaksa kokonaasta pitsaa moheltaa, jos alakupalooksi syää kaks kilua salaattia ja puali litraa kotikalijaa.

Viimeviikolla tulistuin kymmeniä&kymmeniä vuosia tilaamaamme päivälehteen.
Sanoin yksipuolisesti irti kestojatkotilauksemme luettuani "kulttuuri"-sivun.
Tilasimme toisen aviisin, jonka "kulttuuri"-sivun antiin hermostuin myös.
Ehkäpä on kokeiltava vielä jotain kolmattakin vaihtoehtoa, jos taso ei ota noustakseen.

Sunnuntaina menimme tapamme mukaan kirkkoon.
Tällä kertaa kanttorina toimi Jimi. Ikä 16v.
Ilahduin hänen soitostaan siihen sähtiin, että teki mieli nousta vanhan kirkon paksuja ja jykeviä seiniä pitkin katon rajaan ja huutaa:
- HALLELUJA, VAIKKA HUIVI MENIS!

Tähän lopetan tällä erää, vaikka ehkä jotain jäi sanomatta viikon menoista ainiaaksi ;)
T: Kaisa Rökälä-Tufterström.
------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Ensimmäinen käsky:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.